Olen 25-vuotias nainen. Olen pelaillut pelikoneita niin kauan kuin muistan, mutta nyt se on karannut oikeasti käsistä. Valmistuin kuukausi sitten ja olen ollut työttömänä, joten minulla on valitettavan paljon vapaa-aikaa, siis etenkin pelaamiseen. Viikossa menee monesta kymmenestä eurosta jopa 150:een euroa. Oikeasti minulla ei pitäisi olla varaakaan tähän pelaamiseen... ja aina tulee morkkis sen jälkeen kun oon pelannu. Tuntuu ettei sitä enää ite meinaa hallita, hullua kyllä...
Mieheni on töissä eikä tiedä asiasta, tietää toki että pelaan joskus mutta ei noista summista. Mutta saahan se varmaan jossain vaiheessa tietää kun mulla on niin pienet tulot, että huomaa varmaan jos mulla ei oo kohta enää rahaa ostaa ruokaakaan... :( tuntuu pahalta, mutta en haluais kertoa sille kun se varmasti pettyis muhun. Haluaisin vaan saada tän pelaamisen loppumaan ihan itse. Kai multa vaan puuttuu tahdon lujuutta...?
Haluaisin tietää onko mulla kohtalotovereita... ja neuvot ja mielipiteet on tervetulleita.
Pelaamisongelma
A sad woman
7863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
On hyvä, että itse tajuat missä mennään. Pysähdy ajoissa, tee jotain, kerro miehellesi ja pyydä apua. Peliriippuvuus on kuin mikä tahansa muu riippuvuus (shoppailu-, seksi- jne). Se on usein yksinäisten ihmisten ongelma ja siihen liittyy salailua, häpeää, katumusta ja itsetunnon heikkenemistä. Sä kerrot olevasi tällä hetkellä työtön ja sulla on paljon vapaa-aikaa. Sanot myös, että häpeät kertoa miehellesi ettei hän pettyisi sinuun. Olisko sun mahdollista ottaa joku mielekäs harrastus, joka veisi sun ajatukset ja jossa tapaisit muita ihmisiä vaikka jonkun toiminnan merkeissä. Liikunta, vapaaehtoistyö. Siis jotain sellaista, ettet olisi niin paljon yksin ja vailla tekemistä. Tässä vaiheessa vielä pelaamisen lopettaminen voi olla ihan sun oman päätöksen varassa samalla tavalla kuin ihminen lopettaa tupakoinnin, luopuu herkkujen syömisestä, ei ostele turhia tavaroita joita ei koskaan tarvitse jne.
Kiitos kommentista. Tunnistan kyllä itsessäni nuo kaikki piirteet... salailun, häpeän, katumuksen ja itsetunnon heikkenemisen sekä yksinäisyyden. Olen päivät yksin, kun ne muutamat kaverit joita minulla on, ovat koulussa/työssä. Koetan epätoivoisesti saada oman alan töitä että saisin jotain tekemistä ja että pääsisin eteenpäin... Motivaatio ja usko vaan meinaa loppua. Olet oikeassa... ehkä minun tosiaan pitäisi hankkia joku harrastus. Saisin muuta ajateltavaa. Kyllä tämä tästä. Kiitos :)
Joo, tee ihan totaalistoppi sen pelaamisen kanssa. Ota ihan nolla-toleranssi -linja. Älä edes yritä selittää itselles, että mä vaan tän yhden kerran...
Tänään kävin sitten kaupassa enkä pelannut ollenkaan. Heti on parempi mieli :) Huomasin itekkin, että kun aiemmin aattelin just tolleen että "no ei se yks kerta nyt mitään", niin sitten sitä taas pelattiin niin kauan kun käteistä riitti (harvemmin onneksi nostin rahaa ihan pelaamisen takia). Ja kun sen yhen kerran jälkeen teki aina taas mieli pelata seuraavallakin kerralla, ja sitä seuraavalla... Päätin alkaa maksamaan kauppaostoksetkin kortilla, niin ei sitten ole käteistä eikä voi pelata. Tuntuu helpottavaltakin kun ei tarvi miettiä että sortuuko pelaamaan vai ei, kun ei pysty :) Myöhemmin pitää tietysti opetella pitämään käteistäkin mukana ilman että sortuu pelaamaan, mutta nyt tää on paras vaihtoehto. Mietin koko eilispäivän että kerronko miehelleni tuosta pelaamisestani vai en... no, kerroin sitten. Ja voiko ymmärtäväisempää ihmistä olla... sano että mä kyllä pystyn lopettamaan ja hän auttaa, ei aio itekkään pelata ollenkaan, jotta vois olla mulle paremmin tukena. Kiitos kun ehdotit että kerron sille... en tiiä oisinko muuten kertonu. Jotenkin itse on semmonen täydellisyydentavoittelija että oli vaikea myöntää itelle, saati sitten miehelle että nyt oon mokannu. Mutta kertominen tosiaan kannatti. Kyllä se rehellisyys aina kannattaa. :)
Sulla on mukava mies! Kertominen oli siksikin hyvä juttu, että nyt tää asia on ikään kuin teidän yhteinen ja sun mies tietää tilanteen ja pystyy auttaan sekä tukeen sua asiassa. Ja: nyt sä sitten olet sen sun mukavan miehen luottamuksen arvoinen jatkossakin, eikö niin :)
Olen itsekin kärsinyt peliriippuvuudesta, kun meni avioliitossa huonosti. Pelasin kaikki kolikot, maksoin ostokset aina setelillä, josta sain kolikoita, vaihdoin seteleitä kolikoiksi, pelasin bussirahat, jolloin jouduin kävelemään työmatkat, sain varoituksen pomolta, kun pelasin työaikaan, lähdin etukäteen töihin, että kerkesin pelaamaan ennen työajan alkua jne. Pääsin eroon, kun markat muuttuivat euroiksi. Huomasin, että enemmän vie kuin tuo. Tuli myös pakkoero sairaalloisen mustasukkaisesta miehestä, mikä myöskin laittoi elämäni uuteen järjestykseen. Toiset eivät pääse irti yhtä helposti, jotkut eivät omin avuin laisinkaan. Silloin kannattaa hakea apua A-klinikalta tms. Pelihimo on riippuvuussairaus siinä kuin alkoholismikin ja peliriippuvaisen on mahdollista saada apua. Ongelman ratkaisu alkaa sen tunnistamisesta, joten olet hyvällä alulla. Riippuvuusongelma juontaa juurensa aina jostain. Mihin tarpeeseen sinä pelaat/ pelasit? Nyt kun omin päin pyristelet irti, palkitse itsesi jollain aina kun olet onnistunut menemään pelikoneen ohi pelaamatta. Palkinto voi olla yksinkertaisimmillaan "Jess, mä onnistuin! Kylläpä olen kova mimmi!". Sillä sitä sinä olet!
Mukava kuulla että muillakin on ollut samanlaisia ongelmia mutta he ovat selviytyneet siitä. Ehkä hain ns. jännitystä elämään, ja lisäksi jotain tekemistä. Noiden asioiden luulen olleen syynä pelaamiseeni. Viimeisen kirjoitukseni jälkeen olen pelannut muutamia kertoja, tosin vain muutaman euron kerrallaan. Yritän kuitenkin välttää sitä, koska tiedän että saattaisin helposti palata entiseen jos pelaisin esim. parikymppiä. Siitä on taas nimittäin matalampi kynnys pelata uudelleenkin niin paljon. Itselläni meni samalla lailla tuo kaupassakäynti... yritti muka ostaa edullista ruokaa ja päätyikin sitten laittamaan kaikki siinä säästämänsä rahat (ja paljon enemmänkin) pelikoneeseen. Joskus oikein laskin ostosten hinnat niin, että siitä jäisi kolikoita joita pelata... ja jos ei jäänyt niin sitten vaihdoin seteleitä kolikoiksi. Olen samaa mieltä siitä, että vahva peliriippuvuus on yhtä paha riippuvuus kuin alkoholismikin. Ne molemmat voivat pahimmillaan viedä omaisuuden, kumppanin, itsetunnon jne. Kyllä, oot oikeessa siinä että pitäs palkita itseään pelaamattomuudesta. Pitää muistaa tuo :)Onneksi sinä pääsit irti niin mustasukkaisesta miehestä kuin pelaamisestakin. Kiitos tsemppauksesta! :)