Rakkaani ilmoitti minulle yllättäen ystävänpäivänä ettei hän rakasta minua enää. Hän ei halua jatkaa enää yhteistä elämäämme. Tähänkö tämä reilun vuoden avoliitto nyt päättyy? Rakastan häntä aivan mielettömästi, enkä voi kuvitellakaan elämääni ilman häntä. Se että joutuisin taas aloittamaan alusta ja muuttamaan yksin asumaan tuntuu aivan hirveältä ajatukselta. En pysty nukkumaan enkä syömään kunnolla. Koko valveillaoloajan ajattelen vain häntä, ja meidän yhteistä aikaamme. Hän muutti elämäni täysin, ja nyt minun täytyisi luopua siitä kaikesta. Ikävöin häntä koko ajan. Rakastan häntä niin valtavasti.
Onko rakkautta olemassakaan?
uneton
61237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tilanteessasi mieleen tulee epäilys vastapuolen rakkaudesta tai sen olemassa olosta. Uskoisin hänen kuitenkin rakastaneen sinua, mutta ei varmaankaan yhtä kokonaisvaltaisesti kuin sinä häntä. Hän on varmaan vähitellen huomannut, ettei pysty vastaamaan tunteisiisi samalla tasolla. Sydäntä kun ei voi käskeä rakastamaan, niinkuin sinäkään et voi käskeä sydäntäsi olla rakastamatta.
Tietysti hän on voinut rakastua toiseen naiseen, mikä on vauhdittanut tilanteen kehitystä, mutta tilanne on silloinkin sama, eli hän ei rakastanut sinua tarpeeksi, jos rakastaisi ei toista naista ilmaantuisi hänen mieleensä.
Näin elämässä valitettavasti tuppaa käymään ja aika usein.
Onhan vielä pieni mahdollisuus, että hän huomaa erehtyneensä ja palaa takaisin, sen aika näyttää.
Sinun kannaltasi toivoisin niin käyvän.
Määritteleppä tuo rakastaa tarpeeksi? Itselläni on aina ollut vientiä (jos vain olisin vietävissä...), vaikka seurustelisinkin. En kuitenkaan ole antanut muiden osapuolien pilata suhdetta, enkä halua loukata pettämällä. Omasta tahdosta se on kiinni. Jos on särö sielussa voi tuollainen ulkopuolinen kiihko ja ihailu väliaikaisesti korjata säröjä, mutta se käsittelemätön luuranko ei kuitenkaan katoa minnekään. Vaihdetaan vain kohdetta, kun arki iskee... Ei haluta kohdata omia ongelmia, vaan syytetään kaikesta (arjestakin...) toista.
Hyvä Uneton.
Minulle kävi samoin. Ystävänpäivänä rakkaani ilmoitti, että en ole hänelle sittenkään se oikea. Ettei hän pysty antamaan minulle sitä, mitä tarvitsen, haluan ja ansaitsen. Vuoden mittainen rakkaustarina romuttui hetkessä. Kaikki haaveet, unelmat, muistot.
Seuraavana päivänä sovittiin, että pidetään ensin vähän taukoa ja mietitään. Muutama päivä siitä keskustelimme asiasta uudestaan ja ero tuli. Lopullinen, peruuttamaton, julma.
Ei ole minullekaan ruoka maistunut. Piti hakea unilääkkeitäkin, kun unenpuute alkoi jo näkyä ja tuntua. Päivät ovat menneet rutiineista selvitessä, illat itkiessä. Välillä haluaisin vain peruuttaa kaiken ja olla niinkuin ennenkin. Sitten taas tajuan, että rakkaani oli oikeassa. Me olimme toisillemme oikeat, aika ja paikka vain olivat väärät.
Tänään oli ensimmäinen päivä, kun en herännyt kyyneliin. Tänään ensimmäistä kertaa ajattelin, että helvetti soikoon! Minä selviän.
Niin selviät sinäkin.
Ota hetki kerrallaan. Koeta päästä pahimman kivun yli. Tee mitä tahansa, jotta jaksat taas huomiseen ja siitä ylihuomiseen ja pian huomaat, että viiltävä tuska on asettunut takaraivossa jumputtavaksi säryksi. Ja jonain päivänä myös se lakkaa.
Voisin suositella liikuntaa, ystävien seuraa, kirjoittamista, elokuvia, mutta tiedän että pahimman keskellä mihinkään niistä ei kykene. Yritä nukkua, uni on lohdullista. Itke, kunnes kyyneleitä ei enää ole.
Tilanteesi on siinä mielessä hankalampi kuin minun, että asutte yhdessä. Keskity ensimmäisenä oman kodin etsimiseen. Muutto on helvetin raskasta (tiedänkokemuksesta, edellisen kriisin aikaan muutimme rakkaani kanssa erilleen), mutta siitä on mahdollisuus aloittaa uusi elämä.
Toivon sinulle voimia. Usko pois, tiedän kivun jota tunnet juuri nyt. Minussa on se sama kipu...
Ei jumalauta... mikä siinä ystävänpäivässä nyt mättää... Samana päivänä tyttöystäväni sanoi ettei ole minun arvoiseni ja että haluaa miettiä hetken aikaa yksin... Nyt on "tauoteltu" n.4pv ja ajattelin itse jättää hänet kohta 2½v seurustelun jälkeen, ellen saa selvyyttä. Parhaiten olen huomannut auttavan puhuminen ja ystävien kanssa vitsin heittäminen asiasta, vaikka kuulostaakin pahalta. Pieni huumori ei aina ole pahasta vaikka kuinka sattuu. Tänään hän soitti ja itki sitä kuinka yksin on ja lohdutinhäntä ystävänä... Tunnin päästä soitin uudestaan ja hän oli taas töykeä minulle, eikä tahtonut puhua kanssani. Veri hieman kiehahti, mutta odotan kunnes hän seuraavan kerran soittaa ja sanoo oikean mielipiteensä suhteesta. Mutta minä en ole valmis enään kauaa elämään tässä tietämättömyyden tilassa...
sinulla on todella kova paikka tällä hetkellä koska toisen menettäminen on tidella kamalaa ja se sattuu suoraan sydämeen... eikä siihen auta mikään muu kuin aika... minulla on meinaan saman laisia kokemuksia tuollaisesta... menetin rakkaani enkä ole päässy siitä vieläkään kunnolla yli ja siitä on jo noin vuosi... tuhosin itteäni ja ystäviäni... mutta silloin joku sanoi minulle: Ota hyvänen aika itteäs niskasta kiinni ja nouse takas jaloilleen... mutta se ei auta että joku sanoo sen sinulle... sun pitää ite myös uskoa siihen... sano itelles et: Kyllä minä pärjään ja jaksan... Sulla voi olla tuolla jossain jotain parempaa... Tai ehkä voit saada hänet takaisin... sitä ei voi tietää... Mutta koita pärjätä... Ja muista tarvitset nyt vain aikaa ja ystäviä ympärille tukemaan suo!!! =)
Minut jätettiin kuukausi sitten, usean vuoden seurustelun ja avoliiton jälkeen. Itse kuvittelin, että kaikki olisi ollut kiireistä elämäntilannetta lukuunottamatta hyvin. Että elämä olisi taas entisen laista kun kiire loppuisi. Hän kuitenkin päätti toisin.
Tuntuu niin tyhjältä. Haaveilin lapsista jne.. ja toinen on ilemisesti pitemmän aikaa suunnitellut eroa.
Tunteet vaihtelevat kuin murrosikäisellä, yhdellä hetkellä tunnen vihaa häntä kohtaan, seuraavalla hetkellä suunnatonat surua ja kaipausta, joskus tuntuu siltä, että ero on hyvä päätös ja mieli on riemukas.
Pahinta tässä on, ettei hän ole suostunut keskustelemaan kunnolla asiasta kanssani. Toisaalta se on hyvä, sillä hänen kanssaan puhuminen sattuu.
Ehkä tämä helpottaa kun pääseen muuttamaan omaan asuntoon..
Voimia sinulle! Kirjassa Taikatalvi Niiskuneiti löytää kevään ensimmäisen krookuksen ja ehdottaa Muumipeikolle, että he peittäisivät sen juomalasilla että se selviäisi kylmästä yöstä. Muumipeikko kehoittaa Niiskuneitiä antamaan krookuksen selvitä miten parhaiten taitaa. "Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia."