Kun rakastaa jotakuta eikä pysty enää ottamaan häneen yhteyttä pelkojensa ja kokemiensa torjuntojen takia ja samalla kuitenkin vähintään kuvittelee että toinen yrittää jotenkin ottaa kontaktia ja provosoida ja siitä tulee taas aivan omituiset ajatuskuviot. Kun tietää toisesta tarpeeksi esittääkseen valistuneita arvauksia muttei kuitenkaan niin paljon että luonnostaan ymmärtäisi. Kun toinen on sellainen ja itse on ihan toisenmoinen (eikä se loppujenlopuksi haittaa lainkaan, vain viehättää). Kun näkee kaiken jälkeen edelleenkin vain ne hyvät asiat ja se mikä on ollut jotain muuta on jo sulanut pois. Voiko toinen olla yksinkertaisesti fiksumpi älyllisesti ja tiedollisesti - ja toinen sitten tuntea enemmän ja olla siten jotenkin siinä parempi. Voiko olla ymmärrystä, hyväksyntää, paluuta, siltaa, ankkuria tai vaikka pelastusrengasta?
Unelmissani olin tänään vanha mies. Olin menossa pilkille. Kysyin "tarvitko huopaa, onko sinulla kylmä?" ja sinä nyökkäsit. Autoin sen harteillesi, jäit kiikkustuoliin. Puristit minua kädestä siinä ohimennen - tuntuvasti. Sitten lähdin hakemaan niitä ahvenia, teet niistä parasta muhennosta. Ruotoista - mutta hyvää. Silmät ja sydän täynnä.
Mitä silloin pitää tehdä
Epätietoinen tampereenseudulta
9289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
hän ei ole tässä. Tärkeintä on se, mikä on.
Valitettavasti todellisuus ei kuitenkaan vastaa kuvitelmia. Se on joko vähemmän tai enemmän. Voit silti voittaa pelkosi ja ottaa yhteyttä, menetätkö siinä muuta kuin kuvitelmasi?
"menetätkö siinä muuta kuin kuvitelmasi?" ... Menetän jotain. Jotain mitä voin saada vain häneltä.
Mitä se jotain on? Se, mitä voit saada vain häneltä.
Vastauksen jolla on oikeasti merkitystä.
Olipas tympeästi sanottu, ympäripyöreästi. Täsmällistä vastausta en osaa antaa koska en hahmota sitä että mikä raja mulla on tässä, luultavasti se liittyy mun hyljeksittynä olemiseeni ja arvonkokemiseeni. Siksi mä yritän roikkua aina, väkisin. Mut tiedän että niinkään ei voi olla, kaikki ei aina saa olla musta vaan kiinni, se ei oo se juttu. Toisella on sitten oma osuutensa jonka tekee tai jättää tekemättä. Se mitä voi antaa on arvo, tieto, ymmärrys tai jotain mikä ei jätä mua loppujen lopuksi tyhjän päälle. Mä en ole ansainnut sellaista. Tai sitten tieto mikä meni väärin, että voi kehittyä ihmisenä. Ne on olennaisia vastauksia jotka voi saada ja nimenomaan nyt vain häneltä. Eikä siinäkään kaikki ole välttämättä. Avaimia lukkoihin joiden takaa paljastuu lisää lukkoja ja lisää avaimia. Ehkä.
Tuossa jo yritin sulle vastata, mutta keskeytin sen koska se tuntui niin tyhjältä ja ympäripyöreältä jaajaalta. Samaan aikaan näköjään sinäkin laitoit lisäyksesi. En osaa muuta sanoa kuin että jaksa! Jaksa sanoa, tehdä ja antaa itsesi. Ja jos et jaksa niin ole siihenkin tyytyväinen. Tämäkin tuntuu typerältä, mutta se riittänee kaikkeen. Ymmärrys paistaa aurinkona ihmisestä ja saa vastakaikua.
Aloin yhtäkkiä tunte vetoa verkkokalastukseen. En tiedä miksi, koska tähän saakka olen hakenut saaliini lähinnä pakastealtaasta.
häneltä jo useita torjuntoja, niin kannattaa sitten ehkä vain koittaa jatkaa elämäänsä yksin eteenpäin... unohtaa... Ruokkimalla tunteitasi mielikuvituksen voimalla satutat lopulta vain itseäsi turhaan.