Erotilanteessa puolisoiden välit käyvät lähellä absoluuttista nollapistettä. Mutta luettuani näitä kertomuksia täältä näyttäisi, että jonkin ajan kuluttua välit tasoittuvat ja voivat jopa parantua siitä, mitä liitossa oli. Välimatka kait siihen auttaa ja se, ettei arkea tarvi enää kohdata yhdessä.
Kauanko teillä meni, että puhe/kaveritason välit palautuivat?
Kuinka pian välit parani?
Miten meni?
213281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Riippuu millainen ero on. Meillä uhkaili mies itsemurhalla, ei suostunut muuttamaan pois, haukkui, ryyppäsi, ei maksanut laskuja eikä velkojaan jne. Siis ja hän ei ole mikään juoppo eikä näin, vaan siis yksinkertaisesti sellainen tyyppiä kiristävä ja uhkaava lapsellinen roikkuja. No, kuten huomaat: välejä ei ole, eikä tule ja kolme vuotta on mennyt. Niin paskaa ystävää enkä kaveria mä en todellakaan tarvitse. Siis sillon vielä, erossakin, mä yritin auttaa ja ymmärtää ja autoinkin, jopa asunnon hankkimisessa. Yritin ymmärtää ja olla myötätuntoinen, vaikka itse olin ihan poikki ja väsynyt, ja rikki. Mutta kaatamalla satoi paskaa niskaan. Ja miksikö liittoon mentiin? No, kuulkaapa, ei sitä usko, ennenkuin kokee, miten ihminen voi muuttua kun sormus on sormessa ja toinen on ns. varma nakki. Sitten voi ruveta ihan millaiseksi vaan, ilmeisesti. Hän oli aivan eri ihminen ennen ja jälkeen sormuksen. Ennen vihasin häntä, sitten säälin häntä, nykyään en pidä häntä minään. Mun silmissä sellainen ihminen on siis "ei mitään" mä en itkis vaikka joku menis ja ampuis. Mistään "vanhoista hyvistä ajoista" on turha höpöttää, ne oli kaikki valhetta ja teeskentelyä, mun mielestä ja mun kannalta meidän liitto oli valhetta. No, kyllä mä hetkittäin vieläkin vihaan ja halveksun häntä, en mä ihan säälimäänkään aina pysty. Koskaan hän ei ole vielä joutunut mistään vastuuta ottamaan, mutta minkäs teet? Ei mitään. Jotkut vaan pääsee kaikesta kuin koira veräjästä ja se siitä sitten. Me ei olla eikä tulla olemaan koskaan väleissä, ja jos vastaan tulee mä en edes tuntis. Kännissä voisin potkasta takaraivoon ;) Mustaa huumoria.
Erosta on nyt viisi vuotta. Ex-vaimo halusi eron. Minä en ehkä yhtä innokas ollut. Mitään välejä ei olla pidetty. Aluksi kai sen takia, että exällä oli alussa toinen. Hänelle oli hyvin tärkeää julistaa ympäriinsä, kuinka paskan ihmisen kanssa oli naimisissa ollut 15 vuotta. Sitten kun vaimo halusi ilmeisesti olla yhteydessä, ei minulla taas mitään tarvetta yhteyden pitoon ollut. Nykyään ex lähinnä vittuilee ja uhittelee lasten tapaamisilla. En ole hänen viesteihinsä vastaillut, enkä mitään kommentoinut. Jotenkin katkerilta se kerran vuodessa herävä uhoaminen tuntuu. Kuka sitä nyt katkeran vihaisen ihmisen kanssa yhteyttä pitämään. Varsinkin, kun katkeruutensa ja pahanolonsa on ihan itse aiheuttanut.
Ei palaudu välit ex:n uusi on näin päättänyt, ja ex ei uskalla toimia toisin.
Narsistisesta puolisostani pääsin vihdoin irti. Ei mitään aikomusta enää koskaan olla exän kanssa missään väleissä, ei sairaan ihmisen kanssa voi, jos aikoo säilyttää oman mielenterveytensä.
onnea narsistista eroon päässeelle! itselläni vielä kyseinen prosessi kesken, vain ja ainoastaan yhteisen lapsen vuoksi. painajaismaista. ns. normaalissa suhteessa eläneille, uskon, että välit paranee, kun molemmilla on aikaa ja halua nauttia omasta elämästä! se voi tapahtua vaikka jo huomenna, tsemppiä!
Meillä välit eron jälkeen normalisoituneet, johtunee osittain iästä, olemme yli 60 v kumpikin. Hän vähän enemmän. Osituksesta ei tullut riitaa, hän sanoi että otat mitä tarviit uuteen kotiisi, paljon en halunnut ottaa, joitain äitini perua olevaa halusin. Tosin en vaatinut ihan puoltakaan omaisuudesta - miksi? En säälistä, vaan inhimillisistä syistä. Pärjään näin, enkä häntää vihaa, yhteistä taivalta takana niin paljon. Näemme viikoittain, joskus parikin kertaa, lastenlasten kanssa käydään hänen luonaan jotta eivät unohtaisi vaaria. Minä olen elämääni tyytyväinen, asun omassa asunnossa, on iloa, valoa, paljon hyvää mieltä. Kukaan ei mulkoile, käske, kitise eikä sottaa joka paikkaa. Ja sitten se kysymys: miksi menin hänen kanssaan aikoinaan naimisiin? Ollaan sitä ikäluokkaa, että kun ´ns vahinko´on käynyt - mennään vihille. Hiukan kuin pakkopullaa siis. Vuodet vain - menivät - lapset kasvoivat ja tuli Suuri Tyhjyys. En kuvittele että tämän ikäisenä elämä sen kummammaksi muuttuu, en tule sen kauniimmaksi, laihtua voin ja olenkin laihtunut, mutta mitään suuria elämänmuutoksia muuten ei ole tulossa. Arkipäivä riittää, kun aamulla nousee, tekee aamuaskareet, aamulenkin ja miettii että teenkö tänään jotain vai olenko vain kotosalla. X on auttanut minua muutossa, porannut kiviseinään reikiä jotta sain tauluni siihen yms. Emme juurikaan puhu erosta, välit ihan kunnossa, mutta silti; liittoa ei olisi voitu jatkaa - oli liian paljon katkeruutta, puhumattomuutta, jopa melkein - vihaa -. Näin kun tapaamme puolueettomalla maaperällä kaikki menee hyvin. Ero on aina jossain vaiheessa vähän tuskaa, itsestä riippuu, miten siitä selviää. Toivon jaksamista kaikille nuoremmille naisille, ehkä teidän on jotenkin helpompaa erota kun on parempi itsetunto, ammatti jne.
välinpitämättömyys, siitä voi tulla luulo välien paranemisesta. Kyllä kaikki erot on tulosta siitä että rakkaus muuttui suurinpiirtein vihaksi.
Eipä ole ihan noinkaan - niin monta kuin on eroja - on syitä - eivätkä ne kaikki vihasta johdu.
Olen aika paljon samaa mieltä. Kun toinen muuttuu yhdentekeväksi, ei ole mitään syytä pitää vanhaa änkytystä ja jankutusta yllä. Mutta onko asia automattisesti myös toisinpäin? Jos ero ei ole johtunut suuresta loukkauksesta, mutta silti vihan pito vain jatkuu. Onko kyse silloin siitä, että jollain tasolla tunteita on vielä jäljellä? Mene ja tiedä..
Minä olen se jätetty,mutta en tunne mitään vihaa tätä exäni uutta naista kohtaan,vaikka aika lailla jouduinkin heidän suhteestaan kärsimään,katselin monta kuukautta sivusta.Tämä uusi nainen taas ei voi sietää minua,emme saa tavata tai oikeastaan edes jutella,tekstarit on ainut tapa ja meillä on sentään yhteishuoltajuus.Tuntuu,että uusi on aivopessyt koko kaverin.Mistä ihmeestä tämä johtuu,olenko minä se pahis hänelle.
Tämä uusi nainen saattaa olla erityisen epävarma ihminen ja kokee sinut jonkilaisena uhkana. Hän on mustasukkainen yhteisestä menneisyydestänne, historiastanne avioparina ex-miehesi kanssa. Olettehan ainakin joskus olleet rakastuneita ja onnellinen pariskunta. Ja tietysti hän on epäileväinen myös siitä, että teillä on yhteiset lapset ja yhteydenpito exääsi välttämätöntä.
Ainoat tilaisuudet jonka voin exän kanssa olla on hänen hautajaiset, niin pahasti hän suhteen lopetti.
menen katsoon onko se paska tosiaan delanut.
..on myös kränää. Exvaimoni ei ole päässyt yli erostamme, josta on kohta kolme vuotta. Yhteisten lasten takia olisi hyvä olla jonkinlaisissa väleissä, mutta meilla se ei onnistu. Hän kiukuttelee, ja on muutenkin katkera edelleen kaikesta. Avioliittomme aikana hän oli jo tunnetusti "vaikea tyyppi" eikä tullut ihmisten kanssa toimeen kunnolla, joten eron jälkeen ei voi muuta odottaakaan kuin tätä. Olen itse jo luovuttanut, olkoon hän mikä tahansa. Toivon vain ettei hän myrkytä lastemme mieltä ja että lapsistamme ei tule hänen laistaan jurottajaa vaan elämäniloisia aikuisia, kaikesta huolimatta. Meillä jopa ylppärijuhlat jouduttiin järjestää kaksi kertaa, kun ei hänen mielestään mahduttu saman katon alle juhlimaan. Joskus tekisi mieleni kysyä häneltä, onko hän käynyt esim. terapiassa eron takia, sillä sen tarpeessä hän mielestäni on.
lakkiaiset molemmilla omat, koska juuri erottu, kun puoliso narahti ja joutui muuttaan uuden kanssa asuun, ja se oli lapsen toivomus. Lapseni oli lukenut mtv3 sivuilta, että näin voi tehdä. Kaikki oli tyytyväisiä ja säästyttiin vaivautuneilta sukulaisilta ja selittelyiltä. No seuraavan lapsen lakkijuhlat järjestetään jo kaikki yhdessä, koska pöly on jo laskeutunut ja kaikki tietää missä mennään, ja molempain uudet puolisot mukana lapsineen.
Exän (mies) kanssa oli ihan asialliset ja hyvät välit monta vuotta, kunnes hän muutti yhteen naisystävänsä kanssa. Sen jälkeen hän ei ole enää soittanut mulle. Ilmeisesti uusi avovaimo on kieltänyt mun kanssa puhumisen. Avovaimo muutenkin provosoi miestä lapsia vastaan, lapset itse ovat kertoneet kun ovat salaa kuulleet avokin haukkuvan lapsiani. Tuntuu todella pahalta.
ei edes tuomiopäivänä. En mene samaan huoneeseen exän kanssa miljoonastakaan
hyvissä väleissä, kun ei kertakaikkiaan olla missään tekemisissä, ja väliä 100km.
Aikas hoopolta tuntuu ettei voi olla missään tekemisissä x:n kanssa - oltu aviossa ties miten kauan - ja sitten - kaikki on täysin poikki. Sitä tulee miettineeksi, että millainenhan se liitto oikeastaan onkaan ollut........ sivistyneet välit voi olla, vaikka eroaa.
Olin onnellinen liitossani. En ollut nalkuttaja enkä pihtaaja. Tavallinen ja kunnollinen perheenäiti, ihan timmissä kunnossakin vielä. Lapset voivat hyvin, raha-asiat kunnossa jne. Shokkierosta on nyt puolitoista vuotta ja mitään haluja ei ole tavata eikä keskustella. Mies vaihtoi lennossa nuorempaan ja osti moottoripyörän. Sanoi vain, että olihan meillä hyvät 25 vuotta, mutta nyt hän ihastunut toiseen naiseen eikä näe mitään jatkoa tälle liitolle. Toivotti minulle kaikkea hyvää ja lähti elämästäni toisen naisen luo. Missä oli vika?? Miehen oma ikäkriisi, kasvukriisi?? Oliko ero oikea ratkaisu?? Kysymyksiä, joihin minulla ei ole vastausta. Miten lapsilleen ja perheelleen aikaisemmin täysillä omistautunut isä ja mies saattoi tehdä näin? Onko haluja tavata ja keskustella? Ei! Mies ei antanut minulle minkäänlaista mahdollisuutta hoitaa liittoamme. Jotakinhan siinä oli pielessä, kun näin tapahtui. Vai oliko? Lapset saavat tavata isäänsä, kun haluavat. Ise voin paremmin, kun en näe enkä kuule miehestä mitään. Katkeruus, suru ja viha helpottavat pikkuhiljaa. "Huonojakin" päiviä on, mutta vähemmän. Elämä jatkuu ilman miestäkin. Niin ja miehiähän on maailma pullollaan.
ei ollut paras, eikä täydellinen, mutta hyvä, ja liian pitkä 20v, 10v olis riittänyt.