miten vappu meni?

Hitsinvitsi kun sattui yövuoro vapuksi. Oliko kaupungilla rähinöitä? Miten kansainvälisyys näkyi? Olisin ollut kyllä mukana hämmentämässä mutta ne saatanan työt eivät odota. Minuakin tarvittiin. Seikkailu koulutusta Kemiläisille: olen ottanut tavaksi pyöräillä tai kävellä Takajärven maisemissa iltaisin. Kuntoilu tarkoituksessa. Kaljuni kiilloitan ja pyyhin haivenet ennen lähtöä ja seurailen vastaantulevien ilmeitä ja eleitä. Myönnän, että ei sovellu heikkohermoisille tai pelkääjille. Tulee vaikka minkälaista reaktiota. Jopa Suomalaisilta kanssa kulkijoilta. Odotan sitä "rasistista" hyökkäystä tai -konfliktia. jostain kun saisi pienen videokameran ja sitä kautta todisteita kukkahatuille.. Eivät muuten usko mitä kalju ja "heiveröinen" (huono sanavalinta mutta en oo mikään "kaappi tai hormooni-hiiri") Suomalainen saa kokea ulkoillessaan yksin kotikaupunkinsa kaduilla. Aivan on toinen ääni kellossa jos kulkija on nainen tai tyttö. jopa 12 vuotiaalta "naiselta" on kyselty englannin kielen taitoa ja "osoitetta". Ilmeisesti kulkija oli eksynyt Oklaholmankadulle?
7722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Anna olla jo, ne on täällä etkä mahda asialle yhtään mitään .elä omaa vaatimatonta elämääsi ja anna toistenki elää. ps:jos ahdistaa niin hae apua.

Äänestä
  • tätä menoa suomella ei ole varaa järjestää apua niille jotka sitä todella tarvii. Yhteiskunnan tuet ja veroeurot menee uusio-suomalaisille ja niiden sukulaisille. Ensin kotimaahan ja kun varallisuus on karttunut, tulevat tänne loisimaan. Olen yhteiskunta kriittinen. En yhteiskunta vastainen! Olen realisti. En rasisti! Katselen maailmaa omin silmin ja uskon asioita joita näen. En usko kaikkea mitä kuulen mutta osaan myös vetää johtopäätöksiä kuulemastani, näkemästäni ja lukemastani. Maailmani ei ole kuitenkaan musta-valkoinen. Tarvitsemme maahanmuuttajia mutta laatuun pitää panostaa, ei määrään! Suomen valtiolla, minkä alaisuuteen sinäkin kuulut, ei ole varaa ylläpitää tätä nykyistä menoa. Tämä kaikki maksetaan tällähetkellä velkarahalla ja se pitää tulevien sukupolvien maksaa joskus korkoineen takaisin. Ja se ei onnistu jos kymmenes vastaantulija on maahanmuuttaja joka loisii yhteiskuntamme varoilla. Omiakin loisia on jo tarpeeksi. osa omasta tahdostaan, osa tahtomattaan. Niitä pitää saada jollain tavoin kerryttämään verovaroja. Ei kuluttamaan. Siinä on yhteiskunnallemme työsarkaa vielä pitkäksi aikaa. kaikki lähtee kuitenkin MEISTÄ. Valitettavasti myös sinustakin. Muutenhan asiat olisivat paremmin kuin mitä ne nyt ovat.

    Äänestä

  • jos aikoo ehtiä kirjoitti:

    tätä menoa suomella ei ole varaa järjestää apua niille jotka sitä todella tarvii. Yhteiskunnan tuet ja veroeurot menee uusio-suomalaisille ja niiden sukulaisille. Ensin kotimaahan ja kun varallisuus on karttunut, tulevat tänne loisimaan. Olen yhteiskunta kriittinen. En yhteiskunta vastainen! Olen realisti. En rasisti! Katselen maailmaa omin silmin ja uskon asioita joita näen. En usko kaikkea mitä kuulen mutta osaan myös vetää johtopäätöksiä kuulemastani, näkemästäni ja lukemastani. Maailmani ei ole kuitenkaan musta-valkoinen. Tarvitsemme maahanmuuttajia mutta laatuun pitää panostaa, ei määrään! Suomen valtiolla, minkä alaisuuteen sinäkin kuulut, ei ole varaa ylläpitää tätä nykyistä menoa. Tämä kaikki maksetaan tällähetkellä velkarahalla ja se pitää tulevien sukupolvien maksaa joskus korkoineen takaisin. Ja se ei onnistu jos kymmenes vastaantulija on maahanmuuttaja joka loisii yhteiskuntamme varoilla. Omiakin loisia on jo tarpeeksi. osa omasta tahdostaan, osa tahtomattaan. Niitä pitää saada jollain tavoin kerryttämään verovaroja. Ei kuluttamaan. Siinä on yhteiskunnallemme työsarkaa vielä pitkäksi aikaa. kaikki lähtee kuitenkin MEISTÄ. Valitettavasti myös sinustakin. Muutenhan asiat olisivat paremmin kuin mitä ne nyt ovat.

    tuota oli ilo lukea

    hyvin kirjoitit mutta oletko varmasti muistanut äänestää vaaleissa?? se on se vaikutus konsti , sinänsä on hienoa että aiheesta keskustellaan jopa täälläkin , mutta 90% kirjoituksista on täysin ääliöiden kirjoittamia .Nämä mitkä täällä nyt ovat nii he myös ovat kunnes todennäköisesti saavat käännytys päätöksen .Vaalit ovat se vaikutus kanava tulevaisuuden päätöksiin .

    Äänestä

  • siellähän minäkin kirjoitti:

    En kehdannut kertoa kenellekkään ketä tai mitä puoluetta äänestin mutta kun nyt tuli tää Kemin "pelastava" pakolaiskeskus, huomasin olleeni kaukaa viisas ja ääneni oli mennyt oikealle miehelle. Meni läpi! katsokaapa vain, seuraavissa kunnallis- ja eduskuntavaaleissa on kantavana voimana pakolais-kysymys. Puolesta ja vastaan, henkeen ja vereen. Kemissä kannatetaan keskuksen pienentämistä ja lakkauttamista moneltakin taholta. saadaan ääniä mutta ei kuitenkaan tehdä mitään. Unohdetaan, ollaan voimattomia. Euro-vaaleissa PS tulee saamaan näillä näkymin ääneni. Uskon ainakin niin kunhan Soini saisi rohkeutta olla kuuntelematta vihreiden ym. rasisti-kanteluita. Ja sappeni kiehahti myös Hassin kommenteista joilla se syyttää paperimiehiä kaikesta mitä ei ole saanut hämmennettyä mieleisekseen. Vittu, mikä vaaliteema. Kun haukut paperimiehiä, suomalaisista 80% on sun kaveri. Vaikka aikoinaan ovatkin tuoneet niin paljon ulkomaanvaluuttaa, että Suomi ei olisi ilman paperiteollisuutta se mikä se nyt on. Olisiko edes Nokiaa koska koulutuksen taso tuskin olisi se mikä se nyt on... Ollaan kateellisia palkoista jotka eivät kuitenkaan ole enään kilpailukykyisiä muihin palkanaloihin verrattuna.. Ja tuosta vaalista... Joskus tuntuu, että sinne pitäisi itse päästä päättämään. Jäisi paljon "taidetta" ainakin hankkimatta. Näitä ruostuvia häkkejä on Kemissä jo tarpeeksi

    Äänestä

  • äänestin kirjoitti:

    Vittu, mikä nihilisti. Tunge ittes perseeseen.

    Äänestä

  • :-D kirjoitti:

    Vittu, mikä nihilisti. Tunge ittes perseeseen.

    Joopajoo Ja meitä, jotka pidämme Suomen maahanmuuttopolitiikkaa vääränä, sanotaan tyhmiksi. Sioiksi jotka eivät osaa ilmaista ajatuksiaan näin kirjoittamalla. Äskeinen vastaus oli selvästi mietitty ja jäsennelty, kieliopillisesti täydellistä Suomea?? Juuri kuten koulussa on opetettu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

työläisten juhla kirjoitti:

Hitsinvitsi kun sattui yövuoro vapuksi. Oliko kaupungilla rähinöitä? Miten kansainvälisyys näkyi? Olisin ollut kyllä mukana hämmentämässä mutta ne saatanan työt eivät odota. Minuakin tarvittiin. Seikkailu koulutusta Kemiläisille: olen ottanut tavaksi pyöräillä tai kävellä Takajärven maisemissa iltaisin. Kuntoilu tarkoituksessa. Kaljuni kiilloitan ja pyyhin haivenet ennen lähtöä ja seurailen vastaantulevien ilmeitä ja eleitä. Myönnän, että ei sovellu heikkohermoisille tai pelkääjille. Tulee vaikka minkälaista reaktiota. Jopa Suomalaisilta kanssa kulkijoilta. Odotan sitä "rasistista" hyökkäystä tai -konfliktia. jostain kun saisi pienen videokameran ja sitä kautta todisteita kukkahatuille.. Eivät muuten usko mitä kalju ja "heiveröinen" (huono sanavalinta mutta en oo mikään "kaappi tai hormooni-hiiri") Suomalainen saa kokea ulkoillessaan yksin kotikaupunkinsa kaduilla. Aivan on toinen ääni kellossa jos kulkija on nainen tai tyttö. jopa 12 vuotiaalta "naiselta" on kyselty englannin kielen taitoa ja "osoitetta". Ilmeisesti kulkija oli eksynyt Oklaholmankadulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu