Vaimoni ilmoitti ettei enää rakasta. Meillä on kolme lasta, jotka käyvät vielä ala-astetta. Hän kuulemma tahtoo yksin asumaan, siis lapset jäävät minulle, hyvä niin, sillä tuskin hän ehtisi kavereiltaan lapsista huolehtimaan. En tiedä mikä meni vikaan, sillä teen ruuat, siivoan jne., että hänellä olisi mahdollisimman helppoa kotona, ainakin kotitöiden puolesta.
Mitä teen, kun toista ei kiinnosta?
Isä -73
213096
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
hän tunsi itsensä tarpeettomaksi?
Ikävä tilanne, jaksamista! Mut kysypä ekaks vaimoltasi, mitä hän haluaa... sitten mieti/mietitään.
Tuo on helpoin tie,sanoa ettei rakasta,siinähän on toiselle pieni viesti,että et kelpaa enää tunteitteni kohteeksi.älä moisesta ota itseesi.Vaimosi haluaa vapauttaa itsensä perheen huoltokaksikosta ja lähteä kokemaan jotain uutta. Miksi et sano että jos ei ole enää rakkautta sinua kohtaan,myös sinä olet valmis sinkkuuttumaan. Jos vain raadat kotiorjana ja lisäksi tuot leivän pöytään,voi vaimosi huoletta suunnitella vain omaa elämää,koska tietää että asiat kotona hoituvat.Yhteishuoltajuudessa on monia vaihtoehtoja.Tuntuu vain siltä,kun ystäväpiirin perheet järkiään jakautuvat epidemian lailla kahteen,ei rakkauden loppuminen,vaan arjen pyörittäminen kyllästyttää. Kerää voimasi,kaikesta selviää.
En ole aloittaja, mutta samanikäinen isä, jolla vähän samoja ongelmia. Ajattelepa tilannetta siltä kannalta, että olet vuosikausia raatanut kodin eteen. Olet jaksanut vain, koska olet ajatellut, että kyllä tämä vielä tästä. Sitten vaimo tokaisee, että kaikki se mitä olet rakentanut ja raatanut vedetään vessasta alas. Ihan vain siksi kun on ollut viime aikoina sellainen tunne. Epäilen aloittajan kohdalla pahinta, eli vaimolla on uusi mies katsottuna valmiiksi. Eli hän "löytää" parin kuukauden kuluttua jonkun kenen kanssa alkaa tapailemaan. Kyseessä on yksinkertaisesti kyllästyminen. Jos arvaukseni osuu yhtään oikeaan, niin silloin mies vain voittaa päästessään eroon akastaan. Mutta on se valtavan sääli, että elämä voi olla niin perkeleen kovaa.
Ajattele, että olet vaimosi avulla saanut lapsia, joista voit nyt iloita. Kai sinäkin halusit lapsia? Mikä mielestäsi on mennyt hukkaan? Kai teillä on ollut mukavia hetkiä joskus. Eikä kotitöiden tekeminenkään ole mennyt hukkaan, vaan sehän on ollut tarpeellista, että perheellä on ollut hyvä olla. Vinkkinä sinulle ja erityisesti kaikille naisille, että parisuhteessa ei pidä unohtaa itseään. Jos haluaa esimerkiksi olla töissä, ei pidä olla kotiäitinä/isänä vain jos toinen osapuoli niin haluaa, mutta itse ei halua. Jos katselet vanhoja naisia, huomaat että he ovat kaikki kiukkuisia. He ovat yksin raataneet koko elämänsä perheen eteen. Aikoinaan miehet eivät tehneet lainkaan kotitöitä, vaikka vaimo oli töissäkin. Vastaavasti vanhat miehet ovat ihan tyytyväisiä elämäänsä, koska heille on palvelu pelannut. Nykyisin naiset harvoin raatavat yksin kotona ja joskus jopa miehet raatavat pelkästään. Ongelmista kannattaa keskustella ajoissa, jos tuntee kärsivänsä suhteessa. Ei huonon suhteen kärsimisestä saa mitalia.
Arki saattaa olla niin raskasta, että ei siinä mitään onnea tunneta. Raadetaan ja rakennetaan vain parempaa huomista. Kun tätä on tehty vuosikausia. Siinä samalla on energiaa mennyt kun on yrittänyt rauhoitella ja lepytellä puolisoa uskomaan parempaan huomiseen. Ehkä sitä on sitten yrittänyt liikaa? Ehkä ei olisi pitänyt laittaa ensin oma hyvinvointi etusijalle ja jos aikaa, energiaa ja rahaa riittää niin antaa joku murunen puolisolle. Ehkä olen vain vanhanaikainen kun ajattelen, että suurten tavoitteiden saavuttaminen vaatii paljon kärsivällisyyttä? Ehkä ei pitäisi tavoitella yhtään mitään, maksaa laskut jos tilillä sattuu olemaan rahaa. Tehdä asioita hetken mielijohteesta. Aloittaa opiskelu ja vaihtaa alaa muutaman kuukauden välein. Irtisanoa itsensä jatkuvasti töistä. Lopettaa parisuhde heti kun tulee vähänkin sellainen tunne, että emme olekaan toisillemme luodut. Ehkä olen pelkuri, kun ajattelen, että yllä kuvaamani kaltainen poukkoilu ei johda onneen vaan päinvastaiseen? Tai olisiko sittenkin niin, että sitä voi tehdä ihan mitä huvittaa vailla minkäänlaisia velvollisuuksia, koska turha ottaa mitään stressiä mistään. Kyllähän sossu sitten viimekädessä huolen pitää, joten tehdään ihan mitä päähän pälkähtää, juodaan viinaa, vedetään huumeita, harrastetaan suojaamatonta seksiä ihan kenen kanssa vaan. Mitä väliä millään on?
ja mahdollisimman pian. Jos teillä molemmilla on yhtään haluja yrittää yhdessä. Mutta jos vaimosi haluaa erota, hyväksy se. Omasta kokemuksesta tiedän että on turhaan yrittää jos apua ei hae muualta tai puhuta asioista kunnolla kaikista asioista. Tulevaisuudesta, menneisyydestä, omista ja toisen toiveista. Meillä kävi niin että pienen asumuseron jälkeen palasimme yhteen, mutta emme sittenkään olleet puhuneet kaikesta. Neljä vuotta myöhemmin erottiin. Eli minusta tuntuu nyt että olisi silloin kannattanut erota. Ei olisi tarvinnut käydä uudestaan erohelvettiä läpi. Puhukaa ja miettikää yhdessä jos se vain on enää mahdollista. Muuten voimia sinulle jaksamiseen.
syystä tai toisesta kohdannut uuden.. nii se vaa menee
On epätavallista, että äiti haluaa jättää lapsensa isän hoiviin. Et taida mahtaa mitään. Bänet tulee väistämättä ja veronmaksajien niskoille yhä enemmän siivelläeläjiä. Tuskin naisesi eron jälkeen maksaisi ruokkoja senttiäkään. Säälittävää. Hänellä on ´liian kiltin aviomiehen´ syndrooma.
Jumankauta mikä äiti, noin nyt kun ei oo enää kivaa niin jätetään kaikki. Oot parempi ilman sitä, kuin voi äiti ollakkaan noin itserakas, saatana mikä eukko. Jätetään nyt 3 pientä lasta isille joka pitää niistä huolta, nille aivan varmaan tulee traumoja siitä kun lähtee ja sinä saat kuunnella niitä ja yrittää hoitaa särkyneitä sydämmiä. Jos olisin sinä niin tulisin jo vihaseksi sille koska jos liiaksi teet asiat sille helpoksi niin se käyttää sua hyväkseen.
On se, että jos teillä on paljon yhteisvastuullista lainaa. Enemmän, kuin mitä asunnosta nyt saa myytäessä. Niin voit tehdä näin. Et lunasta asuntoa ja jos vaimollasi on selkeästi pienempi palkka kuin sinulla, niin hänellä ei ole toivoakaan asunnon lunastamisesta, koska ei selviydy lainalyhennyksistä. Lopputulos on se, että asunto myydään nyt huonoon hintaan ja vaimollesi ja sulle jää velkaa. Jos sulla on hyvä palkka niin, velkaa jää kuitenkin niin vähän, ettei se ole sulle ongelma. Ja voit asua mukavasti vuokralla. Vaimosi taas joutuu kuseen, eikä hänen tuleva siippakaan tuskin kovin mielellään ota velkajämiä entisistä liitoista harteilleen.
Meillä oli kolme pientä lasta, pieniä ne on vieläkin. Olin kotiäitinä ja huolehdin kaikesta ja sitten mies ilmoittaa että on löytänyt toisen eikä rakasta minua enää. Hänen mielestään meidän suhteemme oli kuljettu loppuun ja oli aika siirtyä eteenpäin. Hän tapaa lapsiaan joka toinen viikonloppu, vaikka monesti omat "tärkeämmät" menot menevätkin edelle ja kuluu pari kuukautta ennen kuin lapset näkevät isänsä. Erosta on neljä vuotta enkä vieläkään tiedä mikä meni vikaan. Ehkä huomioin häntä liian vähän vaikka rakastinkin häntä sydämestäni. UUsi nainen antaa kaiken huomionsa hänelle eivätkä lapset ole "tiellä". UUsiin ihmissuhteisiin minulla ei ole voimia, tuskin koskaan enää.
Exäsi kuulostaa tosi narsistilta. Antaa uuden muijan huomiolle suuremman merkityksen kuin lastensa tapaamiselle. Äijä ei ymmärrä, että lapsiaan kuuluu rakastaa, ei hylätä sen vuoksi, että itse saa huomioita. Exälläsi ei ole mitään käsitystä siitä, mitä rakkaus on. Älä luovu uskostasi parempaan. Harrasta liikuntaa ja ole ihmisten parissa. Sinulla on vielä monia mahdollisuuksia löytää itsellesi rakastava kumppani. Muistan kun oma mummoni alkoi seurustelemaan joskus 70 vuotiaana. Eli koskaan ei ole liian myöhäistä.
Oli kuin omasta erostani tuo lause: "mies ilmoittaa että on löytänyt toisen eikä rakasta minua enää. Hänen mielestään meidän suhteemme oli kuljettu loppuun ja oli aika siirtyä eteenpäin".
mitä teit "väärin" tai miksi lakkasi rakastamasta. On olemassa itsekkäitä ihmisiä jotka hyppäävät elämästä toiseen, jättäen jälkeensä rumaa jälkeä. Aloittavat aina vaan uudestaan ja uudestaan. Tällainen on ex-mieheni. Syytä lähtöön en koskaan saanut, "siinä nyt vaan kävi niin", aloitti elämän toisen kanssa, uudet lapsen jne. Taas on merkit ilmassa että vaihtoa suunnittelee :-( Kuka kärsii loppupeleissä, no lapset, aikuiset pärjää. Älä siis jää miettimään, kun toinen on päätöksen tehnyt. Rakenna elämä itsellesi, lapsillesi. Älä huomioi siinä enää tuota itsekästä exää. Vaikka tuntuu raskaalta jatkaa lasten kanssa yksin ja välillä epäoikeudenmukaiselta kun toinen saa kirmata vapaana. Mutta usko pois, lopussa kiitos seisoo, saat palkinnoista suurimman; lasten rakkauden ja luottamuksen. Katso että vaimo selittää lapsille lähtönsä (syyttämättä sinua), ettei jätä sinun arvailujen varaan.
Minulla on hieman samanlainen tarina kuin aloittajalla, tosin minä olen se joka on kyllästynyt, nimittäin kyllästynyt passaamaan vaimoani ja kuuntelemaan jatkuvaa mollaamista ja komentelua.
Pari vuotta tutustuttuamme muutimme yhteen. Meillä oli myös unelma jonka päätimme toteuttaa, rantatontin osto. Koska minulla oli opinnot kesken rahoitin sitä sanomalehtiä jakamalla. Neljä vuotta kovaa työtä ja uskoa tuohon tavoitteeseen. Uskoin silloin myös että hän olisi se oikea. Ensimmäinen lapsemme syntyi vuosi yhteenmuutostamme, sitä ennen olimme menneet kiireesti naimisiin. Lapsen ollessa kaksivuotias me sitten ostimme sen tontin. Samana vuonna syntyi toinen lapsi.
Mutta kaiken aikaa, jos joitakin ongelmia tuli elämään, hän oli syyllistänyt minua siitä että jaoin niitä lehtiä ja olin väsynyt. Ei tajunnut ettei raha kasva puissa ja tarvitsimmehan me sitä muuhunkin kuin mökkitonttisäästämiseen.
Toisen lapsen ollessa yksivuotias aloimme rakentamaan tontille pientä viidentoista neliön saunamökkiä. Esikoinen oli hoidossa, vaimon ja yksivuotiaan kanssa valettiin perustukset ja pinottiin hirsiä päällekkäin. Rakennustyömaalla oli yhtä helvetin riitelyä, vaimon feminismin takia piti jakaa minuutin tarkkuudella vauvanhoitovuorot. Saattaa kuulostaa naurettavalta mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää. Mutta kuin ihmeen kaupalla tönö saatiin pystyyn, tosin loput rakennusurakasta tein minä omien vanhempieni kanssa.
Sitten syntyi kolmas. Muutimme pikkukaupunkiin, tilavampaan asuntoon. Voisi luulla että kolmen lapsen hoito olisi rankkaa, mutta se riippuu olosuhteista, joissa niitä hoitaa. Tarkoitan, että tuo komenteleva muija tekee siitä rankkaa.
Naapurissamme asuu viisi lasta, naapuritalossa myös, molemmat tuttavaperheitämme. Sieltä ei koskaan kuulu akan mesoamista eikä kovaäänistä riitelyä.
Jos ehdotan hänen taakkansa keventämiseksi lasten laittamista päivähoitoon, saan kuulla HAUKUT siitä etten muka arvostaisi hänen lastenhoitotyötään. Hän ilmeisesti haluaa ollakin väsynyt kunhan saa tehdä itsestään marttyyrin. Hän HALUAA olla marttyyri.
Kotona on monenlaisia ongelmia, lasten laittaminen ajoissa nukkumaan, kolmivuotiaan säntäily parkkipaikalle, vaativa yksivuotias.
Oli ongelma mikä tahansa, aina hän löytää siitä jonkun sivujuonteen jonka kautta ongelman syy kiepautetaan MINUUN.
Pahinta on kun hän huutaa ja mesoaa minulle pihassa naapurien kuullen. Kyllä HÄVETTÄÄ. Ei se että hän ei älyä optimoida tekemisiään tarkoita sitä että minä en saisi tehdä niin. Optimointi on hänelle lasten hengen vaarantamista. Järki-ihmisenä tajuan kyllä mikä on turvallista lapsille enkä sellaisessa koskaan tingi. Mutta tuo hysteerinen naisihminen näkee vaaroja ja uhkia sielläkin missä niitä ei ole. Menisi saatana kouluun tai töihin että näkisi miten muut ihmiset käyttäytyvät, jos vaikka hitunen SIVISTYSTÄ tarttuisi ajukoppaan.
Hommaan on toki ratkaisu, luututa akalla lattiat ja seinät, mutta ei tuo muija ole sen arvoinen että kannattaisi rosikseen mennä.
Nyt olen saanut tarpeekseni. Kolmekymmentä täytettyäni oivalsin että minulla on vain tämä yksi elämä ja se on mennyt tähän mennessä aivan ketuille. Lapset ovat aurinkoinen ja ihana asia mutta jos elämä on muuten helvettiä niin eivät ne lapsetkaan siitä nauti.
Uskon että minuakin varten on jossakin oma RAKAS, joka kunnioittaa ja arvostaa sen sijaan että näkee vain moitteita.
Ainoa mikä minua kenkuttaa on elareiden suuruus kolmesta lapsesta ja se pystynkö siinä tilanteessa lunastamaan tonttia itselleni. Vaimoni on uhannut tehdä kaikenlaisia likaisia temppuja jos eroan hänestä, joten ratkaisuja jokaiseen kysymykseen lienee pakko hakea lakituvasta, ja sekin maksaa.
Yhden läksyn olen tässä oppinut, ja se on se että (suomalainen) nainen ei arvosta hyvää miestä sen enempää kuin huonoakaan. Miksi siis raataa niska limassa ja olla hellä ja huolehtiva isä lapsille kun voi vain heittäytyä sohvalle ja olla jatkuvasti ympärikännissä. Samat haukut siitä saa mutta koska ne tulee kuitenkin niin miksi maksaa siitä vaivannäköä.
Voi vittu tätä elämää!
Olisipa minulla sinun kaltainen aviomies!
Meillä on kolme alle kouluikäistä lasta, yhdessä olemme olleet kohta kymmenen vuotta ja tuntuu, että parhaimmat vuoteni olen menettänyt tässä onnettomassa ja valheellisessa suhteessa.
Viime kesänä (kun olin raskaana) mieheni löysi uuden naisen työpaikaltaan ja muutti pois. Jo viikon eron jälkeen mies alkoi tekstailla ja soitella, että haluaa olla ja yrittää uudelleen minun kanssa. Noin kolme kuukautta asuimme erillään kun tyhmä suostuin siihen, että hän muuttaa takaisin ja juttu naisen kanssa on ohi.
Mutta niin jatkuivat tekstailut, puhelut ja tapaamiset naisen kanssa salaillen ja kerran jopa viettivät yön meidän sängyssä väittäen, että mitään ei tapahtunut!!
Sen jälkeen eivät ole tavanneet eivätkä ilmeisesti enää ole yhteydessä, kai sillä naisella on joku uusi mies.
Olen yrittänyt antaa nämä anteeksi ja luoda uutta luottamusta mutta ei kai se enää onnistu. Ainainen epäilys varjostaa jokaista päivää ja se on raskasta.
Rakastan miestäni ja haluaisin olla ja elää yhdessä mutta en enää usko hänen todella haluavan olla minun kanssa vaan vain lasten takia tässä "kärvistellään".
Enkä todellakaan haluaisi lapsistani avioerolapsia.
Joku päivä tämä loppuu, se me tiedetään molemmat mutta sitten on edessä lapsista ja elatusmaksuista tappeleminen...
Ehkä joku päivä voimia siihen kaikkeen löytyy!
Sano nyt hyvä mies sille akalles että pitää turpansa kiinni muuten sulla hajoo
pää ja voi tapahtua pahempaa(turpaan veto).
Ei se ole auttanut yhtään, se tietää etten halua poliisin kanssa tekemisiin.
Todellakin, Suomessa on vajakkeja naisia hyysäävä kahtiajako. Nainen saa henkisellä väkivallallaan terrorisoida täysin pidäkkeettä mutta jos mies leipääntyy siihen niin se onkin koko yhteisön tuomitsema poliisiasia.
Ilmeisesti ei auta muu kuin pitää lehmä- ja vajakkisuodatin päällä kun lähtee ketään riiaamaan.
Ja sitten olet onnellinen ja immuuni (vaimosi)juttelulle ja hän sen kyllä huomaa sitten.
Olen kokenut juuri samoja asioita. Olimme 18v yhdessä 12niistä naimisissa. Raadoin töissä ja kotona. Vaimo kotona lasten kanssa.
Muutuin vaimon toiveiden mukaan. Aikaa vaan ei parisuhteelle löytynyt kun meillä oli/on 3 lasta nuorin 3v- joka kerää kaiken huomion. Vaimo pakkasi lapset kodistamme kyytiin ja lähti. Olen kaikin keinoin yrittänyt asiaa selvitellä ja puhua hänen kanssaan - ei auta - hän ei halua puhua. Viimeksi tein vihkon johon kirjoitan mitä tunnen. On tämä kyllä yhtä helvettiä.. Lapset on ollu mulla suurimman osan ajasta n. 2kk. - Vaimo "lepäilee" ja väsymys ei hellitä koko ajan vaan paskaa sataa niskaan. Olen suorittanut hänen muuttonsa ja kiitoksena siitä hän oli ottanut kaverin kanssa vähän tupaantuliaisia ja muistona oli kyllä täyttä shittiä - ei siitä sen enempää.
Olisi mukava tietää miten lukon saa purettua?
Ystävät hyvät muistakaa!
Älä haikaile eilistä- älä elä huomista - vaan tähän hetkeen voit vaikuttaa ja siihen tarttua.
Voimia kaikille muille kohtalontovereille!