Niin se että kaikki meni vaan syvältä. Ennen juoksin ja juoksin, meni maratoneja ja juoksuja oli hauskaa. Mutta sitten tuli joku että lamppuni sammui ja juoksu ei kulkenut, ei vaan jaksa jossain ongelmaa mutta kukaan ei tiedä vaan missä, ei lääkärit saatikka minä. Se on valitettavaa vaikka mikään ei saisi olla liika tärkeää mutta minulle juoksu oli. Katson haikeana teitä juoksijat oli se hauskaa. Mutta myönnän tappioni ja enään en mahda juosta, mutta vielä tulee aika että innostun jostakin muusta yhtä kovasti. Juoskaa se on mukavaa, minäkin haluaisin vielä juosta... mutta tällä hetkellä en yksinkertaisesti pysty!!!
kaikki meni vaan nyt niin perseestä
erkkiboy67
4708
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"sitten tuli joku että lamppuni sammui" Hommaa uusi lamppu, sillähän se.
2004 kiskoin maantiekympin 31 minuuttiin. Sitten muutin kaupunkiin töihin, enkä sen jälkeen ole päässyt lähellekään vanhaa vauhtiani. Kaupungit pölyt toi rasitusastman, toimistotyö veti reidet jumiin. Mikään ei tunnu toimivan. Talven harjoittelen aina hyvin ja huolellisesti mutta kun kevät tulee, vauhtia ei saa päälle millään. Hengitys salpautuu kahden kilsan jälkeen ja sitten taistelen ajoista, joita vähän aikaan sitten heitin lenkillä pari kertaa viikossa. Lamppu sinänsä ei ole sammunut. Joka päivä on silti mukava lähteä treenaamaan. Ikää on sen verran, että toivo elää vielä hyvistä ajoista.
Tuo (rasitus)astma on sellainen joka vie mehut nopeasti eikä kehitystä tapahdu. Vaikka kuinka treenaa homma on jotenkin väkinäistä. Väkinäisyys siirtyy lihaksistoon jos happi ei kulje. Itselläni ikämiehenä takana tosi hankala talvi astman vuoksi pitkittyneiden hengitysoireiden takia. Helmikuun alussa juoksu kulki "pelottavan" hyvin, mutta sitten alkoi sairastelu ja astman paheneminen. Se sitten tuntuu koko kropassa ja meno on edelleen tahmeaa. Sen vuoksi tällä hetkellä teenkin aika palauttavan tuntuista treeniä. Astmaatikon harjoittelu on aikamoista hienosäätöä tehojen kanssa.
Itsekin tuli joskus parikymppisenä juostua paljon ja ainakin nyt jälkeenpäin 32v:nä katsottuna aika hyvääkin vauhtia. Löysin sitten harrastuksen uudelleen ja melkein pääsin jo samoihin tuloksiin viime talvena, kuin silloin parikymppisenä. Kirjoitin tästä tänne aiemmin http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=4500000000000517&posting=22000000042810010 niin en kopioi koko juttua tänne. Nyt on mennyt pari kuukautta ilman kunnollista harjoittelua, kilojakin tullut muutama lisää. Ja edelleen jos edes yrittää ottaa edes muutaman juoksuaskeleen niin heti tuntuu että perseessä on joku piikki. Nyt en ole kahteen viikkoon kokeillut juoksemista ollenkaan, ehkä vielä pidän taukoa muutaman päivän, ja toivon että paranen. Mitään särkyä ei ole, mutta varmasti jotain tuntuu vielä jos lähden hölkkäämään. Toivottavasti nyt sentään ei ole kaikki kunto kadonnut tässä hiljaiseloa viettäessä. Vaatii se vähän hommia päästä siihen kuntoon mikä on ollut joskus aiemmin (siis varsinkin jos aiemmin on ollut paremmassa kunnossa kuin nyt). Itse pääsin siihen tekemällä n. 3 kilometrin lenkkejä kuutena päivänä peräkkäin niin lujaa kuin jaksoin juosta, sitten 4 päivää taukoa (tai 1-2 hitaampaa 10km lenkkiä sinä aikana). Parissa kuukaudessa nopeus oli jo noussut ihan huomattavasti. Tietysti jos on jostain vakavammasta kyse, esim. sairasteluista, niin ei se sitten ole niin helppoa.