...väitti jo T. S. Eliot runoteoksessaan "Autio maa", mutta uskoisin toukokuusta tulevan vielä julmemman. Sään lämmetessä naisten pukeutuminen muuttuu koko ajan paljastavammaksi, ja sekös vasta pännii.
Miehillehän tämä toki on pelkästään mukava juttu, mutta AT:n (olen päättänyt tästedes jättää lyhenteestä M:n pois itsestäni puhuttaessa, on loukkaus oikeita miehiä kohtaan rinnastaa itsensä heihin) näkökulmasta meno on vähän samanlaista kuin jos olisi jossakin pakolaisleirillä kuolemassa nälkään tyhjistä muovipulloista tehdyt sandaalit jalassa ja näkökenttään porhaltaisi Ferrareilla seurue nauttimaan kaviaarista ja kuohuviinistä. Maailmani ja normaalien ystävyys- ja seurustelusuhteisiin kykenevien ihmisten maailma ovat kuin Kiplingin itä ja länsi, koskaan kohtaamattomat. (Itse asiassa jos Kiplingiä lähdetään siteeraamaan, tälle palstalle ja suureksi ilokseni yhä vain nousevalle miesasialiikkeelle yleisemminkin sopisi hyvin motoksi hänen säkeensä "the Female of the Species is more deadly than the Male", mutta pysytään aiheessa.)
Etenkin vappu oli rankkaa aikaa, kun täytyi punnita mielessään vaihtoehtoja, jäädäkö kotiin ja tuntea itsensä ulkopuoliseksi vai käydäkö katselemassa muiden ilonpitoa ja tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Päädyin sitten liikkumaan vähän ulkonakin, mikä näin jälkeenpäin tuntuu virhearviolta - ulkopuolisuus on mukavampaa romantisoituna kuvitelmana peräkammarissa kuin paikan päällä koettuna.
Aloitteiden tekoon minusta ei koskaan ollut, ja nyt olen viimein siinä syvällisen itsetuntemuksen pisteessä, että torjuisin myös minulle tehtävät aloitteet, jos sellaisia ihmeitä tapahtuisi. (Ei tosin ole tapahtunut tähänkään asti, ja olen alkanut panostaa olemukseeni estääkseni niin käymästä jatkossakaan - suihkussa käymistä ja vaatteiden pesemistä en toki vielä lopeta, pelkkä alakuloinen ilme ja katse maata päin riittävät hyvin.) Kohteliaasti ja rehellisesti toki, ilmoittamalla ettei minusta ole juttuseuraksi tai mihinkään muuhunkaan.
Onneksi on lyhyt kukkain kukoistus ja riemu muu.
Huhtikuu on kuukausista julmin...
Hämärän rajoilta
2374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä ei ole nyt ole aloite, koska en halua tulla torjutuksi... Mutta haluan sanoa, että et varmaan ikinä voi uskoa, kuinka onnelliseksi tulin juuri, kun sattumalta harhailin puolen vuoden tauon jälkeen tälle palstalle ja ensimmäisenä osui silmiini tuo nimimerkki. Että on maailmassa edes yksi nainen, joka on sinua ajatellut ja vuoksesi ollut huolissaan siitä saakka, kun lyyrisen jäähyväiskirjoituksesi laadit viime syksynä. Vaikka en voikaan väittää kaipauksessa rypeneeni, niin olet silti tullut mieleeni aina silloin tällöin, ja olen pohtinut, mitä mahdoit monitulkintaisella viestilläsi silloin tarkoittaa. Ei ole kahtakaan viikkoa siitä, kun viimeksi ajattelin sinua. Ihanaa, että olet edelleen keskuudessamme :) Aurinkoista kevättä ja kaunista kesää. Toivotan vilpittömästi sinulle onnea valitsemallasi tiellä.
En minä täältä (palstaltakaan) kesken aio pois lähteä. Ehkä minulla ei ole mitään järkevää syytä elää, mutta ei liioin kuollakaan ennenaikaisesti. Maailmassa on paljon mielenkiintoista nähtävää sivustaseuraajallekin. Huomaan kirjoittaneeni äskeisen viestini juhlapyhien jälkeisessä ahdistuksessa, joten sävy oli kenties hieman liian synkkä. Nyt kymmenen kilometrin lenkin jälkeen olo on paljon parempi, ja keväässäkin voi nähdä jotakin kaunista. Hiljainen lenkkipolku, aurinkoinen sää, kevään ensimmäiset metsäkukat ja lintujen liverrys (helppohan niiden on laulella iloisesti soidin- ja pesänrakennuspuuhissaan, eiväthän ne ole kuulleet markkina-arvoteoriasta) - eikö noissa ole jo kylliksi syytä pysyä mukana kuvioissa. Edes puiston nurmikolla päällekkäin kiehnänneet nuoret ja kauniit ihmiset eivät onnistuneet masentamaan minua: olinhan noussut juoksemalla henkiseen autuuteen ja samalla saavuttanut fyysisen vastenmielisyyden hikisenä, irvistelevänä ja täysin epäseksuaalisena olentona (ainakin itselleni fyysinen rääkki on mitä tehokkainta "jarrua"). Saisipa tuon olotilan pysyväksi! En tosin ole varma, onko tässä kyse valitusta tiestä vai pisteestä, johon on ajautunut väistämättä. Tietysti kuulostaisi romanttisemmalta, jos voisi blueslegendan hengessä sanoa saapuneensa risteykseen ja myyneensä sielunsa paholaiselle, mutta pikemminkin tuntuu, että tässä on vain kuljettu suoraa ja risteämätöntä tietä niin kauan kuin muistan, ja sielu vain unohtui jonnekin matkalle.