itselleni on ostettu kihlasormus ajat sitten, mutta vasta äskettäin poikaystäväni osti omansa. hän oli paljon omaa sormustaan vastaan: ei kuulemma osaa pitää, ei ole tottunut käyttämään ja ettei se sovi hänelle. hän kumminkin sitten lupasi ostaa sormuksen. sanoin hänelle että jos hän ei osta sitä nyt lähiaikoina niin puran kihlauksen. hän sen sormuksen vissiinki vähän vastahakoisesti osti ja luulen ettei hän sitä paljon tule pitämään. siis kysynkin että milloin on virallinen kihlajaispäivä teidän mielestänne. joulukuussa jolloin hän osti minulle sormuksen vai nyt kun hänelläkin on sormus? auttakaa.
miten valita kihlapäivä?
haisuli
122977
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuota, en mene väittämään, mutta mun käsityksen mukaan kihloihin on menty, kun sormukset on sormissa. Eli mitkäs kihlat ne sellaiset on, ettei mies suostu pitämään sormusta!? Kuulostaa aika oudolta... Kyllä mun mielestä sormus sitten pitää pitää koko ajan sormessa, sitähän varten se on ostettu... Kuulostaa aika epäromanttiselta, jos multa kysytään. Ei pahalla.
niinpä, sitä mulle on kaveritkin sanonu ja olen itsekin kovistellut miestäni tästä. jos se nyt ei ala pitämään sormusta niin potkaisen se pihalle. sen täytyy tajuta että tää ei oo leikin asia
No onpa tärkeä metallinpala. Naakkojako olette, kun noin kovasti kiiluvan metallin perään kyttäätte?
Sanoin morsiamelle kosiessani, että en tule välttämättä pitämään sormusta kun en ole sellaisiin tottunut. Edellinen sormus ahdisti ja oli haittana. Lupasin kyllä pitää ketjussa kaulassa, jos sormuksen on ihan välttämätöntä olla päällä. Hänen mielestään se oli ok jos en pidä, mutta kysyi että kokeilisinko vähän aikaa. Se oli kohtuullista, joten suostuin. Jos olisi uhkavaatimus moisesta esitetty olisin perunut koko kosinnan. Totuin yllättävän nopeasti uudenlaiseen sormukseen, joten jätin sen lopuksi käteeni.
Näin tyttöni sai tahtonsa läpi, eikä kummankaan tarvinnut erota tai perua kihloja. Eikä minun tarvinnut alkaa ajattelemaan häntä skitsona kontrollifriikkinä niinkuin hannasta tässä ajattelen.
Ehkä sitten olen kontrollifriikki. Ainakin sen verran vanhanaikainen, että kun mennään kihloihin niin ne sormukset pistetään sen merkiksi sormiin. Vai että sormus ahdisti? Miksiköhän niin? Kannattaako mennä kihloihin, jos se sormus ahdistaa siinä sormessa. Kuten jo sanoitkin, sehän on vain pieni metallinpala. Pieni hinta siitä, että kumppani on tyytyväinen.
Itselleni tulee heti ensimmäisenä mieleen, jos toinen ei halua pistää sormusta sormeensa, että häpeääkö tuo jotenki pitää sitä... Eikö hän voi näyttää muille, että on kihloissa. Minusta sitoutuminen lähtee niinkin pienestä asiasta kuin siitä sormuksesta... Mutta kuten jo sanoin, olen vanhanaikainen.
Ja tatuoinneista. Minusta kihloihin menon symboli on ollut nimenomaan tuo sormus, ei tatuointi. Vaikka itse tatuoinnin omistankin eikä minulla ole mitään niitä vastaan. Mutta tatuoinnin ottaminen on ihan eri asia kihloihin meneminen. Voidaan mennä ottamaan yhdessä tatuoinnit siinä voi luvata toiselle naimisiin menosta, mutta onko se kihlaus? Ei mielestäni.
Niinkuin mitä helkkaria? Se on kahden välinen kauppa ja jos jonkun metallinpalan käyttämättä jättäminen tekee toisen epävarmaksi niin voi jessus! Pieni hinta kumppanin tyytyväisyydestä? Vakavasti miettisin, että jaksaisinko tulevaisuudessa katsella metallinpalan takia kiristävää hellapoliisia koska avioliiton auvo päättyy nopeasti nalkuttajan kanssa...
Kannattaa kyllä mennä kihloihin ihan juhlien ja myöhemmän naimisiinmenon vuoksi sekä suhteen viemiseksi seuraavalle tasolle. Teko siinä ratkaisee ja on sinänsä hyvinkin arvokas.
EI SORMUS!
Kihlaus on lupaus naimisiinmenosta, joten sen pitäisi olla enemmän henkinen asia, kuin näkyvä asia. Siis sormus on ihan toissijainen asia.
Vai jos ottaa suihkun ajaksi kihlasormuksen, voidaanko kihlaus katsoa purkaantuneeksi?
Älkää nyt hyvät ihmiset menkö kihloihin, saadaksenne jotain vakuutta toisen olemassaolosta suhteessa tai todistaaksenne muille, että joo joo ollaan me yhdessä ja silleen. Kihloihin kyllä kerkee, eikä mikään sormus tai ulkoinen todiste tee suhteesta yhtään vakavampaa tai pysyvämpää. Se mitä pään sisällä liikku on se tärkeä juttu.
Voisin just kuvitella, että nuoret ihmiset haluaa mennä kihloihin ja ajattelevat sen jotenkin takaavan suhteen kestoa tai jotain. Ei se niin mee.
Olisi todella hienoa jos vielä nykyäänkin kaikki kihlautuvat pariskunnat todella ajattelisivat että kihlaus on lupaus avioliitosta.
itsekin haluaisin asian olevan niin omalla kohdallani, ja tavallaan sisimmässäni se onkin.
Meille kihlaus (4vuotta sitten) oli merkki siitä että olemme tosissamme,minulle ehkä enemmänkin, "vanhanaikainen" kun olen. Ei sillä että sitä tarvitsee todistaa jollain materialla mutta me ihmiset nyt vain menemme ja kihlaudumme..get the point.
Toivon kuitenkin että ihminen jonka olen kihlannut olisi tuleva mieheni ja lasteni isä, näin toivoisin myös ilman sormustakin.
Mutta maailma on kummallinen ja koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, mutta toivottavasti vanhenemme yhdessä.
Kihlauspäivä on se, jolloin joko kosinnan kautta tai muuten, sovitte menevänne naimisiin. Ei mikään sormusten ostamispäivä.
Kihlaus ei ole mikään pakollinen toimenpide ennen avioliittoa. Se ei myöskään ole virallinen suhde. "Virallinen" kihlauspäivä ei siis ole mikään virallinen kihlauspäivä.
Ja vaikka kihloihin mentäisiin, niin sormuksethan eivät ole välttämättömät. Olen kuullut, että jotku parit ottavat tatuoinnin, jotkut jotain mutta.
Juuri näin. Kun toinen kosii ja toinen vastaa myöntävästi (tai muulla tavoin yhdessä sovitaan, että mennään naimisiin), niin sitten ollaan kihloissa. Kihlaus on avioliittolupaus, ei sormusten vaihto.
Ja niitä sormuksia ei siis todellakaan tarvitse olla, eikä mitään muutakaan ulkoista merkkiä. Kihlaus on siis todellakin vain kahden ihmisen sopimus naimisiinmenosta.
Eli vaikka ei käyttäisi sormusta, niin silti on kihloissa, jos on toiselle luvannut menevänsä naimisiin hänen kanssaan. Kihlauspäivänä voidaan siis pitää sitä päivää, kun kosinta ja myöntävä vastaus on esitetty.
"Kihlaus ei ole mikään pakollinen toimenpide ennen avioliittoa"
Nyt alkoi kiinnostaa. Miten voi mennä naimisiin sopimatta siitä ensin (=kihlaus)? Viimeistään siinä vaiheessa, kun pyydetään avioliiton esteiden tutkinta, varataan vihkiaika jne on pari pakostakin sopinut menevänsä naimisiin.
"Nyt alkoi kiinnostaa. Miten voi mennä naimisiin sopimatta siitä ensin (=kihlaus)? Viimeistään siinä vaiheessa, kun pyydetään avioliiton esteiden tutkinta, varataan vihkiaika jne on pari pakostakin sopinut menevänsä naimisiin."
Näin on näreet! Jokainen Suomessa avioitunut pari on ollut väkisinkin kihloissa vähintään sen kaksi viikkoa, jonka esteiden tutkinta vie. Terveisiä oikeusopin opettajalta.
Tiedätkö onko laissa vielä maininta kihlauksesta ja sen tuomasta suojasta morsiammelle? Aikoinaan kuulin että jos kihlausaikana saa lapsen niin sillä on aviolapsen oikeudet. Pitääkö nykyään paikkansa. Entä jos on hankkinut ja saanut kapioita, jos kihlaus purkautuu niin saako morsian pitää kapionsa?. Ennen sanottiin että kihlaus on julkinen naimisiinmenolupaus. Ja se on virallinen kun se lähipiirissä julkistetaan.Eli kihlauksella on todistajat.