Mistähän niitä "tavallisia" naisia sitten löytää...? Kaikki naiset johon olen viime aikoina törmännyt perääntyvät heti, kun yritän ehdottaa tapaamista. Kolmet pakit on tullut pelkästään siitä, että ehdottaa että mentäisiin syömään yhdessä. Heti mietitään koko lopputulevaisuus yhdessä eteenpäin siitä saakka, ja sitten peräännytään, sovitaan että soitetaan ja mennään joku toinen kerta, ja sitten yhteydet viilenevät.
Kaikki ovat näitä "tavallisia" naisia... Mielestäni mukavan näköisiä, pirteitä älykkäitä, elämänmyönteisiä naisia, ja sitten kun pyydän että saisin tutustua, ne kaikkoavat tuhkana tuuleen.
Olen ns. toisella kierroksella, muksuja on pari kappaletta edellisestä liitosta, ne käyvät luonani, mutta asuvat äidillään.
Tätäkään en ole mainostanut, mutta oletan että se on jossain tapauksissa ollut se pakin aihe kuitenkin.
Vittumaista, mutta ilmeisesti se sitten tekee miehestä huonon, kun on jättänyt raa'asti perheensä ja haluaa elää omaa elämää.
Silloin kun elin vielä parisuhteessa, ottajia olisi kyllä löytynyt riesaksi asti. Nyt kun on mahdollista kehittää jotain vakavaa ilman monimutkaisia ihmissuhdeongelmia, naiset karttavat mua kuin ruttoa.
Eli mistä on kysymys? Mä en enää ymmärrä, enkä suoraan sanoen jaksa enää miettiäkään asiaa.
Näen selvästi, että alan urautua mun kuvioihini, teen vaan töitä, heilun kavereiden kanssa harrastuksissa, eristäydyn omiin tekemisiini, kun en jaksa enää aktiivisesti lyödä päätäni seinään.
En enää tiedä mistä pitäisi etsiä, en ole minkään ikäinen, kun en ole enää parikymppinen, en kelpaa vanhempien naisten seuramieheksi samalla tavalla kuin ennen, eikä teknohelvettien pauhe jaksa kiinnostaa. Kun en ole vielä ihan kolmekymppinenkään, en viitsi viettää aikaani jossain helvetin seurahuoneella tallomassa ihmisten varpaita.
Teen toisessa työssäni muusikon hommia, näen viikonloppuisin bilettävää ihmismassaa, mutta tauolla istun mieluummin takahuoneessa, kuin lähden ihmismassan sekaan mölisemään.
Ei jaksa hakea. Mä oon totaalisen väsynyt tekemään itsestäni pellen ja tekemään tutustumisyrityksiä. Toisaalta en jaksa esittää kylmää kusipäätäkään, vaikka se linja tuntuu aina purevan paljon paremmin. Mutta kun en ole sellainen, en halua ryypätä, rassata autoja ja hakata muijaa turpaan.
Kroppani on kohdallaan, en ole elämäni kunnossa, mutten huonossakaan lihassa, mittaa minulla on yli 190cm, naamatauluni on kelvannut peiliin ja entisessä elämässä monelle ihmiselle henkilökohtaisestikin. Mutta nykyään kun olisi mahdollisuus olla muutakin kuin vain kaveri, ei kiinostusta enää löydy.
Ylipsykologisia akateemikkonaisia tuntuu vaivaavan ennen kaikkea se piirre, että ne tietävät aina muita paremmin mitä niiden muiden päässä liikkuu.
Eli: mistä keskivaikeasti ihmisiin vittuntunut toisen kierroksen "kunnollinen" (heh muusikonrenttu) alle 30-v sinkkumies löytäisi
elämänsä naisen? Naurattaa jo valmiiksi odotella ehdotuksia.
Kiitos jo etukäteen!
Kaikki ovat näitä "tavallisia" naisia... Mielestäni mukavan näköisiä, pirteitä älykkäitä, elämänmyönteisiä naisia, ja sitten kun pyydän että saisin tutustua, ne kaikkoavat tuhkana tuuleen.
Olen ns. toisella kierroksella, muksuja on pari kappaletta edellisestä liitosta, ne käyvät luonani, mutta asuvat äidillään.
Tätäkään en ole mainostanut, mutta oletan että se on jossain tapauksissa ollut se pakin aihe kuitenkin.
Vittumaista, mutta ilmeisesti se sitten tekee miehestä huonon, kun on jättänyt raa'asti perheensä ja haluaa elää omaa elämää.
Silloin kun elin vielä parisuhteessa, ottajia olisi kyllä löytynyt riesaksi asti. Nyt kun on mahdollista kehittää jotain vakavaa ilman monimutkaisia ihmissuhdeongelmia, naiset karttavat mua kuin ruttoa.
Eli mistä on kysymys? Mä en enää ymmärrä, enkä suoraan sanoen jaksa enää miettiäkään asiaa.
Näen selvästi, että alan urautua mun kuvioihini, teen vaan töitä, heilun kavereiden kanssa harrastuksissa, eristäydyn omiin tekemisiini, kun en jaksa enää aktiivisesti lyödä päätäni seinään.
En enää tiedä mistä pitäisi etsiä, en ole minkään ikäinen, kun en ole enää parikymppinen, en kelpaa vanhempien naisten seuramieheksi samalla tavalla kuin ennen, eikä teknohelvettien pauhe jaksa kiinnostaa. Kun en ole vielä ihan kolmekymppinenkään, en viitsi viettää aikaani jossain helvetin seurahuoneella tallomassa ihmisten varpaita.
Teen toisessa työssäni muusikon hommia, näen viikonloppuisin bilettävää ihmismassaa, mutta tauolla istun mieluummin takahuoneessa, kuin lähden ihmismassan sekaan mölisemään.
Ei jaksa hakea. Mä oon totaalisen väsynyt tekemään itsestäni pellen ja tekemään tutustumisyrityksiä. Toisaalta en jaksa esittää kylmää kusipäätäkään, vaikka se linja tuntuu aina purevan paljon paremmin. Mutta kun en ole sellainen, en halua ryypätä, rassata autoja ja hakata muijaa turpaan.
Kroppani on kohdallaan, en ole elämäni kunnossa, mutten huonossakaan lihassa, mittaa minulla on yli 190cm, naamatauluni on kelvannut peiliin ja entisessä elämässä monelle ihmiselle henkilökohtaisestikin. Mutta nykyään kun olisi mahdollisuus olla muutakin kuin vain kaveri, ei kiinostusta enää löydy.
Ylipsykologisia akateemikkonaisia tuntuu vaivaavan ennen kaikkea se piirre, että ne tietävät aina muita paremmin mitä niiden muiden päässä liikkuu.
Eli: mistä keskivaikeasti ihmisiin vittuntunut toisen kierroksen "kunnollinen" (heh muusikonrenttu) alle 30-v sinkkumies löytäisi
elämänsä naisen? Naurattaa jo valmiiksi odotella ehdotuksia.
Kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Naiset tosiaan tahtoo heti ensi tapaamisella olla varmoja, että tästä tulee jotakin, joka kestää ikuisuuden. Ei herran jestas sitä voi tietää ennen kuin on tutustunut.
Kaikki pitäisi saada heti ja juuri nyt tällä paikalla ja lopuksi ikää. Yleensä olet huono ihminen / mies. jos olet kerrankaan eronnut.
En minäkään jaksa enää juosta naisten perässä, koska heidän ajatusmaailmansa on niin suoraviivainen. Kummallakohan sulkupuolella sitä onkaan ne putkiaivot?
Nykyajan mallissa miehen pitäisi ilmeisesti olla se koskematon neitsyt. Ritari valkeassa Lamborghinissa, valmiina pelastamaan neito tylsistymiseltä, ja sitten ratsastettaisiin Kalifornian auringonlaskuun renkaat ulvoen ja korkattaisiin sampanjaa.
On vaan sellainen fiilis, että miksi ihmeessä pitäisi jaksaa tarjota tuollaista? Miksi minun pitäisi olla se miellyttäjä, kun mut kuitenkin voidaan dumpata ihan alkumetreillä ilman kunnollisia syitä. Luen jatkuvasti palstoilta millaista miestä haetaan - olethan huumorintajuinen, luotettava, komea, pitkä, älykäs, hyvä seuramies, jne.
Olenhan minä (oma subjektiivinen mielipiteeni asiasta).
Mutta tästä huolimatta, näähän on vain oletusarvoja, näiden kriteerien alla olevia ei edes oteta harkintaan. Näiden attribuuttien lisäksi sinun pitää vielä "aiheuttaa kutinaa" välittömästi, hurmata, tehdä vaikutus, tarjota kaikkea mukavaa ja viihdyttävää, ja sitten sä pääset seuraavalle kierrokselle, Antonion ja Pedron mukaan, taistelemaan finaalista.
Ei jumalauta, onko tämä hössötys tän arvoista? Ei kai sentään.
En mä ainakaan jaksa enää pyyteettömästi antaa kaikille, mun ritarinpäiväni taitavat olla pelatut. Pitänee jäädä etsiskelemään realistista elämää osaavaa naista, joka on silti säilynyt ihmisenä, joka osaa ottaa muutkin sellaisina.
Niin, eipä noita jaksa pahemmin katsastella enää. Onneksi on kuitenkin ratkaisu normaaleiden tarpeiden hoitoon. Minulla on 2 - 3 niin sanottua naisystävää. Heillä on oma elämänsä ja omat perheensä. He haluavat vain yhtä asiaa ja sen minä annan ja samalla saan itsekin. Tietenkin tämä nyt kuuluisi tuonne uskottomuus osastolle, mutta koska en itse ole uskoton, vaan sinkku, joka ihmettelee suuresti, onko enää olemassa iskettäviä naisia, niin kirjoitan nyt tälle osastolle.
En tosiaan enää jaksa kuunnella kuinka vapailla naisilla on työkiireet ja kaikki mahdolliset muut esteet, ettei voi sopia varmaa tapaamista. Elän omaa elämääni, urheilen ja harrastan vapaa-aikoinani omia juttujani, käyn hyvin palkatussa työssä ja pidän yhteyttä lapsiini, mutta en kuluta aikaani turhaan iskemiseen. Matkustelen yksin, käyn elokuvissa yksin, käyn hyvissä ruokapaikoissa yksin ja mikä parasta, seurailen sivusta pariskuntia, joista kyllä turhankin hyvin näkee, että ovat viettäneet muutaman vuoden yhdessä - naamat ovat happamia ja mitään sanottavaa toisilleen ei tunnu olevan. Kokonaisen ateriatuokion voivat viettää yhdessä ilman, että sanovat toisilleen mitään - ainakaan kaunista. Siinä sitten tulee taas se hyvä olo itselle, kun ei tarvitse edes yrittää tulla toimeen täysin vieraan ihmisen kanssa. On se niin helppoa, kun saa tehdä mitä halua, saa syödä mitä haluaa (ei muija räksytä ruuan epäterveellissydestä), saa juoda mitä haluaa (en ole tippaakaan alkoholisoitunut), saa mennä nukkumaa juuri silloin kun itseä huvittaa, Ei tarvitse kuunnella kuinka päätä särkee jo kolmatta viikkoa peräkkäin (kroonista yleensä?).
Siis - tietyt asiat voi hoitaa noiden varattujen kanssa, kunhan pitää varansa, etteivät ala "sitoutumaan" = omistamaan.
Antaa muiden hoidella nuo naiset, jotka luulevat olevansa jotakin täysin ihmeellistä ja sellaista, että on varaa vaatia ja odottaa toiselta ihmiseltä kaikkea mahdotonta ja kohtuutonta. Eläköön he unelmissaan ja odottakoon sitä ihanaa, kaunista rikasta, kestävää, uskollista, uskomatonta prinssiä, joka saapuu heidän (unelma)elämäänsä valkoisella hevosella tai punaisella Ferrarilla. Saavat sitä odottaa ja saavat kokea pettymyksensä. Sitten muutaman vuoden päästä ovat valmiita ottamaan minkä tahansa rentun riesakseen ja kehuvat tätä renttua sitten avoimeksi maailmanmieheksi, ottavat turpiinsa ja kärsivät alistamiseta ikuisesti, kunnes kääntyvät itkien äitinsä puoleen ja kyselevät neuvoa, kun eivät itse keksi mikä on mennyt pieleen.
Toisaalla minua syytettiin jo katkeroituneeksi epätoivoiseksi ihmisiin takertujaksi... Minun mielestäni sinä puhut tiukkaa asiaa. Yksin on helpompaa, kuin mahdottomien odotusten ristipaineessa. Siksi minäkin elän nykyään itsekseni.
Haluan vaan tietää, miten sä onnistut klaaraamaan sen olon mikä tulee, kun on yksin keskellä yötä ja kaipaa suunnattomasti toista ihmistä vierelle, kun alkaa itkettää pimeässä kun kukaan ei näe? Kun osais sen osan kuolettaa itsestään, niin olo helpottaisi, ei tarvitsisi enää odotella jotain mikä ei ehkä tule koskaan.
Yksin olemisen helppouden vastaus löytyy jo omasta viestistäsi - "Yksin on helpompaa, kuin mahdottomien odotusten ristipaineessa." Tuota kun ajattelee hetken, niin kaipuu toisen viereen loittonee kummasti. Ja niin kuin kirjoitin, niin tietyt tarpeet saa kyllä hoidettua noiden vartettujenkin kanssa.
Kyllä minäkin olen viettänyt niitä parisuhteen öitä, jolloin on saanut miettiä, että mitä helkuttia minä tässä teen, kun tuo toinen ei ole mihinkään tyytyväinen ja vaatii koko ajan enemmän ja enemmän eikä kuitenkaan ole valmis itse mihinkään. No - tuo on parisuhdetta ja sinkkuna olo on jo toinen juttu. Toki sitä joskus miettii, että olisi kiva, kun olisi vierellä joku "normaali" nainen, mutta niitä ei tunnu enää olevan olemassakaan. Sitä vaan oppii aina paremmin ja paremmin hyväksymää tämän tilanteen, jossa ei tarvitse esittää mitään, ei tarvitse ylittää omia mahdollisuuksiaan, ei tarvitse pönkittää parinsa itsetuntoa, ei tarvitse poppakonsteilla hankkia hyväksyntää - saa olla ihan oma itsensä, saa vastata omista tekemisistään itselleen, voi vapaasti olla mukava niille ihmisille, joiden kanssa toisinaan on.
Erakoksi ei kuitenkaan kannata alkaa. Mukaviakin naisia on, mutta he ovat yleensä tavalla tai toisella varattuja. Ylittää vain sen kynnyksen, että voi surutta olla myös varattujen kanssa. Pitää varansa siitä, että nuo varatut (joku heistä) ei ala kovin tunteelliseksi ja ehkä pahimmassa tapauksessa ns. rakastu. Jos niin käy, niin sitten sitä onkin taas kusessa.
Yksin elämisen oppii ja kun sitä on aikansa opetellut, niin siitä tulee elämän muoto, josta ei helpolla luopuisi.
Aina, kun mieleen tulee ”pariutuminen”, ajattelen juuri niitä mahdottomia vaatimuksia, joita vapaa nainen asettaa vapaalle miehelle ja niin pahimmat pariutumisvietin paineet painuvat taka-alalle. Tiedän, että olen kunnollinen ihminen ja hyvin toimeen tuleva ja koska tämä ei kuitenkaan riitä tavalliselle suomalaiselle naiselle, niin jalostankin kaiken sen hyvinvoinnin, jota minulle on suotu, oman viihtyvyyteni hyväksi. Matkustelen, nautin musiikista, luen paljon, lenkkeilen ahkerasti, nautin jo aikuisista lapsistani, käyn toisinaan vähän juhlistamassa omaa elämääni, hankin kotiini kaiken sen, jonka tarvitsen ja haluan. Kotonani käy kerran kuukaudessa siivooja, koska en itse välitä siivoamisesta, mutta viihdyn siistissä kodissa. Autoa vaihdan noin 3 – 4:n vuoden välein. Pian lähden taas lappiin hiihtelemään ja laskettelemaan – yksin tämänkin. Viihdyn kyllä ihmisten kanssa ja juttelen mielelläni jopa naisten kanssa, mutta en enää päästä juttuja syvälliselle tasolle, koska siitä seuraa vain takertumista ja sen jälkeen alkaa taas vaatiminen.
Nykyajan naiset haluavat KAIKEN NYT JA HETI ja kun saavat kaiken, niin sitten alkaakin vaatimuksien lisääminen ja jos niitä ei heti täytä, niin sitten alkaa kova arvostelu huonosta kohtelusta ja välinpitämättömyydestä sekä arvostuksen puutteesta. Nykyajan (vapailla)naisilla ei itsellään yleensä ole kovin paljon annettavaa, koska he keskittyvät enemmänkin juuri tuolle saamisen ja vaatimisen puolelle. Suurin osa heistä on kokoa vähintään XL ja muutenkin ovat hoitamattomia. Luulot ovat kyllä suuret, mitä heillä itseensä tulee ja luulevat, että miehet ovat tyytyväisiä pelkkään seksiin (jota luulevat miesten tärkeimmäksi päämääräksi). Puhetaito on naisilta kadonnut ja jäljellä on vain itsensä korostaminen.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin, mutta eiköhän tästä jo ymmärrä miksi yksin on hyvä olla.
Huomenta pojat :)
Jos sallitte, hieman naisnäkökulmaa. Ongelma ei todellakaan ole yksin teidän. Yksinkertainen totuus on että jossain evoluution vaiheessa meihin, siis miehiin ja naisiin, on asennettu täysin erilaiset softat jotka eivät kertakaikkiaan kommunikoi keskenään. Suosittelen teille molemmille John Gray'n Mars-Venus kirjoja, ensisijaisesti "Miehet marsista, naiset Venuksesta". Se kirja ei pelastanut avoliittoani mutta pelasti mielenterveyteni. Todennäköisesti olisi pelastanut liittonikin jos olisin saanut ko kirjan käteeni hieman aiemmin. Lukekaa ja uskokaa jokaista sanaa! Tunnistatte taatusti itsenne ja voin vakuuttaa että me olemme myös juuri sellaisia kun JG kertoo. Tulette huomaamaan että maailmassa on vaikka millä mitalla ihan normaaleja, mukavia naisia kunhan ne kommunikaatio-ongelmat ensin ratkeavat. Ja sitten se miljoonan dollarin vinkki! Huolehtikaa itsestänne ja hygieniastanne, tuoksukaa hyvälle, hoitakaa hampaanne! Minä suostuisin milloin tahansa lähtemään viikonloppumatkalle vaikka täysin vieraan miehen kanssa jos vain saisin sokkona valita hänet pelkän tuoksun perusteella. Taas päästiin siihen evoluutioon...;)
Olis tosi kiva olla jo 30-v., niin ei tarvitsisi yksin sinkkuna hengata varattujen ystäviensä kanssa. Välillä katson kateellisena vierestä, kun he voivat pitää hauskaa miehensä kanssa ravintolassa ja myös elää siinä paljon puhutussa arjessa yhdessä.
Itse olen seurustellut joskus 5 vuotta, mutta homma kaatui epäluottamuslauseeseen (toinen nainen). Ja sen jälkeen on ollut tosi vaikea löytää luotettavaa, kunnon rehtiä miestä, joka haluaisi aidosti tutustua, eikä juoksisi vain sen yhden perässä tai purkaisi omaa läheisyyden kaipuutaan.
Toivon, etten joudu kenenkään hyväksikäyttämäksi, en halua olla pelkkä välietappi tai tarpeiden tyydyttäjä.
Noh, ehkä sitten muutaman vuoden päästä alan minäkin saamaan arvoistani seuraa... Ja kutsuja illalliselle alkaa sadella.
Oletpa lapsellinen jos kuvittelet että yhden illan vonkaajat tulevat koskaan, ikinä loppumaan.
Niin kauan kun näytät nuorekkaalta ja seksikkäältä - olit sitten vaikka minkä ikäinen, kyllä niitä pesän vonkaajia löytyy. Se ikähaitari vaan vaihtuu. Vanhempia naisia tulevat sitten vonkaamaan ne liian nuoret miehet, jotka eivät tosissaan uskalla iskeä omanikäistään seuraa, koska vanhemmat, varatut miehet pyörivät näitten parikymppisten ympärillä pesää vonkaamassa.
Jos sinua nyt vituttaa katsella seurustelevia kavereita, arvaa vaan kuinka se korpeaa kolmekymppisenä, kun sinun ikäisesi miehet ovat vonkaamassa niitä 20-vuotiaita...
Toisaalta, joskus tuntuu, että loppujen lopuksi useampi hakee tosissaan seuraa kun edes itselleen uskaltaa myöntää. On vaan helpompi hakea seuraa (vähemmän mahdollisuutta satuttaa itseään) pelkästään yhdeksi yöksi, ja jos ei toinen osapuoli sitten jälkeenpäin soitakaan, voi väittää itselleen ja muille että sehän oli tarkoituskin...
Mulla on hieman samoja kokemuksia miehistä.
Itse olen pikkaisen yli 30v enkä siedä teknoteinipaikkoja enkä myöskään humppatansseja.
Tuntuu ettei samanikäisiä järkeviä miehiä edes voi tavata missään kun en pubeissakaan jaksa hirveästi istuskella. Miehet, jotka ravintolassa tulevat juttelemaan, ovat joko avoimen epätoivoisia tai sitten ruikuttavat kuinka elämä potkii päähän. Missä ovat keskustelukykyiset huumorintajuiset miehet itsenäiselle naiselle joka on sitä mieltä että parisuhteessakin pitää olla oma itsenäinen yksilönsä??
Täällä on yksi. Koita onneasi! :D
[email protected]
Soittele, niin hajotaan yhdessä! ;D
asut uudenmaanläänissä ja olet rehellinen,luotettava sekä tykkäät hevistä...hän on 30 vuotta täyttänyt ja haavoittunut liian monta kertaa kusipäiden miesten käsissä.jos olet erillainen kuin nämä kirjottappa viestiä...
Erilainen kusipää? Enköhän minä sen kriteerin täytä. Mansesterissa asustelen, kiva kaupunki tämäkin. Rehellinen olen, typeryyteen asti.
Haavoja en tee toiselle, itse kun olen saanut niitä paikkailla melko lailla. Hevikin menettelee, mutta itse soitan jotain YUP/Nurmio/Röyhkä/Alanko-vaikutteista, hevillä otteella tarvittaessa.
Tässä ohessa on (edelleen) se sähköpostiosoite, jota käyn päivittäin tonkimassa. Mutta kuten tästä threadin alkuperäisestä raivonpurkauksesta voinet todeta, mulla on toi motivaatio aloitteen tekemiseen melko matalalla juuri nyt.
No, tulipahan vastattua! ;D
...tekniikka pettää. Eli siis [email protected]
Kuulemiin.
Minua itseäni pelottaisi nuo lapset kun en ole mikään äidillinen hahmo (valitettavasti ikäisilläni yleensä jo sellaisia tuppaa olemaan, olivat sitten miehiä taikka naisia.. olen siis friikki), olen kohta 3kymppinen nainen ja itse samantyylisessä asemassa.. Ei löydy miestä rinnalle... Ehkä se on niin että lapset pelottaa muitakin, ottaa tuosta sitten selkoa.. Tsemppiä!
hei reima
miehille kelpaa vain aito suomalainen
pitäisi olla lapseton ja mielummin missi.
rahaakin vois olla miehenkin tarpeeksi.
kun kerron olevani yh-äiti ja exäni kanssa
puheväleissä niin jo armas mahdollinen uusi
miehen katoaa,työkiireitä ja muuta.
ei löydy vähään aikaan ja sitten ei kuulu mitään....
niin elämää ja erotikkaa.en minäkään jaksa,olkoot miehet.erostani on kulunut jo 3 vuotta.
etsin yhä parempaa valintaa...!
haku ehdot:ei asu auto tallissa auton alla,miellään kaikki hampaat tallella.
-näihin vaatimuksiin jos löytyy,otetaan vastaan!
minä:38-v,koko xl.ruskeat silmät,ruskeat hiukset.(tänään) kotonani asuu kaksi lasta,yleensä.
niin hastetta teille kaikille ja hauskaa vkl.ppua
t.makeemimmi
Ajatusmaailmasi on hyvin pitkälti kaltaiseni! Yksi ongelma on mielestäni pitkälti se, että haetaan tietyntyyppistä ihmistä, ts. asetetaan jo valmiiksi toiselle ihmiselle niin huimia kriteerejä, että on sula mahdottomuus edes löytää kyseisenkaltaista henkilöä. Lisäksi harvapa meistä täyttää itse esittämiään kriteerejä, ainakaan täysin... Ehdotan sulle, että "etsit" erilaisia ihmisiä vailla mitään suoranaista tarkoitusta: osa heistä voi soveltua ystäviksi, osa petihommiin, osa johonkin syvällisempään jne. Toisinsanoen ei pidä urautua (olen itsekin liki nelikymppinen nainen), mikä vaivaa etenkin meitä yli kolmekymppisiä. Osaan puhua vain omasta puolestani, en yleisesti kaikkien naisten..
Laita postia minulle os.
[email protected]
ps:löysin aika paljon yhteisiä piirteitä sinusta,joita en ala tässä luettelemaan!!
Elämän kokemusta on!