>>> Takana suomipettymys?

pettää ja huijata, pettymyksiäkin on kyllä takana. (20- vuotinen avioliitto suomimiehen kanssa; paljon onnea ja yhteiset lapset, mutta myös suurta tuskaa ja surua, kun avioliitto päättyi miehen huoraamiseen. Sen jälkeen suhde narsisti(suomi)miehen kanssa, joka valehteli, petti ja huijasi, minkä kerkesi) Se, että mies on suomalainen, ei tee hänestä pyhimystä eikä parempaa kuin kaikki muut maailman miehet, mutta ei toki (välttämättä) pahempaakaan. Itsellä EI ollut ITSETARKOITUS löytää kumppani toisesta kulttuurista, mutta moku-suhde tuli eteen sattumalta tai ehkä se olikin johdatusta, kuten moni asia elämässä... Rakastaa ja saada rakkautta - ihmisen perustarpeita ihonväristä, kielestä, uskonnosta ym. riippumatta!

pettymyksiä suomalaiseen taustalla kun en ole koskaan suomalaisen kanssa ollut. Miksi pitäisi olla joku tietty "yhteinen syy" mokusuhteisiin?

jatkuvasti oli kiinnostuneempi kaljan juonnista&tv:n katsomisesta kuin pikkuisen ylipainoisen vaimonsa nussimisesta.Niinpä vaihdoin hänet itseäni 20 vuotta nuorempaan marokkolaiseen adonikseen joka on uskollinen minulle vaikka ympärillä pörrää nuorempia maksuttomia suomihuoria pillluaan hänelle tyrkyttämässä.

Minulla on venäläinen avomies. Tapasimme yhteisen tutun kautta, tunnen joitain muitakin venäläisiä. Facebookissa lisäsimme toisemme kavereiksi ensimmäisen tapaamisen jälkeen ja sitten oli kirjeevaihtoa feississä. Hän asui jo tavatessamme Suomessa ja puhui täydellistä suomea. Eli ei mikään ääripää kulttuurin erilaisuudessa, hän tykkää Suomesta, eikä minulla (tai hänellä) ole mitään "rajoituksia" kulttuureidemme takia, esim. mitä tulee alkoholiin, kavereihin, kummallakin oma erillinen talous jne. Ei tietenkään nyt voi sanoa, että tapasimme puhtaasti sattumalta, minä kun opiskelen venäjää ja tahdoin tutustua kavereidenikin kavereihin ja harjoittaa kieltä. Olen rakastunut suomalaisiin ja mielestäni joillain kavereillani on aivan ihania suomalaisia poikaystäviä, tietenkin! Ei suhteessa ulkomaalaisen kanssa ole varmaan useinkaan kyse pettymyksestä suomalaiseen kansallisuuteen. Ihan varmasti kiinnostuksella toiseen maahan ja kieleen sen sijaan on. Jos opiskelee kieltä x, ihailee maan x kulttuuria jne. aika pian pääsee tekemisiin x-ihmisten kanssa. Heitä taas imartelee ulkomaalaisen osoittama kiinnostus. Todella myötämielinen perusta tutustumiselle, kaverisuhteille, ystävyydelle ja rakkaudelle. Tulisiko tällaiseen "ihailuun ja kiinnostukseen x:ää kohtaan" lukea myös eri rotujen/kansallisuuksien ulkonäköön kytkeytyvät fetissit, itse en ainakaan niin tee. Varmaan nekin ovat suhteiden alullepanijoita, mutta itse voin olla autuaasti tietämätön näistä fiksaatioista. Jos nyt suomalaisista pitäsi jotain pahaa keksiä (kuulen kivien jo lentävän suuntaani..), niin onhan tämä iskemiskulttuurimme baareissa ihan hasardia! Rohkaisuryyppy ei jää yhteen. Kukaan ei tiedä, kenen pitäisi tarjota juoma ja kenelle. Osa ihmisistä, jotka ovat kutsuneet toisen tuopin ääreen (yleensä mies), eivät tarjoa edes kutsumalleen. Osa, joille tarjoudutaan tarjoamaan juoma (yleensä nainen), kieltäytyy, koska ei tahdo olla tarjoajan kanssa varttituntia kauempaa/koko iltaa/aamuun asti. Meillä on tutustumispeli, jonka säännöt eivät ole kaikille yhtenäiset. Toisaalta, ilokseni suomalaisia miehiä voi mennä itse iskemään ja saada myönteisen vastaanoton.

Siitä on todella piiitkä aika, kun olen suomalaisen miehen kanssa seurustellut. Tämä mies oli elämäni rakkaus ja hänessä ei näin jälkeenpäin ajateltuna ollut mitään muuta vikaa kuin elämänhalun tukahduttaminen, mutta osasyynä siihen oli oma nuoruuteni ja kokemattomuuteni. Vuosikaudet olen seurustellut vain ja ainoastaan mamujen kanssa. Satunnaisia säätöjä, hoitoja ja tuttavuuksia on tullut eteen myös suomimiehistä, mutta heidän kanssaan juttu ei ole edennyt ikinä sen pitemmälle. Minulla ei siis ole mitään varsinaista pettymystä suomimiehiin. Olosuhteet, elämäntilanne ja omat mielenkiinnon kohteet eivät ole vain saattaneet meitä yhteen. Ensirakkaudesta, aidosta suomalaisesta miehestä, minulla on hyvät muistot. Olen joskus aikaisemminkin kirjoitellut oman elämäni tienoilta. Nykyään tapailen nigerialaista miestä, mutta se on vain semmosta ajantappoa.

mokusuhteeni taustalla ei ole epäonnistuminen suomisuhteessa, vaan viehätys erilaisuuteen ja jonkinasteinen vieraantuminen suomalaisesta kulttuurista yleensä.

Tuota asiaa aiemmin. Olen seurustellut sekä suomalaisten, että toismaalaisten kanssa. Olen avioliitossa Turkin kurdin kanssa. Suurin syy siihen, että mieheni ei ole suomalainen on varmaankin se, että en löytänyt sopivaa suomalaista miestä. Yksi ole todella kiinni äidissään ja erittäin lapsellinen. Toisen perhe oli tehnyt suunnitelmat poikansa varalle, johon minä en kuulunut. Kolmas rakasti enemmän alkoholia kuin minua. Nykyinen mieheni on paras vaihtoehto minulle. Perhe hyväksyy, mies ei juo, ottaa vastuuta kodista ja minusta. Olemme onnellisia. Suosittelen.

Itse olin sen verran nuori, kun mieheni löysin, etten ihan hirveästi mitään pettymyksiä ollut ehtinyt kokea. Seurustelin parin suomalaisen kanssa, mutta minua häiritsi runsas alkoholinkäyttö. Kyseessä oli parikymppiset miehet, joten mistään varsinaisesta alkoholismista ei ollut kyse, mutta kyllä minusta pari kertaa/joka viikonloppu pään täyteenvetäminen on liikaa, ja se häiritsi minua. Mutta koitapa löytää Suomessa nuori mies, joka ei juo? Saattaa olla joitain, mutta heistä monet taas ovat jotain aktivisteja, jotka eivät myöskään kiinnosta. Toinen juttu oli se, että Suomessa mennään naimisiin keskimäärin 3kymppisenä, ja lapsia saman ikäisenä. Itse toivoisin lapsia nuorempana. Mieheeni törmäsin ihan sattumalta, ja eipä olisi silloin tullut mieleen, että pari vuotta myöhemmin olisimme naimisissa.

Onko parisuhteiden taustalla epäonnistuminen aiemmissa suhteissa? Tietenkään tätä parisuhdetta ei olisi, jos edellinen parisuhde olisi onnistunut optimaalisesti eli jatkuisi edelleen. Se kuitenkin päättyi, ja hyvä niin. Suomi-exä ei ollut sopivaa ainesta minun puolisokseni, mm. joi huomattavasti enemmän kuin minä jaksan hyväksyä. En silti ole koskaan ajatellut, että exä edustaisi mitenkään kaikkia suomalaisia miehiä, tai että hänen jälkeensä olisi pitänyt hakea ulkomaalaista. Ajatteletko myös, että suomi-suomi-parisuhteiden taustalla on jokin yhteinen syy, siis sen lisäksi, että ihmiset kaipaavat jotakuta, jonka kanssa jakaa elämänsä?

Se, että olen parisuhteessa ei-suomalaisen miehen kanssa ei kyllä mielestäni liity mitenkään epäonnistuneeseen suhteeseen nimenomaan suomalaisen miehen kanssa (sitä paitsi viimeinen päättynyt suhteeni oli brasilialaiseen mieheen ;)) muuten kuin, tietenkin, siitä itsestäänselvästä syystä, että ilman epäonnistumista en olisi tässä suhteessa. Jos nyt ehdottomasti halutaan puhua nimenomaan siitä viimeisimmästä suomi-suomi -suhteesta niin voin sanoa jättäneeni ex-mieheni mm. siksi, etten nähnyt häntä lasteni isänä sillä en voinut luottaa hänen olevan riittävän vastuullinen olemaan isä ja puolisoaan perheen kasvatuksessa tukeva kumppani. Noin yleisesti suomalaisten miesten ongelma minulle on se täälläkin jo aikaisemmin mainittu alkoholinkäyttö... Ja noin kokemusperusteisesti suomimiehiä vaivaa ikävä sitoutumiskammo: vaikka oltaisiin jo parisuhteessa siihen ei osata sitoutua. Allekirjoittanut kun haluaa miehen joka sitoutuu parisuhteeseen, ei juo kuin kerran kesässä eikä silloinkaan sitä viinilasia enempää, haluaa mennä naimisiin, perustaa perheen (ja haluaa niin monta lasta kuin Luoja suo) ja elättää perheensä kun vaimo (eli minä) hoitaa lapsia kotona. :) En siis sano, että suomalaisista ei moista löydy, mutta satuinpa nyt löytämään moisen ei-suomalaisen miehen ensiksi.

Luulen että etsimällä tietyn kansalaista ei tavallaan "saa mitä tilaa", sillä kansalaisuus/uskonto/ihonväri eivät ole absoluuttisia totuuksia ihmisestä; aivan kuten suomalaisuus ei ole homogeeninen ominaisuus. Minulla ei ollut mitään pettymyksiä takana, mutta mies sytytti täysin :D Suhdehan vaatii toki sen että "klikkaa" sekä fyysisesti että henkisesti; molemmat olemme ns rauhallisista, mukavista perheistä ja asenteemme elämiseen ja olemiseen ovat aika samankaltaisia. Eipä siinä sen kummempaa. Se että puolisoni ei ole Suomessa syntynyt ei merkitse yhtikäs mitään; ei ole minkäänlainen "kannanotto" minkään puolesta tai mitään vastaan. Hän nyt vain on "Se Oikea", minulle.

Moi,

ei ole taustalla pettymys suomalaisiin miehiin. Suomalaiset miehet ovat hyviä, tasaisia miehiä. Aikuisella iällä en ole suomalaisten miesten kanssa seurustellut pidempään, ainoastaan ulkomaalaisten. Suomalaiset miehet eivät ole sytyttäneet mielenkiintoani samoin kuin ulkomaalaiset. En ole myöskään koskaan tuntunut itseäni vain suomalaiseksi vaan ennemminkin maailman lapseksi. Oman äidinkieleni puhuminen suhteessa ei myöskään ole ollut minulle ykkösjuttu. Monilla ystävistäni on suomalainen mies eikä minulla ole heistä mitään pahaa sanottavaa, samalla lailla ovat onnea ja onnettomuutta tuottaneet. Jotenkin suomalaiset miehet vain ovat mielestäni tylsiä. Kuulostaa varmasti tylyltä, mutta uskon että samalla lailla suomalainen nainen on ulkomaalaisen puolison valinneelle suomalaiselle miehelle tylsä vaihtoehto :) Jos suhteessa saa kaupan päälle uudenlaisen näkökulman siihen tasapaksuun arkeen niin mikä ettei :)

T. afrikkalaisen miehen vaimona 6 vuotta (ainoa musta mies elämässäni)