Osaako joku "aina" iloisella päällä oleva nainen kertoa mistä se iloisuus ja hymy oikein kumpuaa? Tiedän pari tällaista naista, jotka ovat todellinen työpäivän piriste, mutta hekään eivät osanneet kertoa miten voivat olla aina niin hyvällä tuulella.
Miten tuon taidon oppisi mies, joka ei ole tottunut hymyilemään.. ehkä siksikin, että faijalta sai lapsena turpaan jos väärään aikaan hymyili..
Onnellisille ja iloisille naisille
kysymys?
19710
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
En minä tiedä voiko aina olla iloinen, mutta tuohan oli kamalaa, jos sinä olet saanut pataasi pienenä. Olen kyllä sitä mieltä että positiivisuus luo positiivisuutta työpaikalla, eli jokainen jos muistasi olla ystävällinen. Olen ollut sekä hyvässä työpaikassa, missä ihmiset viihtyivät ja työpaikkakiusattuna, joten tiedän kyllä mitä eroa on tympeällä nälvimisellä ja iloisella hymyllä.
niin jaksaa sitten töissä hymyillä.
Joudut yksinkertaisesti menemään heidän iloittelunsa keskelle ja valitsemaan heistä toisen itsellesi.Jos kelpaa.Muuten tuskin huomaisit naurukohtauksia?Sun pitää itse tietää milloin olet jostain naisesta kiinnostunut.
Varmasti heidän temperamenttinsa on sellainen, että helposti hymyilyttää. Ovat iloisia luonnostaan. Joku ihminen voi olla ihan onnellinen ja iloinenkin, muttei hymyile silti koko ajan. Kaikki eivät näytä tunteitaan ulospäin. Postiivista asennetta voi oppia, vaikka olisi saanut lapsena turpaankin. Se on tärkeämpää kuin jatkuva hymyily. Mukavaa silti, että työssäsi on tuollaisia ihmisiä. Heitä tarvitaan, ehdottomasti. Tsemppiä!
Ei kukaan aina ole iloinen.
Mullekin on käynyt näin. Ja sitäpaitsi jotkut meistä oikeasti nauttii työstään ja meillä on kivoja ihmisiä töissä. Että harmi, jos sä joudut työpaikalla roolia vetämään, mutta mun on kyllä aika helppoa olla aidosti iloinen töissä.
Minullakin on työrooli :D virne on korvasta korvaan kun töissä pääsee olemaan. Yleensä siis. Myös siitä syystä että nautin työstäni suunnattomasti, mutta yksi suuri syy on myös se että jätän tietoisesti henkilökohtaisen elämäni, mahdolliset huoleni ja ongelmani ulko-ovelle. Joskus lipsahtaa, toki, mutta pyrin siihen. Töissä olen töissä, siviilissä olen oma itseni kaikkine huoline, murheineni ja iloineni. Ei asiakkaiden niitä tarvitse nähdä, heidän tarvitsee nähdä iloinen työntekijä! Itsekin hyödyn moisesta paljon, jos mieltä painaa jokin asia on työssä se helppo hetkekis unohtaa kokonaan. Kyllä ne ongelmat odottavat siellä sitten työajan päätyttyäkin vaikka niillä ei päiväänsä pilaisi. Saati sitten muidenkin päivää. ***
Ei sillä lapsuudella ole mitään tekemistä asian kanssa. Kukaan ei sitä tiedä mun elämässä, mutta mulla on ollut todella pahoja juttuja, väkivaltaa, läheisen kuolema, köyhyyttä ja nälkää nuorempana. Pahoja ongelmia nuoresta saakka, sanotaan näin. Mutta mä silti pyrin olemaan hyvällä tuulella enimmän osan aikaa. Miksi? Koska ensinnäkin huumori on se, millä mä selviän ja jaksan. Ois kauheeta lillua vaan jossain totisuudessa. Musta huumori auttaa, mulla on hyvin synkkä valoisa elämä. Mä en sääli itseäni. Mulle se on ihan vi*un sama kannustiko mun äiti mua tai olenko saanut joskus turpaan: itteänihän mä kiusaan, jos paskoja asioita vaalin. Mua ne asiat eikä ihmiset ei voita, en mä ala elämään koko elämääni niitten totisten asioitten mukaan. Mä myöskin tajuan, että asioista voi selvitä, että elämästä voi myös nauttia. Mutta. Mennyt on siis mennyttä. Aina joskus joutuu taistelemaan tietty nykyäänkin, mutta mulla ainakin asiat on hyvin suhteellisia. Harvoin on mitään niin pahaa, etten tietäisi olevan jotain vielä pahempaankin. Se milloin olen hyvällä tuulella on: kivat ihmiset ympärillä. On ollut kivaa olla töissä, missä on ollut ihmisiä, kenestä tykkää: silloin on helppo hymyillä. Kivat työt. Kun on haastavaa ja kivaa tekemistä, on myös kivaa, se on mun elämän suola. Jos nää on samassa paikassa, ja raha-asiat hyvin, niin mun elämä on yhtä hymyä. Miksi silloin ei olis?
Olen täsmälleen samaa mieltä. Todellisuus, jossa yksilö nykyään elää, määrää mielentilan aika pitkälle. Monella on ihan oikeasti tylsyttävä työ, joka sekin ehkä uhkaa loppua. Työpaikalla voi olla lisäksi pipipäisiä kiusaajia ja ilkkujia, joilla on missiona opettaa ja rankaista sekä vetää mattoa jalkojen alta. Itselläni asiat ovat näin ja töissä oikeastaan aina vähän pelottaa. Olen niin tottunut tähän, että havahduin siihen taannoin, kun kaikki pirulliset tyypit olivat samaan aikaan poissa. Yht äkkiä töissä olikin kaikilla mukavaa ja hommat hoituivat tavallista paremmin!
Todellisuus on illuusiota. Jokaisen omassa päässä on oma pikku todellisuus.
hymyilemään niin maailma vastaa hymyysi. Mutta älä vahingossa irvistä (lapset säikähtävät).
Menneisyys on aika juvela. Vaikka aika kulkee etiä päin, se piru vaan tuleepi perästä ja määrää tekemisiä. Yksi päivä voi kuitenkin huomata että ei hel... sä, jos nyt väläytän naamallein leveimmän hymyn minkä saan, niin tällä kertaa turpaan ei tule. Siis jo pelkästään se saa hymyilemään, hymy on omasi, ei jonkun menneisyydessäsi. Neuvoin on mene keskelle lattiaa, hymyile ja naura ja sano ääneen ähäkutti, tätä hymyä et minulta enää pois ota! Jätä se naamalle ;) Siitä pikku hiljaa, alkaa huomata mistä kaikesta voikaan nauttia kun kukaan ei ole vieressä tekemisiä säätelemässä. Joskus iloisten naisten salaisuus on niin yksinkertainen
Minä olen juuri tuollainen iloinen tapaus. Vaikka välillä tuntuu, että elämä kaatuu päälle, olen silti (lähes) poikkeuksetta koulussa aina hyvällä tuulella (ainakin ulkoisesti) ja hymyilen ihmisille. Olen hyvin ujo enkä osaa kertoa vitsejä, en aina ymmärräkään vitsejä joita minulle kerrotaan. Silti olen iloinen. Kaipa se on vain luonteenpiirre, että toiset ovat sellaisia positiivisia ja pirteitä. Kannattaa joskus yrittää ajatella jotain kivoja asioita ja vähän saada sitä hymyä kasvoille. Jos se ei kuitenkaan luonnistu, ei kannata väkisin yrittää, mielummin sitten totisena kuin väkisin väännetty hymy naamalla.
Olen hymyillyt aina paljon, vaikka samanlainen isä mulla myös. Hymyilen myös kotona, jos kaikki hyvin :)
Kukaan ei ole kaiken aikaa iloinen, ellei näyttele. Tämä naamio saattaa olla jäänteitä ihannenaisen rooleista tai jenkkilästä rantautunutta hömppää. Jos huomionkipea ihminen on joskus huomannut saavansa tuota nannaa sekä muuta hyötyä vaikkapa iloisuudella, kyllä hän jaksaa ilon merkkejä esittää. Pakkomielle on raskas kuitenkin kantaa. Suvussani on naisihmisisiä, joille pirteys ja nauru ovat rooli kodin ulkopuolella. He jaksavat korostaa, "miten ihania ihmisiä he ovat". Kun he ovat kateellisia jollekin, he alkavat vertaila tuon ihmisen luonnetta omaansa. Ja kaikki muuthan ovat "ilkeitä, masentuneita ja huonotuulisia - suorastaan sairaita" heihin verrattuna. Kuulostaa järkyttävältä, mutta näin nämä "iloiset" tyypit toimivat. Läheisilleen ovat sitten kuin vihaisia ja väsyneitä, kun muille joutuvat esittämään niin hel...tin positiivista. Jos neuvo sallitaan, kehottaisin kaikkia olemaan sellaisia kuin ovat, muita ja itseään kunnioittaen.
"Jos neuvo sallitaan, kehottaisin kaikkia olemaan sellaisia kuin ovat, muita ja itseään kunnioittaen." Hyvä hyvä
En tosin tunne ketään, joka olisi aina iloinen ja hymyissä suin. Onko tää sun mielestä kenties jotenkin sukupuolisidonnainen juttu? Se, kun sanotaan että jokainen on oman onnensa seppä..niin se pitää paikkansa. Jostain ihmeen syystä se on väännetty niin, että se tarkoittaisi menestystä uralla ja rahaa, sun muuta sellaista millä ei ole yhteyttä todellisen onnen kanssa. Itse päätät miten suhtaudut asioihin.
Turpiin (tai no turpaan ei kirjaimellisesti, muualle kyllä) on pienenä tullut. Siksi tänä päivänä jaksankin hymyillä joka ikinen päivä. Jaksan hymyillä, koska yhä joka ikinen päivä muistan sen, kuinka onnekas nykyään olen. Olen aikuinen ihminen ja saan itse valita, kenen seurassa olen, millaista kohtelua otan vastaan. Olen joka ikinen päivä todella onnellinen siitä, että minulla on kaksi ihanaa lasta. Olen todella onnellinen, että minulla on rakastava puoliso. Toivon, että se rakkaus kestäisi pitkään. Joka ikinen päivä iloitsen siitä, että pääsen sängystä ylös, kykenen hoitamaan lapseni, leikkimään heidän kanssaan. Kykenen elämään tavallista arkea. Olen nähnyt sairauden myötä senkin puolen, millaista se on kun ei kykene. Joka ikinen päivä muistan, että en halua kokea sitä enää uudestaan. Ja siksi hymyilen. Eilen, tänään ja huomenna, ylihuomennakin. Joka ikinen päivä. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi 24/7 yhtä hymyä. Toki on raskaitakin hetkiä, ihan tavallisessa arjessa pikkujutut voi ottaa päähän. Mutta en ala niitä sen suuremmin märehtimään, koska ne eivät ole sen arvoisia. Elämä on jotain paljon suurempaa.
kumpuaa sisältäni kyllä toistuvasti arkielämän keskellä. Sen näkevät työkaveritkin. Ja työkaverini,useat tietävät,miksi iloitsen. Naiivilta ehkä kuulostaa eikä kaikkien tarvitse ymmärtääkään seuraavaa: Olen selvinnyt vakavasta sairaudestani. Elämä on muuttunut hyväksi jälleen, rikkaammaksikin. Ja.. olen melkein kohta tässä myös rakastumaan päin. Siinä sitä ILOA riittää!