Elämäni mureni eilen, se pieni vähä mitä oli jäljellä. Nyt olen sitten lopullisesti menettänyt kaiken mulle tärkeän. Menetin rakkaani, ystäväni....lopullisesti. Työni loppui myös joten en näe mitään syytä jatkaa..
Kaikki ne unelmat ja haaveet mitä oli on nyt pirstaleina eikä niitä saa koskaan enää takasin.
Eilen näin viimeisen kerran elämäni rakkauden eikä sekään mennyt hyvin, niin paljon jäi sanomatta...mutta ei hän olisi edes halunnut kuulla mitään.
Kotiin ajellessani ajatuksissani, silmät sumeina ja kosteina meinasin tehdä elämäni viimeisen liikkeen.
Lähdin ohittamaan edellä menevää autoa vaikka huomasin lähestyvän rekan. Mielessä oli vain se, että en tuottaisi ainakaan tuskaa kenellekkään enää koskaan...Jokin päässäni kuitenkin hälytti että aikani ei vielä ole ja painoin jarrua ja palasin takaisin...Hyvin valvotun yön jälkeen olen miettinyt että teinkö oikein vai väärin..
Entiselle miehelle en enää ole olemassa, olen muutenkin jo kuollut hänelle. Poistanut minut jo elämästään ja muistoistaan. Hän on jatkanut elämäänsä ja on nyt jo todennäköisesti paljon paljon onnellisempi. Ja toivonkin hänelle paljon onnea ja rakkautta, hän ansaitsee sen...ja on varmaankin saanut sen jo.
Omista virheistäni johtuen kävin näin mutta jäi mulle muistot ja rakkaus... Ehkä ajan kanssa pääsen taas jaloilleni ja jaksan alkaa taas hymyilemään...
Sä olit mulle tärkein ihminen!
Vain muistot jäi..
Yellow_Mica
7979
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voin yhtyä mielentilaasi.. Puolivuotta menny tässä sumun sisällä.. Harkinnu muutaman viikon avun hankkimista, en ole itsetuhoinen mutta olen kirjaimellisesti lukossa.. en saa mitään aikaan. Ja mullakin omat virheet kaiken syynä vaikka helppo on aina syyttää jotain muuta. Erosta alko tämä lamaannus.. Täytyy sanoa että tänä keväänä on tämä mies itkenyt enemmän kun koko elämänsä aikana..
Samoja tuntoja käyn läpi kanssasi. Unelmat, haaveet, suunnitelmat..kaikki pirstaleina. Hän löysi toisen ja lähti. Itku ei tahdo loppua..kaipaan häntä aivan helvetisti. Olen myös miettinyt sitä rekan alle menemistä. Tuska, jonka kaipaus aiheuttaa, loppuisi siihen samalla sekunilla. Ketä minua jäisi kaipaamaan? Ehkä vanhemmat ja sisarukset, ei muita. Ei ole enää töitä, ei ystäviä, ei oma rakasta kultaani. En pysty näkemään valoa tunnelinpäässä. Olen hänelle myös kuollut. Hän ei enää minua pahemmin taida muistella, kaipauksesta puhumattakaan. Uusi elämä, uusi alku on imaissut hänet kokonaan. Ikävöin häntä ja mitä tahansa antaisin jos vielä palaisi. Eroon syynä oli myös minun virheet. Vihaan itseäni sillä kadun käytöstäni. En pettänyt enkä muutakaan, vaan pahan olon häneen purkasin, hän ei enää jaksanut. Ymmärrän sen nyt... Rakastan häntä ja tulen aina rakastamaankin!
nyt saakeli sitä rekan alle menemistä. Kai sitä muutenkin voi täältä lähteä jos haluaa, tarvi viattomien elämää pilata siinä samalla!!!!
rekkojen alle menemisiä pliis. Siinä tuhoaisi muidenkin elämän. Teillä sentään oli rakkaussuhde edes jonkin aikaa. Vaihtaisitteko sen pois jos pystyisitte? Joillakin ei ole onnea saada sellaista edes hetkeksi....
tässä kukaan ole rekan alle menossakaan.. koville se ottaa mutta tämä on yksi niistä elämän "helveteistä". Tästä noustaan kohti uutta..
Sun viestis vaikka oli aika surullisen järkyttävä, havahdutti mut. Ei miesten takia kannata elämäänsä hukata. Meillä kaikilla on oma, ainutlaatuinen elämä. Halaukset!!
Vaikutat pelkäävän onnettomuutesi läpipaistavuutta.Vahingoniloisilla on vain yksi ilo jäljellä elämässä, vahingonilo.Älä tuhlaa turhaa 'empatiaa' exääsi,en itse tekis niin.Itsensä soimaaminen on ajan kanssa paraneva haava.Kaikista miehistäkään ei ole edes ystäviksi! Kesäiloa!