Kuten 1940-luvulla eläneet muistavat, niin Kemijärvelläkin oli tuolloin paljon saksalaisia joukkoja.
Nyt olen kuullut eräästä saksalaisesta lähteestä, että saksalaiset olisivat suunnittelemassa kortontkitehtaan sijoitusta entisille luonnollisille paikoilleen eli Kemijärvelle.
Kortonkitehdas ei myisi perinteisiä kortonkeja vaan ne olisivat suunniteltu suoraan suomalaisten tarpeisiin ja suomalaisiin "pituuksiin".
Kiinaan tehdasta ei kannata perustaa, kun siellä "miehen mitta" on vähemmän kuin suomalaisen "miehen mitta".
Senkin olen kuullut, että tehdastilaa ja kortonkikoneita osaavia että käyttäviä Kemijärveltä löytyy. Lisäksi löytyy paljon paperimiehiä jotka ennen paperiin tumppasivat testejään.
Nyt vaan tulee odottaa, mitä tuleman pitää.
Kortonkitehdasko
Kemijärvelle
2271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Siinäpä oiva markkinarako-idea. Vois täällä Kemijärvellä ruveta tekemään jotain sellaisia valamiiksi jäykkiä kumituppeja,ei mitään kovinkaan isoja näille paikkakunnan pehmopeleille ja ettei luiskahtais pois,vois kehitellä jokku pienoishenkselit kans.
"Vois täällä Kemijärvellä ruveta tekemään jotain sellaisia valamiiksi jäykkiä kumituppeja,ei mitään kovinkaan isoja näille paikkakunnan pehmopeleille ja ettei luiskahtais pois,vois kehitellä jokku pienoishenkselit kans. " Juu, jos ei heti huipputekniikkaan erikoisohuiden kortonkien tuotantoon löydy osaajia, niin voisi ainakin aloitaa "sormikumilla". Tässäpä sormikumin "ei lisensoitu" malli : http://www.kauppakartano.com/sormikumit/SOR-V12-sormikumi-velos-00-14mm-pieni-oranssi.htm