rattijuoppo

5.5.2009 08:32 Poliisin takaa-ajama autoilija vaaransi kevyen liikenteen väylällä kulkeneiden hengen Torniossa eilen illalla. Poliisi epäilee kuljettajaa muun muassa tapon yrityksestä. Kukaan ei loukkaantunut takaa-ajossa. Poliisin partio lähti jäljittämään kello 15 jälkeen henkilöautoa, jonka kuljettaja vaikutti juopuneelta. Karkuun pyrkinyt 35-vuotias torniolainen mies kiihdytti auton vauhdin 120 kilometriin tunnissa alueella, jossa on 30 kilometrin nopeusrajoitus. Hän käytti paon aikana muutamaan otteeseen myös kevyen liikenteen väylää. Miehen kiinniotto sujui lopulta rauhallisesti. Hän puhalsi törkeään rattijuomukseen yltävät lukemat.
61685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tulivat sillalla vastaan :)

Äänestä
  • tarviiko tuosta nyt tänne oikeen ilmoittaa,suomessa ihan päivittäistä puuhaa! hoh hoijaa...

    Äänestä

  • jos olisi vaikka pieni lapsi jäänyt alle.Tuskinpa naurattais..

    Äänestä

Kyllä tässä petti myös Poliisin harkinta. Miksi ajaa takaa jo tunnistettua rattjuoppoa ja aiheuttaa useita vaaratilanteita juopon perässa ajamalla. Samalla voisi syyttää Poliisia tapon yrityksestä ja törkeästä liikenteenvaarantamisesta. Sattumalta näin kun parivaljakko meni Länsipohjankatua neljä kertaa edestakaisin. Poliisit ajoivat risteykseen väärääkaistaa ja huomattavaa ylinopeutta. En mitenkään pyri vähättelemään juopon tekoa enkä missään nimessa hyväksi rattijuoppoja. Mutta minkälaista keskustelua nyt käytäisiin jos juoppo (tai Poliisi) olisi ajanut jonkun sivullisen päälle. Poliisillekin harkintaa, kannattaako riskeerata ihmishenkiä "turhaan" takaa-ajoon.

Äänestä

Tuollaisia, ajattelemattomia "rallijuntteja" on aivan liikaa liikkeellä. Lippalakki päässä ajetaan huimaa vauhtia, eikä järki toimi sen vertaa, että sanois miten siinä voi käydä MUILLE. Samahan se tuollaiselle kaahari-idiootille vaikka kuoliskin ite.

Äänestä
  • oliko puthaalta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taas näin kirjoitti:

5.5.2009 08:32 Poliisin takaa-ajama autoilija vaaransi kevyen liikenteen väylällä kulkeneiden hengen Torniossa eilen illalla. Poliisi epäilee kuljettajaa muun muassa tapon yrityksestä. Kukaan ei loukkaantunut takaa-ajossa. Poliisin partio lähti jäljittämään kello 15 jälkeen henkilöautoa, jonka kuljettaja vaikutti juopuneelta. Karkuun pyrkinyt 35-vuotias torniolainen mies kiihdytti auton vauhdin 120 kilometriin tunnissa alueella, jossa on 30 kilometrin nopeusrajoitus. Hän käytti paon aikana muutamaan otteeseen myös kevyen liikenteen väylää. Miehen kiinniotto sujui lopulta rauhallisesti. Hän puhalsi törkeään rattijuomukseen yltävät lukemat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu