Koska täältä ei löydy palstaa jossa käsiteltäisiin kirjoittajien omien vanhempien käytöstä, kirjoittelen tänne... Minulla on nykyään melko huonot välit omaan äitiini. Olen itse 30 ja sain esikoiseni viime keväänä. Äitini ei juo eikä ole mitenkään sairas, mutta hän tuntuu täysin kykenemättömältä tuntemaan empatiaa. Minulla ei ole sisaruksia, joten äitini ei selvästikään ole ikinä ollut kauhean lapsirakas, mutta toivoin, että hän olisi lämmennyt ainakin toistaiseksi ainoalle lapsenlapselleen - mutta ei. Hänelle oma koiransa on paljon tärkeämpi eikä hän yritä rakentaa minkäänlaista suhdetta lapsenlapseen ja häntä kiinnostaan keskustella kanssani vain häntä itseään koskevista asioista. Näemme vain 2-3 kertaa vuodessa, ja ajattelin, että sekin taitaa olla liikaa. Tapaamiset päättyy aina pahaan mieleen ja äidin ja minun välillä on selvä kireys. Mistä tämä on tullut?!?! En muista että äitini olisi ollut niin itsekeskeinen silloin kun asuin vielä omien vanhempieni kanssa - onko ikä korostanut tätä piirrettä hänessä? Viimeksi kun mainitsin hänelle ettei hän muista mitään minun kertomistani asioista, niin hän sanoi suoraan että se johtuu siitä, että hän ei yritäkään painaa mieleensä minun asioita (= opinnot, lapseni), koska ne eivät häntä kiinnosta! Itse taas olen pyrkinyt aina kiinnostumaan muiden elämistä ja kuuntelen muita ja välitän aidosti. Äitini ei ikinä ole välittänyt perheen yhteydestä kun minä taas haluaisin monta lasta ja haluan kaikkien olevan hyväntahtoisia toisiaan kohtaan. Onneksi oma anoppini on äitini täysi vastakohta ja hän onkin ihanin tuntemani ihminen! Minua oikeesti surettaa tämä kireys äitini ja minun välillä, vaikka voisin antaa asian olla :(
Tunnevammainen isoäiti?
Täysin erilainen tytär...
31292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minkälainen suhde äidilläsi oli omaan isääsi ja yleensä miehiin? Lasten suunnitteluun tarvitaan nimittäin kaksi ihmistä. Isäsi ei ehkä halunnut muuta kuin yhden lapsen, sinut.
Omalla kohdallani esikoinen oli vähällä jäädä myös ainoaksi, koska mieheni harasi koko ajan vastaan. Sitten pitkän ajan kuluttua tuli vielä yksi iltatähti. Jonkun toisen lapsirakkaan miehen kanssa minäkin olisin voinut saada enemmän lapsia.
Äidilläsi voi olla jotain traumoja lapsensaantia kohtaan, koska hän ei näytä olevan kiinnostunut lapsestasi. Mummoksi tuleminen voi olle kova paikka vanhenevalle naiselle. Kun oma äitini tuli ensimmäisen kerran mummoksi, häneltä vei kauan hyväksyä ensimmäinen lapsenlapsensa.
Tunnevammaisuus on yleensä periytyvää, sen siirtää seuraavalle sukupolvelle. Siksi ihmettelen, keneltä sinä olet perinyt tunteesi. Täytyy käyttää järkeä myös. Ei pidä hankkia paljon lapsia, jos niitä ei ole varaa elättää.
Kiitos viestistä! Äitini ei varmaan suunnitellut edes ikinä lasta hankkivansa - isästäni en tiedä. Eli minä siis olin vahinko! Vanhempani menivät naimisiin kun äitini oli jo raskaana. Kaiken kaikkiaan isäni on hyvin sydämellinen ihminen, eli olen kaiketi enemmän hänen tyylinen. Isäni on hyvin paljon tossun alla ja hän on myöntänyt että äitini on erikoinen tapaus. Minä itse inhoan kieroilua, jota äitini aina harrastaa, ja väheksyn pikemminkin itseäni, kun taas äitini pyrkii kaikin tavoin pönkittämään itseään - väittämällä mm. että hän olisi eräässä elämänvaiheessa (kun oli teini) ollut kuuluisa, mikä ei ole totta! Isäni on tottunut äitini temppuiluun, joten ei kuuntele hänen juttujaan, mutta minä loukkaannun. Isänikään ei ehkä olisi siis lasta halunnut, mutta hän on aina ollut oikein hyvä isä ja minulla oli oikein hyvä lapsuus - vaikka vanhempani eivät viettäneetkään aikaa kanssani. Olin sitten kavereiden kanssa, enkä nuorempana tajunnut että mitään kritisoitavaa olisi. Äidilläni on miehiin aina ollut hyvin erikoinen suhde - hänen oma isänsä piti äitiäni mahdollisesti jonkun muun miehen lapsena - äitini kun oli niin täysin eri näköinen kuin isänsä. Äidilläni on kaksi nuorempaa siskoa, ja keskimmäinen heistä on aivan samanhenkinen kuin minä. Nuorin siskoista on hyvin ongelmainen -alkoholiriippuvainen ja hyvin "dramaattinen", eli samaa sarjaa kuin äitini. En kestä tosiaan enää olla montaa tuntia äitini seurassa - tähän asti puhelut ovat olleet ok, mutta kun hän eilen vielä kertoi, että asiani eivät häntä niin paljoa kiinnosta, että hän painaisi niitä mieleensä, niin ajattelin että tekisin samoin... Ehkä se oleellisin ero minun ja äitini välillä on se, että minulle riittää perheen sisältä tuleva arvostus, eli mieheni ja lapseni, kun taas äitini pitää saada sitä kodin ulkopuolelta. Onneksi mieheni on kuitenkin hyvin lapsirakas ja pärjäämme hyvin ilman minun äitiänikin, joten toivon että saamme vielä paljon lisää lapsia :)
Anoppini on samanlainen!
Ei puhu kuin itsestään eikä kuuntele asioitani tai kysy mitään mistään!
Yritä siinä sitten pitää toisesta, hyvä kun edes siedän anoppiani.
Tunnevaimmainen hänkin...
Otan osaa!