On pettymys tulla jätetyksi ja se ymmärrettävästi aiheuttaa katkeruutta.
Mutta siinä myös mitataan ihmisen kypsyys ja aikuinen itsenäisyys.
Ei kenenkään oma elämä saa olla toisen varassa.
Ihmisen kypsyys
Mitataan
201695
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jota ei satuta jos tulee jätetyksi.(tai tunteeton paremminkin!) Naimisiin kun mennään kuitenkin sillä perusteella että ollaan yhdessä. Ja monesti kasvetaan yhteen kuka enemmän kuka vähemmän. "Ei kenenkään oma elämä saa olla toisen varassa". ??Henkisesti vai taloudellisesti? Eli et voi luottaa toiseen et hän olis sun kanssa ,,ehkä ensi viikolla ,,vuonna?? Miksihän oikein olet naimisiin mennyt??
sattuu ja sen pitääkin sattua. Mutta vaan aikansa. Jos katkeroituu niin sillä ei loppujen lopuksi satuta kuin itseään. Luottamus toiseen ja toisen varassa oleminen henkisesti ja/tai taloudellisesti on minusta kaksi eri asiaa. Toiseen voi luottaa ja siihen, että hän on siinä vielä ensi viikolla ja vuonnakin, ja silti säilyttää oman minänsä. Ja kun on säilyttänyt oman minuutensa ja toinen ei sitten jääkään, niin silloin kuitenkin tietää pääsevänsä ajan kanssa sen musertavan tunteen yli että on tullut jätetyksi.
Tuolta kantilta.Itse vain ihmettelen näitä ns. kertakäyttösuhteita. Mitä nykyisin tuntuu olevan vallalla.Toki jokainen itse tietää oman elämänsä ja on sen asiantuntija. Ja totta jos ripustautuu toiseen on se jo läheisriippuvuutta. Totta kai molemilla on oma minuus ja oma reviiri. Ja totta pettymyksen yli pääsee ajallaan. Ja riippuu paljon myös siitä miten erotaan , tuleeko se kuin salama vain toisen osapuolen taholta vai ovatko molemmat sitä mieltä että on parempi olla erillään, esim. jos on paljon riitoja siitä kärsii myös lapset jne. Ja totta katkeruudella satuttaa vain itseään. Jos asioista pystyy puhumaan se helpottaa paranemista.
mitataan myös ihmisen vastuullisuus ja kypsyys silläkin tavalla. Jos lapset on tulleet tehdyksi - eikä tässä lasketa millä lailla, vahingossa tai muuten - niin heidän turvastaan, psyykkisestä kehityksestään ja taloudellisesta turvallisuudestaan sekä arjen jatkuvuudestaan on otettava vastuu, niin äidin kuin isän. Ja tämä tarkoittaa sitä, että lapsen vanhempien parisuhteelle ja sen korjaamiselle on annettava kaikki mahdollisuudet. Muu on sekä yhteiskunnan että yksilön terveyden vastaista. Huomioon ottaen lait ja asetukset.
Ei kai voi olla yhteiskunnan ja terveyden vastaista erota liitosta, jossa ei ole enää mitään tunnesiteitä jäljellä? Onko lapsillekaan hyvä elää vanhempien kanssa, jotka ovat kylmiä ja kovia toisaan kohtaan? Itse olen kasvanut lapsena tällaisessa liitossa ja nyt huomaan toistavani omissa suhteissani katkeroitunutta ja nalkuttavaa äitiäni, joka opetti tyttärilleen, että miehistä ei ole mihinkään, eikä mitään rakkautta ole olemassakaan plus tähän päälle vileä estoisuus ja kielteisyys seksiä kohtaan. Erotkaa, kun siltä alkaa tuntua. Helppoa se ei ole, mutta auttaa muutoksessa.
sanoja "niin heidän turvastaan, psyykkisestä kehityksestään ja taloudellisesta turvallisuudestaan sekä arjen jatkuvuudestaan on otettava vastuu, niin äidin kuin isän" Eipä nuo asiat vain toteudu ihan jokaisen liiton aikanakaan - miten sitten aina sen jälkeen?
Mutta rupesin miettimään, että pitääkö jokaisen ihmisen jättää joku kerran, jotta hän voi oikeasti kasvaa aikuiseksi ja itsenäiseksi. Pelkään, että oikea vastaus on kyllä.
Kyllä pidän tälläista kasvamista liian kovana kouluna. Mutta jos tästä raastavasta tuskasta joskus selviää, nii kyllähän ei sen jälkeen juuri mikään pysty enää näin satuttaa. Ainakin luulen niin, mutta minun ei ole vielä aika selvitä, on työ vielä pahsti kesken, enkä vielä oikesti halua edes päästä yli, niin koville tää ottaa.
Jätetyksi tuleminen on todellakin ihmisen kasvun paikka, mutta siitä voi ja pitääkin selvitä. Selviytymisessä on aika pitkälle kysymys jätetyn itsetunnosta ja itsensä rakastamisesta (ei itserakkaudesta!). Jos olet suhteessasi asettanut rakkauden ja onnellisuuden keskuksen toiseen ihmiseen, lähtee sulta ne molemmat silloin kun toinen häipyy.
Avioero on toisaalta myös kasvunpaikka itsenäisyyteen.
avioeroakin suree tai ainakin mieli on haikea jollain tavalla, vaikka itse olisi eroa halunnut jo kauan.
Ilman muuta ero vaikuttaa ihmiseen ja ottaa koville olit sitten se jätetty tai itse aktiivinen eron puuhaaja. Suru liittyy menettämisen tunteeseen ja onhan parisuhteen lopettaminen ainakin yhteisen tulevaisuuden menettäminen. Moni suree myös kodin, perheen ja kaiken muun yhteisen menettämisen tuskaa. Jos jätetty, yleensä suree myös puolison menettämistä. Tämä kaikki voi tulla sulle kasvun paikaksi. Sä opit itsestäsi ja suhteestasi asioita, joita voit tulevassa elämässäsi käyttää omassa muutoksessasi.
Kumpi itse asiassa kasvaa, jos toinen on jättäjä ja toinen jätetty, vai kasvaako kumpikin? Oma tilanteeni on, että mies jätti ja aloitti uuden suhteen, itse olen yksin lasten kanssa. Olen joutunut oikein tosissaan työstämään eroa ja katsonut peiliinkin enemmän kuin kerran, luojan kiitos olen sen tehnyt, jospa siitä jossain vaiheessa on itselleni jotain hyötyäkin. Mies taas on omien puheidensa mukaan todella onnellinen uudesta perheestään, mutta miksi hän tuo esille koko ajan pettymystään, että suhteemme päättyi? Olen kysynyt, miksi hän haukkuu, syyttelee yms. kun kerran on nyt onnellinen, hän on vastannut olevansa pettynyt, katkera jne. kun tässä näin kävi. En ymmärrä miehen ajatusmaailmaa sitten millään, miksi ei ollut yksin selvittääkseen päänsä, ennen kuin hyppää uuteen. En minä ainakaan halua, jos uusi mies olisi, rypeä menneisyydessä, hukuttaisin vain itseäni uuteen suhteeseen väärin perustein, näin minä asian ajattelen.
se varmaan noin menee. Itsellä ei ole kyllä mitään kiinnostusta katsella tällä hetkellä naisten perään, sillä silmällä. Tiedän että tämä ainakin mulla tulee viemään aikaa ja kauan! Ainoa nainen jonka nään edes naisena on hän, joka minusta eron tahtoo. Olen vissiin pahasti lähi riippuvainen vai mikä se oli. On niin kummallista tämä oleminen, puhutaan enemmän kuin vuosiin jopa nauretaankin yhdessä, mutta koskea ei saa saati halata, tosin syvällisempiin keskusteluihin ei hänestä ole. Olen huomannut ettei hän uskalla avata sisintään.. Pelkää jotain, mitähän hittoa se voisi olla, kuvittelen että se olisi tunteet... En ole täysin menettänyt toivoani ja se tässä on pitänyt ns. hengissä. Pelottaa kun se totuus taitaa kumminkin tulla sattumaan kohta..... Voimia kaikille, yritetään nauttia hetkistä jota meillä on, vaikka tiedän että se sattuu ja meitä on niin paljon....
niin hyvin. Olen huomannut, että olemme samoissa viestiketjuissa täällä mukana, en vain jostain syystä käytä samaa nimimerkkiä. Olen käynyt ja käyn edelleen noita samoja tuntemuksia läpi kuin sinä. Sinulla on pitkä matka edessäsi, jos suhteenne päättyy lopunkin. Voin vain lohduttaa, että minunkaan selkärankani ei ole katkennut. Sanoin tuossa jo yksi päivä, että mulla ei ole nyt aikaa olla sun viemäri, kun jälleen kerran sain hänen suustaan tuntea kuinka huono olen. Mitä älyttömämpiä kommentteja sieltä tulee esim. minä en ole tehnyt pihassamme mitään, mitä olisi pitänyt tehdä, pidin sen ainakin siistinä, kun hän ei sinne mitään kukkiakaan antanut laittaa. Mulla palo perkele pinna, sanoinpa sitten, että katto ny kuule sitä uutes pihaa, kaikenlaista hökötystä pitkin pihaa, riippumatot kesäätalvea ja entinen naapuri vielä lisäsi kun hänelle asiasta purkauduin, että onpa sielä ruohonleikkurikin ollut talven pihassa ;) En toivo kenellekään samaa kohtaloa minkä minä sain, exmies onnellinen uuden kanssa, mutta vittumaisen puolen mikä hänessä on, purkaa muhun ja kiitettävästi. Kai se niin menee, että jonnekin sekin puoli täytyy saada menemään, jos sellainen piirre löytyy. Monta kertaa mietin, että tietääköhän tämä nykyinen kuinka pimeä puoli tästä miehestä löytyy. Hyvinhän sielä menee, kun saa uuden seljän takana päästellä höyryjä niin jaksaa taas. Toivon todella, että jos teille lopullinen ero tulee, ettet joudu syntipukiksi, on ihan tarpeeksi vaikeaa muutenkin kun miettii omia vikojaan, niin toinen vielä kaikin tavoin nujertaa sitä itsetuntoa mitä pikku hiljaa yrittää niistä pienistä palasista kerätä:(
On niin samanlaista, että ihan ihmetyttää. Samaa hän mullekki mäkättää, joka saatanan asiasta. Pihat, tavarat, siivoaminen, vaikka minäkin olen useita vuosia hoitanu kaikki niin kuin omasta mielestäni niiden pitää olla. Sitten vielä sopivat haukut muutamsta lisäkilosta päälle. Lähes kaiken olen niellyt pureskelematta. Tosin en ole mikään siivous neurootikko. Nyt vaan sen terapiakäynnin jälkeen on tuntunut tosi vaikeelta, kun sai siellä samaa vaan päällensä, sen minkä hän omien työn ja harrastusten puhumisen lomassa ehti heittää. Se oli niin pinnallista. Sanoinkin hänelle, että en tunne sua enää. Hänessä on niin samoja piirteitä kuin äidissään, Nyt! Tuo on varmaan se todellinen mikä sieltä nyt pursuaa pintaan. Ja tuon kaiken kanssa olen elänyt ja vielä haluaisin jatkaakin...Tunteeni ovat vaan häntä kohtaan niin kovat. Kiitokset taas kun annoit voimia työstää ja yrittää eteenpäin.Tuntuu vähän siltä, että kaikki on mennyt hukkaan 20 vuotta..on niin paha taas olla..
voisi pysytellä totaalisesti erossa exästä jonkun aikaa, niin ei joutuisi sylkykupiksi, kun toiselle tulee tarve höyryjään päästellä. Meille entisille, tutuille ihmisillehän on niin helppoa v****lla, kun siihen on totuttu jo liitossakin. "Rakkailleen sitä ihminen kaikkein paskamaisin on" tuollaisen tekstin luin jostain ja jäi mieleen. Kummaa rakkautta vaan tuntuu olevan. Sitähän se on, kun ei osaa rakentavasti purkaa patoutumiaan, niin ne kaatuu perheen niskaan. Tai entisen perheen, kun sitä uutta suhdetta ei halua pilata heti alkuunsa v*****lulla.
joka ulkonäöstään on saanut kuulla. Mun exmies taas on samanlainen kuin äitinsä, itsessä ei koskaan mitään vikaa. Sain aikoinaan tarpeekseni anopin ainaisesta vittuilusta ja lopetin käymisen, se oli kai miehelle liikaa. Sanoipa tuo mies kerran jo ennen eroamme, että naiset vaihtuu, mutta äiti ei, lapsellinen. On se vaan kumma, että kaikesta paskasta huolimatta, tunteeni eivät ole kuolleet häntä kohtaan vieläkään, vaikka tiedän kuinka ilkeä hän on. Se kai jotenkin mun kohdalla menee niin, että kun on aikoinaan rakastuttu, lapset tehty, koti laitettu jne. sitä luuli kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, että kaikesta selvitään muulla tavalla kuin eroamalla, ei ole helppoa myöntää, että on epäonnistunut, kun koko elämä menee uusiksi.
Otan lämpimästi osaa, tuolta minustakin tuntuu. Vaikka oli päädyttävä eroon, pahalta tuntuu. Se hyvä, mitä joskus oli ja kaikki mitä menetettiin..
Minunkin exä yritti aikansa puuttua asioihini ja mäkättää milloin mistäkin samalla tavalla kuin naimisissa ollessamme, vaikka itsellään oli jo uusi avokki huushollissa. Kävin eron jälkeen läpi terapiat ja seminaarit, joista sain voimaa ja itsetuntoni kohdilleen. Yhtenä kauniina päivänä vain totesin exälle rauhallisesti, että tilanne on nyt sellainen, että me kaksi olemme toisillemme kuin ketkä tahansa vieraat. Emme ole edes sukua keskenämme, joten...olisitko ystävällinen ja ruokkoaisit puhetyylisi vieraitten kesken sopivampaan malliin. Olen pitänyt omalta osaltani etäiset välit exään ja rajoittanut ne vain lapsia koskeviin asioihin. Nyt on exä kuulemma lasten mukaan jo tehnyt sen tempun, että mennyt kehuskelemaan minua uuden avokin kuullen. Ikävää tälle uudelle, mutta semmoinen se mun exäni on, kun häntä välimatkan päästä katselen ikään kuin ulkopuolisen silmin.