Huoraavan juopporetkun kanssa eläminen syntiä?

Eräs sivistynyt nainen yritti elää hyvää elämää ryyppyputkia vetävän miehensä rinnalla. Rakkaus oli kuollut aikoja sitten, sillä viinanjuonnin lisäksi naisen miehellä oli aika ajoin tapana heittää siementään vieraaseen vakoon.

”Lasten tähden täytyy jaksaa”, kertoi ystävälleen tämä johtavassa asemassa oleva nainen. Kuitenkin hän tunsi itsensä epätoivoiseksi ja alkoi itsekin tarttua viinapulloon ja tupakka-askiin entistä ahkerammin.

Erään ryyppyreissun aikana miehen juomakaveri alkoi käpälöidä ja yritti sitten raiskata naisen, mutta kännisen miehen jalka lipesi ja hän kaatui. Nainen potkaisi lattialla örisevää miestä ja pakeni. Koko illan hän mietti välikohtausta ja erästä vanhaa alkoholiongelmaista sukulaistaan, jonka ryppyisten juoponkasvojen tilalle jollain merkillisellä tavalla aina ilmestyivät hänen piirteensä.

Silloin nainen sanoi vuosikausiksi unohtamalleen Jumalalle: ”Voi Herra Jeesus, kuinka alas minun pitää vajota synteineni? Mitä vastaat minulle?”

Seuraavana päivänä kirjastossa hän luki Keskipohjanmaa-lehdestä päivän sanan: ” Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. Sillä minä tunnen rikokseni ja minun syntini on aina minun edessäni.” Ps. 51:4,5



Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila


                  
2710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja enemmän tulee olemaan, kun viinansaanti tulee vapautumaan entistä enemmän. En tiedä mihin HS:n Nyttiläiset ovat hävinneet. Olet vasta toinen sieltä, jonka olen nyt tavannut täällä. Ovat voineet piiloutuneet muiden nimimerkkien taakse.

Muistatko, kun puolustin sinua siellä Multinikin nimimerkillä n. vuosi sitten. Minä taidan ollakin tosi kristitty. Jospa saisimme palata jo kotiin. Tarkoitan ensin HS:n Henk.koht. palstaa.

Taivaan kotiin palaamme kai sitten joskus kaikki, kun meille annettu aika on lopussa.

Äänestä
  • Mukava tavata Silja.

    Pahoittelen vastauksen viipymistä sillä ihana hiihtolomaviikko on takana!! Raamatun väkevä Jumala on rikas antaja!

    Herra lahjoitti köyhälle saarnaajalleen miellyttävän hiihtolomaviikon Levin hiihtokeskuksen upeissa maisemissa. Eilen tulimme takaisin myöhään illalla.

    Pitkiä hiihtolenkkejä ja miellyttävää yhdessäoloa perheen sekä ystäväperheen kanssa. Sitähän elämää janoava sielu kaipaa raskaan työrupeaman jälkeen.

    Ei väsyttäviä nettikeskusteluja eikä valemikkojen jorinoita.Ihanaa olla edes viikon netistä poissa!!


    Minäkin kaipaan HS:n Nyttiä,täytyy myöntää.Täällä kokee itsensä yksinäiseksi kuin orpo piru preerialla.

    Muistan kyllä Multinikin nimimerkin mutta en tarkalleen sitä väittelyä johon viittaat. Toivottavasti sinulla Silja on myös ollut antoisia hetkiä hiihtolomaviikollasi? Ehkäpä ruumiin ja sielun terveytesi sekä kiitosmieli ovat elämässäsi lisääntyneet vaeltaessasi paratiisin riemua tai tuonelan vaivaa kohden.

    Kiitos Herra hyvyydestäsi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikko kirjoitti:

Eräs sivistynyt nainen yritti elää hyvää elämää ryyppyputkia vetävän miehensä rinnalla. Rakkaus oli kuollut aikoja sitten, sillä viinanjuonnin lisäksi naisen miehellä oli aika ajoin tapana heittää siementään vieraaseen vakoon.

”Lasten tähden täytyy jaksaa”, kertoi ystävälleen tämä johtavassa asemassa oleva nainen. Kuitenkin hän tunsi itsensä epätoivoiseksi ja alkoi itsekin tarttua viinapulloon ja tupakka-askiin entistä ahkerammin.

Erään ryyppyreissun aikana miehen juomakaveri alkoi käpälöidä ja yritti sitten raiskata naisen, mutta kännisen miehen jalka lipesi ja hän kaatui. Nainen potkaisi lattialla örisevää miestä ja pakeni. Koko illan hän mietti välikohtausta ja erästä vanhaa alkoholiongelmaista sukulaistaan, jonka ryppyisten juoponkasvojen tilalle jollain merkillisellä tavalla aina ilmestyivät hänen piirteensä.

Silloin nainen sanoi vuosikausiksi unohtamalleen Jumalalle: ”Voi Herra Jeesus, kuinka alas minun pitää vajota synteineni? Mitä vastaat minulle?”

Seuraavana päivänä kirjastossa hän luki Keskipohjanmaa-lehdestä päivän sanan: ” Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni. Sillä minä tunnen rikokseni ja minun syntini on aina minun edessäni.” Ps. 51:4,5



Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila


                  

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu