Aion uusia tänä keväänä 3/3-tutkinnon, joka meni penkin alle vuosi sitten (pääsin läpi juuri ja juuri). Jännitin ulkoasoittamista kamalasti, ja tutkintotilanteessa aiemmin hyvin menneet kappaleet epäonnistuivat täysin.
En saanut soitettua oikeita ääniä, mistä johtuen en voinut tehdä myöskään nyansseja tai hyvää vibraattoa. Ainoa ajatukseni tutkintotilanteessa oli "kohta mä taas mokaan..."
Nyt olen menossa uudelleen samaan tilanteeseen osittain samalla ohjelmistolla. Tarvitsisin kipeästi neuvoja harjoitteluuni. Miten voi harjoitella keskittymistä? Millaisella asenteella tulisi mennä tutkintoon? Toivon, että musiikin harrastajat ja ammattilaiset voisivat auttaa minua.
En saanut soitettua oikeita ääniä, mistä johtuen en voinut tehdä myöskään nyansseja tai hyvää vibraattoa. Ainoa ajatukseni tutkintotilanteessa oli "kohta mä taas mokaan..."
Nyt olen menossa uudelleen samaan tilanteeseen osittain samalla ohjelmistolla. Tarvitsisin kipeästi neuvoja harjoitteluuni. Miten voi harjoitella keskittymistä? Millaisella asenteella tulisi mennä tutkintoon? Toivon, että musiikin harrastajat ja ammattilaiset voisivat auttaa minua.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuo esiintymisjännitys on tosi hankala ja monimutkainen asia kun sitä alkaa miettimään. Sellainen asenne on auttanut minua, että ei se ole niin vakavaa. Ja että lautakuntalaiset on ihan normaaleja ihmisiä.
Minäkin haluaisin tietää siitä keskittymisestä. Miten voi päästä maksimisuoritukseen juuri silloin kun se on tärkeintä? Kun toisaalta jos keskittyy "liikaa" niin voi unohtaa nuotit, jotka on jo mennyt selkäytimeen. Mutta jos ei keskity, tulkinta jää pinnalliseksi.
Moi!
Aloita siitä, että hyväksyt sen ajatuksen, että sinua tulee jännittämään siellä tutkinnossa. Kaikkia jännittää jonkin verran, ammattilaisiakin.
Avainasia on harjoittelu. Siis kuinka paljon ja miten.
Et kertonut, kuinka pitkä aika siihen tutkintoon on. Jos on tosi lyhyt aika, niin kannattaa käydä se tutkintotilanne tarpeeksi monta kertaa läpi mielessä, kuvitella millaista siellä on, miltä siellä näyttää ja miltä tuntuu. Kun soitat ohjelmaa läpi niin yritä kuvitella, että tämä on nyt se tutkinto, ja yritä sitten onnistua mahdollisimman täydellisesti. Soita ohjelma läpi sillä tavalla muutaman kerran (tai monta kertaa)päivässä. Äläkä anna itsellesi anteeksi mokailua, vaan treenaat huonosti menneet paikat heti läpisoiton jälkeen kunnolla.
Niin kuin sanoin, jännittämisestä et tule pääsemään. Salaisuus onkin se, että se pitää pystyä hallitsemaan.
Elikkäs, jos tutkintoon on vielä viikkoja, niin kannattaa treenata paljon perusteellisemmin kuin aikaisemin. Yritä opetella tietämään koko ajan, mitä ja miten soittaessasi ajattelet. Pidä mielessä sen tulevan tutkintotilanteen vaativuus.
Alkuvaiheessa kaikki liikkeet tosi tietoisesti ja tarkasti (ja korvat auki), vaikka vähän hitaammassa tempossa, niin että tiedät ihan oikeasti koko ajan mitä teet ja että olo tuntuu varmalta. Jos et jaksa keskittyä pitkiä pätkiä, niin harjoittele sitten aluksi lyhyempiä. Kyllä se siitä sitten helpottuu. Aluks vaan täytyy vääntää itelleen rautalangasta.
Eli jos tässä on vielä aikaa, niin kehotan, että treenaat koko ohjelman uudelleen ihan toisesta näkökulmasta kuin aikaisemmin, nimittäin siitä näkökulmasta, että tiedät koko ajan mitä teet ja miltä soittosi kuulostaa.Ja siihen, että teet kaiken kunnolla.
Eli suomeksi: harjoittelet koko ajan myös ajatteluasi, ts. sitä, mitä esityksen aikana tulet ajattelemaan. Soitto kun ei tosiaankaan ole pelkästään fyysistä, vaan siinä pitää olla pää samaten kuin sydänkin mukana.
Se, että ohjelma menee jännityksen takia pieleen, kertoo siitä, että olet harjoitellut sitä pelkästään soittelemalla läpi, tietämättä juurikaan mitä teet. Olet siis harjoitellut liikaa ilman päätä. Sitten kun alkaa jännittää, niin tulee kaikesta tietoiseksi, eikä enää tiedäkään mitä pitäisi tehdä, kun käsissäkin tuntuu omituiselta.
Jos tutkinto on ihan parin päivän päästä, niin älä muuta liikaa asioita. Nimittäin aina kun alkaa harjoitella ihan uudella tavalla, niin tuntuu siltä että menee kaikki pariksi päiväksi ihan sekaisin. Se on luonnollista eikä siitä pidä hämmästyä.
Helppo ja toimiva ohje: jos toistat jonkun jutun tarpeeksi monta kertaa todella keskittyneesti, niin vähitellen se keskittyminen muuttuu helpommaksi. Ei se sen kummempaa ole. On niitä vaikeampiakin juttuja soittamisessa, kunhan pitemmälle mennään.
Onnea matkaan ja voimia. Kerro sitten mitä kävi.
Kiitos sympatiasta ja neuvoista! Aikaa tutkintoon on yhdeksän viikkoa, joten ehdin harjoitella vielä uutta näkökulmaa soittamiseen.
Uskon, että ongelmanani on ollut juuri tuo ajattelemisen ja ajattelemattomuuden ero. Olen jotenkin kuvitellut, että keskittyneessä soittamisessa ei saisi ajatella mitään. Kuvitelmani on johtanut siihen, että harjoitellessani olen voinut soitella puolitietoisena, jolloin ajatukset ovat karanneet huomaamattani muihin asioihin. Kun olen tajunnut, että en tiedä, mitä kohtaa soitan, olen säikähtänyt, ja soitto on mennyt yleensä sekaisin. Tutkinto- tai esiintymistilanteessa ajatukseni ovat puolestaan pyörineet sen ympärillä, miten soittoni menee, mikä ei useinkaan ole ainakaan edistänyt itse musiikkiin keskittymistä. Usein olen esimerkiksi mokannut kappaleen lopun, kun olen jo ajatuksissani huokaissut helpotuksesta, että tänne asti selvisin...
Nyt ensi kertaa kuulin, miten ajattelemista voi harjoitella. Tiedän, että jännittäminen on ikuinen seuralainen, mutta hallitsen sen paljon paremmin esimerkiksi puhuessani kuin soittaessani. Kiitos konkreettisista harjoitteluohjeista. Minä lähden innolla kokeilemaan niitä!
Kannattaa myös esiintyö mahd. paljon kyseisellä ohjelmistolla ENNEN tutkintoa, jotta saat tietoosi, missä kappaleessa jännität "eniten", eli mitä pitää vielä hioa ja mitä treenata kunnolla..!!
Oletko koskaan lukenut Ralf Gothonin teosta Luova hetki? Siinä on aika metkoja näkökulmia tuohon luovan ihmisen ja esiintyjän ajatteluun.
Ajattele miten onnekas olet, kun saat toteuttaa itseäsi soittamalla (etkä vain kuuntelemalla kuten eräät vähemmän onnekkaat...)
Lykkyä matkaan! Koskas ja minne pääsee kuuntelemaan ja kannustamaan?
Kiitos kirjavinkistä! Täytyykin yrittää löytää se kirjastosta...
Lahjakasta soittajaa musta ei tule koskaan. Mä olen soittamalla oppinut jotakin musiikista ja paljon itsestäni.
Mua - tai munlaisia - voi kuulla minkätahansa musiikkikoulun matineassa. Mä olen se, joka ennen soittamista hymyilee yleisölle mutta epäonnistuu soittamisessa. Mua voi parhaiten kannustaa muutamalla lohdullisella sanalla, kun mä pakkaan soitinta koteloon musiikkikoulun eteisen nurkassa.
Yksi lohdullisimmista mun lukemista lauseista on seuraava: "The woods would be such a quiet place if only the best birds would sing." (Metsä olisi hyvin hiljainen paikka, jos vain parhaat linnut laulaisivat.)
Tuo lintumetsävertaus on osuva.
Käyn useita kertoja vuodessa kuuntelemassa eri-ikäisiä opiskelijoita, koska se on tavattoman antoisaa, varsinkin kun en itse soita mutta haluan "kasvaa" teoksiin. En kyllä ihan allekirjoita tuota "epäonnistumista" sellaisenaan - yleisö on kannustavaa ja tunteella mukana, ellet nyt sitten tarkoita ihan puhdasta opettajien kritiikkiä? Paljon kuunteleva yleisö kyllä tietää, miten valtavan työn takana esitys on ja arvostaa sitä. (Vaikka mahtuu niitä idioottejakin tietysti joka paikkaan.)
Muusikon ammattiin haluava tietysti altistaa alusta lähtien itsensä julkiselle kritiikille, joka voi olla hirveän raakaa ja pahimmillaan / väärin kohdistettuna tehdä todella pahaa jälkeä. Siinä kohtaa tarvitaan viisaita opettajia ja tajuton määrä sisua. Viisaathan ovat sanoneet, että muusikoksi/näyttelijäksi/kirjailijaksi tullaan, koska ei voi mitään muuta, sisäinen pakko on yli kaiken.
Ymmärsinkö oikein, ettet pyri ammattiin vaan antoisaan harrastukseen, josta riittää iloa koko elämäksi? "soittamalla oppinut jotakin musiikista ja paljon itsestäni" - onneksi olkoon! Älä ole itsellesi liian ankara. Kenelle soitat, mitä viestiä välität soitollasi?
Luepa se Gothoni, tämä vaatimaton mestari kuvaa siinä hyvin omaa täyspysähdystään, jolloin eräänä aamuna ei osannut soittaa edes "Jänis istui maassa". Ei vaan osannut. Jännä tarina.
Mun mielestä epäonnistuminen on sitä, että suoritus on selvästi huonompi kuin harjoittelutilanteessa. Silloin epäonnistumisessa ei ole niinkään kyse yleisön tai edes tuomariston arviosta tai suhtautumisesta vaan siitä, että on itse pettynyt omaan suoritukseensa. Usein yleisö voi toki havaita, ettei esitys mennyt ihan nappiin, mutta silti tunne epäonnistumisesta syntyy nimenomaan soittajan mielessä.
Minulla on yleisön reaktioista pääosin hyvin positiivisia kokemuksia. Useimmat kuuntelijat ovat hyvin empaattisia ja ymmärtävät soittajan harmin epäonnistumisesta. Toisten mielestä esitys ei edes mennyt huonosti. Itse muistelen lämmöllä, miten eräs tutkintolautakunnassa ollut opettaja rohkaisi minua pieleen menneen tutkinnon jälkeen jatkamaan sinnikkäästi harjoittelua.
Koska aloitin soittamisen liian myöhään ja minulla oli liian monta vuotta opettaja, joka ei opettanut tekniikkaa ollenkaan, ei minulla ole mahdollisuutta (eikä oikeastaan kiinnostustakaan) ammattimuusikoksi. Olen jo abiturientti, joten olisi myöhäistä aloittaakaan muusiikkiurasta haaveilua. Sen sijaan haluan antaa täyden tukeni niille soittajaystävilleni, jotka haluavat muusiikista ammatin.
Pettymyksistä huolimatta minulla on myös positiivisia kokemuksia esiintymistilanteista. Mieluisinta minulle on ollut esiintyä esimerkiksi vanhuksille, joille musiikki on voinut herättää muistoja. Ylipäänsä monet tilanteet, joissa ei pyritäkään soittamaan soittamisen vuoksi (niin kuin monissa musiikkiopiston tilaisuuksissa), vaan esimerkiksi luomaan tunnelmaa, ovat olleet merkityksellisiä. Juuri eräs kaukaisempi sukulaistäti tuli syntymäpäivillä kiittämään minua, että soitin hänen äitinsä hautajaisissa, joissa ei muuten ollut paljon ohjelmaa. Hautajasista oli neljä vuotta! Olin yllättynyt siitä, miten tärkeää musiikki oli siinä tilanteessa ollut. Itse en edes enää muistanut, mitä olin siellä soittanut...
Ehkä soitan juuri heitä varten, jotka eivät kaipaa ammattilaistasoista tulkintaa, vaan aitoa yrittämistä... Soittamalla sukujuhlissa minä pyrin osoittamaan, että sukuni on minulle tärkeä. Harjoittelemalla soittamista minä voin kehittää pitkäjänteisyyttä, taitojani ja itseni tuntemista. Olisi sitä voinut ehkä tyhmemmänkin harrastuksen valita...
..yhden tytön, joka aloitti sellonsoiton 17-vuotiaana ja on nyt ammattilainen..
Päivi Arjas: Iloa esiintymiseen
..ei mikään näistä esille tulleista neuvoista auta, niin jo on ihme. Sit vielä semmonen pointti, että kannattaa lukea nuotteja soittamatta vaikka jossain nojatuolissa ja kuvitella se musiikki päässään. Sitten vähän ajan päästä koitat toteuttaa soittamalla sen, mitä ajattelit. Niin. Siis jos mikään ei näistä auta, niin sitten otat kännit ja meet tekeen sen tutkinnon. Voi mennä aika railakkaasti, mut eipähän ainakaan jännitä! :D
Isä mulle joskus jo ehdottikin rohkaisuryyppyä, mutta alkoholi kyllä valitettavasti heikentää jännityksen lisäksi myös motorisia taitoja...:)
Tuo nuottien lukeminen oli hyvä ehdotus! Yleensä mä otan esiintymistilanteeseen aina nuotit mukaan varmuuden vuoksi (siis omalle paikalleni, en esiintymislavalle) ja ennen omaa vuoroani kertaan nuotista, miten mun kappale alkaa. Olen huomannut siitä olevan apua, mutta en ole keksinyt, että nuotin "lukemisella" voisi kuivaharjoitella myös muuten.
taas Murray Perahia, josta kerroin tuolla säveltäjägallup-ketjussa. Hän vietti tosiaan ainakin kaksi VUOTTA pelkästään nuotteja lukien, kun ei käsivamman takia voinut soittaa ja urakin oli mennä poikki. Tästä lukuputkesta ja pohdinnasta syntyi upeita uusia Bach-tulkintoja. Eli varmaan sait hyvän neuvon.
Juttelin kerran erään ammattipianistin kanssa visualisoinnista (näen usein teokset väreissä), ja hän piti omassa työssään sitä ehdottoman tärkeänä, teos pitää nähdä sisäisesti. Mielenkiintoista!
..tarkoitinkin, että siitä alkoholista ei ookkaan muuhun apua kuin jännittämiseen.. :) Itse oon joskus koittanut soittaa pienoisessa humalatilassa muistaakseni jotakin Chopinin etydiä (siis en esityksessä! :D). Ei kyllä meinannut tunnistaa kappaletta..