Kertokaapa vietättekö lapsen synttärit, joulut yms. juhlat myös exä ja hänen sukunsa kutsuttuna vai viettääkö lapsi omat juhlat kummankin vanhemman luona?
Itse olen sitä mieltä että paljolta säästyy kun vetää rajan reilusti siihen että molemmat suvut juhlivat omat juhlansa erillään (tietenkään tämä ei koske ns. yleisillä paikoilla pidettyjä häitä, päiväkodin-, koulun-, tms. juhlia).
Itse olen sitä mieltä että paljolta säästyy kun vetää rajan reilusti siihen että molemmat suvut juhlivat omat juhlansa erillään (tietenkään tämä ei koske ns. yleisillä paikoilla pidettyjä häitä, päiväkodin-, koulun-, tms. juhlia).
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tiedän molempia tapoja viettää lapsen syntymäpäiviä, riippuu ihan siitä miten rentoja ja mukavia tyyppejä sattuvat uusioperheiden vanhemmat olemaan.
Meidän kuviossa kaksi aikuista henkilöä ei halua tavata toisiaan, joten seurauksena on kahdet juhlat.
On myös kolmas tapa: jompikumpi vanhempi/suku ei lapsen juhlista välitä, ei saavu paikalle, ei järjestä mitään, on kuin lasta ei olisi lainkaan olemassa. Kummitytölleni on käynyt näin.
Oletko Gallupin keksijä itse samassa tilanteessa, vai päätynyt muuten vain tuollaiseen mielipiteesen?
Puolisoni edellisestä liitosta oleva lapsi haluaisi vuosi toisensa jälkeen juhliinsa myös toisen biologisen vanhempansa. Muuten asiassa ei olisi ongelmaa, mutta ko. henkilö on uhannut tappaa minut lukuisia kertoja ja mielestäni se on riittävä peruste sille etten kyseistä henkilöä tontilleni päästä kuin korkeintaan hakemaan tai tuomaan lapsensa. Lapsi on itsekin ollut mukana tilanteissa, joissa exän arvaamattomuus on näkynyt selvästi, mutta ymmärrän ettei lapsi noita kokemuksia halua muistella.
Puolisoni kuulostaa ottaneen sen kannan että yhdet juhlat riittävät ja pikkuhiljaa hänkin tuntuu sopeutuvan ajatukseen että exä voisi olla synttäreillä. Joulustakin on joskus ollut puhetta ja taitaapa tuosta lopulta seurata vain se että exä asuisi täällä sitten yhtenään.
Lapsen vikahan tuo ei ole, eikä lapselle voi selittää miksi molempien sukujen olisi parempi viettää omia juhliaan, mutta jos lapsen vanhemmat lähtevät lapsen mukaan jahkailemaan miten juhlia vietetään, niin lapsihan siinä asiat päättää. Mikäli vanhemmat hyväksyisivät eron ja erilliset juhlat, niin kyllä lapsikin oppii nopeasti että näin homma hoidetaan. Eihän lapsi voi muuttaa lakiakaan vain siksi että hänen mielestään elämä olisi kivempaa kun voisi tappaa kaikki ikävät ihmiset (sellaistakin lasten suusta joskus tulee).
Saatan ajatella mustavalkoisesti, mutta ainakin se vähentää turhia kriisejä ja mahdollistaisi myös lapselle säännöllisen ja turvallisen kasvuympäristön siltä osin.
ehdottomasti!! Minä en todellakaan ottaisi kotiini mieheni exän sukua (ei onneksi myös mieheni). Lapsilla on aina kahdet juhlat,ja se sopii myös lapsille paremmin kuin hyvin :) Rippijuhlat ym. on vielä edessä,mutta eiköhän niistä selvitä.
ÄLÄ HYVÄ IHMINEN SUOSTU TAPPOUHKAUKSIA JAKELEVAN L***ÄN KOTKOTUKSIIN,VAAN PIDÄ PÄÄSI.
Samaa mieltä kuin äiti ja puoli! Sinun tilanteessasi yhdet juhlat eivät varmasti tule kysymykseenkään! Tuossa kun ylempänä kun kirjoitin, että yhdet juhlat edellyttävät mukavia ja rentoja aikuisia, niin tarkoitin kaikkia lasta lähellä olevia vanhempia! Ja vielä laajennettuina isovanhempia! Toimii vain jos kaikki ovat täysillä käyviä ihmisiä!
Eikös tappouhkaus ole poliisiasia?
en tosiaankaan haluais juhlia yhdessä. enkä ainakaan pilais jouluani tai muita isompia juhlia niin.
Meillä vietetään kahdet juhalat ja lapset ovat ottaneet asian aivan itsestäänselvästi. Vanhempien välit ovat todella huonot ja kyllä lapsetkin sen tietävät, luultavasti lasten äiti mollaa sekä lasten isää että minua = uutta kumppania (emme tunne toisiamme, emme ole tavanneet, en rikkonut heidän liittoaan, jne).
Lapset siis viettävät äidillään (jonka luona pääsääntöisesti asuvat) kaikki joulut ja synttärinsä.
Meillä, viikonloppuisän luona, vietetään myös lasten synttärit ja sinne on kutsuttu lasten isän puolesta sukua , joiden kanssa lasten äiti ei halua olla missään tekemisissä (eikä haluaisi että lapsetkaan on) sekä niitä kavereita, joiden kanssa leikkivät isän luona viikonlopputapaamisella ollessaan.
JOulupukki tuo lahjat myös tänne isän luo, lapset saavat ne joulun jälkeen.
Kaikki lahjat jäävät tänne isän luo. Meidän puolesta lapset voisivat ne äiti-kotiinkin viedä, mutta lapset eivät halua viedä. Syynä se, ettei lasten äiti siedä yhtään mitään mitä on isän puolen suvulta saanut.. ja lapset eivät niitä tavaroita enää sen jälkeen näe?
Joulupukin toivelistan äiti välitti isälle, ja lapset saivat toivomansa. Mutta eivät he saaneet niitä mukaan ottaa isän luo tapaamiselle!!???!!! kuten eivät koskaan ole saaneet ottaa yhtään lelua mukaan isän luo ??!!
Exä kyllä olisi halunnut, että lasten isä, mieheni, vielä eron jälkeenkin olisi tullut synttäreille ja olisi huoltanut hänen autoansa, mutta mies ilmoitti ettei tule, ettei tee. ex-miehestä haluttiin siis ilmainen aina valmis lastenhoitaja ja remonttireiska aina kun tarve on, ja maksaja. Ei muuta.
Olen iloinen että mies teki tuon ratkaisun. Ero on ero nimenomaan siitä naisesta, ei lapsista.
Jos lapset asuisivat meillä =isällään vakituisesti, emme kutsuisi lasten äiti juhliin. Ja jouluksi nyt kaikkein viimeksi!!! Pitäisi olla todella hyvät ja lämpimät välit että voi jouluksi kutusa ketään kotiinsa!! "lasten takia" on potaskaa - mikä juhla se lapsellekaan on, jos joukko toisiaan inhoavia/vihaavia aikuisia istuu hampaat irvessä teennäisesti tai suorastaan vihaa uhkuen?? Muistot ahdistavista juhlista vain!
Päiväkodin tai koulun juhliin ei isällä lasten äidin mielestä ole asiaa. On ilmoittanut näin. Epäilemme, ettei myöskään kutsua rippijuhliin sitten aikanaan tule. Lahjan se nainen taatusti pyytää lapselle hankittavasi, sen kalleimman toiveen, muttei anna lupaa tulla edes kirkkoon.
Kirkkoon tulemista hän ei voi kieltää! Konfirmaatiojumalanpalvelukseen on vapaa pääsy kaikella kansalla.
Jos lasten äiti ei ilmoita, milloin lapsella on rippileiri tai -koulu ja milloin on konfirmaatio, niin miten sen saa tietää? Saako tiedon kirkkoherranvirastosta? Lapsi tuskin ilmoittaa milloin juhla on, luulen että lapsi on vielä tuollonkin kuuliainen äidilleen eikä sano näitä asioita, mistä tietää äidin sitten saavan raivarin ja karjuvan lapselle: olet kutsunut isäsi..!!
on ainakin lehdessä kirkollisissa ilmoituksissa.
Jeps. Niin on meilläkin. Silloin ja silloin on tämän-ja-tämän rippileirin konfirmaatio. Mutta kun jo pelkästään meidän seurakunnalla on niitä rippilerejä vaikka miten paljon. On talvella, kesällä ja syksyllä ja kesällä niitä on tosi paljon. Iso kaupunki, monta seurakuntaa ja tämä meidän seurakuntamme juuri on tosi iso, yksi suurimpia.
No, sen verran lohtua että tunnemme muutaman papin seurakunnastamme. Voimme käydä kysymässä suoraan heiltä.
omat ystäväni, joidn vanhemmat olivat eronneet, ovat kutsuneet myös isänsä uusine kumppaneineen konfimaatioonsa, oli se sitten äidin mielestä ok, tai ei.
15-vuotias on jo sen ikäinen, että osaa ajatella omillakin aivoillaan ja haluaa kaikki tärkeät aikuisensa juhliin. jos äiti ei ex-puolisoaa uusine kumppaneineen mukaan tahdo, niin ei ainakaan tee sillä palvelusta lapsilleen, vaikka tätä verukkeena yrittäisikin käyttää.
sen sijaan itse juhliin ei mielestäni ole pakko kutsua. kirkkoon jokainen saa mennä, mtta jos juhlat pidetäänn vaikkapa äidin luona, ei kovin riitaisassa tilanteessa isän kannata sinne puolisoineen änkeä. jos taas juhlat jörjestetään jossain muualla (kuten vuokratussa juhlapaikassa,...näitäkin tapauksia on paljon) ja molempien rahapussista, niin silloin pitäisi olla tervetulleita niin isän, kuin äidinkin puolen sukulaiset (ne joita itse rippilapsi tahtoo kutsuttavan).
avioeron ja vanhempien keskinäisten välien ei tulisi vaikuttaa lapsen elämän tärkeisiin juhliin. onko eroamattomien perheissäkään sellaista käytäntöä että jopmpi kumpi vanhemmista sanelee, ktä rippijuhliin kiutsutaan? ainakin itse laadin itse oman kutsulistani niin konfirmaatioon, kuin itse juhliin ja kirjoitin kutsukortit omakätisesti. olihan kysymys minun juhlastani, eikä vanhempien.
olisi myös ollut todella ikävää, jos en olisi saanut kutsua vuotta nuoremman serkkuni rippijuhliin vain, koska olen sukua tämän isälle. serkkuni vanhemmat ovat siis eronneet ja lapset jäivät asumaan äidilleen. onneksi tuolla serkkujeni äidillä oli järki päässä ja me isänkin puolelta sukua olevat saimme kutsun siinä missä tämän omatkin sukulaiset.olisi ollut aika kurja jäädä paitsi serkun rippijuhlista, joka kuitenkin on yksi rakkaimmista ystävistäni.
nämä samaiset serkkuni olivat äitinsä kanssa myös kutsutut isäni toisen veljen 50-vuotisjuhlille tässä jokunen vuosi sitten. he ovat meille kaikille sukulaisille rakkaita ja me kaikki pidämme heidn äidistään, mutta yhtä lailla pidämme heidän isänsä uudesta vaimosta ja näiden yhteisestä lapsesta.
pystyn kuitenkin kuvittelemaan miltä tästä uudesta vaimosta tuntuu nähdä miehen entistä vaimoa julissa ja miötä entisestä vaimosta tuntuu nähdä tätä uutta. he ovat kuitenkin olleet aina kypsiä aikuisia ja käyttäytyneet sen vaatimalla tavalla myös kohdatessaan. molemmat ymmärtävät, että tärkeitä suuria juhlia (etenkään lasten) ei pilata aikuisten naiivien arvovaltariitojen takia.
..on mielestäni se, että yhteydenpito molemman vanhemman sukulaisiin jatkuu eron jälkeenkin mahdollisimman normaalina. Meillä syntymäpäivät ja joulut vietettiin "kahdessa erässä" - päivällä exä sukulaisineen tuli kylään ja illalla minun puolen sukulaiset. Näin silloin heti eron jälkeen kun kanssakäyminen perheiden välillä oli vähän työlästä. Rippi- ja ylioppilasjuhliin sitten kokoonnuttiin yhtäaikaa, kaikki meille.
Kuriositeettina mainitsen, että kävin exän uutta vauvaa tervehtimässä synnytyslaitoksella lasten kanssa exän nimenomaisesta toivomuksesta..Helppoa, kun ei ole rakkauden tunteita, ei tarvitse olla vihankaan :) Nyt olen hyvilläni siitä, että lasteni ja siskopuolen välit ovat läheiset, mitään kilpailutilannetta ei päässyt koskaan syntymään.
..se vaan menee! Huvittavankin ajankohtainen aihe "meille". Mieheni tyttären syntymäpäiviä vietettiin noin kuukausi takaperin, ja missäpä muuallakaan kuin lapsen ja hänen äitinsä kotona. Sinne sitten olivat kokoontuneet kaikki miehenikin suvusta. Siellä sitten on mielistelty taas puolin ja toisin (lapsen äiti ja mieheni suku) IHANAA! Ei puhettakaan että pidettäisiin kahdet syntymäpäiväjuhlat, mutta mitäpä se asia minulle kuuluu, tuskimpa juhliin siltikään olisin saanut osallistua vaikka pitopaikka olisikin ollut toinen. Näimpä se siis vaan menee..
Olet siis uusperhekuviossanne ulkopuolinen? Sinulta vaaditaan tiettyjä asioita, mutta sulle ei kuitenkaan sallita oikeuksia? Esim. kun lapsi on isällään = sinunkin kodissasi, sinun tavallaan kuuluu huolehtia tästä lapsesta, hän kuuluu silloin sinun perheeseesi. Jos mies on töissä tai joku muu pakottava meno, sinä huolehdit lapsesta.
Mutta kun on juhlat; kun voisi nauttia, viettää aikaa tms, sinulla ei olekaan oikeutta siihen. Et voi aina edes sanoa, mitähaluat, mitä et halua, ainakaan sinua ei kuunnella; ethän ole lapsen biologinen vanhempi.
Menikö oikein?
Meillä on hieman samantapaista kuiviota tässä uusperheessämme. Ei ihan tolla tavalla kuin sulla, mutta toisenlaista samanalaista. Missä menee se raja, mikä minulle kuuluu ja mikä ei, se on hyvin hienovarainen viiva.
Olen nyt päättänyt, että minulle siis kuulu mikään. Osallistun ja olen, jos itsestäni siltä tuntuu. Minun varaani ei siis voi laskea esim. semmoista tilannetta, että on tapaamisvkl ja isällä onkin joku pakottava meno jota ei voi perua, esim. kurssi tai työ. Minä en ole lapsenlikkana. Minä voin sille ajalle suunnitella ihan mitä vain. Menen mukaan pulkkamäkeen ja mummolaan jos haluan, jos olen sillä tuulella. Tapaamisviikonloppuina minä elän omaa elämääni ja hän huolehtii ja hoitaa lapsensa miten parhaaksi näkee. Vika ei ole miehen, ei exän. tai no, voisihan se "syy" olla sillä tavalla miehen ettei hän itsekään osaa rajaa vetää. Mummo ja ukki hoitaa. He haluavat, he ovat mukana minun mielestäni liian paljon. Olkoot sitten, hoitakoot sitten. Eivät ole minun lapsiani. En ota velvotteita, jos en saa yhtälaisesti oikeuksia - toisten lapsista. Näin päätin.
Olen itsekäs, minulla on oikeus siihen. Ei voi laittaa vain velvollisuuksia, jos ei anna myös oikeuksia.
Halusin vain kertoa, ettet ole ainoa, et yksin asiasi kanssa.
Eikös ihan yleissivistykseen kuulu että jos exän uutta puolisoa ei kutsuta mukaan näihin juhliin niin sitten sinne ei exänkään kuuluisi mennä-näin ainakin meillä.
Sitäpaitsi näihin kissanristiäisiin emme muutenkaan osallistuisi-lahjoista puhumattakaan,koskapa ennenkin lasten lahjat on heitetty roskapönttöön.
kuulostaa niin tutlta tuo. olin itsekin ulkopuolinen uusperheessä. kelpasin todellakin vain velvollisuuksiin, mutta kun johonkin halusin osallistua (memnnä mukaan lapsen kevätjuhlaan tai tämän tanssiharrastuksen kevätnäytökseen), en saanut. maksajaksi kelpasin kyllä. viikonloppujen kauppalaskut jäivät minun huolekseni, samoin kaiken viikonlopun yhteisen tekemisen kustantaminen. kun miehellä sattui viikonlopuille työpaikan juhlia, minä auliisti toimin lapsenlikkana ja otin muksua mukaan jopa omiin menoihini, jotta miehen ei tarvitsisi peruuttaa pippaloitaan. olisi pitänyt todellakin osata silloin sanoa miehelle, että jos haluat, että osallistun velvollisuuksiin, tulee minun saada myös oikeuksia. muutaman kerran yritinkin selittää tilanteen epäoikeudenmukaisuutta, mutta ei mennyt jakeluun. lähdin pois koko suhteesta. olin liian ulkopuolinen siinä perheessä, johon minäkin kuuluin (tai johon minun olisi pitänyt kuulua).
joilla on sama ongelma. Minä kelpaan lapsenpiiaksi ja maksajaksi. Minun oletetaan ottavan lapsesta vastuuta kun hän on luonamme. Mutta mihinkään en saa silti puuttua. Minun pitäisi aina olla hyväntuulinen, en saisi lapselle suuttua tai olla huonolla tuulella kun hän luoksemme tulee. Minun pitäisi olla piika ja tehdä niinkuin muut sanovat. Päätöksiin en saa osallistua. Mikään ei minua voisi enempää ärsyttää ja saada minua vihaisemmaksi. Harmikseni tämän takia olen alkanut lapseen suhtautua kielteisesti ja minua suoraan sanottuna v-tuttaa kun hän on luoksemme tulossa. En myöskään saa tehdä niinä viikonloppuina kun lapsi luoksemme tulee, mitään omia suunnitelmia. En voi tavata omia ystäviäni tai lähteä johonkin, koska minun kuuluu olla mieheni ja mieheni lapsen kanssa. Mielestäni tämä on erittäin epäreilua, olen asiasta yrittänyt miehen kanssa puhua. Häntä tietysti harmittaa etten tunne lasta kohtaan kuten hän, mutta miten voisinkaan, ainakaan tässä tilanteessa. En tiedä mitä pitäisi tehdä, tuntuu vaan että on suorastaan pallo jalassa ja pakotettu tekemään sellaista mihin omat voimat ei tahdo riittää.
Et voi tehdä omia suunnitelmia??Totta kai voit tehdä!Eihän sun tartte kieltäytyä tapaamasta kavereitas,kun lapsi tulee kylään!
Heti pois tuollainen asenne-naurettavaa!Mieskö kieltää tämän?Silloinhan sulla on oikeus kieltää myös miestä tapaamasta lastaan..hohhoijakkaa-sano,että s i n ä et ole lapsen huoltaja vaan hän!!Ei sinulla ole mitään velvollisuuksiakaan tuntea lasta kohtaan samalla tavalla kuin oma vanhempi tuntee-sano ukolles,että ettehän te kaksi voi muutenkaan tuntea samoja tunteita-voi taivaan vallat kuinka yksinkertaista!!
suhteissa tuo i ole niin yksinnkertaista. ymmärrän hyvin tuon edellisen kirjoittajan tilanteen, koska omani oli muilta osin samanlainen, mutta minä sain kyllä lähteä omille menoilleni halutessani. toisaalta kotiin palattuani oli kaikki mullin mallin ja sain ensimmäisenä juosta kauppaan ja ruveta valmistamaan lapselle (ja isälle) ruokaa ja heti sen jälkeen siivoamaan kaikki heidän yhdessä aikaansaamansa sotkut. minä kun en viihdy siivottomassa kodissa. puhe ei tehonnut.