Vappuaaton jälkeiset ajatukset.

Mies1985 kirjoitti:

Vappupäivä ja -ilta tuntuivat aika hyvältä. Aurinko paistoi,oli kesäinen ja toiveikas fiilis. Kuljin salilla ja paino liikkui ihan hyvin. Treeni ja keväinen lämpötila toimivat hyvänä lämmittelynä tulevaa venyttelyä varten,joka tosin jäi aika lyhyeksi koska tuli lähteä kaupunkiin. Menin sitten vapaaehtoistyöhön päivystämään känninuoria. Kuten usein ulos lähtiessä,sisäinen 'uho' ja psyykkaus on huipussa mutta sitten H-hetken lähestyessä joutuu jo toistelemaan mielessä motivoivia sloganeja,ja jaksoin ko.työtä vain muutaman hiljaisen tunnin vaikka siinä olisi voinut teoriassa mennä jopa kuusi. Lähtiessäni tai lähtöni jälkeen mietin olenko nyt hyvis vai pahis ollessani osallistunut edes pienessä määrin hyödylliseen työhön toisin kuin monet muut,mutta toisaalta pelkäsin sitä että annan itsestäni elitistisen tai/ja ylimielisen kuvan lähtiessäni aikaisin. En vain jotenkin kestänyt. Olin ahdistunut siitä että erilaiset treenit kotona jäivät kesken uloslähdön takia ja elättelin kai mielessäni vappuaaton olevan jotain sen verran merkittävää että pitäisi osallistua rituaaliseen juomiseen yms. Ennen 'töistä' lähtöäni kiinnitin silmäni yhteen naiseen joka minusta vaikutti siltä kuin hänellä ei olisi poikaystävää,ja uskon vaihtaneemme katseita muutamaan otteeseen. Kaivelin nopeasti tiloista paperia ja kynän ja laitoin puh.numeroni paperille hymiön kera,aikeissa sujauttaa lappunen hänelle kun teen lähtöä. Olettaen että hän sattuisi olemaan yksin sillä hetkellä sekä samalla paikkaa,mikä ei tosin ole erityisen todennäköistä. Ja niin ei käynyt. Joten lähdin katsomatta taakseni ja tunsin vähän haikeutta missä ei ollut mitään uutta. Nielin tappioni ja suht nuori ilta jatkui. Mietin joskus sitä olenko ehkä pahoittanut jonkun naisen mielen kun EN ole ottanut yhteyttä ja lyöttäytynyt seuraan,mutta aina joskus sitten koen todellisuuden iskeytyvän kasvoilleni ja sanovan ettei yhdellä miehellä paljon väliä ole ja hyvin mahdollisesti nainen on jo valmiiksi varattu. Sitten tuntuu suorastaan narsistiselta ajatella että sillä voisi olla merkitystä. Ja toisaalta taas omatuntoa helpottaa ajatella ettei ole. On kutkuttavaa ajatella mitä olisi voinut tapahtua jos olisin saanut sen numeron annettua mutta se jää spekulaatioksi. En nyt tiedä voiko menneen illan tapahtumia laskea 'yrittämiseksi' vai ei. Täytin ainakin kriteerit 'paikalle saapuminen ja valppaus' ja aloitteenteko kaatui ainoastaan siihen ettei kohde tai kohteet olleet sopivasti hollilla. Siis nähdäkseni jos olisin passiivinen kuten monet naiset,voisin aivan hyvin laskea menneen illan 'yritysten' joukkoon ja tuntea hyvää mieltä siitä että olen ainakin yrittänyt ja pahaa mieltä siitä ettei näyttäytymiseni johtanut mihinkään orastavaan. Syytän huonoa onnea,syytän itseäni (poikkeuksellisen rohkeuden ja likoon heittäytymisen puute ja sitkeys) sekä muita (etteivät tulleet minun tyköni. Siis en syyttämällä syytä vaan ainoastaan 'syytän'). Tässä vaiheessa skippaan pari epämiellyttävää tuntia joista en tahdo puhua. Sitten kiersin baareja. Oli pintapuolista positiivista keskustelua,joskin negatiivisen kuuloinen musiikki masensi yhdessä paikassa. Sen jälkeen menimme yhteen paikkaan jossa olin havaitsevani huonolla näölläni henkilön joka vaikutti entiseltä 'kaveriltani',siis kiusaajaltani joka kummittelee jatkuvasti mielessäni ja jonka näkeminen saa aikaan vähintään vihaa,inhoa ja masennusta. En ollut aivan varma havainnostani ja niin jäi arvoitukseksi oliko kyseessä se riesa. Kokemukseni nuorempana ja herkempänä tämän henkilön taholta auttavat minua samaistumaan esim.raiskattujen naisten asemaan,vaikka kyseessä ei ole sama asia. Tämä havainto varjosti loppuiltaani jonkun verran. Sitten vaihdoin taas paikkaa ja keskustelin lähinnä miesten kanssa,mikä oli kliseistä äijämeininkiä ja osittain ihan mukavaa,osittain kiusallista. Tässä tapahtui myös illan ainoa varsinainen naiskontakti (iskupaikoissa) jossa nainen ehdotti että tanssisin mutta en heti saanut itseäni motivoitua. Sitten päätin istua viereen ja naisen mieliksi lauloin vähän ja nainen nosteli välinpitämättömästi käsiäni ja lopulta olin kuulemma "nössö" koska en jotenkin ollut hänen kriteereillään tarpeeksi aktiivinen. - Sitten istuskelin samaisessa porukassa muutaman tunnin lisää,yrittäen turhaan soittaa kaverilleni jonka kanssa minun piti paluumatka tehdä. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi kai ollut parasta pysyä päivystämässä muita juhlijoita,vaikka se olikin hieman kyllästyttävää ja ahdistavaa. Syitä olisi ollut suhteellisesti hyvin vähäinen rahanmeno,mahdollisuus muodostaa kontakteja TERVEISSÄ olosuhteissa (sitä paremmat mitä kauemmin olisin kestänyt),säästyminen minkään asteiselta myrkytykseltä (alkoholi) ja tunne siitä että on käyttänyt ajan täysin epäitsekkäästi. En ymmärrä miksi kukaan pariutunut mies antaisi itsensä kestää tätä hommaa vapaaehtoisesti. Oma lukunsa ovat pariutuneet miehet jotka kulkevat naisensa vetäminä ja joutuvat juomaan kestääkseen ilmapiiriä. Noh,saa nähdä lähdenkö viikonlopun aikana vielä toista kertaa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä