Tutustuin viisi vuotta sitten mieheen, joka sairastaa kroonista masennusta. Aloimme seurustelemaan ja menimme naimisiin... Jo seurusteluaika oli vaikeaa, mutta minä hölmö olin korviani myöten retkussa.
Naimisiin mentyämme kului vuosi ennen kuin sain tietää, että seurustelumme alkuaikoina mieheni oli pettänyt minua... Ja siitä alkoi alamäki, joka kesti kolme vuotta. En tiedä edes miten kestin koko tuon ajan... Tuo kolme vuotta huipentui siihen, että kaiken tuskani ja hellyydenkaipuuni keskellä löysin itseni suhteesta vieraan miehen kanssa. Ja jos hän olisi halunnut olisi jättänyt kaiken... kaikesta huolimatta suhde loppui. Elämämme tasaantui, mutta ei ole vimeisen vuoden aikana palautunut juurikaan siihen mitä meillä mieheni kanssa oli. Tietenkin yksi syy siihen lienee se, että elämä masentuneen kanssa ei ole helppoa...
.. välillä mietin lähtemistä, tässä tilanteessani se vain ei ole helppoa. Jos jätän hänet hän jää yksin, jota en hänelle haluaisi. Jos jään en tiedä voinko sopeutua ja olla onnellinen tässä.
Dilemma tulee siitä, että hän on ihana ihminen ja haluaisin saada hänen kanssaan lapsia - toisaalta en jaksa tätä haaveilematta muusta, enkä tiedä oikein minkälainen elämä lapsillemme tulisi...
Välillä toivon, että olisimme pysyneet vain ystävinä niin kuin alun alkaen pitikin...
Naimisiin mentyämme kului vuosi ennen kuin sain tietää, että seurustelumme alkuaikoina mieheni oli pettänyt minua... Ja siitä alkoi alamäki, joka kesti kolme vuotta. En tiedä edes miten kestin koko tuon ajan... Tuo kolme vuotta huipentui siihen, että kaiken tuskani ja hellyydenkaipuuni keskellä löysin itseni suhteesta vieraan miehen kanssa. Ja jos hän olisi halunnut olisi jättänyt kaiken... kaikesta huolimatta suhde loppui. Elämämme tasaantui, mutta ei ole vimeisen vuoden aikana palautunut juurikaan siihen mitä meillä mieheni kanssa oli. Tietenkin yksi syy siihen lienee se, että elämä masentuneen kanssa ei ole helppoa...
.. välillä mietin lähtemistä, tässä tilanteessani se vain ei ole helppoa. Jos jätän hänet hän jää yksin, jota en hänelle haluaisi. Jos jään en tiedä voinko sopeutua ja olla onnellinen tässä.
Dilemma tulee siitä, että hän on ihana ihminen ja haluaisin saada hänen kanssaan lapsia - toisaalta en jaksa tätä haaveilematta muusta, enkä tiedä oikein minkälainen elämä lapsillemme tulisi...
Välillä toivon, että olisimme pysyneet vain ystävinä niin kuin alun alkaen pitikin...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Odotatko HYVIÄ ja VIISAITA NEUVOJA toisilta NAISILTA???
Neuvot on aina samoja:
-jätä se paska äijä
-sä et ole sen arvonen
-sä ansaitset parempaa
-sul on vain yks elämä
-sun pitää ajatella myös itseäsi
-hei,mut ton sun vieraan suhteen kyl ymmärtää!
-sun äijä on sairas petturi, jätä se!
-sä et ole mikään sairaanhoitaja...
-ei se sun vika ollut!
-lähde ja jatka elämää!
-unohda se sun mies!
.
.
.
jne...
Olipas siinä rutkasti asiallista kommenttia, juu.... Kaipaan siis asiallisia kommentteja.
no tommosia kommentteja sä tulet saamaan naisilta, siinä ne oli vaan lyhyesti sanottuna!
*ehkä sinä juuri tuollaisia tekstejä toivoisitkin, mutta asiallisesti sanottuna!!
sanoisin, että kaikesta kuluneesta ajasta huolimatta kannattaa ottaa iisisti ja tutkiskella itseään ja omia tuntojaan. älä tee hätiköityjä päätöksiä, odota niin kauan kunnes jokin ratkaisu tuntuu varmalta. kyse tässä koko prosessissa on nimittäin omasta kasvustasi. loppujen lopuksi sinun on tehtävä päätös yksin ja itseäsi ajatellen. et voi jäädä suhteeseen myöskään pelkästä myötätunnosta toista osapuolta kohtaan.
Et kai todella ole masentuneen miehesi kanssa yksin? Siis tarkoitan, että onko miehesi hakenut apua tuohon masennukseen? Se asia olisi hoidettava ensiksi kuntoon. Sinä olet ihana ihminen siinä, että olet jaksanut olla miehesi kanssa, mutta älä päästä siihen tilanteeseen, että teitä masentuneita on pian kaksi. Elämäsi ei todellakaan ole helppoa, jos miehelläsi on diagnosoitu krooninen masennus. Sinä joudut suhteeessasi kyllä nyt uhrautumaan, mutta vain sinä tiedät onko se sen arvoista. Mikään mahdoton ajatus ei ole sekään, että lapsi saattaisi tulevaisuudessa olla hyväkin asia, mutta se todellakin riippuu miehesi masennuksen "syvyydestä".