Luittekojuhanakelloniemen

Piiri pieni pyörii. Juhana Kelloniemi kirjoitti taas totuuksia Kemijärven kaupungin johtamiskulttuurista ja henkilöstöpolitiikasta. Matkailukoordinaattoriksi on palkattu vaivihkaa taas sopiva joojoomies. Seuraavaksi valitaan samalla kaavalla yritysasiamieheksi sopiva ja nöyrä joojoomies, joka on saanut hankerahoituksella olla elinkeino-osastolla vuosikausia. Ei ollut uudesta kaupunginjohtajastakaan sisäpiiriklikin arvelluttavien toimintatapojen uudistajaksi. On se vaan kumma, ettei oikeudenmukaisuus toteudu, vaikka kyseessä on kaikkien kuntalaisten eli veronmaksajien rahoilla pyöritettävä toiminta.
5767
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sinua ei mihinkään valita. Kunnnallisissa viroissa on julkinen haku sekä pätevyysvaatimukset joten joutavat pulinat pois!

Äänestä

kertoi kaiken miten tämä maa makaa,voit katsoa ylen areenasta.

Äänestä
  • kerrankin on sisäpiiri valinnut oikean miehen paikalleen!Hyvä,että sisäpiirin sisään ei pääse katkerat riitapukarit.Heidänlaisensa paikka on olla ulkona kuin lumiukko.Koordinaattori tekee työtä keskustan alueen matkailun edistämiseksi ja tuloksia tietysti odotetaan ensisijaisesti niihin komeen yritykseen....

    Äänestä

  • sisäpiiri kirjoitti:

    kerrankin on sisäpiiri valinnut oikean miehen paikalleen!Hyvä,että sisäpiirin sisään ei pääse katkerat riitapukarit.Heidänlaisensa paikka on olla ulkona kuin lumiukko.Koordinaattori tekee työtä keskustan alueen matkailun edistämiseksi ja tuloksia tietysti odotetaan ensisijaisesti niihin komeen yritykseen....

    Taidat kuulua sisäpiirin liehittelijöihin - Juhana oli kirjoituksellaan aivan oikeassa. Näkeehän tuon mm. sivistyspuolen toilailut, jos sisäpiiriläiset olisivat toimineet oikein, ei oltaisi "punaisen talon" vakiasiakkaita. Riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta. Onhan nuota koordinaattoreita elinkeinopuolella pilvin pimein mutta missä on tulokset - taidetaan havitella liian "pitkiä hyppyjä."

    Äänestä

  • Ei liehittelijä kirjoitti:

    riitaan toista osapuolta, osaavat riidellä yksikseenkin! Jos valittamista ei löydy niin se keksitään keinolla millä hyvänsä, luullen että oma arvo muiden silmissä sillä nousee. Tuppaa vain käymään toisinpäin!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paljastavankirjoituksen kirjoitti:

Piiri pieni pyörii. Juhana Kelloniemi kirjoitti taas totuuksia Kemijärven kaupungin johtamiskulttuurista ja henkilöstöpolitiikasta. Matkailukoordinaattoriksi on palkattu vaivihkaa taas sopiva joojoomies. Seuraavaksi valitaan samalla kaavalla yritysasiamieheksi sopiva ja nöyrä joojoomies, joka on saanut hankerahoituksella olla elinkeino-osastolla vuosikausia. Ei ollut uudesta kaupunginjohtajastakaan sisäpiiriklikin arvelluttavien toimintatapojen uudistajaksi. On se vaan kumma, ettei oikeudenmukaisuus toteudu, vaikka kyseessä on kaikkien kuntalaisten eli veronmaksajien rahoilla pyöritettävä toiminta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu