Onko kukaan alkanut seurustella exänsä kanssa uudelleen ikuisuuksien tauon jälkeen?
Miten pitkä tauko teillä oli? Miten päädyitte taas yhteen? Miten teillä on nyt mennyt?
Haluaisin kovasti, mutta pelottaa vielä kovemmin.
Miten pitkä tauko teillä oli? Miten päädyitte taas yhteen? Miten teillä on nyt mennyt?
Haluaisin kovasti, mutta pelottaa vielä kovemmin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
moi! minusta se riippuu sitä, miksi erositte.
itse olin joskus 200% rakastunut
exään, joka käytti mut hyväksi, petti viikonloppuisin ja jätti tekstarilla. meni 6kk eron jälkeen ennenku ymmärsin miten sinisilmäinen olin ... nyt en sitä kaipaa, vittu mikä ääliö ...
mut se on vain yksi surkea kokemus, jos susta tuntuu että se on se oikea ja ei ole syytä epäillä muuta niin sitä vaan ;)
Aluksi vanha suola on kuumaa ja makeaakin, mutta todella nopeasti tulet muistamaan miksi alunperin erositte. Trust me I know. Ei kannata kuin yhdeksi yöksi ja silloinkin voi käydä köppöäkin köpömmin.
20 vuotta sopiva ikuisuus?
20 vuotta on ihan riittävä ikuisuus. :) Kertoisitko vähän lisää? Miten päädyitte taas yhteen niin pitkän ajan jälkeen? Miten teillä on mennyt sen jälkeen? Kummitteleeko aiempi suhteenne jollain lailla, tai joissain asioissa, taustalla?
tapasin miehen, josta tuli myös lapseni/lapsemme isä, about 22 vuotta sitten. Ikäeroa meillä 9 vuotta, ainut mies jonka kanssa ikinä olen halunnutkaan lasta. Tosin kun synnytin, täytin itse parin kuukauden päästä 19, eli aika nuori olin ja oli tietty mieskin tavallaan. Noo, yhteiselämä ei mennyt niinku amerikkalaisissa elokuvissa, ja homma pääty ns. avoeroon, lapsi oli silloin 1,5 vuotias. Kuljimme molemmat tahoillamme, elimme omia elämiämme, asuimme satojen kilsojen päässä toisistamme, emmekä tavanneet varmaan yli 15 vuoteen. Vuosi sitten silloinen suhteeni päättyi ja opettelin elelemään yksin, prosessoin eroani urakalla. Kävipäs sitten niin että tapasimme sattumalta tyttäremme luona viime pääsiäisenä. oli aika järisyttävä tapaaminen! Tajusin, että olin antanut miehelle kaiken aikaisemman anteeksi, ja tunne, mitä tunsin oli niin syvää ja ennenkokematonta, että oli mennä jalat alta! Juttu luisti ja huumori räiskyi, oli aika kummallista sekin, että olimme siinä perheenä kaikkien näitten vuosien jälkeen mukavissa tunnelmissa, ja että mukana pyöri myös yhteinen lapsenlapsemme. Huima juttu! Kun mies oli sitten lähdössä, halattiin, ja tyttäremme sanoi, että voi että, näin kauan piti aikaa kulua että näkee kun äiti ja isä halaa...
Tämän tapaamisen jälkeen olin kuin puulla päähän lyöty, oikeasti. No, mies oli sitten kysynyt tyttäreltä osoitettani, lähetti ensin kortin, että jos mitenkään voitais ruveta pitämään yhteyttä, että hän ei oo saanu mua mielestään. No siitä se sitten alkoi. Kirjoiteltiin ihan perinteisiä kirjeitä normaalin postin välityksellä ja soiteltiin, mies asuu edelleen satojen kilsojen päässä, on tavattu viikonloppuisin jne. ja haaveena olis yhteen muutto jossain vaiheessa, mutta täytyy sanoa, että hyvä on elää päivää kerrallaan, eikä harppomalla, ei uneksia liikaa vaaleanpunaiset aurinkolasit nenällä...kattella ihan rauhassa mihinkäpäin homma kallistuu.
Onko kenelläkään kertoa lisää onnellisia tarinoita? Onnettomatkin ovat silti enemmän kuin tervetulleita, vaikken sellaista tästä omasta jutustani toivokaan....