Taustoja: Mieheni sekä minä olemme "kakskytviis" ja yhdessä noin kahdeksan vuotta.
Olen asunut avoerossa/asumuserossa nyt reilun kuukauden päivät. Olemme mieheni kanssa sopineet, että asumme erillämme, mutta sitoudumme edelleen toisillemme eli emme tapaile muita. Toisaalta emme kyllä nyt näytä juuri tapailevan toisiammekaan, joten en tiedä mikä järki tässä on.
No, asia oli se että äitini on ihan täysin järkyttynyt tästä erosta. Alkuun kuuntelin kaikki puhelut päivittäin kuinka erinomainen mies minulla on ja että ei tommoisesta joka ei ryyppää eikä hakkaa, erota! Työssäkäyvä mainio mies. Sanoin äidilleni, että haluan suhteeseen myös rakkautta, mutta kuulemma "rakkaus ei voi noin vaan loppua, että tämä on nyt joku sinun päähänpistosi"
Mummoni lähetti miehelleni kassillisen ruokaa, jotta pärjää nyt kun minä "olen lähtenyt lätkimään"
Yritin selittää äidilleni ja mummolleni, että olisi kiva kun mieheni jätettäisiin rauhaan (jo mieheni omastakin pyynnöstä). Ja että olisi kiva jos äitiäni ja mummoani kiinnostaisi minun hyvinvointini enemmän kuin mieheni. Tai kiinnostaisi edes vähän... Järkipuhe ei tehonnut, ja pimahdin puhelimessa, sanoin molemmille että ei tartte puuttua mun tai mieheni elämään. Nyt ei olla sitten missään väleissä. Eron lisäksi menetin siis äitini ja mummoni.
Mitäköhän sitä pitäisi tehdä? Haluaisin niin soittaa äidilleni tai mummolleni, mutta mitä jos sanoin liian pahasti. Ja toisaalta, en halua olla yhteydessä jos minua edelleen syyllisestään. Eikö vanhempien tulisi hyväksyä lapsensa ratkaisut parisuhteessaan, kun kyseessä on kuitenkin hänen kumppaninsa ja elämänsä...?
Onko kenellään saman tyyppisiä kokemuksia vanhempien/sukulaisten reaktioista, kun ero on tullut eteen?
Vanhempien reaktiot, kun oma avoero
Kauhistuttaa
91346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Et sä tehnyt mitään väärää tuossa kun pimahdit ja sanoit kunnolla siihen. Äidilläsi ja mummollasi on jotain probleemia ihan itsellään. Ihan oikein että ärähdit. :)
Kyllä se pöly laskeutuu. Kyllä mummojen ja äitien pitäisi ymmärtää että keskellä eroa on tunteet pinnalla.
Mun erotessa avomiehestäni äitini otti uutisen vastaan hämmästyneenä ja kyseli lähinnä että mikä teille nyt tuli, mutta puhelun loputtua hän oli tokaissut siskolleni, että "sille ei sitten mikään kelpaa". Loukkaisihan tuo kommentti, mutta sitten päätin että eihän äitini voi tietää meidän suhteen taustoja, hänhän vaan näkee sen kulissin mitä me hänen edessään näytellään. Joten jätin kommentin omaan arvoonsa. Ikävää että äitisi ja mummosi käyttäytyivät noin, mutta eiköhän he sentään alkujärkytyksestä toivuttuaan ota itse yhteyttä. Tsemppiä!
Mennessäni aikoinaan naimisiin, minun miehestäni tuli se ainoa henkilö, jolla oli merkitystä äitini ja veljeni silmissä. Minua ei siis ollut enää olemassa minuna , vaan ainoastaan mieheni vaimona! Nyt kun erottiin, kaikki oli minun syytäni, kun jätin niin hyvän miehen! Ei mitään merkitystä sillä, millainen tunnekylmä ja alistettu avioliittoni oli, valitukseni olivat vaan minun huonoa käytöstäni! Kun heille sitten paljastui, millaiseen taloudelliseenkin ahdinkoon olin joutunut tuon Hyvän Miehen takia ja miten hän oli kohdellut lapsiaankin välinpitämättömästi lakkasi kehuminen, mutta ei mitään ymmärrystä minua kohtaan kuitenkaan. Äitisi ja mummosi ovat sovinisteja; eivät ikänsä takia, vaan kasvatuksensa, ympäristönsä tms takia. Voit yrittää keskustella heidän kanssaan, mutta aika vaikea on varmaan muuttaa elinikäistä ajatusmaailmaa, jonka läpi he tilannettasi arvioivat!
Avioero on äitini mielestä osoitus siitä, että olen taas epäonnistunut. Äitini mielestä naisen elämäntehtävä on miehen pitäminen tyytyväisenä, eli vika on minussa jos mies kohtelee huonosti. Hänen mielestään tunteet ovat turhaa vouhottamista, tärkeintä on se, että sopeudun elämään miehen kanssa. Äitini on aina korostanut sitä, että mies ei muutu joten naisen on sopeuduttava elämään miehen ehdoilla ja oltava kiitollinen jos mies ei ole juoppo ym.s. Äitini mielestä nainen ei voi elää ilman miestä. Äitini mielestä olen pilannut hänen elämänsä kun hän joutuu häpeämään minua kun erosin. Enpä ole tukea ikinä vanhemmiltani saanut. Jo pienenä minun piti olla täydellinen eikä mistään epäkohdista saanut puhua. Piti aina hymyillä eikä saanut tuottaa vanhemmille pettymyksiä epäonnistumisilla. Mutta, en ole ajatellut vanhempieni neg. asenteen pilata elämääni.
Myös minä olen aina joutunut kantamaan "täydellisen tyttären" viittaa harteillani. Olen käynyt koulut hyvillä arvosanoilla ja saanut hyvän työn. En ole koskaan teinivuosinakaan joutunut vaikeuksiin tai rellestänyt kaupungilla niin että vanhempani olisivat joutuneet asioita setvimään. Toista on sisarukseni kohdalla. Hän on tehnyt teinivuosina kaikki mahdolliset virheet, eikä käynyt edes ammattikoulua loppuun. Hän on kyllä kova tekemään töitä ja sillä pyhitetään kaikki se helvetti mitä hänen murrosikänsä perheellemme aiheutti. Aina olen saanut perheessämme todistella omia hyviä tekojani kun taas sisarukseni "selvitymistä elämässä hurjan nuoruuden jälkeen" pidetään oikein pyhimyksen tekona. Nyt kun on tämä ero edessä, niin millään minun kurjalla olollani ei ole mitään merkitystä vaan ainoastaan sillä miten hyvän miehen olen menettämässä. Kuulemma rakkaus ei voi loppua noin vaan. Rakkautta on kuulemma ehtinyt kehittyä vuosien aikana niin paljon ettei enää voi erota! Eli pallo jalassa hautaan saakka, vaikka kuinka paskaa olisi. Tunteilla tai niiden puuttumisella ei ole mitään merkitystä. Naisen funktio on saada mies. piste. Muulla menestymisellä ei ole merkitystä! Inhottaa nuo kaikki vanhat ajatusmaailmat ja tekisi mieli ravistella. Tiedän että elämässä on paljon rakkautta jaettavana ja jos se ei ole nyt tämän kumppanin kohdalla niin sitten jonkun toisen. Tai sitten tulen onnellisemmaksi kuin ikinä olemalla yksin. Ei kaikki vaan ole miehestä kiinni...
Äitini mielestä naisella pitää olla mies, se on ainut saavutus elämässä, mikään muu ei merkitse mitään. Muutenkin koko lapsuuden/nuoruuden äidit vahtivat ja arvostelivat tyttäriään mm. ulkonäköästä, painosta, lihavuudesta, luonteesta, kiltteydestä yms. syyttämällä ja syyllistämällä tyttäriään että nämä eivät pääse naimisiin jos ovat viallisia jollakin tapaa (esim. lihavia). Tyttö ei myöskään saanut koskaan olla eri mieltä mistään, siis faktatietojen sanomista pidettiin nenäkkäänä ja kärkevänä ominaisuutena, epäkunnioittavana käytöksenä ja taas peloteltiin ettei pääse naimisiin, koska miehet eivät tykkäää sellaisista naisista. Kukaan ei koskaan kysynyt mitä minä haluaisin elämältäni. Minun elämäntehtäväni oli muiden miellyttäminen ja muiden ihmisten tarpeiden tyydyttäminen. Minulle sai sanoa ja tehdä mitä tahansa, ja aina piti hymyillä. Eli koko ympäristö oli hyvin naisvastainen, ei pelkästään omat vanhemmat. Yhä edelleen äitini on sitä mieltä että olen pilannut hänen elämänsä eroamalla ja tietysti oman elämäni. Hän on kovasti huolissaan siitä, etten tule koskaan kelpaamaan kenellekään miehelle, koska minulla on häpeätahra menneisyydessä - ero. Olen epäonnistunut enkä kelpaa kenellekään. Äitini ei tunnu älyävän että joku nainen voisi olla onnellinen sinkkuna. Onnellinen nainen ilman miestä ei ole äitini mielestä mahdollista. Minulla meni vuosikausia elämästäni hukkaan kun aina kuuntelin jatkuvia syytöksiä siitä kuinka epäonnistunut olen elämässäni. EX-mieheni ei miellyttänyt vanhempiani koska hän olin niin epäkunnioittava ja huonokäytöksinen. Vanhempiani pitää kunnioittaa siten ettei heiden kanssaan koskaan saa olla eri mieltä mistään, aina pitää mielistellä. Ex ei mielistellyt, silti en olisi saanut erota hänestä. Äitini mielestä se on suuri häpeä että olen epäonnistunut miehen valinnassa, sitä hän minulle toitotti silloin kun olin naimisissa. Eräänä päivänä en enää jaksanut kuunnella sitä jatkuvaa syyllistämistä ja haukkumista.
"Eräänä päivänä en enää jaksanut kuunnella sitä jatkuvaa syyllistämistä ja haukkumista." Mitä sinä sitten teit? Tarina ei kertonut
Ilmoitin äidilleni, etten kuuntele sanakaan itseeni kohdistuvaa kritiikkiä hänen taholtaan. Poistuin hänen kotoaan ja hän syytti ja syyllisti minua epäkunnioittavasta käytöksestä. Otin etäisyyttä, en vastannut puhelimeen enkä kyselyihin. Tietysti hoidin velvollisuuteni kyläilemällä ja huomioimalla sukulaiset heidän merkkipäivinään yms. mutta keskusteluyhteyden omista asioista katkaisin. Siis vaihdan puheenaihetta enkä vastaa uteluihin enkä syytöksiin. Ei äitini tule tässä elämässä koskaan ymmärtämään, että nainen voisi olla onnellinen ilman miestä. Hänen mielestään eroaminen on osoitus siitä, että nainen on epäonnistunut avioliitossa. Joskus täytyy luovuttaa. Siis tapailen vanhempiani joskus ja jouluna -tyyliin.