Minä olen toinen nainen, kerron oman totuuteni siitä. Tarkoitukseni ei ole provosoida ketään, haluan vain kirjoittaa tunteistani. Tiedän saavani ryöpyn haukkuja, mutta antaa palaa vaan, kukaan ei voi yhtä pahasti minua syytää kuin minä itse. Toisaalta, en myönnä olevani pohjimmiltani paha, lapsuudesta asti minut on kasvatettu siihen, ettei minulla ole arvoa, alkoholistivanhempani, ex-mieheni jne. Nykyään uskon siihen totaalisesti, alistun siihen. Suhteeni naimisissaolevaan, menestyvään mieheen alkoi kaksi vuotta sitten. Olin itsekkin silloin vielä naimisissa, olin vuosien varrella hyväksynyt mieheni uskottomuuden ja sivusuhteet. Nyt löysin itselleni jotain mikä sai minut tuntemaan jotain, sai sydämeni sykkimään ja veren kuohumaan sisälläni. Tutustuimme työn kautta, nykyään hän on pomoni. Hän toimi kuuntelijanani, rakastajani, ystäväni, ja hän jaksoi kuunnella, lohduttaa ja auttaa minua uskoman itseeni. Hän kehui, kehuu vieläkin. Hän on paras ystäväni. Erosin, hän tuki minua koko eroprosessin ajan, ei jättänyt yksin. Koska vaan kun tuntui/tuntuu että on paha olla, hän tulee ja lohduttaa niin kauan, että uskon taas elämän kantavan. Hän vie minua matkoille, hemmottelee kaikilla tavoin. Tapaan häntä melkein joka päivä.. joskus jopa kaksi kertaa päivässä. Hän sanoo rakastavansa minua, ja minä luulen rakastavani häntä. Mutta, hän on naimissa, ja kahden lapsen isä. Hän ei aio jättää perhettään. Elän hänen palvovilla viesteillään, ihanilla hetkilläme, matkoillamme, hänen ihanilla puheillaan ja ajatuksillani hänestä. En osaa kuvailla kuinka hän on minun ihmiseni, sellainen jota en koskaan uskonut löytäväni. Mutta en saa häntä omakseni. Uskottelen itselleni, että jonain päivänä tapaan ihmisen, joka saa minut irti tästä.. mutta samalla tiedän, ettei niin käy. Olen suht nuori, kaunis nainen..mutten voi päästää ketään lähelleni. Minähän olen toinen nainen, julkinen salaisuus töissä ja joka paikassa..paitsi vaimolle. En toivo hänelle mitää pahaa, en aio koskaan puhua hänen kanssaan. Anteeksi, en haluaisi olla näin paha ja epätoivoinen. Minun on pakko elää lasteni takia, muuten antaisin periksi. Miksi kukaan ei koskaan ole rakastanut minua niin, että olisin se tärkein. Minä haluan olla tärkeä, mutten ole sitä koskaan ollut. Vanhempanikin jo aikanaan ostivat rahalla minut. Rahaa rahaa rahaa..vastalahjaksi minun piti vain olla kiltisti ja hiljaa..
Raskastan sinua ja omaa salaista maailmaamme, mutta samalla se ajaa minut kohti tuhoa..
minun totuuteni
toinen nainen
202176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Idea. Vaikka sulla on tuo juttu nyt, koita etsiä samalla muuta vierelle - ei pakkopullana vaan ajankuluna joskus. Koska ei se sinua estä... Ei uusiin voi aina luottaa helpolla, mutta eihän se kommunikointia estä. Itsekin kummallisissa "suhteissa" ollut muutamassa (mitään muuta ei ole edes ollut nyyh), kun ei yksinäisyys kanna ja myös perhetausta pas*a. Tosin en varatun kanssa teitääkseni ole ollut. Zemppiä sinulle. Koita jaksaa.
riippuvuussuhde mieheen? Olisiko paras tilata aika ammattiauttajalta, jonka kanssa voisit keskustella tilanteestasi? Kirjastosta voi löytyä kirjoja, jotka käsittelevät aihetta miten päästä irti riippuvuussuhteesta (riippuvuudesta).
Kerään koko ajan lisää vaikeuksia loppuelämääsi varten. Nautit kyllä tapaamishetkistänne, mutta jossain vaiheessa tulet haluamaan enemmän etkä tule miestä itsellesi koskaan saamaan. Kun vanhenet, mies etsii toisen sivusuhteen. Sinä olet silloin kuluttanut häneen ihan turhaan parhaita vuosiasi. Etsi harrastuksia, liiku ihmisten parissa, tee asioita yksin äläkä vaan tee sitä virhettä että elät vain ja ainoastaan miehelle. Maailma on pullollaan mukavia miehiä, jotka ovat sinusta kiinnostuneita. Miksi et etsisi itsellesi kivaa kumppania heidän joukostaan?
Ymmärrän sinua todella hyvin, on tosi raskasta ja vaikeeta rakastaa toisen omaa. Näin on minulle käynyt myös, olen vapaa,eronnut nainen, hän aviossa. Koskaan en ole ketään kohtaan näin tuntenut ja vaikka olen vapaa, voisin tapailla ketä haluan jne ja olen yrittänytkin mutta ei onnistu, ei mitenkään kun tunteet ovat muualla. En pysty olemaan kenenkään muun kanssa kuin tämän miehen jota rakastan. Hän ei myöskään ole eroamassa, on kuulema vaikka miten huonossa liitossa lapsensa vuoksi. Tämä on raastavaa, vaikkakin on ollut ihanaa aikaa elämässäni, en suosittele tälläistä! Mutta näille asioille ei voi mitään eikä näitä voi järjellä selittää, paitsi ne ihmiset jotka eivät ole näin tunteneet! Joille ei ole käynyt koskaan näin, ovat hyviä täälläkin neuvomaan unohtamaan jne, mutta kun se ei onnistu, ei mitenkään, tunteita ja varsinkaan Rakkauden tunteita ei pysty off nappulasta sammuttamaan. Huonosti tässä siis näyttää käyneen, tiedän myös etten koskaan enää tule kokemaan tälläistä Rakkautta ketään kohtaan, jotenkin vaan sen tiedän ja tunnen joka solullani. Vaikka en häntä ikinä saisikaan, Rakastan häntä loppuelämäni. Jaksamista sinulle alkuperäinen kirjoittaja, ehkä lohduttaa että meitä on muitakin jotka elämme ja tunnemme samaa tunnetta kuin sinä!
Vai että lasten takia huonossa liitossa olisi, meneekö tuo tosiaan teille kakkosille läpi. Muistakaa että kotona saattaapi olla kaikki enemmän kuin hyvin. Se että mies ( tai nainen )pettää voi liittyä johonkin hänen omaan kriisiin jota ei osaa oikein käsitellä.
Mulla on ihan sama tilanne. Olen vapaa, eronnut nainen ja mies on aviossa. Olen laittanut suhteemme poikki jo pariinkin otteeseen, mutta jokin hänessä vetää mua puoleensa kuin magneetti. Ei, hän ei ole komea tai rikas. Mutta ajatuksemme, mielipiteemme ja mieltymyksemme ovat niin samankaltaiset ja kun olemme yhdessä niin tuntuu että olemme enemmän kuin kaksi. Vaikea selittää. Olen taas valvonut öitä ja miettinyt suhteemme lopettamista. Maailmassa on vapaita miehiä, mutta kun en voi ajatellakaan että lähtisin jonnekin deittipalstalle tai ravintolaan etsimään uutta seuraa. Vertaisin kuitenkin kaikkia häneen. Auttakaa, miten saisin elämäni raiteilleen? Kuinka pääsisin hänestä irti? Mies ymmärtää tilanteeni hyvin ja mulla on täysi vapaus tehdä mitä haluan, mutta kun en halua - en pysty.
ja lapset kasvavat... Itse olen eronnut, kouluikäisen tytön äiti - mies on parisuhteessa, samanikäisen pojan isä. Sanonut, että haluaa olla osa poikansa jokapäiväistä elämää eikä siksi halua erota. Kunnioitan tätä mielipidettä enkä halua sotkea hänen/heidän elämäänsä. Mutta mitä sitten, kun aikaa kuluu, ja lapsosista tulee aikuisia..? En elättele toiveita sen suhteen, että mies kuin nappia painamalla jättää sitten vanhan elämänsä ja rientää luokseni... En rakenna elämääni sen varaan, että joskus olisi olemassa "me" myös kirkkaassa päivän valossa... Mutta ennemmin otan harvat suuren onnen hetket kuin elän elämääni ilman häntä.
Mun tapauksessani miehen lapset ovat jo täysi-ikäisiä, nuorin asuu vielä kotona. Omat lapseni ovat kohta täysi-ikäisiä myös. En usko, että mies koskaan eroaa vaimostaan. En haluaisi "tuhlata" hyviä vuosiani tällaiseen suhteeseen, mutta irtiotto on ollut vaan niin hemmetin vaikeeta. Jopa tupakoinnin lopettaminen on ollut helpompaa! :) En usko, että lasten aikuistuttua kuviot muuttuvat. Sitten ovat vuorossa lastenlapset, joiden takia ei voida erota. Syitä aina löytyy - niin se vaan menee. Ei kannata elätellä minkäänlaisia toiveita yhteisestä tulevaisuudesta, sen olen jo tehnyt itselleni selväksi. Pahinta on, kun ei ole ketään jonka kanssa voisi puhua tästä asiasta. Onneksi on edes tämä palsta, jonne voi purkaa tuntojaan - vaikka niitä p****nheittäjiä täällä on paljon.
Elä itsellesi, haluillesi, nautinnolle mitä nyt on tarjolla, ota siitä kaikki irti, mutta myös hienolle miehelle ja tukijalle, kuuluu tietty elämä minkä hän haluaa.Olet hänelle ilmeisen tärkeä ja hän sinulle. Et tuhoudu, keräät vain voimia nyt, älä pakene elämää, elä nyt.
Ennen pitkää teistä tulee riippukiviä näille miehille ja kyllä he siinä vaiheessa teistä eroon hankkiutuu. Turha on sitten vaimoille perään soitella ja kiukutella. Kärsitte kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Kai maailmassa nyt vapaitakin miehiä on?
Huono neuvo! Nuorella naisella elämä kuluu hukkaan odotellessa ja odotellessa. Et voi sanoa että "et tuhoudu" koska sinä et sitä tiedä, etkä toiselle sitä voi neuvona antaa! Itse kulutin parhaat vuoteni aivan hukkaan varatun miehen kanssa,siihen soppaan en ketään kehoita itseään pistämään.Kyllä se oikea ja vapaa mies vastaan tulee jos on niin on tarkoitettu. Ja kyllä sen huomaa vuosien jälkeen että itseasiassa ei sitä varattua miestä niin oikeasti rakastanutkaan, riippuvuutta se oli. Ei ne varatut pettäjät ajattele kuin itseään.
Juu, kylläpä "kauniisti" kirjoitit, ajauduit vain tuohon... Mutta kuule, jos tuo aviomies kirjoittaisi suhteestanne, se olisi toisennäköistä kirjoitusta. Hänen rakkaus ja sydän on kotona vaimon ja lasten luona. Älä sekota seksiä ja rakkautta, ei miehetkään.
Sinulla ollut rankka lapsuus, avioero, koet olevasi paha eli olet sisältä todella rikki. Kerroit kuinka elät miehen teoista ja sanoista, toivot että joku muu pelastaa sinut tilanteesta. :( Ei kuulosta yhtään hyvältä. SINUN pitää pelastaa itsesi etkä saisi elää vain jonkun ihmisen teoista. Vaikka tämä mies ei olisikaan varattu ja olisitte tavanneet normaalimerkeissä, olisin silti huolestunut puolestasi. Nyt on jokin pahasti vialla. Mitä jos mies lopettaa jossain kohtaa suhteenne? Eikä sinulla ole niitä tekstiviestejä ja lomia? Mitä jos se pelastava mies ei olekaan tukeva ja ihana vaan jotain paljon pahempaa? Mitä jos sä nyt päättäisit, jos et itsesi niin lastesi vuoksi, pelastaa itsesi tästä? Eikä sitä tarvitse edes yksin tehdä vaan pienin askelin, hanki itsellesi keskusteluapua, mene terveyskeskukseen, psykiatrille tai ota yhteyttä muuhun tahoon? Etsi parempia keskustelufoorumeja, jossa saat enemmän juuri sitä keskusteluapua. Jos sulla on luottoystäviä, niin keskustele heidän kanssa. Vuodata kaikki ja kuuntele mitä sinulle sanotaan. Olet vieläpä nuori ja elämä edessä, älä nyt vaan haaskaa sitä! Sä vaikutat niin ahdistuneelta ihmiseltä. Sulla on paljon solmuja avattavana, ihan lapsuudesta lähtien, ja tämä toisena naisena oleminen on yks sun pienimpiä ongelmia! Kuule sun vanhemmat on aikanaan puhunu palturia tosta pahuudesta. Itsekin kokenut tuon toisen naisen aseman ja soimasin itseäni pitkään pahoista teoistani, mutta ne oli silti lopulta vain tekoja ja ihminen voi silti tehdä myös hyviäkin tekoja. Ja totuus: Kukaan mies ei voi pelastaa sua itseltäsi. Sä elät aivan liikaa miehille ja liian vähän itsellesi. Vain sinä voit. Eikä se ole mahdotonta, otat vaan pieniä askeleita kerrallaan. Ja potku persiisiin: Sun lapsille on liian suuri taakka pitää sut elämän siivussa kiinni. Lapset ansaitsevat onnellisen äidin, joka tajuaa kuinka rakas ja hieno ihminen on. Ansaitsevatko lapsesi onnettoman äidin? (karua, mutta tämä on nyt se potku) Ja miten muut ihmiset voisivat pitää sua tärkeänä, kun et itse pidä sen vertaa, että muuttaisit elämäsi? Ihan oikeasti, rohkaistu edes vaikka sen verran, että tartut luuriin ja soitat ajan ammattimaiselle keskusteluavulle. Kytke aivot pois ja anna mennä ja tee tuo pieni teko. Jookosta? ÄLÄKÄ PYÖRI USKOTTOMUUS-FOORUMILLA!!! Tää koko uskottomuus-juttu on nyt sun kannalta niin pieni ongelma, että sen voit selvittää sitten, kun olet niitä solmuja saanut löystymään ja olet vahvempi etkä katso tilannetta myrskyn silmästä (siellä asiat vääristyy muuten aika pahasti).
Kuulosti pelottavan tutulta sinun tarinasi. Itse olin toinen nainen noin kuusi vuotta. Mies hemmotteli mi-nua kaikin tavoin mm matkoilla, hajuvesillä, ihanilla viesteillä. Mekin tapasimme melkein joka päivä viikolla (mies oli töissä eri paikkakunnalla kuin perhe asui). Yleensä viikonloput ja osan lomasta hän tosin vietti kotonaan. Hänellä on kaksi lasta ja vaimo, jonka kanssa omien sanojen mukaan nukkui eri huoneessa =) Erota hän ei kuitenkaan aikonut. Minä aloin kaivata yhteistä elämää, hän halusi jatkaa entisen tapaan. Erosimme 2007 ja eroon pääseminen oli todella vaikeaa. Siihen että toinen hemmottelee lahjoilla ja sanoilla jää heloposti koukkuun (varsinkin jos on lapsena jäänyt huomiotta). Eihän normaaliin suhteeseen kuulu jatkuva lahjojen ostaminen toiselle yms. Pisti silmään kommenttisi "Minä haluan olla tärkeä, mutten ole sitä koskaan ollut. Vanhempanikin jo aikanaan ostivat rahalla minut. Rahaa rahaa rahaa.. vastalahjaksi minun piti vain olla kiltisti ja hiljaa.. " Ihan samaa tämä mies tekee sinulle ostaa lahjoja, matkoja, kauniita sanoja että olisit kiltisti ja hiljaa etkä kerro vaimolle mitään. Pidä itse itseäsi tärkeänä, opettele arvostamaan itseäsi niin muutkin tekevät niin!
vaimo eri huoneessa hahahahah, ettei vaan pihamökissä!
Niin mäkin nauroin kun miesystävä kertoi, että he nukkuvat vaimon kanssa eri huoneissa. Sanoin sille, että "mitenkäs se, kun me nukutaan ihan eri osoitteissa ja silti harrastetaan seksiä". Huomasi, että selityksensä oli aika hatara. Asiasta ei olla enää keskusteltu sen jälkeen, huomasi varmaan etten ole ihan vedätettävissä. Tarkkana noiden ukkomiesten kanssa!
Mutta samanlainen. Tarpeet kohtaavat. Hän haluaa antaa. Mutta, mutta, älkää tuhlatko ainakaan vuosia nuruuttanne; nämä yleensä pysyvät aviossa. Huolehtivat kunnianhimoisesti biologisista lapsistaan ja vaimostaan, sittä ainoasta todellisesta rakkaudesta.
Eiköhän kantsuis jättää nuo ukkomiehet rauhaan, niin ei tarttis olla niinkään tarkkana.
muutaman vuoden toinen nainen.Mutta,se oli riippuvuutta,koska olin eronnut juuri ja sain tältä mieheltä tukea selvitä,emme tapailleet kun pari,kolme kertaa vuodessa. Hän sanoi,ettei eroa koskaan,enkä edes olisi halunnut sitä. Mutta,juuri se,ettei ollut vapaa oli hyvä eroprosessissani,sain tukea selviytyä. Koskaan tämä mies ei ostanut mitään minulle,en saanut lahjoja,en matkoja,mutta se olikin hyvä. Sain henkistä tukea ja en edes rakastanut,eikä hänkään. Joskus tulee näin,vierellä kulkija josta on apua. En ole surullinen,vaan helpottunut,että se on päättynyt. Hyvää jatkoa !
Sinä et ole tuossakaan suhteessa se tärkein. Hemmoteltu vain!