En jaksa mennä sinne ja kuuntelemaan samoja asioita, kuka osaa mitäkin ja kuka on huono missäkin ja mukavia ovat, mutta ne jutut ei kiinnosta yhtään ja en pidä että aina kysellään suoraan tai vinosti, mitä kuuluu ja mitä tehdään, en jaksa, haluan elää omaa elämää, miksi
eivät anna omaa elämää, miksi kaikki asiat pitää kuulua heille, huh, onko muilla vastaavaa ???
Tiinariitta
Mä en jaksa mun anoppia
kauheeta tilitystä
132463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Harva ihminen on niin taitava juttelemaan, että aina menisi nappiin. Siis että puhuisi sopivasti; ei liikaa eikä liian vähän. Aiheet olisivat juttelukumppanin mielestä hyviä ja kiinnostavia. Pystyisi osoittamaan kiinnostusta ja empatiaakin, mutta ei olisi uteleva eikä tunkeileva. Minä ainakin tunnustan olevani tumpelo. En ole kovin puhelias, enemmänkin kuuntelija ja tarkkailija. En kuitenkaan ole erakko enkä pelkää tai välttele ihmisiä. Voin kuvitella, että vaikkapa sisarusteni lapset pitävät juttujani saman jauhamisena tai töksähtelevänä uteluna. Näen näitä nuoria aikuisia aika harvoin, joten silloin kun olemme jutuissa, niin puheeni saattaa alkaa vaikka kuinka huonosta kulmasta. Siis heidän mielestään ja usein olen itsekin sitä mieltä. Jos juttelen puheliaan nuoren kanssa niin aiheista ei tule pulaa. Mutta jos toinen on yhtä "hidas" kuin minä, niin ei juttelu keski-ikäisellekään aina ole helppoa. Siis tietynlaista kömpelyyttä. Saatan hyvinkin kiekaista parikymppiselle nuorelle, että oletpas sinä kasvanut. Hänen mielestään varmaan kummallista ja epäsopivaa, mutta minä näen mielessäni vielä sen lapsen, joka hän juuri äsken oli. Enhän toki tiedä sinua ja anoppiasi, mutta yksi selitys voisi olla tämäntapainen kömpelyys. Ei vaan osaa jutella sen viksummin. Jos pahaa tahtoa ja tarkoitusta ei ole, niin koita kestää. Ja koita tuoda itse jutteluaiheita keskusteluun.
Jos ajatellaan muita ihmisiä kuin juuri anoppia, niin millaisia ovat ne henkevät keskustelut, joita miniä heidän kanssaan käy? Esim. äidin serkku Elma, jonka on nähnyt 3 v. sitten hautajaisissa. Millainen on keskustelu, jonka ko. henkilöt käyvät äidin nimipäiväkutsuilla? Eiköhän siinä kysellä lasten iät ja lukumäärät, äitiyslomat ja asuinpaikat! Mitäpäs muuta. Millainen on äidin ja tyttären välinen keskustelu? Kuinka usein he vaihtavat syvällisiä mielipiteitä? Eikö äitiä kiinnosta lasten ruuat, vaatteet, ulkoilut, tyttären selviytyminen? EIKÖ todella! Sivuuttaa nämä asiat ja puhuu EU-vaaleista, maahanmuuttajista ja kohutusta teatteriesityksestä? Tyly äiti, vai mitä?
...miksi helvetissä anoppien pitää olla sellaisia saatanan noitia?! Oma anoppini, hän on mielestäni aika erikoinen tapaus... Naamasta ei ikinä näe vituttaako sitä vai ei, tai ei oikeastaan mitään muutakaan. Appilassa käyminen on minulle aina yhtä suurta tuskaa, perskele, minä kun en ole järin puhelias muutenkaan, niin siellä en saa sanaakaan suustani. He ovat aivan täysin erilaisia kuin minä, ihan täydellisiä vastakohtia. Ne asiat joille viittaan vain rukkasella, ovat heille elämääkin tärkeämpiä. En tiedä millaisena junttina he minua pitävät, iham sama mulle, onneksi sinne ei tarvitse mennä kovin usein. Voisin jättää menemättäkin, mutta se on ukolleni niin helvetin tärkeää että olen mukana tapaamassa hänen vanhempiaan.... Varokaakin naiset hankkimasta tunteikasta miestä, se on oikeasti vain yksi saatanan suuri riesa, mitään asiaa ei pystyt heittämään edes leikillään hänelle, kun hän jo "masentuu" PERKELE! Miehen pitää olla mies ja kestää elämän tuomat kolhut, meidän suhteessa on sellainen mies nimittäin minä.... Tulipas poikettua asiasta. Kuitenkin, miksi ei voisi olla niitä kivoja anoppeja? AINA kaikki on täysiä mulkkuja, eikä niistä ota koskaan selvää onko ne lintuja vai kaloja....
mennä vähän överiksi: "AINA on akikki täys mulkkuja"? Sinäkö tiedät tuon? Taatusti on noita mukavia anoppeja, mutta niistä ei täällä pahemmin puhuta. Palstan tarkoitus on varmaan tuoda esille ne hunot suhteet, jotka aivan yhtä hyvin voi johtua myös miniästä. Sinun tapsi tuoda esille mielipiteesi ei kyllä ole kovin diplomaattinen eikä rakentava. Muistuttaa kovasti provoa. Kahden suhde on aina kiinni molempien vuorovaikutustaidoista, paitsi jos toinen on ihan p:stä, jolloin mikään sääntö ei pure.
Jos kiroilet anoppilassa tuohon tahtiin, ei ihme, ettei anoppia kiinnosta sinun juttusi. Pidä vain suusi siellä kiinni, parasta kaikille. Edellisen sukupolven ikäisten kotikasvatus oli parempaa kuin nykypolven. Siitä on näillä anopeilla ja äideillä syytä itsetutkisteluun. "Vapaa kasvatus" oli heidän ihanteensa aikanaan. Siitä nyt maksetaan.
sinä vastasit kiroillut yhtään sanaakaan. Menikö kommenttisi oikealle kirjoittajalle? Tsekkaa vähäsen
ei sun oo pakko kertoo asioistas. Sillai vaan ympäripyöreästi jotain siihen suuntaan. Äläkä ota pulttia, kuka osaa enemmän ja kuka vähemmän...Yksilöitä me kaikki ollaan, eikä kaikkien ole tarkoituskaan olla yhtä taitavia. Kohteliasta on kysyä, mitä toiselle kuuluu ja kohteliasta on vastatakin, mutta mikään tilivelvollinen et asioistasi ole. Jotkut ihmiset vaan tahtovat kaiken tietää. Jos oma elämä pyörii siinä neljän seinän sisällä, tai tontin rajojen sisällä, niin kaikki ulkopuolelta tullut on tervetullutta vaihtelua. Paha vaan, joskus ne kerrotut asiat eivät pysy siellä neljän seinän sisällä, vaan niitä on ihan pakko päästä levittelemään muillekin. Se on jo pahempi juttu.
Anoppini on oikea tuhattaituri.Käsityövirtuoosi, loistava kokki,huusholli ja puutarhaihminen.Maa- laistalon juureva emäntä.Aina työn touhussa.Mies on ollut ihmeissään kanssani.En ole mitään noista Kaupunkilaistyttö,koulunpenkkejä kuluttanut,filo- sofiasta,kielistä ja matkustelusta kiinnostunut tyttö.Kun mies huomasi ettei minusta löydy äidin ominaisuuksia,hän antautui.Anopin kanssa juttua riittää:marjapensaista ym:sta.Mistäpä muusta!
Kyllä vaan. Appivanhemmat kuvittelevat vieläkin ohjaavansa 3-kymppisen poikansa elämää. Kuvittelevat oikeasti olevansa oikeutettuja puuttumaan tämän uravalintoihin. Tuntuu tosi loukkaavalta. Omat vanhempani eivät ikänään alentuisi ojentamaan minua näissä asioissa. Appivanhemmista näkeekin selvästi miksi ovat lapsia tehneet. Vain jotta saisivat jotenkin loistaa heidän kauttaan. Päteä kasvatustyöllään tai lastensa opiskelu- ja uravalinnoilla. Ja annas olla kun kaikki ei menekään heidän käsikirjoituksensa mukaan. Vanhempien tuki ja kannustus ovat heille aivan vieraita käsitteitä. Suhteemme alkuaikoina mieheni oli aivan tossukka mitä tuli omiin vanhempiinsa, kunnes näki miten tasavertaisia olin perheeni kanssa. Omat vanhempani ansaitsevat arvostukseni ja kunnioitukseni, koska suhtatuvat myös minuun samoin. Asema ja ikä ei tuo automaattisesti tätä.
kiitos kun sain näin paljon ns. vastauksia ja jokaisen olen lukenut, mutta joku vaan mättää ja haluan elää omaa elämää perheeni kanssa ja nämä appivanhemmat voisi pikku hiljaa hellittää otetta, minun vanhemmat myös elävät ja eivät he halua edes tietää kaikkea meidän menoa ja ei se edes kuullu niille, mieheni ei esim, uskalla sanoa jos olemme jossain matkalla, ettei tule sanomista, voi v..... huoh. miksi tai mitä helvettiä ?
jotenkin.
Ole onnellinen, että ongelmana on vain puhe! Meillä anoppi turvautuu myös tekoihin.. Oli annettu anopille vara-avain. ihan vaan sen takia että voi käydä koiraa hoitamassa, jos ollaan itse pidempään poissa, ja koira pitäisi kusettaa. Tässäpä kävikin sitten niin, että aina kun olimme poissa (koira oli mukana, koska oltiin yö muualla), anoppi sitten tunkeutui asuntoon siivoamaan ja tonkimaan avaimella. Okei, ensimmäinen kerta kismitti, annettiin kuitenkin asian olla. Mutta kun viidennen kerran sama toistui ja asiasta oltiin huomautettu, oli avain otetava tyypiltä pois! Hermot alkoi olla jo melko riekaleina. Avomies sanoi asiasta niin kiltisti kuin voi ja toimitti avaimen takaisin meille. Anoppi suuttui kamalasti ja piti mykkäkoulua useamman päivän. Elämässä ei mitään yksityisyyttä. Harkinnassa oli jo muutto paikkakunnalta pois! Muilla ei varmaan samanlaisia kokemuksia? Kuitenkin yritetään pitää välit kunnossa, vaikka välillä on huulta purtava ja kovaa!!
Aivan kuin minun äitini. Käytännön syistä vanhemmillani on avain kotiimme, he kyllä auttavat siinä mielessä, että lapset ovat aina voineet mennä mummolaan. Mutta se avain.. huvittavaa, että, jos hänellä on jotain tuotavaa meille, kun olemme töissä, se pitää tuoda nimenomaan juuri silloin ja sisälle asti. Muutaman kerran olenkin sattunut olemaan sisällä, usein ovi on kiinni ja hän on tullut. Kerran hän vei minulta yhden kukan, jonka olin saanut lahjaksi ja jonka kukat olivat kuihtuneet. Laitoin siihen multaa ja ajattelin kasvattaa sitä hyvin. Kas kummaa se katosi, marssin mummolaan ja löysin sen sieltä. Äitini on sitä mieltä, että olen huono kasvattamaan kukkia ;) Vein kukan kotiini ja kukaan ei ole kysynyt perään :) Ja anoppini ei ikinä tekisi sellaista. Joten eiköhän me kukin voida katsoa välillä itseämme peiliin ja miettiä omien perheidemme tapoja. Sillä siitähän siinä usein on kyse, tullaan erilaisesta ympäristöstä, erilaisista tavoista. Mutta toki jokin raja on sentään .. se pitää vain nätisti näyttää. Toisaalta kun luin näitä juttuja täällä, ihmettelen sitä, että eikö elämässä pidä opetella tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Työelämässäkin, pakkohan siellä on sovitella ja pitää mölyt mahassaan. Tulee vain itselle paha mieli, jo menee överiksi.