Avioero oli parasta mitä elämässäni on tapahtunut,
Rakkauden suhteen.
Olin 30 v. onneton ja kun erosin elämä vasta alkoi. Rahaa oli enemmän ja jää säästöönkin, kohtasin elämäni miehen ja olen hänen kanssaan avioliitossa. Mieheni on se jota elämäni etsin.
Jokainen päivä on lahja ja saan rakkautta ja turvallisuutta ja sanat eivät riitä kuvailemaan,
koska en edes tiennyt, että elämä voi olla tällaista
Olen 50 v. ja nyt aloin elää. Ennen kiduin ja itkin öisin itseni uneen.
Rakkauden suhteen.
Olin 30 v. onneton ja kun erosin elämä vasta alkoi. Rahaa oli enemmän ja jää säästöönkin, kohtasin elämäni miehen ja olen hänen kanssaan avioliitossa. Mieheni on se jota elämäni etsin.
Jokainen päivä on lahja ja saan rakkautta ja turvallisuutta ja sanat eivät riitä kuvailemaan,
koska en edes tiennyt, että elämä voi olla tällaista
Olen 50 v. ja nyt aloin elää. Ennen kiduin ja itkin öisin itseni uneen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kun kuulee tällaisia juttuja, niin tekee mieli kysyä, että mikä pitää ihmisen 30 vuotta onnettomassa liitossa?
Olen itse 30-vuotias ja eronnut jo 2 avioliitosta. Ensimmäinen suhde kesti kokonaisuudessaan reilut 3 vuotta ja päättyi miehen pettämiseen. Toinen kesti 5,5 vuotta.
Johtuuko onnettomaan suhteeseen juuttuminen pelkästä saamattomuudesta ja laiskuudesta - ei jakseta lähteä? Vai onko avioero joillekin vielä nykyäänkin sellainen häpeä ja tabu, että kulissia on pakko pitää yllä siinä pelossa, että mitä sukulaiset ja muu ympäristö sanoo, jos erotaan?
Kuule, jotkut ihmiset todella yrittävät avioliittonsa eteen kaiken mahdollisen. Varsinkin naisten mielestä on tärkeää, että lapsilla on isä ja äiti (ihan omat ja alkuperäiset) ja ehjä koti. Kuinka monesta liitosta aiot lapsia tähän maailmaan pykätä?
Aika fiksua tekstiä. Ei ole kyllä mikään saavutus, jos on jo kolmekymppisenä eronnut pari kertaa. Kertoo vain omasta(tottakai myös puolison) henkisestä kypsymättömyydestä elää parisuhteessa. Olen mies ja myös minä olen pitänyt perhettä elämän kantavana voimana. Ja olisin kyllä mielelläni halunnut ehjän perheenkin, mutta se ei omalla kohdallani valitettavasti onnistunut.
lisäisin kuintenkin lauseesi:
Varsinkin naisten mielestä on tärkeää, että lapsilla on isä ja äiti (ihan omat ja alkuperäiset) ja ehjä koti jossa aikuiset rakastavat myös toisiaan, eikä se oli kylmä kulissi tai riitainen perhehelvetti.
Ellei näin, niin kohtuullisen yrittämisen jälkeen ero on paras vaihtoehto kaikille...
Miksi menet naimisiin? Nykyäänhän sallitaan yhdenyönjututkin !
kuka sallii kuka ei ... se on kahden ihmisen (parin) valinta jos näin. Ei minun parisuhteissani.
Hei luin kirjoituksesi ja haluaisin kysyä sinulta mitkä asiat saivat sinut sinut sitten viimein tekemään eroratkaisun 30 vuoden jälkeen, kamppailen ise yhtä pitkän ajan jälkeen oman itseni kanssa, ja yhteisten vaikeuksien kanssa jotemkin alkaa jaksaminen loppua. Tänään huomasin että edes kevät aurinko ei piristä. Olen onnellinen sinun puolestasi.
Kävin vanhainkodissa vierailulla ja tapasin kaksi vanhusta, toisen katkeran ja happaman näköisen naisen ikä 85, ja toisen onnellisen positiivisesti elämään suhtautuvan ilopillerin ikä 83. Kuulin heidän elämäntarinansa.
Arvaatte varmaan kuka oli elänyt lapsiensa ja meihensä takia elämäänsä ja kuka oli ajatellut itseäänkin.Täytin samalla viikolla itse 50 ja ajattelin kummanlainen itse haluaisin vanhana olla.
Lapset olivat juuri muuttaneet pois kotoa ja mies senkun mennä hurvitteli.
Päätös oli tehty.
Lasten takiahan minäkin jaksoin ja olin saanut vanhanaikaisen kasvatuksen, että erota ei.
Tässä ollaan ja olen onnellinen ja sen ovat lapset ja naapurti ja ystävät huomanneet ja todenneet, että silmäni loistavat ja hymy on herkässä. Jokainen päivä on lahja ja on ilo nousta aamulla ralastamansa miehen rinnalta uuteen päivään.
Usko, että onni on Sinuakin varten, voipi olla hyvinkin lähellä ja silloin aurinko paistaa aina.
katselin töissä vanhoja pariskuntia, kateellisena.. ja ajattelin että en ole edes vielä puolivälissä, tätäkö tämä elämä on..
Päivästä toiseen samaa, eletään lasten kautta, lopulta tuntui että ollaan kaksi ventovieraista saman katon alla..yhteistä juuri asuntolaina ja lapset eikä sitten muuta.
Meillä eroa ei aiheuttanut kummankaan "uusi", tai väkivalta, tai alkoholi, juuri, mun oli pakko päästä ulos siitä. Entinen olisi halunnut jatkaa mutta mä en, joten erottiin. Nyt 6 vuotta myöhemmin, entisellä on uusi kihlattu, olen ihan hyvissä väleissä exän kanssa, minä itse, no.. jokin lanka taisi hukkua lopullisesti tuossa kolmenkympin kriisissä, kun vieläkin yksin lasten kanssa olen, enkä edes kaipaa miestä rinnalle.
Jokainen tekee sen oman valinnan, ehkä joku kaunis päivä minäkin törmään johonkuhun joka vie jalat alta, tiedä häntä.. Nyt on nyt ja niinkuin se vanha klisee sanoo.. meillä on vain 1 elämä elettävänä, joten parempi tehdä se niin miten sydän sanoo..ei niin miten muut odottavat sen menevän. Yksin suhtkoht onnellisena on parempi kuin onneton yhdessä..Ei onni tule missään määrätyssä muodossa vaan on paljon moninaisempaa ja koostuu monista pienistä asioista..
Väsyneitä mietteitä, tuo vanhaintalo pisti miettimään niitä vanhoja juttuja..
Auringonpaistetta:=)