Apua ravinnon ja kuntoilun suhteen

Olen 23-vuotias miespuolinen henkilö. Olen koko pienen ikäni ollut alipainoinen, kunnes nyt viimeisen vuoden aikana paino-indeksini on kierähtänyt normaalipainoisen puolelle. Olen yhä hoikka/"laiha", mutta maha on nyt "ongelmakohtani". Eli maha on kasvanut viimeisen vuoden aikana pienen painon nousun myötä, ei paljoa, mutta sen verran kuitenkin että haluaisin litteän mahan. Treenaan käsipainoilla suunnilleen päivittäin, teen aika rankkaa treeniä niiden suhteen. Ja teen myös vatsa- ja selkäliikkeitä, siinä pääasiallinen kuntoiluni onkin. Sekä käyn myös kävelylenkeillä muutamia kertoja viikossa, sekä pyöräilen muutamia muutaman kilometrin lenkkejä viikossa. Liikkumiseni on kyllä vähentynyt viimeisen vuoden-puolentoista vuoden aikana, ja tästä myös varmasti johtuu tämä painon nousu/"mahan tuleminen", kun en kuluta enää varmaan niin paljoa kuin syön. En tarkkaile syömisiäni sen enempää, mutta pyrin syömään suht terveellisesti. Käsipainoilla olen treenannut aika intensiivisesti pari viimeistä kuukautta ja ylävartalon ja käsien lihakset onkin kasvanut selvästi, varmaan osaltaan myös pieni rasvaprosentti, jonka vuoksi lihakset on näkyvästi esillä. Mitään ravinteita tai muita en ole ikinä syönyt, enkä aio syödäkään. Haluaisin pitää painoni suunnilleen samoilla luvuilla, tai vaikka vähän nostaakin, mutta haluaisin mahasta "litteän". Vatsalihaksia löytyy, joten niiltä osin tyytyväinen, mutta itse mahaan en. Kaipaisin jotain vinkkejä miten saisi ravinnosta paremmin irti, ja miten saisi syötyä terveellisemmin jne. Alkoholia tai tupakkaa en ole koskaan käyttänyt. Lyhyesti sanottuna ongelmani on siis se, että haluan mahasta litteän, menettämättä muutoin painoani. Olen ajatellut alkavani taas tekemään juoksulenkkejä, joita aiemmin tein 2-4 kilsan pituisia lenkkejä noin viis kertaa viikossa. Mutta luuloni on, että siinä saattaa myös paino lähteä laskuun, jota en siis yleisesti oikein haluaisi. Mittani on 186 cm ja 75 kg. Pitkä ja ehkä sekavakin kirjoitus, mutta toivottavasti joku jaksaa lukea loppuun ja auttaa tai kysyä selvennystä jostain jne. :)
1224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

painoasi ! Mieluummin hoikka kuin " läski ". Jos ja kun olet luonnollisesti hoikka, mutta olet saanut " kaljamahaa ", ainoa tie vatsan poistamiseksi on laihduttaminen, sillä et voi "laihduttaa " pelkästään vatsastasi. Voithan käydä salilla, jossa sinulle tehdään " ohjelma " ja voit saada hiukan lisää lihaksia, mutta pelkästään vatsalihaksia tmv tekemällä et vatsaa saa pois ! Nimimerkki 189 cm ja 74 kg ja erittäinen tyytyväinen painoonsa ja kuntoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mrenberg kirjoitti:

Olen 23-vuotias miespuolinen henkilö. Olen koko pienen ikäni ollut alipainoinen, kunnes nyt viimeisen vuoden aikana paino-indeksini on kierähtänyt normaalipainoisen puolelle. Olen yhä hoikka/"laiha", mutta maha on nyt "ongelmakohtani". Eli maha on kasvanut viimeisen vuoden aikana pienen painon nousun myötä, ei paljoa, mutta sen verran kuitenkin että haluaisin litteän mahan. Treenaan käsipainoilla suunnilleen päivittäin, teen aika rankkaa treeniä niiden suhteen. Ja teen myös vatsa- ja selkäliikkeitä, siinä pääasiallinen kuntoiluni onkin. Sekä käyn myös kävelylenkeillä muutamia kertoja viikossa, sekä pyöräilen muutamia muutaman kilometrin lenkkejä viikossa. Liikkumiseni on kyllä vähentynyt viimeisen vuoden-puolentoista vuoden aikana, ja tästä myös varmasti johtuu tämä painon nousu/"mahan tuleminen", kun en kuluta enää varmaan niin paljoa kuin syön. En tarkkaile syömisiäni sen enempää, mutta pyrin syömään suht terveellisesti. Käsipainoilla olen treenannut aika intensiivisesti pari viimeistä kuukautta ja ylävartalon ja käsien lihakset onkin kasvanut selvästi, varmaan osaltaan myös pieni rasvaprosentti, jonka vuoksi lihakset on näkyvästi esillä. Mitään ravinteita tai muita en ole ikinä syönyt, enkä aio syödäkään. Haluaisin pitää painoni suunnilleen samoilla luvuilla, tai vaikka vähän nostaakin, mutta haluaisin mahasta "litteän". Vatsalihaksia löytyy, joten niiltä osin tyytyväinen, mutta itse mahaan en. Kaipaisin jotain vinkkejä miten saisi ravinnosta paremmin irti, ja miten saisi syötyä terveellisemmin jne. Alkoholia tai tupakkaa en ole koskaan käyttänyt. Lyhyesti sanottuna ongelmani on siis se, että haluan mahasta litteän, menettämättä muutoin painoani. Olen ajatellut alkavani taas tekemään juoksulenkkejä, joita aiemmin tein 2-4 kilsan pituisia lenkkejä noin viis kertaa viikossa. Mutta luuloni on, että siinä saattaa myös paino lähteä laskuun, jota en siis yleisesti oikein haluaisi. Mittani on 186 cm ja 75 kg. Pitkä ja ehkä sekavakin kirjoitus, mutta toivottavasti joku jaksaa lukea loppuun ja auttaa tai kysyä selvennystä jostain jne. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu