Olen varmaan parisuhteeseen kelpaamaton. Vika on minussa, siis ihan oikeasti. Kukaan ei oikeastaan syytä, vaan tiedän tämän hyvin itse. Kaivelen aina toisen mennyttä suhdetta ja asioita siitä ja hiillostan ja pengon. Niin ei saisi tehdä, mutta näin se vaan on. Ja sama vika ollut ekassa suhteessani, ja nyt se on toistumassa tässä nykyisessä suhteessa. Olen vaan miettinyt, että ehkä parisuhteita ei ole tarkoitettu minulle, että voisin pysyä koko elämäni sinkkuna, ja kyllä siihenkin olisin tyytyväinen..
Olen parisuhteeseen kelpaamaton
huoh
111317
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tilanteesi kuulostaa aika kovasti siltä, että oma itsetuntosi on asteella tai toisella melko pohjalukemissa. Tunnetko itseäsi? Oletko siis miettinyt esimerkiksi, miksi sinua niin kiinnostaa toisen entiset suhteet? Pelkäätkö olevasi riittämätön tai muuta vastaavaa? Toki on ihmisiäkin, jotka mieluummin pysyttelevät itsekseen eivätkä harrasta minkäänmoisia parisuhteita. Sanoisin sinulle tähänkin asiaan auttavan mahdollisesti tuon itsereflektion, että opettelisit tuntemaan itsesi ja ajatuksesi paremmin. Tähän väliin en nyt mitään näitä asioita suurempaa osaa kirjoittaa kun ajatukset harhailee, mutta voimisia!
Osuit aivan oikeaan, nimittäin minä en tunne itseäni. Ja kaiken lisäksi olen masentunut. Sanoinkin eilen psykologille, että miten päästä elämässä eteenpäin, kun ei edes tiedä mitä haluaa. Ja usko itseeni on mennyttä... En tiedä mikä toisen suhteessa kiinnostaa. Mulla on vaan kauhee penkomisvimma. Vaikka onhan mullaki menneisyys, suhteitaki enemmän ku toisella. Ja kyllä, tunnen itseni riittämättömäksi ja kokoajan mietin, että kuitenki hän tykkäsi enemmän exästään. Joo, mun pitäis varmaan opetella tuntemaan ensin itseni. Mutta kuten äsken sanoin, en edes tiedä mitä haluan, ihan kaikessa. Ei tästä elämästä tuu hevon h*lvettiä... :(
parisuhteeseen kelpaamaton! Minusta olisi hyvin outoa jos ei kiinnostaisi millaista elämää toinen on viettänyt ja kenenkin kanssa. Se penkominen ja tietäminen satuttaa, mutta uteliaisuus voittaa varsinkin kun on taipumusta vertailla... Tuntee helposti pelkoa, epäluottamusta ja riittämättömyyttä. Kuka nyt tykkää ajatuksesta existä..? Me romanttiset kaunosielut usein haluaisimme ajatella että olisimme ainoita, että rakkaus siihen toiseen on jotain ainutlaatuista, sydän ei koskaan olisi kuulunut tai tule kuulumaan toiselle. Olet varmaan melko nuori. Jos rakkautta on, on myös ymmärrystä. Ole vaan avoin. Saat olla heikko ja haavoittuvainen, sinussa saa olla virheitä ja huonoja taipumuksia. Ikä ja aika auttaa myös. Luottamuksen lisääntyminen ja kumppanuus, mikä tulee vain ajan kanssa oikeasti. Rohkeutta! Voit olla se oikea silti, vaikka muita olisi ollut kummankin elämässä, onhan sinullakin ollut. Ne jäävät varjoon. Uskon koko sydämestäni että aika helpottaa. Ja jos toisella riittää ymmärrystä. Kaikkea kaunista elämääsi!
Meidänkin suhteessamme tuota on. Tosin miehen puolelta. Hänen on hyvin vaikea hyväksyä, että minulla on ollut muita ennen häntä. Hän itse taas puhuu avoimesti existään ja olen ymmärtänyt, että kaikkein paras tilanne hänen mielestään olisi, jos hän olisi yhä ensimmäisen tyttöystävänsä kanssa yhdessä, eikä olisi koskaan ollutkaan muiden kanssa. Tiedän, että hän rakastaa minua, mutta häntä on satutettu paljon aiemmissa suhteissa ja hänen on sen takia vaikea uskoa, että olen tosissani ja oikeasti rakastan häntä enemmän kuin ketään ikinä. Tottakai se tuntuu pahalta, kun toinen epäilee ja vuoronperään kyselee entisistäni ja sanoo, ettei halua ikinä tietää niistä mitään. En myöskään ymmärrä kuinka mies voi kuvitella minun kaipaavan joppoa exääni, joka kohteli minua huonosti. Välillä mietin, onko mies tosissaan vai sanooko vain asioita satuttaakseen. Itselleni miehen entiset tyttöystävät eivät ole ongelma. Oudompaa olisi, jos hänellä ei niitä olisi ennen minua ollut. Se kaikki on mennyttä elämää, nyt eletään tätä hetkeä. Eikä menneiden murehtimisesta ikinä seuraa mitään hyvää, ei omien menneiden eikä toisenkaan. Olisi mielenkiintoista tietää enemmän miksi aloittaja tuntee ja tekee näin. Ehkä sitä kautta oppisin ymmärtämään omaa rakastanikin paremmin. Ja vielä tsempit aloittajalle. Tottakai kumppanin menneisyys jossain määrin kiinnostaa jokaista, mutta ei siitä kannata tehdä pakkomiellettä.
Mulla tosiaan tää on ollu pakko mielle jo ekas suhtees, ja m-i-n-ä sain aina aikaan niistä kauheitakin riitoja. Ja tosiaan ymmärrän myös, että moisesta penkomisesta aiheutuu haittaa niin mulle ku toiselle. Siitä ei tuu ollenkaan hyvä olo, mutta tietoisuus siitä ei auta mitenkään. On vaan pakko jatkaa. :( En oikein tiedä syytä miksi pengon ja kyselen. Tuossa aiemmin vastasin, että en tunne itseäni, enkä tunne aina riittäväni toiselle. Voisi olla että miehelläsi on sama? Pitäisi yrittää ajatella että mennyt on mennyttä.. Mutta toisaalta sain tietää että hän rakasti vielä exäänsä kun me alettiin seurustella. Hyvin väärin minua kohtaan. Tsemppiä myös sulle. Toivottavasti miehesi ei oo yhtä paha ku minä.
Meitä on sitten kaksi, syyt vaan ovat erilaiset. Minusta parisuhde on lähtökohtaisesti kaikille tarkoitettu, mutta mutta...Miksi olisit sinkkunakin tyytyväinen?
Ei mulla olis mitää sinkkuutta vastaan. Mä oon ollut ekan suhteen jälkeen yli puol vuotta yksin, ja olin aika onnellinen. Olin hyvin tyytyväinen elämääni silloin, kunnes ajauduin suhteeseen, mikä ei ole kuitenkaan tämä nykyinen suhde. Mä vaan viihdyn myös yksin, ehkä vieläkin paremmin ku toisen kans. Siks olisin tyytyväinen olooni sinkkuna. En tiedä onko parisuhteet tarkoitettu kaikille, mutta minulle joka ikinen tuntuu olevan ydinfysiikkaa minusta itsestä johtuen(kai).
ihan keskustella menneistäkin ja jos se nykyinen osapuoli ei ole edellisiä suhteitaan käynyt läpi loppuun asti vaan hypännyt suoraan seuraavaan, niin ne samat ongelmat tulee jälleen esille nykyisessä suhteessa. Deja vu
Mitä sitten tapahtuu, kun olet saanut tietää toisen osapuolen menneistä suhteista? Meinaan jos ne on olleet ihan normaaleita? Rauhotutko sä silloin?
niissä aiemmissa suhteissa niin vaivaa? Esittääkö miehesi asioita rehellisesti, tiedän tunteen, monia on vaikea "puristella" kertomaan, ja sitten helposti ajattelee että jotain tunteita on vielä...ja saattaahan näin ollakin...tai sitten ei.. Saa sen epäluulonkin näyttää, mutta olisi hyvä oppia diplomaattiseksi ja kysyä jotenkin kierolla tavalla fiksusti (mutta ei ärjymällä)asioista. Hyvä keino on myös juottaa mies hiparakkaan ja luoda rauhallinen tunnelma jolloin voi pikkuhiljaa alkaa utsimaan asioita. Miehistä on niin vaikea kaivaa mitään -etenkin jos sinä olet se puheliaampi. Toiv. tässä sinulle vinkkiä. Asiat selviää ajallaan jokatapauksessa.
Sinun naisesi jakoi persettä ympäri kaupunkia.
Kaikki tietää sen, epäluulosi on ymmärrettävää.