Kertokaa ihan gallup-luontoisesti millainen parisuhde teillä kaikilla muilla oikein on?
Lähiympärilläni on ihmissuhteita, vanhempani, siskoni, veljeni, ystäväni, entinen mieheni ym. jotka ovat ja elävät yhdessä päivittäin käyden yhdessä kaupassa, saunassa, nukkumaan, molemmat työpaikoillensa jne.
Joskus tietysti ovat erillään omissa tapahtumissaan ja harrastuksissaan.
Minäkin olen aiemmissa suhteissani ollut aika tiiviisti partnerini kanssa, mutta toki ollaan oltu omissa työasioissa, harrastuksissamme ja kavereissamme. Joskus käyty ulkona erikseen, jolloin toinen yleensä myös jossain ettei ole tarvinnut yksin olla jne.
Nyt seurustelen tyypin kanssa, joka on työssä 12-14h arkipäivisin, lähtee pe-iltana kavereita moikkaamaan, lauantaina krapuloi tai jatkaa juomista ja sunnuntaina menee taas töihin.
Ei minulla sitä mitään vastaan ole, että kavereita on jne, mutta milloin me rakennamme sitä yhteistä tulevaisuuttamme ellemme ikinä näe edes enempää kuin yhden lauantain ja osan sunnuntaista.
En oikein tiedä olenko liian vaativa, kun tunnen oloni yksinäiseksi kun hän lähtee. Onhan minullakin toki kavereita, mutta olisin ihan vaan kotonakin kaksin joskus.
Tuleeko tästä mitään ja miten te elämäänne elelette?
Lähiympärilläni on ihmissuhteita, vanhempani, siskoni, veljeni, ystäväni, entinen mieheni ym. jotka ovat ja elävät yhdessä päivittäin käyden yhdessä kaupassa, saunassa, nukkumaan, molemmat työpaikoillensa jne.
Joskus tietysti ovat erillään omissa tapahtumissaan ja harrastuksissaan.
Minäkin olen aiemmissa suhteissani ollut aika tiiviisti partnerini kanssa, mutta toki ollaan oltu omissa työasioissa, harrastuksissamme ja kavereissamme. Joskus käyty ulkona erikseen, jolloin toinen yleensä myös jossain ettei ole tarvinnut yksin olla jne.
Nyt seurustelen tyypin kanssa, joka on työssä 12-14h arkipäivisin, lähtee pe-iltana kavereita moikkaamaan, lauantaina krapuloi tai jatkaa juomista ja sunnuntaina menee taas töihin.
Ei minulla sitä mitään vastaan ole, että kavereita on jne, mutta milloin me rakennamme sitä yhteistä tulevaisuuttamme ellemme ikinä näe edes enempää kuin yhden lauantain ja osan sunnuntaista.
En oikein tiedä olenko liian vaativa, kun tunnen oloni yksinäiseksi kun hän lähtee. Onhan minullakin toki kavereita, mutta olisin ihan vaan kotonakin kaksin joskus.
Tuleeko tästä mitään ja miten te elämäänne elelette?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mieheni työpaikka on noin 100 kilometrin päässä kotoa, ja hän tekee nyt vain yövuoroja. se tarkoittaa että hän oleilee 4-5 päivää toisella paikkakunnalla, tulee kotiin vapaille ja lähtee sitten taas. Eli kuukaudessa hän on noin 2 viikkoa kotona ja 2 poissa. Ja tämäkin on mielestäni jo rasittavaa... kun hän tulee kotiin, hän haluaa tietysti tavata kavereitaan ja harrastaa, mikä on sekin pois meidän ajastamme. Minulla on omia ystäviä ja harrastuksia, mutta kuten sanoit, olisi kiva olla yhteistä aikaakin. Jos tästä tilanteesta jotain positiivista hakee, niin se aika mitä olemme yhdessä on aivan luksusta! Että voi television katselukin olla ihanaa, kun sen voi tehdä oman rakkaan kainalossa! Ikuisesti en tätä tilannetta kuitenkaan usko jaksavani, joten toivotaan että tulevaisuudessa hän saisi töitä lähempää. Uskon, että teidänkin voi olla hankalaa jatkaa vuodesta toiseen suhdettanne, jollei tilanne vähän helpota. Mutta toisaalta, kyllähän parisuhteen saa toimimaan missä olosuhteissa tahansa, jos vain rakkautta ja viitseliäisyyttä piisaa.
Olen kyllä varmasti aika paljon sinua vanhempi, mutta meillä on nykyään tällaista: vaimo ja lapset on vajaan kolmen tuhannen kilsan päässä. Nähdään parin kuukauden välein, jouluna reilut pari viikkoa ja kesällä sentään yli kolme kuukautta yhdessä. Tämmöistä ollut puolisen vuotta ja - jos kaikki menee niinkuin olisi tarkoitus - jatkunee vielä pari vuotta ainakin.
Ei ole ollenkaan helppo ratkaisu. Olin lasten kanssa kotona melkein neljä vuotta, ja nyt yksikseni pienessä kämpässä. Äskenkin hypin seinille ja roikuin verhotangossa kun tuli ikävänkohtaus... Mutta katsotaan nyt, miten menee. Aika näyttää. Huuh!