Okei, ollaan molemmat poikamaisia bi-tyttöjä (ps, ei niitä teini wnb ihkuttajia) ja muutenkin jollain lailla samanlaisia. Minä olen hieman vanhempi ja seurustelen pojan kanssa tällä hetkellä, kohta tulee puoli vuotta täyteen ja ollaan ihan onnellisia. Ystävääni tutustuin pari vuotta sitten netissä, ei olla kertaakaan tavattu mutta tarkoitus olisi tässä lähiaikoina nähdä. Ei ole silti mikään pedo, tutustuttiin luotettavalla foorumilla, ollaan puhuttu mesessä (nähty toisemme webcamissakin), puhelimella, ircissä, ja silleen. Olin joskus kusessa siihen, joskus alkuaikoina kun tutustuttiin, mutta luulin tyyppiä silloin heteroksi ja en sanonut mitään (myöhemmin kadutti kun sain kuulla hänenkin olevan bi). No, mutta se ei liity tähän. Paitsi sillä lailla että nyt tämä tyyppi on jo ollut jonkin aikaa kusessa muhun. Aluksi se ei siitä paljon puhunut mutta nyt se on tehnyt siitä kauhean ongelman.
Parina iltana tässä lähiaikoina on haukkunu mut ihan pystyyn, valittanut ja angstannut ja tallonut ja kaikkea mahdollista. Oon aina kestänyt sen angstit, se on masentunut ja sillä on lääkityskin, ja mä en ole ikinä valittanut sille mitään. Oon vaan kuunnellut ja yrittänyt auttaa ja hymyillä vaikka se vittuilis ja yrittäis saada mut huutamaan ja suuttumaan sille. En mä silti voi suuttua tai vihata sitä ja siitähän se sitten vittuuntuu enemmän, mutta ei se mun vika ole että se on aina mun pikkunen, otti se päähän miten paljon tahansa. En yhtään epäile että jos olisin sinkku ettenkö vois ihastua siihen uudelleen - mutta ei, nyt mulla on poikaystävä ja rakastan vaan sitä. Vaikka kuinka sattuis nähä ystävän kärsivän, niin en voi jättää mun rakasta ja alkaa sen kanssa. Ei ole keinoa tehdä molemmat onnelliseksi yhtä aikaa.
Niin siis, kun se on parina iltana mulle alkanut _TODELLA_ vittuimaiseksi, tarkoitan sitä. Oonhan mäkin kokenut vaikka mitä mutta se vetää ylivoimaisesti pisimmän korren, kukaan ei ole ollut mulle niin kusipäinen ikinä. Toivottanut ihan suoraan päin naamaan että mä ja mun jätkä voitas mainua vittuun, vaikka kohtuun asti, ja kaikkee tollasta. Vaan kerran elämässäni oon suuttunut sille, ja se tapahtu kun se ensi kerran loukkas pahasti mun jätkää suoraan mulle. Millä oikeudessa se sitä haukkuu, kun ei tunne sitä, ei ole ikinä nähnyt sitä eikä puhunut sille!? No, annoin sen jo anteeks enkä nykyään välitä vaikka mitä se räyhäis. Odotan vaan sitä milloin me tavataan.
Kun se on oikeesti maailman paras silloin kun se on hyvällä tuulella. Mutta.. Sitten se yhtäkkiä alkaakin kiukutella ja taas mä saan kestää sitä.
Sitten nytkin se oli kirjoittanut blogiinsa runon tästä tilanteesta - ja siinä annettiin selvästi ymmärtää että mä nyt olisin joku syypää, että mä ja mun poikaystävä oltais jotain piruja ja se olis viaton uhri, joka niin kovasti kärsii. Runossa just sanottiin jotain, et miksei hän (puhuttiin musta, luultavasti) voi jättää sitä (eli tyyppiä itseään) jo rauhaan ja kaikkea, vaikka itse kerran ehdotin että lopetetaan yhteydenpito jos se auttais sitä yhtään, ja se ite oli sitä vastaan, halus jatkaa kaveruutta.
No, tällä ei ollut mitään virkaa. Tänne tulee varmaan miljoona " JÄTÄ TOLLANEN KAVERI "-viestiä mutta saas nyt odottaa.
Jos olisin sinkku ottaisin tyypin heti. Se valittaa koko ajan et se haluu jonkun rakkaan, ja se on oikeesti nätti ja laiha (alipainoinen oikeasti) ja valittaa olevansa ruma ja läski ja yhyy kukaan ei raQasta sitä. Kun sanon et mä rakastan sitä (ystävänä), ja että mulle se kyl kelpais ellen olis varattu, se vaan suuttuu ja sanoo et toi joo auttokin oloo, et vaan pahentaa kun se tietää etten oo varattu kai vielä pitkiin aikoihin jne jne.
Mut pointti on se että se kuulemma tykkää musta, silti käyttäytyy kauhean kusipäisesti, mä en aio valittaa koska mulla on eräs hyvin samanlainen ystävä, jolle kerran kun näytin kaapin paikan se veti herneen nenään ja katkas välit (nykyään ollaan taas kuitenkin väleissä) ja en haluu et niin käy mun ja ton kanssa.
Ööö en tiiä mitä tällä hain, mutta ees jonkinlainen vastaus olis iha jees. :)
Ystävä satuttaa/rakastaa/satuttaa.
lilaqueen
3504
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa kyllä mustasukkaisuudelta tuollainen käytös. Mitä luultavammin kaverisi on ihastunut sinuun ja kärsii nyt kovasti, kun olet miehen kanssa yhdessä. Itselläni oli pitkään kaveri, johon olin toivottoman ihastunut. En kuitenkaan koskaan saanut vastakaikua, joten lopulta annoin olla. Kun sitten aloin seurustella miehen kanssa, sain tältä kaveriltani kuulla olevani kamala huora ja ties mitä muuta. En kuulemma välittänyt hänestä pätkääkään. Miehenkin haukkui perusteellisesti. Valitettavasti välithän siinä lopulta meni. Pariin otteeseen yritin sopia, mutta lopulta tilanne aina kärjistyi kaverini mustasukkaisuuden takia. Ja kyse ei ollut siitä, etteikö kaverillekin olisi riittänyt aikaa. Valitettavasti kaverin mielestä yksikin ilta viikossa miesystävän kanssa oli liikaa =/ En oikein tiedä, mikä tuohon tilanteeseen auttaisi. Suora puhe kaiketi, jos sekään. Jos kaverisi on sinuun kovin ihastunut, hänen voi olla vaikea hyväksyä tilannetta yrititpä itse mitä hyvänsä. Toivottavasti jokin ratkaisu kuitenkin löytyy ja saatte juteltua välinne kuntoon :)
Tuo, että vielä kerrot tälle sinuun ihastuneelle kaverillesi, että ottaisit hänet rakkaaksesi, mikäli et nykyisesi kanssa olisi, tuskin tilannetta parantaa. Eiköhän saa vain inhoamaan miestäsi vielä enemmän. Tämä kun on ikäänkuin teidän onnenne tiellä. Parempi, kun jättäisi sellaiset puheet pois kokonaan...
Ikäloppuna täti-ihmisenä arvelisin ystäväsi kärsivän läheisriippuvuudesta, mikä aiheuttaa voimakasta mustasukkaisuutta ja herättää sinussa voimakkaita syyllisyyden tunteita? Ja koska koet syyllisyyttä olet tavallaan aseeton ja neuvoton, koska järkesi ei kulje siihen malliin kuin muuten kirjoituksesi perusteella vaikuttaisi kulkevan. On toki hienoa, ettet ole jättämässä ystävääsi, mutta joskus pieni hajurako voi auttaa. Antaa pölyjen laskeutua-tyyliin, jolloin voitte molemmat tahoillanne sulatella tilannetta ja ystäväsi kenties harkita itsehillintää. Sillä eihän hän pysty tosiasioita muuttamaan, vaikka kiljuisi tuskaansa kuinka urakalla. Paremminkin olisi parempi, jos hän keksisi muun keinon purkaa tuskaansa kuin sättiä sinua. Ottaahan hänkin melkoisen riskin testaillessaan ymmärrystäsi ja kärsivällisyyttäsi? Kukapa nyt kovin pitkään jaksaa vain ymmärtää, että ahaselvä, minä olen siis täys p***a. Omalla kohdallani en antaisi säälin ohjata käytöstäni olipa toisen terveys tai mielentila mikä tahansa. Koen, että ihmissuhde on keskinäistä demokratiaa ja välittämistä ja myös kunnioittamista, jossa on ok riehua hetken aikaa, mutta ei ottaa sitä tavaksi. Mielestäni ystäväsi on itsekäs ja haluan vain kysyä onko se sinun mielestäsi oikein?