Mun tarinani on se että nykyinen miesystäväni petti noin puoli vuotta sitten kerran. me erottiin ja palattiin takaisin yhteen(rakkaus kai vei voiton).
Hän vaikuttaa todella rakastuneelta minuun ja on todella hellä, viettää paljon aikaa mun kanssa.
Ongelmana on se, ett jossain vaiheessa olin tosi satutettu ja mustasukkainen, nyt olen päässyt siitä yli.
Kuvioihin on tullut välinpitämättömyys???
Eli en jaksa päätäni vaivata sillä missä se mies huitelee, kun väittää olevansa uskollinen ja myöntää tehneensä todella suuren virheen, eikä ikinä haluaisi minua satuttaa uudestaan.
Haaveilee mukavasta tulevaisuudesta kanssani jne.
Luottamus tietty meni tietyssä määrin, mutta meidän väliset silloiset ongelmat korjaantuivat, nyt on tullut se vaihe, että siinähän pettää, voin sitten elää ihan hyvin yksinkin.
En toki halua jättää häntä, rakastan häntä ja olen tyytyväinen hänen kanssaan. Seksi jne. sujuu oikein hyvin, eli kaikki puitteet ihanteellisesta ihmissuhteesta on kunnossa, mutta minusta onkin tullut tällainen? En toki näytä sitä hänelle...
Joskus myös en pidä siitä että hän sanoo minulle jotain kauniisti kun tuntuu että se on vain sanoja!Ennen olin tosi romanttinen jne. Nyt minua lähinnä huvittaa kaikki herkät kohtaukset elokuvissa jne. kun ei sellaista olekkaan! Eikä tämä todellakaan ole ensimmäinen suhteeni. Edellisessä suhteessani minua pahoinpideltiin fyysisesti, eli onko tämä kaikki aiheuttanut minulle tunnekylmyyden vai onko tämä jokin petetyksi tulemisen ylipääsemisprosessi?
Vai onko tämä pahimmanlainen masennus?
Kokemukset ja mielipiteet tervetulleita=)
Tsemppiä kevääseen kaikille, kohta on kesä=)
Hän vaikuttaa todella rakastuneelta minuun ja on todella hellä, viettää paljon aikaa mun kanssa.
Ongelmana on se, ett jossain vaiheessa olin tosi satutettu ja mustasukkainen, nyt olen päässyt siitä yli.
Kuvioihin on tullut välinpitämättömyys???
Eli en jaksa päätäni vaivata sillä missä se mies huitelee, kun väittää olevansa uskollinen ja myöntää tehneensä todella suuren virheen, eikä ikinä haluaisi minua satuttaa uudestaan.
Haaveilee mukavasta tulevaisuudesta kanssani jne.
Luottamus tietty meni tietyssä määrin, mutta meidän väliset silloiset ongelmat korjaantuivat, nyt on tullut se vaihe, että siinähän pettää, voin sitten elää ihan hyvin yksinkin.
En toki halua jättää häntä, rakastan häntä ja olen tyytyväinen hänen kanssaan. Seksi jne. sujuu oikein hyvin, eli kaikki puitteet ihanteellisesta ihmissuhteesta on kunnossa, mutta minusta onkin tullut tällainen? En toki näytä sitä hänelle...
Joskus myös en pidä siitä että hän sanoo minulle jotain kauniisti kun tuntuu että se on vain sanoja!Ennen olin tosi romanttinen jne. Nyt minua lähinnä huvittaa kaikki herkät kohtaukset elokuvissa jne. kun ei sellaista olekkaan! Eikä tämä todellakaan ole ensimmäinen suhteeni. Edellisessä suhteessani minua pahoinpideltiin fyysisesti, eli onko tämä kaikki aiheuttanut minulle tunnekylmyyden vai onko tämä jokin petetyksi tulemisen ylipääsemisprosessi?
Vai onko tämä pahimmanlainen masennus?
Kokemukset ja mielipiteet tervetulleita=)
Tsemppiä kevääseen kaikille, kohta on kesä=)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyyninen. Ei se ole miehesi vika, vaan koko elämänkokemuksesi.
Mietippä rehellisesti: eikö omassa mielessäsi ole koskaan, missään suhteessa käynyt pettäminen?
Jos on, niin ymmärrät kyllä miestäsi, jos vain haluat.
Ei ole käynyt mielessäni pettäminen vaikka houkutuksia on ollut ja ollut siihen mahdollisuus. Elän sillä periaatteella että sinä päivänä kun todellakin haluan tehdä niin jätän ensin=)
En ole elämääni kohtaan kyyninen, elämäni sujuu loistavasti. Olen äärettömän hellä ja rakastava ihminen kaikille joita tunnen, ehkä liian kiltti?
Hymyilen paljon ja olen todella sosiaalinen luonne. Rumaksikaan ei ole koskaan haukuttu=)
Mutta en ikinä pettäisi, koska kunnioitan muita ihmisiä ja heidän minuuttaan. En ole myöskään tunnekylmä, ehkäpä olen vain menettänyt uskoni rakkauteen ja sen kestävyyteen.
Melkoinen sotku=)
tere
mulle just kävi samoin kun olin n,7v avoliitos.
en koskaan ole pettänyt ketään ja olen sentä jo 40v.
tulin siin suhtees ja sit samanlaiseksi kun sä et ei väliä mitä mies teki.en varmaan osannu luottaa enää enkä antaa anteeksi todella.
vaikeaa on kyllä tollanen jos oma luonne ehdoton.
on petetty. Koska olet kokenut niin paljon pettymyksiä ihmissuhteissa, uskon, että olet menettänyt toivosi ja luottamuksesi. Olet tajunnut, ettei elämä ole pelkkää haavetta, vaan ilkeitä asioita tehdään toiselle.
Itse olen turhautunut ja jonkin verran epäluuloinen kaikkia kohtaan. En usko jos minulle puhutaan tunteista, en osaa arvostaa kunnolla edes itseäni. Toisaalta vihaan itseäni siitä, etten jättänyt miestäni, kun hän jäi kiinni pettämisestä, toisaalta olen onnellinen hänen kanssaan. Joskus mielessäni käy, että lähtisin etsimään uutta miestä.
Yritähän puhua asioista miehesi kanssa, puhukaa molemmat tunteistanne, yrittäkää löytää toisenne uudestaan.
Voimia sinulle!
En kertakaikkiaan jaksa käsittää teidän naisten tyhmyyden määrää.
Tämä on aivan uskomatonta.
Miten te voitte suhtautua asioihin noin ja ottaa kaiken kärsimyksen ja pahan mielen vastaan.
Luuletteko että mies tosiaan kärsii teidän kärsimyksistänne enemmän kuin te itse.
Missä on ne jokseenkin järkevästi ajattelevat naisasia naiset, kun ette lajitovereitanne ole auttamassa.
Ja jos edes sellaiset kirjoittelut olisivat jonkun yksittäisen itkupillin tekemiä, mutta kun niitä tuntuu piisaavan joka kirjoitukseen
Kiitos, olen siis tyhmä kun kestän kaiken sen kärsimyksen, mitä minulle on aiheutettu!(Nimimerkille vieraissa)
Oletko sitä mieltä että tässä pitäisi elää kostoperiaatteella, että ei muuta kuin vieraisiin itsekkin jotta oma olo helpottuu.
Ai mies ei muka kärsi siitä mitä teki, tunnen tämän miehen siinä määrin että kyllä kärsii! Siinä ei ollut kyse pelkästä pettämisestä, koska hän ihastui tähän naiseen.
Ehkäpä tässä onkin asiaan valaisua, eli olimme tosiaan erossa jonkin aikaa, sinä aikana tapasin muitakin kuten hänkin. Sen naisen ja hänen jutustaan ei lopulta tullut mitään. Itse hän sanoo että rakasti minua niin paljon, että ei voinut ajatella muiden kanssa olemista vaan halusi lopulta minut takaisin. Jos sanon hänelle että minusta tuntuu että se on valetta, olen tässä nyt varalla kunnes hän taas ihastuu johonkin (masentavia ajatuksia, mutta totta), hän varmasti purskahtaa itkuun, koska se etten usko häntä tuntuu hänestä niin pahalta.
Mutta silti olen kaiken tämän jälkeen menettänyt itsetuntoni täysin parisuhteessa, en koe olevani mitenkään erikoinen nainen, vaikka ihmiset sanovat minulle että olen todella mukava, todellinen ystävä ja että olen myös viehättävä.
Ei vaan enää jaksa uskoa kun on niin inhottavia asioita tapahtunut. Miksi juuri mulle, joka ei tekis mitään pahaa toiselle!?!Eikö liika ole jo liikaa. Miksi tää julma maailma vie multa kyvyn rakastaa ja uskon itseeni! Se on niin väärin. Itse en edes rakastu helposti, mutta kun niin tapahtuu, se tapahtuu täysillä...
Kiitos kaikille kommenteista, ehkäpä tämä rakentaa lisää keskustelua.
Itkupilliksi haukkuva nim. "vieraissa" et todellakaan taida ymmärtää miltä minusta tai kohtalotovereistani tuntuu.Kiitos sinulle sympatiasta, ei sentään haukkumaan tarvitse tulla vaikka kritiikki ei koskaan ole pahasta, tee se kuitenkin hieman rakentavammin, eli mitä yrität oikein sanoa?
hieman masennukseen. Ei suinkaan "pahemmanlainen" kuten arvelet, mutta tietyn asteinen kuitenkin ja se on tuonut mukanaan määrätynlaista välinpitämättömyyttä ja "apatiaa".
Tämä minun etäarvioni. Hyvät jatkot!
enää elämään laillasi. Minua on petetty pariinkin otteeseen eri ihmisten toimesta, aina on myös yritetty uudestaan mutta mitään siitä ei enää tule. Vanhat kaunat nousevat kuitenkin esiin jossain vaiheessa.
Olen myös ns. kiltti ihminen, mutta rajansa kaikella. Itsekin vakuuttelin itselleni, että rakastan edelleen miestäni, näin jälkeenpäin ajatellen se ei ollut enää rakkautta; kaikki tunteet kuitenkin kuolivat luottamuksen mentyä. Se oli pelkästään roikkumista menneessä, entisessä ihanassa tunteessa. Ja toivoa, että jos joskus vielä olisi samanlaista kuin ennen.
Säälistä ei kannata olla yhdessä. Oma mieheni alkoi uhkailemaan itsemurhalla kun olin jättämässä hänet, tietenkin siis ensin petettyään. Aikani katselin ja estelin, kunnes sanoin "siitä vaan" ja lähdin. Ei ole minun velvollisuuteni korjailla hänen jälkiään. Hän itse teki ratkaisunsa, ja minä omani sen jälkeen.
Edelleen hän kinuaa minua takaisin aina nähdessään, vaikka suhteestamme on yli 10 vuotta.
Ehkä olen myös itsekeskeinen siinä suhteessa, että enää en katsele moisia pettäviä ihmisiä. Pystyn elämään yksinkin ja niin olen tehnytkin kun suhde on loppunut.
Nyt olen löytänyt ihanan, rakkaan, luotettavan ihmisen, joka ei lankea noin vain hetken houkutuksiin. Olemme olleet yhdessä monta vuotta, puhuneet paljon asioista, hänelle ei ole seksi tai hetken huuma tärkeintä. Olemme myös sopineet, että jos joskus ylitsepääsemättömän kiinnostava ihminen tulee kohdalle, kerromme siitä välittömästi toiselle ETUKÄTEEN.
Kyselet myös miksi sinusta on tullut sellainen kuin nyt olet. Puntaroi elämääsi, mieti mikä on tärkeintä sinulle itsellesi. Haluatko elää elämäsi miettien toisen sanoja ja mahdollisia tulevia tekoja, vai haluatko oikeasti rakastaa toista täydellä luottamuksella.
Tsemppiä, tulet tarvitsemaan sitä.
Olet oikeassa, että vanhat kaunat nousevat esille, joskus minulle tulee todella paha olo niistä asioista ja sanon hänelle suoraan. Hän kyllä kuuntelee, koska tietää itse tuottaneensa pettymyksen minulle. Hänestä minulla on oikeus tuntea pahaa oloa tapahtuneesta ja myös purkaa sitä häneen. Eli riitaa noista asioista ei synny vaikka kyselenkin, mutta keskustelua kylläkin.
En koe vakuuttelevani itselleni,että rakastan häntä, koska todellakin kykenisin hänet jättämään jos haluaisin. Uskon kai enemmän meihin.
Sanotaanko näin, että eihän sitä alun huumaa tulekaan enää, mutta rakkautta ja hellyyttä kyllä löytyy riittämiin. Olen sanonut hänelle suoraan, että miten hän kuvittelee minun pystyvän luottamaan häneen, kun ei hänellä ollut edes varsinaista syytä pettää (hän ei ole sitä minulle sanonut, sanoo ettei tiedä eikä ymmärrä koko juttua oikein itsekkään). Oliko se sitten joku seikkailun tai vapauden kaipuu? Mutta sanoin että miten luulet että luotan häneen, kun se voi tapahtua yhtä hyvin uudestaan.
Hän sanoo, ettei tee sellaista enää, ei halua aiheuttaa minulle sellaista tuskaa enää. Rakastaa minua kuulemma liikaa tehdäkseen enää koskaan niin. (tässä vaiheessa valuu yleensä kyyneleet)Ei hän voi kuulemma kuin näyttää sen minulle, että on luottamuksen arvoinen,ettei sitä sanoin voi kertoa. Tavallaan se on totta.
Annoit todella hienoja mielipiteitä, kiitos niistä.=) Elän kuitenkin tavallaan omaa elämääni tässäkin hetkessä ja pystyn pitämään itsestäni huolta. Minulla on paljon hyviä ystäviä, joiden kanssa käyn välillä yksinkin ulkona ja harrastuksia, eli olen kyllä sosiaalinen menevä ihminen. Onneksi elämässäni on muutakin kuin hän.
Hyvää tässä on se, että se nainen asuu Helsingissä päin, me taas täällä pohjoisemmassa, vaikka jos he haluavat tavata, ei se sitä estä. Miesystäväni on tosin sanonut ettei todellakaan halua olla tekemisissä sen naisen kanssa.
Olen todella iloinen, että olet tavannut sellaisen ihmisen kuin sinulla nyt on, ihan tuli kyynel silmäkulmaan kun luin miten onnellinen olet nyt. Minäkin olen onnellinen sinun puolestasi=)
Kiitos tsempistä, todellakin tarvitsen sitä!!!
itsepuolustus. Se on ihan selvä juttu että vaikka kuinka rakastaisi ja olisi edelleen hellä niin sydämessä asuu varaus jota ei niin vain murreta.Itselläni on sama juttu. En enää koskaan voi sataprosenttisesti luottaa mieheen joka ikuista rakkautta vannoessaan samalla oli toisen kanssa ja suunnitteli eroa ja sen toisen kanssa yhteenmuuttamista. Kun sain selville, oli kauhean pahoillaan ja katuvainen. En usko siihenkään 100%. Luulen että jos ei olisi jäänyt kiinni homma jatkuisi edelleen samaa rataa. Sam,aan aikaan minua vannottaa uskollisuuteen ja epäilisi edelleen jokaista liikettäni kodin ulkopuolella. Olen tullut siihen tulokseen että pettäjä on tavattoman mustasukkainen ja vahtii aviokumppaniaan vieläkin tarkemmin. Tietysti oma huono omatunto kiusaa niin paljon että kuvittelee kaikkien tekevän yhtä alhaisesti kuin itse tekee.
Onpa sinulle tapahtunut todella kamala juttu! Että vannoi rakkautta sinulle ja halusi muuttaa yhteen toisen kanssa?...Tuo oli jo kyllä todella tökeröä, tuossa tilanteessa en kyllä enää olisi vilkaissutkaan mieheen päin, jos se olisi omani=(
Itsepuolustustahan se on, suojelen omaa haavoitettua minääni. Mutta en halua, että minusta tulee kylmä tunteeton ihminen, kun minulla kuitenkin on suunnaton kyky rakastaa ja antaa anteeksi (1:n kerran tässä tapauksessa, toisella en enää katso edes selityksiä).
Kyllä varmasti pettäjä on myös mustasukkainen, koska pelkää että toinen tekee samoin kuin itse on tehnyt.
Tokaisin miesystävälleni jokunen päivä sitten ihan kiusallani, että minunkin kai pitäisi pettää niin hän tietäisi miltä se tuntuu, mutta että hänen pitäisi se antaa anteeksi. Hän vastasi että kyllähän se pahalta tuntuisi, mutta anteeksi olisi annettava???Siis mitä, odotin että hän sanoisi miten typeriä ajatukseni ovat, koska minusta kostoperiaate on todella typerää. Noh, haluaako hän sitten sitä? Tulisiko hänelle helpompi mieli vai onko jotakin edelleen meneillään, mistä minä en tiedä mitään???(vainoharha iskee)
mun tarina on vähän erilainen, mutta tuntemukset aika samanlaiset.
oon seurustellu melkein 3 vuotta ja suhteen ekat vuodet oli rakkauden huuman ja onnen lisäks täynnä tuskaa, koska mun mies on aina ollu tosi kiinnostunu menneistä eikä mun menneisyys ollu kovin kaunista muisteltavaa. mä tein teininä typeryyksissäni ja hellyydenkipeydessäni juttuja jotka satutti mun poikaystävää, vaikka oliki tapahtunu ennen ku me ees tavattiin. se ei vaan voinu kestää ajatusta, että kukaan on koskaan koskenu muhun.
mä en kestäny kattoa sen kärsimystä ja viime keväänä mä sain ajatuksen: jospa tasotettais puntit. me sovittiin että vietettäis kesä erillään. koko aika mä jotenkin luotin, että sen rakkaus muhun olis niin vahva, ettei se edes haluis muita, vaikka mä suorastaan työnsin sitä toisten tyttöjen syliin. mun ei pitäny saada tietää, mutta kun luin sähköposteja joita mun ei olis pitäny lukea, sain tietää että mun poikaystävä oli heti kesän ekana viikonloppuna nainu jonkun tytön kanssa.
sitähän mä olin halunnuki, mutta se vaan iski pahemmin ku oisin osannu kuvitella. kaiken lisäks mun poikaystävä edelleen kesän jälkeen kun palattiin yhteen kyseli mun menneistä jutuista. mä olin niin vihanen koko maailmalle. kun alkujärkytys meni ohi ja muutenkin koko juttu alko mennä niin kun mä olin suunnitellu eli mun poikaystävän tuska todella helpotti sillä, että se oli päässy vähän hurvittelemaan, meillä oli aivan ihana syksy - ihan ku uus alku.
nyt se on vaan taas jostain kumman syystä iskeny. mä oon vilpittömästi sitä mieltä, että mielummin mun tuska ku mun rakkaan tuska, mutta mä vaan tunnen itteni niin nöyryytetyks. kaikkein pahinta on mun poikaystävän suhtautuminen seksiin - se ei oo sille yhtään tärkeetä. se ei siis viimekesänä ollu sen tytön kanssa seksin takia vaan... miks sitten?
mä en oo ikinä halunnu pettää. mä oon meijän suhteen aikana kerran ollu ihastunu toiseen, mutta sillonkaan mulla ei tullu mieleenkään pettää. tää on niin hankalaa, kun mun poikaystävä ei oikeesti pettäny mua - vaan mun luottamuksen täydelliseen rakkauteen.
nyt mua ahistaa välillä niin että mä vaan itken kun käys mun rakkaan viereen nukkumaan ja haluun huutaa sen korvaan että jättää mut rauhaan. mutta mä tiedän että se on se ihminen jonka kanssa mä haluun perustaa perheen ja elää loppu elämäni. mun tilanteessa kaikkein vaikeinta on se, että mä tiedän että ite mä oon tän sotkun kyhänny
Kyllä jokaisella meistä on oikeus menneisyyteen! Se mitä teit ennen poikaystävääsi ei ole hänen asiansa, olet ihminen vapaassa maassa ja voit elää sellaista elämää kuin haluat selittelemättä sitä poikakaverillesi.
Todella outoa käytöstä häneltä. Yrittääkö hän alistaa sinua henkisesti sanomalla ettei seksillä ole merkitystä hänelle? Kyllä on, jos hän sitä harrastaa!!!Ei se ole maailman tärkein asia, mutta iso osa parisuhdetta kuitenkin. Hänellä on mielestäni todella huono itsetunto, siksi hän kyselee menneisyydestäsi jatkuvasti ja on mustasukkainen.
En tiedä ymmärsinkö kirjeesi täysin oikein, mutta siltä vaikuttaa.
Kiitos myös sinulle vastauksesta.=)