Mikä ihme suomalaisia riivaa?
Normaalin muuaalla maailmassa tapahtuvan seurustelun ja kanssaihmisiin henkisellä tasolla tutustumisen sijasta aivan liian moni suomalainen hyökkää heti asumaan yhteen.
Tyhmimmät alkavat tekemään vielä lapsia!
Päivän mootto jo vuosikausia näyttää olleen" hyvää päivää, tässä alapääni...minä huoraan, sinä huoraat, hän huoraa"
Sitten siinä huoraamisen välissa aletaan tutustumaan toiseen jos aikaa jää muilta huorattavilta.
Sitten huomataan eittä toinen henkisellä tasolla on kaikkea muuta kuin sitä mitä itse on tai haluaa. Erotaan ja riidellään. Lapset saavat kärsiä täydellisen tarpeettomasti!
Vaikuttaako tuo Chernobylin levittämä atomisaaste vieläkin?
Millaista elämää tuon oikein on? Sen näyttää aivan liian moni omaksuneen ainoana ja oikeana elämäntapana. Mitä todellakin on tapahtunut???
Alapään tarjoulu
oppeliini
91067
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
yleistä. Onneksi ei koske kaikkia. Ei ole malttia seurustella ja tutustua kunnolla toiseen ihmiseen. Kaikkia tuntuu taphtuvan seksin kautta ja se lähtökohtana määritellään myös seurustelun laatu. Vasta sen jälkeen pohditaan millaisen kumppanin kanssa ollaan tekemisissä. Sitten kun alkuhuuma on haihtunut ja pitäisi ruveta rakastamaan (tahtotila) niin huomataankin, ettei enää oikein välitetä. Seksikin hiipuu jommankumman kohdalla. Tunteet ovat viilentyneet ja sitten vain uusia tuulia kohti. Ei jakseta situoutua ja kasvaa yhdessä, vaan kasvu tapahtuu eri suuntiin. Seksikeskeisyys, suorituspaineet ja tunnetason pinnallisuus varmaan vaikuttavat siihen, että niin moni suhde kaatuu. Ei löydy sitä hyvää oloa omasta elämästä. Trendi on mikä se on ja siihen vaikuttavat koko yhteiskunta, kasvatus ja elämäntapa.
vai miksi hoet tätä samaa monella palstalla? Elä ja anna toisten elää, mitä se sua liikuttaa jos jotkut muuttaa heti yhteen ja haluaa rakentaa elämäänsä. Parempi vaihtoehto sekin kuin olla yksin ja katkeroitua. Kuka täällä määrittelee että mikä on oikea aika tutustua toiseen ennen yhteenmuuttoa? Se on täysin kahden ihmisen välinen asia, ei sitä kukaan muu voi määrittää. Jotkut vaan oppivat tuntemaan toisensa nopeemmin ja puhuvat heti asiat selväksi, toiset tutustuvat 5 vuodessa. Ja onko jotain tyhmyyttä tehdä lapsia, sehän on aivan normaalia että perustetaan perhe. Joten edelleenkin ,oletko itse katkera kuin sulla ei ole kumppania ja lapsia vai mistä moinen kun niin ärsyttää muiden yhteenmuutot ja lapset. Hanki oma elämä.
Minäkö katkeroitunut? En suinkaan! Olen itse huolellisesti ja harkiten valinnut koulutukseni, työpaikkani, avIIIIIIIIopuolisoni, yhteisen kotimme ja myöhemmimmin lastemme hankinnan. Kaikki nuo tuossa järjestyksessä. Miksi koulutus ensin? Koska ilman sitä ei ole työtä, ilman työtä ei ole tuloja, ilman tuloja ei ole ruokaa eikä kattoa pään päälle. Miksi työpaikka? Koska haluan olla tuottava jäsen yhteiskunnassa. Maksaa veroja :), tehdä sitä mihin olen hankkinut koulutuksen ja mitä todella haluan tehdä ammatikseni. Saan siitä hyvin paljon irti en vain itselleni vaan myös hyvin monelle muulle. Miksi nähdä vaivaa tutustua avIIopuolisoon? Jo aivan alusta tiesin että kunnon puolison löydettyäni se liitto kestää loppuelämän. Tavattuani useita ehdokkaita, jo paljon ennen yhdenkään ystävyyden vientiä vielä intiimitasolle huomasin liian monta punaista lippua. Ne heti ilmoittivat ettei ehdokas ole minua varten. Ehkä joku tässä vaiheessa sanoo että rimasi oli turhan korkealla. Niin olikin! (Nuo ystävät aikanaan löysivät kumppaninsa, puolisot jotka olivat täydellisiä juuri heille.) Vihdoin tavattuani ihmisen joka ei välkytellyt punaisia lippuja pitkän tuntemisen jälkeenkään; BINGO! Avioliitto. Siis se tyhmä paperinpala! Miksi yhteinen koti vasta nyt? Koska halusimme rakentaa pesämme yhdessä. Se oli vain meidän oma piilopirtti jonne oli ihana tulla aina pitkien työpäivien jälkeen, tietäessä että oma valittu oli jakamassa ne muutamat yhteiset tunnit ennen seuraavaa työpäivää. Ja silloin kun meillä oli aikaa, kutsua perhettä ja ystäviä vierailulle. Miksi lapset vasta tuon kaiken jälkeen? Koska pesämme oli valmiina. Taloudellinen tilanteemme oli taattu varmistaaksemme että lapsemme ei joudu näkemään nälkää. Varmistaaksemme että toinen meistä voi olla pidempiä aikoja kotona lapsen alkuvuosina.Ja että pystymme kouluttamaan heidät haluamalleen alalle. Miksi jankutan huoraamisesta? Siksi että on niiiiiin tarpeetonta huolellsiesti harkiten hankkia täydellisen tarpeettomia sydänsuruja, vihaa, epäsopua ja rikkinäisiä lapsia. Tuolta voisi niin helposti välttyä käyttämällä jo heti alkuun aivoja eikä alapäätä!
Noitako huoraamisella sinun mielestäsi hankitaan? Mielestäni huoraamalla saa RAHAA seksiä vastaan. Sehän ei perheen perustamiseen saati sydänsuruihin liity mitenkään jos myy itseään rahasta. Entä jos lasten hankinnan jälkeen miehesi kuolisi tai lähtisi toisen naisen matkaan? Olisitko sitten omassa elämässäsi täysin epäonnistunut ja huolellisesti harkiten aiheuttanut rikkinäisiä lapsia? Vaikka olisi kuinka hyvä suunnitelma elämän varalle niin kaikki ei mene suunnitelmien mukaan! Itse ei aina voi vaikuttaa kaikkeen!
Huoraamalla suurin osa tämän palstan kirjoittajista ei ansaitse leipäänsä. He huoraavat maksutta, koska "minä haaaaaaaaaluan". Prostituutio on palkallista huoraamista. Sehän on maailman vanhin ammatti. Jos puolisoni kuolisi ( sama onko jäljelle jäänyt isä vai äiti), lapsista huolehtimaan jääneellä puolisolla on kaikki maailman valta valita kuinka järjestää elämänsä lastensa kanssa. Jo perheen perustamisvaiheessa on tullut selväksi millaisia puolisot ovat. Siihen perustuen on varmaa että jäljelle jäänyt vanhempi huolehtii täysipainoisesti lapsistaan ilman että heti hankkii vastakkaista sukupuolta talouteen. Joka kohta häippäsee omille teilleen huomatessaan että vanhemmalle lapset ovat AINA numero UNO. Lapset menevät aina muun edelle. He tarvitsevat vanhemmalta ajan, huomion ja aidon kiinnostuksen kehittyäkseen huomaavaisiksi, rakastavaisiksi, itsevarmoiksi ja tuottaviksi yhteiskunnan jäseniksi. Ilman että tuohon kaavaan raahataan taas uutta vanhemman "sängyn lämmittäjää", johon lapset kiintyvät mutta eikös kohta hänkin saa tarpeekseen jouduttuaan taka-alalle. Ja häipyy kuvioista. Tuo sama ruljanssi toistuu uudelleen ja uudelleen aivan liian monen kohdalla. Lapset saavat täydellisen väärän kuvan aikuisista josta he kärsivät suunnattomasti myöhemmin. Lapset ovat vanhemmasta riippuvaisia vain niin vähän aikaa, vain noin ensimäiset 18 vuotta. Tuo on lyhyt aika taatakseen tasapainoiset perilliset joista on iloa vuosikymmeniksi eteenpäin.
Vaikka tapailisit 20 vuotta henkilöä ennen avioliittoa, ei se takaa millään tavalla etteikö toinen puolisoista voisi lähteä toisen miehen/naisen matkaan. Et voi vaikuttaa kuin omaan käytökseesi suhteessa. Kaikki ei ole omista valinnoista kiinni. En tarkoita että näin sinun suhteessasi kävisi, mutta näköjään kaikki pitkän yhteiselon jälkeen jätetytkin ovat mielestäsi huoraavia paskoja jos tämän jälkeen löytävät elämäänsä uuden ihmisen..
että elämässä menee kaikki kuten vaan itse päättää ja haluaa. Tässä sulle uutinen, sä et voi kontrolloida ja hallita elämääsi täysin, tämä on harhaluulo että ihmiset pystyvät siihen mutta on paljon asioita mihin et pysty vaikuttamaan vaikka kuinka haluisit. Et pysty vaikuttamaan siihen jos vaimosi rakastuu toiseen mieheen ja se on menoa, vaikka kuinka olisit ihana aviomies ja antaisit kaikkesi, tämä voi silti tapahtua. Joku onnettomuus ja toinen halvaantuu tai kuolee, et pysty vaikuttamaan mitenkään. Sulta tai vaimoltasi menee työpaikka ja et saa uutta, silloin asiat heittää taas ympäri. Toi on ihan älytöntä ajattelua sulta oppeliini että vain pitkään harkitsevat ihmiset täällä pärjäävät, ei se mene noin, liian mustavalkoista, et näe elämän harmaita värejä ollenkaan.
Vastoinkäymisiä aina tulee jossain vaiheessa kohdalle. Jokaiselle. Niistä ei välty kukaan. Oli se sitten sairautta tai kuolemaa. Mutta jos oma arvojärjestys on oikea, noiden ylitse pääsee - niin paljon kuin se sattuukin. Mikä sitten on se oikea arvojärjestys? Tietenkin tuo satoja vuosia ja ympäri maailmaa, kaiken ikäisten, -kokoisten, -väristen ja -näkoisten hyväksi koettu sääntö. Suomalaiset eivät ole niin erikoisia voidakseen tehdä siitä poikkeusta! Jotka ovat tehneet poikkeuksen, valittavat kovin (lue lähes mikä tahaansa kirjoitus tältäkin palstalta). Tuo sääntö todettu kerta toisensa jälkeen, miljoonia kertoja toimivan. Aina. Jokaisen kohdalla. Ainoa vaatimus tuossa säännössä on että noudattaa sitä jokapäiväisessä elämässä, että siitä tulee moraalinen tukipylväs. Tuohon sääntöön kun tottuu, sitä alkaa noudattamaan aivan itsestään. Siitä tulee automaattinen ajattelu- ja käytöstapa. Tuo sääntö saa monet harmit ja henkiset (hyvin usein myös fyysiset) pysymään poissa. Elämällä tuon säännön mukaan antaa tietoisutta kohottaa henkisen minänsä eläimiä korkeammalle tasolle. Tasolle joka on tarkoitettu juuri ihmisiä varten. Tuo sääntö on helposti kaikkien saatavissa, ympäri mailman. Nyt joku sanoo "ahaaa - siis kultti" Hän ei voisi arvata vääremmin!
Niin, itse en arvosta ihmisiä, jotka suin päin haluavat mennä kihloihin, naimisiin ja saada lapsia. Vaikka olenkin nuori niin olen osin "vanhanaikainen" ja minusta kihloihin ei pidä mennä ennenkuin voi sanoa tuntevansa toisen, saatikka sitten naimisiin. Puhutaan siis vuosista, ei kuukausista. Jos alkuhuuman aikana kihlautuu, suunnittelee perheenlisäystä ja varaa kirkon niin epäilen suuresti miten jatkossa tulee käymään. Kihlaus on helppo purkaa, avoerostakin voi selvitä vielä ok, mutta avioero ei ole välttämättä niin simppeliä jos pariskunta on kunnolla riitautunut (ja kun kyseessä on 2 toisilleen suurelta osin tuntematonta ihmistä, niin siitä ei hyvä seuraa). Kaikista kamalinta mielestäni on suunnitella perheenlisäystä suhteen ensimetreillä. Hädin tuskin tuntee vielä toista ja siihen pitäisi ottaa jo pieni ihminen mukaan. Se on ajattelematonta ja vastuutonta! Ja eihän tämä ilmiö kosketa vain nuoria ihmisiä, vaan myös "elämänviisaita" aikuisia. Itse en käyttäisi termiä "huorata" pääsyynä tähän käytökseen, vaan minäminäminä -ajattelua ja sitä tunne-elämyksissä eteenpäin ryntäämistä. Ollaan niin "onnesta sekaisin" että terve järki, harkintakyky unohtuu.