Meidän erostamme on aikaa pian vuosi. Minä lähdin lasteni ja kissani kanssa, kun en enää jaksanut ex-mieheni juopottelua, valehtelua ja teini muijien kanssa hengailua. Nyt pelkään katkeroituvani. Isä ei juurikaan lapsistaan enää välitä. Enkä edes luota häneen. Lapset eivät näe isäänsä kuin ehkä pari tuntia viikossa. Olen siis vastuussa yksin lapsista lähes koko ajan. Mitään tukiverkkoa minulla ei ole. Minä olen yrittänyt tukea isyyttä kaikin tavoin, mutta kun miestä ei kiinnosta. Nyt hänellä on joku kymmenen vuotta nuorempi tyttäystävä, jolla on naama täynnä lävistyksiä. Aikaa lapsille on siis vieläkin vähemmän.En kadu eroa. Olen muuten tyytyväinen elämääni. Olisin vain toivonut miehen kantavan enemmän vastuuta lastensa elämästä. En kaipaa baarielämää. Kaipaan vain sitä, että voisin hetken vaan olla yksin. Mikä kokemus teillä muilla on asiasta? Miten isyys on sujunut muilla eron jälkeen? Minulle on muuten ihan sama mitä ex-mies elämällään tekee. Kun vain välittäisi lapsistaan, eikä unohtaisi heitä.
ensimmäinen vuosi pian takana
jph70
13958
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meillä ex lähti uuden onnen luokse ja eihän siinä huumassa paljon lapsia ennättänyt tavata. Ensimmäinen vuosi meni että lapset kävivät isänsä luona muutaman kerran. Olivat yötä ehkä pari kertaa ja pari kolme kertaa muutaman tunnin kyläily. Nyt kun erosta on kaksi vuotta niin isä on alkanut antaa enemmän aikaa lapsilleen ja tapaamisiin on tullut myös säännöllisyyttä. Isä asuu nyt sen verran kaukana että tapaaminen on aina vähintään yhden yön mittainen. Minusta tuntuu, että kun arki astuu elämään siinä uudessa suhteessa niin sen jälkeen alkaa olla aikaa myös entisen elämän lapsille. Ainakin meillä on käynyt näin. Jaksoin olla kärsivällinen ja mennä isän ehdoilla tapaamisissa. Tosin niinhän tehdään vieläkin ja omat menoni suunnittelen lapsenvahdin avulla.
Sama kuvio näyttää meilläkin toistuvan, nuoren naisen kanssa uusi perhe ja entinen elämä on täysin taakse jätettyä.
riippuen, saat lastenhoitajan vaikka MLL:n kautta, ellei tuttuja kerran ole. Menet ja rakennat omat tukiverkkosi (toivottavasti työssä olet?). Voit lähteä harrastuksiin, lenkille, kulttuurin pariin, ihan minne vaan haluat (no, ne baarit kyl kannattaa jättää väliin) Katkeruus pilaa vain oman elämäsi, ei vaikuta isään pätkääkään: päinvastoin, voi naureskella partaansa, että hyvä kun pääsi eroon noin katkerasta muijasta, ettet pilaa hänenkin elämäänsä. Itse olen saanut vetää huoltajan roolin yksin reilut neljä vuotta, toisesta ei ole ollut juurikaan apua, kun ei halua perhettään tavata. Ei rahallista apua, ei tapaamisia, ei yhteydenpitoa, ei mitään. Olen ottanut sen kannan, että lapset ovat elämäni tärkein asia, minä tällä hetkellä tärkeintä lapsille. Tulevaisuudessa aikaa jää itselle, kun jälkikasvu muuttaa omilleen. Käyn työssä, harrastan, tapaan ystäviä, nautin elämästäni, lapsistani ja heidän kaverisuhteistaan. Kyllä se siitä.
Mulla erosta 2 vuotta, ja alusta alkaen oli mulle selvä lasten säännöllinen tapaaminen, Asuin ekan vuoden samalla paikkakunnalla lasten takia, että he sopeutuvaisit tilanteeseen ja huomaisivat ettei isä mihinkään katoa vaikka ero tuli.Tapaamiset olivat joka toinen viikonloppu sekä välissä yhden kerran viikolla, toki vielä soviteltiin tarpeen mukaan ylimääräisiä öitä lasten vuorotellessa, eli saivat olla luonani myös yksinkin eikä aina kaksistaa. Sitten muutin kauemmaksi jolloin tapaamiset harvenivat 1x kk viikonlopuksi , toki aina kun mahdollista yritin pidentää viikonloppua toisesta päästä, lapset omaksuivat tämänkin aika hyvin mutta itseppä sitten en, nyt melkein 1,5v kerran kk tapaamisia ja tuntuu että ikävä ei hellitä, tunnen että pitäisi olla lähempänä lasten kasvua ja enenpi ajallisesti tekemisisssä lasten kanssa. Ja minä olen etävanhempi ja mies.
Itkin, kun luin viestiäsi....olisipa kaikki etävanhemmat yhtä huolehtivaisia...vaikka kaksi aikuista eivät pystyisi enää elämään yhdessä, vanhemmuus jatkuu edelleen. Siitä ei pitäisi tulla valtataistelua. Eikä mielestäni mikään saisi mennä liiaksi lasten edelle. O.k. Helpompi mun on puhua, kun lapset ovat pääasiallisesti minulla. Ei ole kokemusta etävanhemmuudesta. Meillä vaan isä ei ole halukas osallistumaan lastensa elämään, vaikka olen kaikkeni yrittänyt. En ole panetellut lasten kuullen ja olen kannustanut ja vienyt lapsia, että näkisivät isäänsä edes tunnin verran. Asiat vain pahenevat, mitä enemmän aikaa erosta kuluu ja nyt tilannetta sotkee vielä isän uusi tuttavuus. Olen ajatellut asian niin, että vaikka mun jaksaminen ja rakkaus loppui, niin lasten ei tarvitse isästään luopua. No. Isä vain ei halua enää olla vastuullinen arkeen osallistuva vanhempi. Minusta se ei ole tarpeeksi, jos lapset näkevät isäänsä ehkä 2 tuntia viikossa. Vai mitä mieltä olette?
se on lasten pettämistä, jos vastahakonen vanhempi pakotetaan tapaamisiin: kyllä lapset sen aistii, etteivät ole "toivottuja".
Unohda lasten isä, älä enää edes kannusta tapaamaan lapsia, turhaan vaan energiaa menee moiseen. Äläkä kysele miten muut isät tapaavat lapsiaan eron jälkeen. Toisiin vertaaminen on paitsi hyödytöntä niin myös masentavaa. Elikkäs siis järjestä itsellesi ja lapsillesi elämä kohdalleen. Luo tukiverkosto! On lukuisia yksinhuoltajia, jota varmasti voivat vuorotellen hoitaa toistensa lapsia, jotta pääsevät joskus vapaalle. Niinikään myös lasten ystävien vanhemmat haluavat joskus vapaalle (yhdessä tai erikseen) ja lapset voivat vuorotellen yökyläillä. Tai ei edes välttämättä vuorotellen! Yksilapsisten perheiden vanhemmat saattavat olal ihan innoissaan saadessaan paapoa kahta tai peräti kolmea lasta samaan aikaan. Tunnenpa miehen (eronneen), joka ottaa mieluusti tuttavaperheen kolme lasta viikonlopuksi hoitoon - omien kolmen lapsen joukkoon. Näin lapset saavat seuraa toisistaan, se on heille vaihtelua. Sitten kun isä jää "vain" omien lapsensa seuraan - kaikki sujuu oikein helposti ja lähes vaivattomasti vain kolmen lapsen kanssa ;).
todellakin sanottu, kuin tehty!!! Totta se, että energiaa kuluu valtavasti, mutta eihän liiton jälkeen voi vaan unohtaa ja antaa olla, saatikka luoda tukiverkkoa, jos ei sitä ole...Se vie aikaa ja myös voimia! Mutta totuus on, että äiti on aina äiti, isällä vaan mahdollisuus tavata, jos sitten haluaa tai kerkiää. Kivat sanat kirjoitit, ajattele seuraavan kerran ensin, suosittelen!!!!!
Että olette noinkin munattomia miehiä/ lasten isiä onnistuneet löytämään, itselläni on lapset puolet kaikista viikonlopuista ja samoin myös arkipäivistä asumassa ja viellä tykkään että näin sen kuuluu mennäkkin , tosin en kyllä ole edes suunnitellut ottavan uutta elämänkumppania elämääni joskaan ei sekään minun ajatusmailmaani muuksi muuttaisi. Tietysti meillä on ex vaimon kanssa aika lyhyt välimatka jolloin tämä järjestelykin on onnistunut ja toiminut ihan hyvin. Oma motto on että lapset ne sitten joskus tänne jää kun aika minusta jättää , jotta muistelevat sitten hyvällä . Että ei muuta kuín hyvää alkavaa kesää itse kullekkin.
Meillä taas isäntä löysi nuoremman,muuttivat aikanaan yhteen ja lastenkin olisi pitänyt heti tavata uusi kumppani,kun pistin vastaan riitaa tuli.Nyt lapset alkavat vieraantua isästään,isä ei oikein pidä yhteyttä ja tuntuu että uuden kumppanin lapset tuntuvat hänelle tärkeimmiltä.Lapset ei tykkää mennä hänen luokseen,joten pääsääntöisesti ovat minulla,siis olen yksinhuoltaja.Taitaa uusi kumppani olla hyvä myös manipuloimaan ehkä jopa lasten suhteen.
Niin että taitaa se sun ex miehes olla sitten enemmän sellainen synnynnäinen "aisankannattelija" kun kerran jonkun muun lapset kiinnostaa enemmän kuin omat, piruvie mä sanon vaan sen että kyllä siihen nyt pitää osata asennoitua jos lapsia tekee että se on sellaiset reilu 20 v projekti oli sitten isä ja äiskä yhdessä tai erillään. No jokainen taaplaa tyylillään mut on se kyllä sääli lapssille.
Minun ex ei tainnut osata olla isä silloinkaan kun oltiin yhdessä,kaipasin heidän yhteistä touhuiluaan sillonkin.Minua kyllä mollattiin äitiydestä,että olin liian äiti,en huomioinut häntä kuulemma.Lapsillehan se on todella harmi,kun en isäkään voi olla,olen vain äiti.Jospa kohtalo antaa minulle kumppanin joka ottaa huomioon myös lapset.Mukavaa,että sinä isänä ajattelet noin lapsistasi,olet kypsä aikuinen.
lasten isä teki tällä viikolla historiaa ilmestymällä lapsen esitykseen, vaikka oli aiemmin ilmoittanut olevansa liian kiireinen tulemaan...lapsi oli kovin otettu, kun näki isän olevan paikalla. En usko isän muuttuneen. Mutta askel on menty johonkin suuntaan. En aio enää itse ehdotella tapaamisia. Annan lasten pitää yhteyttä niin paljon kuin haluavat. Hommasin oman numeron ja puhelimen sitä varten. Annan myös isän itse ilmoitella itsestään. En aio enää tässäkään asiassa perässä juosta. Ehkä hän vielä herää ennenkuin on liian myöhäistä. Hän siinä eniten menettää. Meillä kun on maailman upeimmat lapset.