Mustasukkainen anoppi

Ei yhteydenpitoja

Ei yhteydenpitoja

Kiitokset vastauksestasi ja neuvostasi. En oikein ymmärtänyt tuota varmuus juttua, siis että varma mistä asiasta, mutta kaikkeahan ei tarvitsekaan ymmärtää aina =) Minä tulin tänne tosiaan kyselemään muiden kokemuksia ja näkemyksiä juuri siksi, että muilla saattaisi olla enemmän elämänkokemusta ja näkemystä. Tottakai minä olen epävarma sen suhteen, että mitä tässä kannattaisi tehdä ja miten suhtautua, siksihän tänne kirjoitankin. Pitää tosiaan pohtia eri vaihtoehtoja ja tuo oman elämän eläminen on kyllä hyvä sellainen =) En vain tiedä miten voisi estää anopin terrorin. Elämme hiukan siinä pelossa, että jos katkaisemme välimme anoppiin, hän saattaa alkaa terrorisoimaan minun vanhempiani, kuten viime kerralla tapahtui. Pelkään myös hiukan sisarenlasteni puolesta, sillä en todellakaan tiedä mihin asti anoppi on valmis menemään saadakseen toteutettua mielenoikkunsa. Saako hän esim. terveyskeskuksessa työskennellessään tietää henkilötietoni ja esim. veljieni asuinpaikat yms. selville? Minun ei ole koskaan tarvinnut tällaisia asioita pahemmin miettiä eikä turvautua lakipykälöihin, joten vierastan hiukan jotain lähestymiskieltojen hankkimista ym. Mutta jos se on ainoa keino sitten, jos jotain terrorisointia taas tulee, niin eipä sille mitään voi sitten. Tällaisia juttuja täällä lähinnä pohdiskelen ja kyllä ne varmasti selviävät ajan kanssa. Kiitokset vielä kerran sinullekin vastauksestasi =)

Kiitokset fiksusta vastauksestasi =) Niin, olen kyllä ymmärtänyt ja tiennyt, ettei kyseessä ole mikään äkillinen puuska, vaikka välillä se pääsee unohtumaankin. Puolisoni on kyllä kertonut omasta lapsuudestaan aika karmeita juttuja. Valitettavasti kaikki mitä kirjoitin tuohon ja listasin ovat totta ja olen kyllä tiennyt, että anoppini on sairas, mutten vain oikein tiedä, että miten häneen suhtautua. Toisaalta säälin häntä ja toisaalta en jaksaisi enempää katsella hänen terrorisointiaan. Jotkut puolisoni sukulaisista ovat todella mukavia ja normaalin oloisia, mutta osa vaikuttaa oudoille ja toisten asioihin tunkijoille. Joku sukulaisista tosiaan saattaa soittaa esim. äitienpäivänä ja käskeä puolisoani ottamaan yhteyttä äitiinsä. Puolisoni serkku huusikin minulle vuosi sitten, että olen pilannut puolisoni ja hänen vanhempiensa välit, vaikkemme me edes ole koko riidasta hänelle kertoneet. Lisäksi tämä naispuolinen serkku löi puolisoani kasvoihin. Juuri tämän serkun perhe ja puolisoni vanhemmat tietenkin ovat "meitä vastaan". Serkun perheestä löytyy perheväkivaltaa, anoreksiaa ja paniikkihäiriötä. Puolisoni molemmilta puolilta sukua löytyy mielenterveysongelmia, jotka ovat "riidan" jatkuessa selvinneet meille sukulaisilta. En vain ole koskaan joutunut kohtaamaan näin paljon ongelmia, enkä oikein tiedä mitä ajatella. Pitäisikö meidän pyrkiä auttamaan anoppi-parkaa silläkin uhalla, että oma elämämme kärsisi? Tai voiko häntä edes auttaa muut kuin hän itse? Vai pitäisikö olla vastaamatta kaikkiin hänen viesteihinsä ja muistaa vain juhlapäivinä? Vaiko katkaista välit täysin, jos ei jaksa terroria? Minun vain käy sääliksi anoppia joka kerta kun käymme muiden sukulaisten luona, silloin saamme kuulla hänen itkeneen riidan vuoksi. Mutta silti kun me otamme häneen yhteyttä, hän on kuin itse ilkeys, joten siinä vaiheessa yleensä säälini vaihtuu inhoksi. Tuntuu välillä, ettei meillä ole oikeutta katkaista häneen välejä, sillä puolisoni tädin perhe ja isovanhemmatkin siitä hokevat aina. Meitä ei oikein kiinnostaisi olla enää yhteydessä juuri kehenkään, mutta syyllisyys on ollut se, mikä on saanut meitä ottamaan uudelleen puolison äitiin ja osaan sukulaisista yhteyttä. Nyt kun meille on kuitenkin selvinnyt että tädin perheessä on aivan samoja ongelmia kuin puolisoni perheessä, olemme arvelleet, ettei heidän neuvojaan kannata ottaa todesta. Hehän ovat aika puolueellisia ja saattavat ajatella esim.lasten hakkaamisen olevan normaalia ja hyväksyttävää. LÄMPIMÄT KIITOKSET KAIKILLE VASTAUKSISTA =) JOS KUITENKIN VIELÄ JUOLAHTAA JOTAIN MIELEEN JA ETENKIN JOS JOLLAIN OLISI OMIA KOKEMUKSIA TAI VAIKKA TUTTAVIEN KAUTTA OLISI KUULLUT TÄLLAISESTA KIRJOITTAKAA IHMEESSÄ :)

Kiitos vastauksestasi =) Anopilla on jo tosiaan pitkän aikaa mennyt suhteellisuudentaju asioihin. Hän on jo puolisoni ollessa kotona, ollut hyvin sekavan oloinen. Kuulimme, että yhdessä vaiheessa anoppi söi lääkkeitäkin. Ihmettelimmekin, kun hän tuolloin lähetti meille aivan ihanan anteeksipyyntökortin ja oli jopa ystävällinen. Hän oli kuin toinen ihminen. Kuitenkin kuukauden tai parin päästä helvetti pääsi taas valloilleen. Saimme kuulla sitten lähipiiriltä, että hän oli lopettanut lääkkeiden syömisen ajatellessaan, että hän on täysin terve ja voi hyvin ilman niitäkin. Mutta tuon parin kuukauden aikana oli kyllä nähtävissä selvä ero. Olemme kauniisti yrittäneet kertoa hänelle, että keskustelu ja hoito on aina avuntarvitsijaa itseään varten, ei sitä varten, että joku leimattaisiin hulluksi. On tosiaan olemassa sellaisia ihmisiä, jotka todella nauttivat siitä, että saavat kuulla jotain kamalaa toisten elämästä. Juuri nämä puolisoni täti ja heidän perheensä ovat sellaisia. He ovat hyvin uskonnollisia ja luulevat ilmeisesti sen takia olevansa muiden yläpuolella sekä voivansa tuomita kaikki. Meistä he olivat kuulleet juorun, että puolisoni katkaisi välinsä äitiinsä. Sitten he urkkivat kamalasti asioitamme ja lähettelivät vihjailevia, tuomitsevia joululahjoja ja ilkeilivät aivan päin naamaakin. Ja silti kehtasivat viimeksi tavatessamme tyrkyttää itseään meidän tuleviin häihin, jotka ovat luultavasti vuoden päästä kesällä. Ja sanoivat vielä, että jos emme järjestä häitä, niin he voivat tulla todistajiksi. Ovat ehkä viimeisiä ihmisiä, jotka todistajiksi kutsumme. Tästä manipuloinnista vielä sen verran, että olen tosiaan kerran puhunut anoppini kanssa puhelimessa ja pyytänyt häneltä itse kauniisti anteeksi, vaikka en nähnyt siihen paljoakaan syytä. Anoppini kiitti! Anoppini puhui niin kierosti ja oudosti, että puhelun loppuvaiheilla, jopa minä (joka olin itse nähnyt hänen hullun käytöksensä), aloin uskomaan, että kyseessä on vain väärinkäsitys, että me olemme vain ymmärtäneet väärin. Onneksi puolisoni otti puhelimen käteensä ja sanoi äidilleen, että nyt loppui tuo valehtelu ja manipulointi. Puhelun jälkeen kyllä minäkin tajusin mitä oli tapahtunut, mutta taitava hän kyllä todella on manipuloimaan ihmisiä. Sääliksi käy niitä, jotka häntä joutuvat näkemään säännöllisesti. Siinä saattaa alkaa omakin todellisuudentaju hämärtymään, jos ei pidä mielessään, että anoppi on sairas ja elää omassa mielikuvistusmaailmassaan sekä keksii aivan järjettömiä juttuja. Anoppi yritti n.vuosi sitten väittää, että minä olen keksinyt ja syöttänyt puolisoni päähän koko perheväkivallan. Anopin mielestä mitään sellaista ei ole koskaan ollut. Puolisollani on kuitenkin kännykässään viesti veljeltään, jossa puhutaan väkivallasta ja myös sukulaiset vahvistavat havainneensa väkivallan käytön "lasten kasvatuksessa". Mutta ei se elämä aina niin helppoa ole, mutta asiat kyllä aina jotenkin järjestyvät. Olemme puolisoni kanssa miettineet, että vaihdamme puhelinnumerot ja laitamme salaisiksi kaiken, numerot ja osoitteet,niin postin puolelta kuin puhelinliittymästäkin. Ja sitten annamme puhelinnumerot vain niille joihin oikeasti haluamme pitää yhteyttä eli jätämme tädin (siihen kuuluu siis myös tämä serkku, joka löi puolisoani) perheen ja puolisoni vanhemmat aivan omaan erinomaiseen seuraansa =) Isovanhemmista toinen on todella huonomuistinen ja saattaa jotain lipsautella asuinpaikkoja, työpaikkoja ym. puhuessaan puolisoni äidin kanssa, joten hänelle puhumme suunnitelemistamme ja asioistamme hiukan suurpiirteisemmin. Toiselle isovanhemmista kuitenkin uskaltaa luovuttaa osoitteen ja kaikki. Tuntuu, että tässä parin vuoden aikana on saanut koko ajan lokaa niskaan niin puolison äidiltä kuin tädinkin perheeltä ja muillekin on hiukan kyllä saanut todistella omia sanojaan ja tekemisiään. Se todistelu on tietyllä tavalla kyllä jäänyt päällekin, että säilytämme viestejä ja kirjeitä siltä varalta jos joku meitä yrittää syyttää. Nyt olemme kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että ne jotka tuomitsevat meidät näiden tapahtumien vuoksi ja yrittävät tunkea meidän asioihimme, saavat aivan omassa rauhassaan arvostella meitä. "Riitahan" vain koski aluksi puolisoani ja hänen äitiään, mutta äiti ujutti minutkin mukaan riitaan väittäen, että olen suunnitellut jotenkin kierosti kaiken ja ujuttanut pojan päähän muistikuvia huonosta lapsuudesta yms. Kaikille voimia ja jaksamista ihanien ja vähemmän ihanien ihmisten keskellä =)

oletko kuullut sellaisesta? Tarkoittaa, että että et tee mitään. Jos puhuu, kuuntelet, jos toimii omapäisesti, annat toimia, jos juoruilee, annat juoruta. Tärkein puolustajasi on vankka ja hyvä omatunto. Hänen ongelmansa ovat hänen omiaan. Suuntaa katseesi totaalisesti muualle, omaan perheeseen ja itseesi. Ja voihan olla miellyttäväkäytöksinen aina silti. Provosoituminen pois.

anoppi tietää. Elimme jonkin aikaa juuri tällaista hiljaiseloa, ettemme edes antaneet anopille mahdollisuutta ottaa yhteyttä, sillä puolisoni vaihtoi puhelinnumeronsa ja laittoi sen salaiseksi. Silloin me ei oltu vielä kommentoitu sukulaisille sanallakaan koko tapahtumaa. Yhteydenottamisen estäminen oli ilmeisesti liian kova pala anopille ja hän silloin tosiaan kirjoitti lehteen ja minun vanhemmilleni. Lisäksi tuolloin puolisoni sattui törmäämään kaupungilla ollessaan äitiinsä. Puolisoni oli katsellut jotain DVD-leffoja kaupassa ja hänestä oli alkanut tuntua kuin joku katsoisi häneen. Puolisoni käännähti ympäri ja siinähän hänen äitinsä seisoi parin metrin päässä ja hymyili puolisoni sanojen mukaan kierointa koskaan nähtyä hymyä. Puolisoni oli vain kääntänyt selän äidilleen ja jatkanut leffojen selailua kauhuissaan. Äiti oli tästä niin suuttunut, että oli suurieleisesti lähtinyt lampsimaan paikalta. Puolisostani kuitenkin tuntui koko kotimatkan ajan, että joku seuraa häntä ja ilmeisesti äiti olikin häntä vaaninut ja seuraillut jonkin matkaa, kunnes puolisoni sai hänet karistettua kintereiltä. Aivan hullua, ettei puolisoni äiti ollut sanonut mitään, vaikkei ollut nähnyt poikaansa kahteen vuoteen ja vieläpä oli selvästi suuttunut, kun poika ei ollut langennut polvilleen ja luvannut palata äidin luokse kotiin. Tämä on ollut niin järkyttävää ja kauheinta tässä on se, että puolisoni oikeasti pelkää vanhempiaan ja sitä mitä hänen äitinsä voi seuraavaksi saada päähänsä. Suoraan sanottuna minä en yllättyisi mistään hänen tempuistaan. Lisäksi vanhemmat ovat hyvin hyvin rikkaita, joten niin kutsuttua vaikutusvaltaa heiltä löytyy. Isä lääkäri ja äitikin terveydenhuollon puolella. Pelkäänpä että anoppi toteuttaa uhkauksensa ja alkaa tonkia meidän terveystietoja ja sitä kautta osoitteita jne. Hän on yrittänyt vaatia osoitettamme jo pitkän aikaa puolisoni yli 80-vuotiaalta mummolta, joka ei sitä kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Pelkäänpä, että hän on valmis viemään asian julkisuuteen ja turvautumaan väkivaltaankin (kuten hän on jo lastensa kasvatuksessa tehnyt itsekin). Hän jotenkin ihmeellisesti kuvittelee, että hänen poikansa on hänen aviomiehensä tai jotain yhtä sairasta. Kaiken lisäksi puolisoni ukki, äidin puolelta, oli sanonut anoppini ollessa vasta pieni lapsi, että hänessä on psykopaatin piirteitä. Anoppi oli jo lapsena tehnyt aivan outoja temppuja, uhkaillut ja nimitellyt mummoaan kirjeen avulla, leikellyt äitinsä mekkoja riekaleiksi, ostanut lemmikkieläinkaupasta rottia, laittanut ne kattilaan, ei ollut antanut niille ruokaa ja lopulta katsonut kun rotat söivät toisensa. Lisäksi kun puolisoni oli pieni, hänen äitinsä sanoi kaikkea aika järkyttävää. Tässä yksi lievimmästä päästä. Esim. kun puolisoni oli aivan pieni lapsi, hän oli kerännyt vanhemmilleen kukkia ja laittanut ne juomalaseihin. Äiti oli käskenyt pientä lasta tiskaamaan astiat ja heittämään kuihtuneet kukat pois. Puolisoni oli muistanut heittää kukat pois, mutta ei ollut tiskannut. Äiti tuli seuraavana päivänä kysymään puolisoltani, oliko hän muistanut tiskata ja puolisoni sanoi, ei. "Sitten ei voi tietää herääkö äiti ja isä koskaan enää", äiti oli siihen vastannut, kun vanhemmat olivat jo juoneet laseista. Sitten puolisoni oli vain odotellut kauhulla seuraavaan aamuun, että heräävätkö vanhemmat vaiko eivät. Tällaisia samankaltaisia juttuja löytyy useita.. Lisäksi puolisoni äidillä oli tapana vahtia poikansa tekemisiä hyvin tarkasti. Poika tuli murrosikään ja silloinhan yleensä aletaan sitä omaa vartaloa tutkiskella ja monilla pojilla halut on kovimmillaan. Äiti oli aina tivannut puolisoni tultua suihkusta, että miksi kesti noin kauan. Ja lisäksi, jos TV:ssä näytettiin vähäpukeisia naisia tai jotain seksiin liittyyvää(esim. kauniissa ja rohkeissa ym. tavan sarjoissa) äiti oli kysellyt, että onko hauskaa katsella. Puolisoni kertoi miten monet kerrat hän oli vaivaantuneena lähtenyt omaan huoneeseen ja oli hävennyt omaa seksualisuuttaan vielä aikuisiälläkin. Lisäksi äiti oli kuulemma yrittänyt kosketella puolisoani, mutta puolisoni oli lähtenyt aina pois tai käskenyt äitiään lopettamaan. Kun puolisoni äiti kävi meidän yhteisessä asunnossa (ensimmäisen ja viimeisen kerran) hän yritti aina istuutua joko meidän väliimme tai hieman liian lähelle puolisoani. Lisäksi näin, kun hän yritti hipelöidä puolisoani jaloista, liian läheltä sukuelimiä, jonka jälkeen puolisoni siirtyi minun viereeni istumaan. Lisäksi anoppi näki aamulla meidän suutelevan toisiamme, niin hän jäi tuijottamaan ja vilkutti minulle vihainen ilme naamallaan! Kaikkia juttuja anopista en varmaan edes muistanut ja kerennyt kirjoittamaan tuohon ensimmäiseen viestiini, sillä näitä juttuja on ja paljon. Anoppi vaikuttaa minusta niin hullulle ja pelottavalle, etten osaa sitä tähän kunnolla kuvaillakaan. Kertokaa minulle olenko aivan väärillä jäljillä, onko tämä jotain anopin mustasukkaisuutta ja pieniä mielenterveysongelmia vai onko hän aivan sekaisin päästään? Minulla hälytyskellot soivat ja lujaa. Sekä minun että puolisoni mielestä, jos muutamme uuteen asuntoon, meidän ei ole turvallista enää antaa osoitettamme kaikille sukulaisille. Toisaalta tosiaan käy sääliksi anoppia, minkälaista mahtaa olla elää noin. Minun tekisi mieli yrittää auttaa anoppia, sillä varmasti hän kamppailee pahasti ongelmiensa kanssa, mutta en ketäänhän ei voi väkipakolla hoitoonkaan saada, enkä tahdo vaarantaa puolisonikaan mielenterveyttä olemalla enemmälti yhteydessä anoppiin. Sitä paitsi minun apuni on ehkä viimeinen, jonka anoppi itselleen tahtoisi. Jotenkin on sellainen olo, että kun toiset sukulaiset nalkuttavat siitä, että ne ihmiset jotka elävät ilman että ovat väleissä vanhempiensa kanssa kärsivät ja kuihtuvat. He sanovat, että vuosien saatossa se tulee kostautumaan puolisolleni ja meidän suhteemme saattaa jopa tuhoutua sen takia. Onkohan noin? Ihmettelen, että kun puolisoni ei ole koskaan oikein kertonut lapsuudestaan kuin noita traumoja, että jos lapsuus ei ollut kovinkaan onnellinen, niin jääkö vanhempiaan silti kaipaamaan, vaikka he olisivat hirviöitä?

alkuperäinen_3 kirjoitti:

anoppi tietää. Elimme jonkin aikaa juuri tällaista hiljaiseloa, ettemme edes antaneet anopille mahdollisuutta ottaa yhteyttä, sillä puolisoni vaihtoi puhelinnumeronsa ja laittoi sen salaiseksi. Silloin me ei oltu vielä kommentoitu sukulaisille sanallakaan koko tapahtumaa. Yhteydenottamisen estäminen oli ilmeisesti liian kova pala anopille ja hän silloin tosiaan kirjoitti lehteen ja minun vanhemmilleni. Lisäksi tuolloin puolisoni sattui törmäämään kaupungilla ollessaan äitiinsä. Puolisoni oli katsellut jotain DVD-leffoja kaupassa ja hänestä oli alkanut tuntua kuin joku katsoisi häneen. Puolisoni käännähti ympäri ja siinähän hänen äitinsä seisoi parin metrin päässä ja hymyili puolisoni sanojen mukaan kierointa koskaan nähtyä hymyä. Puolisoni oli vain kääntänyt selän äidilleen ja jatkanut leffojen selailua kauhuissaan. Äiti oli tästä niin suuttunut, että oli suurieleisesti lähtinyt lampsimaan paikalta. Puolisostani kuitenkin tuntui koko kotimatkan ajan, että joku seuraa häntä ja ilmeisesti äiti olikin häntä vaaninut ja seuraillut jonkin matkaa, kunnes puolisoni sai hänet karistettua kintereiltä. Aivan hullua, ettei puolisoni äiti ollut sanonut mitään, vaikkei ollut nähnyt poikaansa kahteen vuoteen ja vieläpä oli selvästi suuttunut, kun poika ei ollut langennut polvilleen ja luvannut palata äidin luokse kotiin. Tämä on ollut niin järkyttävää ja kauheinta tässä on se, että puolisoni oikeasti pelkää vanhempiaan ja sitä mitä hänen äitinsä voi seuraavaksi saada päähänsä. Suoraan sanottuna minä en yllättyisi mistään hänen tempuistaan. Lisäksi vanhemmat ovat hyvin hyvin rikkaita, joten niin kutsuttua vaikutusvaltaa heiltä löytyy. Isä lääkäri ja äitikin terveydenhuollon puolella. Pelkäänpä että anoppi toteuttaa uhkauksensa ja alkaa tonkia meidän terveystietoja ja sitä kautta osoitteita jne. Hän on yrittänyt vaatia osoitettamme jo pitkän aikaa puolisoni yli 80-vuotiaalta mummolta, joka ei sitä kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Pelkäänpä, että hän on valmis viemään asian julkisuuteen ja turvautumaan väkivaltaankin (kuten hän on jo lastensa kasvatuksessa tehnyt itsekin). Hän jotenkin ihmeellisesti kuvittelee, että hänen poikansa on hänen aviomiehensä tai jotain yhtä sairasta. Kaiken lisäksi puolisoni ukki, äidin puolelta, oli sanonut anoppini ollessa vasta pieni lapsi, että hänessä on psykopaatin piirteitä. Anoppi oli jo lapsena tehnyt aivan outoja temppuja, uhkaillut ja nimitellyt mummoaan kirjeen avulla, leikellyt äitinsä mekkoja riekaleiksi, ostanut lemmikkieläinkaupasta rottia, laittanut ne kattilaan, ei ollut antanut niille ruokaa ja lopulta katsonut kun rotat söivät toisensa. Lisäksi kun puolisoni oli pieni, hänen äitinsä sanoi kaikkea aika järkyttävää. Tässä yksi lievimmästä päästä. Esim. kun puolisoni oli aivan pieni lapsi, hän oli kerännyt vanhemmilleen kukkia ja laittanut ne juomalaseihin. Äiti oli käskenyt pientä lasta tiskaamaan astiat ja heittämään kuihtuneet kukat pois. Puolisoni oli muistanut heittää kukat pois, mutta ei ollut tiskannut. Äiti tuli seuraavana päivänä kysymään puolisoltani, oliko hän muistanut tiskata ja puolisoni sanoi, ei. "Sitten ei voi tietää herääkö äiti ja isä koskaan enää", äiti oli siihen vastannut, kun vanhemmat olivat jo juoneet laseista. Sitten puolisoni oli vain odotellut kauhulla seuraavaan aamuun, että heräävätkö vanhemmat vaiko eivät. Tällaisia samankaltaisia juttuja löytyy useita.. Lisäksi puolisoni äidillä oli tapana vahtia poikansa tekemisiä hyvin tarkasti. Poika tuli murrosikään ja silloinhan yleensä aletaan sitä omaa vartaloa tutkiskella ja monilla pojilla halut on kovimmillaan. Äiti oli aina tivannut puolisoni tultua suihkusta, että miksi kesti noin kauan. Ja lisäksi, jos TV:ssä näytettiin vähäpukeisia naisia tai jotain seksiin liittyyvää(esim. kauniissa ja rohkeissa ym. tavan sarjoissa) äiti oli kysellyt, että onko hauskaa katsella. Puolisoni kertoi miten monet kerrat hän oli vaivaantuneena lähtenyt omaan huoneeseen ja oli hävennyt omaa seksualisuuttaan vielä aikuisiälläkin. Lisäksi äiti oli kuulemma yrittänyt kosketella puolisoani, mutta puolisoni oli lähtenyt aina pois tai käskenyt äitiään lopettamaan. Kun puolisoni äiti kävi meidän yhteisessä asunnossa (ensimmäisen ja viimeisen kerran) hän yritti aina istuutua joko meidän väliimme tai hieman liian lähelle puolisoani. Lisäksi näin, kun hän yritti hipelöidä puolisoani jaloista, liian läheltä sukuelimiä, jonka jälkeen puolisoni siirtyi minun viereeni istumaan. Lisäksi anoppi näki aamulla meidän suutelevan toisiamme, niin hän jäi tuijottamaan ja vilkutti minulle vihainen ilme naamallaan! Kaikkia juttuja anopista en varmaan edes muistanut ja kerennyt kirjoittamaan tuohon ensimmäiseen viestiini, sillä näitä juttuja on ja paljon. Anoppi vaikuttaa minusta niin hullulle ja pelottavalle, etten osaa sitä tähän kunnolla kuvaillakaan. Kertokaa minulle olenko aivan väärillä jäljillä, onko tämä jotain anopin mustasukkaisuutta ja pieniä mielenterveysongelmia vai onko hän aivan sekaisin päästään? Minulla hälytyskellot soivat ja lujaa. Sekä minun että puolisoni mielestä, jos muutamme uuteen asuntoon, meidän ei ole turvallista enää antaa osoitettamme kaikille sukulaisille. Toisaalta tosiaan käy sääliksi anoppia, minkälaista mahtaa olla elää noin. Minun tekisi mieli yrittää auttaa anoppia, sillä varmasti hän kamppailee pahasti ongelmiensa kanssa, mutta en ketäänhän ei voi väkipakolla hoitoonkaan saada, enkä tahdo vaarantaa puolisonikaan mielenterveyttä olemalla enemmälti yhteydessä anoppiin. Sitä paitsi minun apuni on ehkä viimeinen, jonka anoppi itselleen tahtoisi. Jotenkin on sellainen olo, että kun toiset sukulaiset nalkuttavat siitä, että ne ihmiset jotka elävät ilman että ovat väleissä vanhempiensa kanssa kärsivät ja kuihtuvat. He sanovat, että vuosien saatossa se tulee kostautumaan puolisolleni ja meidän suhteemme saattaa jopa tuhoutua sen takia. Onkohan noin? Ihmettelen, että kun puolisoni ei ole koskaan oikein kertonut lapsuudestaan kuin noita traumoja, että jos lapsuus ei ollut kovinkaan onnellinen, niin jääkö vanhempiaan silti kaipaamaan, vaikka he olisivat hirviöitä?

Lue lisää

"Ihmettelen, että kun puolisoni ei ole koskaan oikein kertonut lapsuudestaan kuin noita traumoja, että jos lapsuus ei ollut kovinkaan onnellinen, niin jääkö vanhempiaan silti kaipaamaan, vaikka he olisivat hirviöitä?" Täytyy myöntää, etten jaksanut lukea kaikkea, mutta tuohon viimeiseen lauseeseen sanoisin, että voisin kuvitella, että puolisosi suree sitä, ettei ole ollut vanhempia, jotka osaisivat käyttäytyä ja olla kuin vanhempia, jos ymmärrät. Mieleterveysongelmien tai persoonallisuushäiriön vuoksi ei saa käyttäytyä miten tahansa, eikä sen salliminen auta heitä. Jos anooppi käyttää asemansa terveyskeskuksen työntekijänä hyväksi, jotta saa tietoja esille, niin se taitaa olla jopa syytteen paikka. Tilanteenne vaikuttaa sen verran vaikealta, että kovempiakaan keinoja ei kannata kaihtaa. Muuttaminen kauemmas asumaan voi myös auttaa, jos se on teillä mahdollista.

alkuperäinen_3 kirjoitti:

anoppi tietää. Elimme jonkin aikaa juuri tällaista hiljaiseloa, ettemme edes antaneet anopille mahdollisuutta ottaa yhteyttä, sillä puolisoni vaihtoi puhelinnumeronsa ja laittoi sen salaiseksi. Silloin me ei oltu vielä kommentoitu sukulaisille sanallakaan koko tapahtumaa. Yhteydenottamisen estäminen oli ilmeisesti liian kova pala anopille ja hän silloin tosiaan kirjoitti lehteen ja minun vanhemmilleni. Lisäksi tuolloin puolisoni sattui törmäämään kaupungilla ollessaan äitiinsä. Puolisoni oli katsellut jotain DVD-leffoja kaupassa ja hänestä oli alkanut tuntua kuin joku katsoisi häneen. Puolisoni käännähti ympäri ja siinähän hänen äitinsä seisoi parin metrin päässä ja hymyili puolisoni sanojen mukaan kierointa koskaan nähtyä hymyä. Puolisoni oli vain kääntänyt selän äidilleen ja jatkanut leffojen selailua kauhuissaan. Äiti oli tästä niin suuttunut, että oli suurieleisesti lähtinyt lampsimaan paikalta. Puolisostani kuitenkin tuntui koko kotimatkan ajan, että joku seuraa häntä ja ilmeisesti äiti olikin häntä vaaninut ja seuraillut jonkin matkaa, kunnes puolisoni sai hänet karistettua kintereiltä. Aivan hullua, ettei puolisoni äiti ollut sanonut mitään, vaikkei ollut nähnyt poikaansa kahteen vuoteen ja vieläpä oli selvästi suuttunut, kun poika ei ollut langennut polvilleen ja luvannut palata äidin luokse kotiin. Tämä on ollut niin järkyttävää ja kauheinta tässä on se, että puolisoni oikeasti pelkää vanhempiaan ja sitä mitä hänen äitinsä voi seuraavaksi saada päähänsä. Suoraan sanottuna minä en yllättyisi mistään hänen tempuistaan. Lisäksi vanhemmat ovat hyvin hyvin rikkaita, joten niin kutsuttua vaikutusvaltaa heiltä löytyy. Isä lääkäri ja äitikin terveydenhuollon puolella. Pelkäänpä että anoppi toteuttaa uhkauksensa ja alkaa tonkia meidän terveystietoja ja sitä kautta osoitteita jne. Hän on yrittänyt vaatia osoitettamme jo pitkän aikaa puolisoni yli 80-vuotiaalta mummolta, joka ei sitä kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Pelkäänpä, että hän on valmis viemään asian julkisuuteen ja turvautumaan väkivaltaankin (kuten hän on jo lastensa kasvatuksessa tehnyt itsekin). Hän jotenkin ihmeellisesti kuvittelee, että hänen poikansa on hänen aviomiehensä tai jotain yhtä sairasta. Kaiken lisäksi puolisoni ukki, äidin puolelta, oli sanonut anoppini ollessa vasta pieni lapsi, että hänessä on psykopaatin piirteitä. Anoppi oli jo lapsena tehnyt aivan outoja temppuja, uhkaillut ja nimitellyt mummoaan kirjeen avulla, leikellyt äitinsä mekkoja riekaleiksi, ostanut lemmikkieläinkaupasta rottia, laittanut ne kattilaan, ei ollut antanut niille ruokaa ja lopulta katsonut kun rotat söivät toisensa. Lisäksi kun puolisoni oli pieni, hänen äitinsä sanoi kaikkea aika järkyttävää. Tässä yksi lievimmästä päästä. Esim. kun puolisoni oli aivan pieni lapsi, hän oli kerännyt vanhemmilleen kukkia ja laittanut ne juomalaseihin. Äiti oli käskenyt pientä lasta tiskaamaan astiat ja heittämään kuihtuneet kukat pois. Puolisoni oli muistanut heittää kukat pois, mutta ei ollut tiskannut. Äiti tuli seuraavana päivänä kysymään puolisoltani, oliko hän muistanut tiskata ja puolisoni sanoi, ei. "Sitten ei voi tietää herääkö äiti ja isä koskaan enää", äiti oli siihen vastannut, kun vanhemmat olivat jo juoneet laseista. Sitten puolisoni oli vain odotellut kauhulla seuraavaan aamuun, että heräävätkö vanhemmat vaiko eivät. Tällaisia samankaltaisia juttuja löytyy useita.. Lisäksi puolisoni äidillä oli tapana vahtia poikansa tekemisiä hyvin tarkasti. Poika tuli murrosikään ja silloinhan yleensä aletaan sitä omaa vartaloa tutkiskella ja monilla pojilla halut on kovimmillaan. Äiti oli aina tivannut puolisoni tultua suihkusta, että miksi kesti noin kauan. Ja lisäksi, jos TV:ssä näytettiin vähäpukeisia naisia tai jotain seksiin liittyyvää(esim. kauniissa ja rohkeissa ym. tavan sarjoissa) äiti oli kysellyt, että onko hauskaa katsella. Puolisoni kertoi miten monet kerrat hän oli vaivaantuneena lähtenyt omaan huoneeseen ja oli hävennyt omaa seksualisuuttaan vielä aikuisiälläkin. Lisäksi äiti oli kuulemma yrittänyt kosketella puolisoani, mutta puolisoni oli lähtenyt aina pois tai käskenyt äitiään lopettamaan. Kun puolisoni äiti kävi meidän yhteisessä asunnossa (ensimmäisen ja viimeisen kerran) hän yritti aina istuutua joko meidän väliimme tai hieman liian lähelle puolisoani. Lisäksi näin, kun hän yritti hipelöidä puolisoani jaloista, liian läheltä sukuelimiä, jonka jälkeen puolisoni siirtyi minun viereeni istumaan. Lisäksi anoppi näki aamulla meidän suutelevan toisiamme, niin hän jäi tuijottamaan ja vilkutti minulle vihainen ilme naamallaan! Kaikkia juttuja anopista en varmaan edes muistanut ja kerennyt kirjoittamaan tuohon ensimmäiseen viestiini, sillä näitä juttuja on ja paljon. Anoppi vaikuttaa minusta niin hullulle ja pelottavalle, etten osaa sitä tähän kunnolla kuvaillakaan. Kertokaa minulle olenko aivan väärillä jäljillä, onko tämä jotain anopin mustasukkaisuutta ja pieniä mielenterveysongelmia vai onko hän aivan sekaisin päästään? Minulla hälytyskellot soivat ja lujaa. Sekä minun että puolisoni mielestä, jos muutamme uuteen asuntoon, meidän ei ole turvallista enää antaa osoitettamme kaikille sukulaisille. Toisaalta tosiaan käy sääliksi anoppia, minkälaista mahtaa olla elää noin. Minun tekisi mieli yrittää auttaa anoppia, sillä varmasti hän kamppailee pahasti ongelmiensa kanssa, mutta en ketäänhän ei voi väkipakolla hoitoonkaan saada, enkä tahdo vaarantaa puolisonikaan mielenterveyttä olemalla enemmälti yhteydessä anoppiin. Sitä paitsi minun apuni on ehkä viimeinen, jonka anoppi itselleen tahtoisi. Jotenkin on sellainen olo, että kun toiset sukulaiset nalkuttavat siitä, että ne ihmiset jotka elävät ilman että ovat väleissä vanhempiensa kanssa kärsivät ja kuihtuvat. He sanovat, että vuosien saatossa se tulee kostautumaan puolisolleni ja meidän suhteemme saattaa jopa tuhoutua sen takia. Onkohan noin? Ihmettelen, että kun puolisoni ei ole koskaan oikein kertonut lapsuudestaan kuin noita traumoja, että jos lapsuus ei ollut kovinkaan onnellinen, niin jääkö vanhempiaan silti kaipaamaan, vaikka he olisivat hirviöitä?

Lue lisää

"onko hän aivan sekaisin päästään? Minulla hälytyskellot soivat ja lujaa. Sekä minun että puolisoni mielestä, jos muutamme uuteen asuntoon, meidän ei ole turvallista enää antaa osoitettamme kaikille sukulaisille." Kun luin tuon kirjoituksesi "Tuo on pahinta mitä...", tuli mieleen, että teidän pitäisi muuttaa ulkomaille, eikä antaa mitään yhteystietoja kenellekään puolisosi suvussa. Vaikuttaa senverran pahalta tilanteelta. Onko teillä mahdollisuutta mennä juttelemaan jonkun mielenterveyden alan asiantuntijan kanssa, sellaisen, joka olisi perehtynyt vaikeisiin luonnehäiriöihin? Teidän itsenne tulisi aivan ensimmäiseksi tiedostaa tilanne sen koko karmeudessaan, unohtaa sääli anoppia kohtaan, lopettaa selittelyt toiminnastanne sukulaisille ja anopille, pistää lopullisesti välit poikki vaikka koko anopin sukuun. Kerta kaikkiaan laittaa asialle PISTE. Jos anoppi suuntaa toimensa sinun vanhempiasi kohtaan, silloin vanhempiesi pitää reagoida ja hakea lähestymiskieltoa. Mitkään puheet eivät teidän tilanteessanne ole tehonneet, eivätkä tehoa. Jos aikuinen miehesi pelkää äitiään, eikö se ole jo riittävä osoitus siitä, että äitisuhde on ollut ja on edelleen hyvin haitallinen. Miksi pitää suhdetta yllä? Ei ole pakko, ei todella ole pakko. Jokainen ihminen vastaa viime kädessä omasta elämästään, omasta käyttäytymisestään. Omaa elämäänsä ei kannata tuhota toisen ihmisen takia, ei, vaikka kyse olisi omasta vanhemmasta. Te elätte nyt kahdestaan miehesi kanssa. En uskalla edes ajatella tilannetta, kun saatte lapsia, mikäli ette sitä ennen pysty laittamaan yhteyttä poikki anoppiin ja sairaaseen sukuun. Terveydenhoitoviranomaisilta voinette tarkistaa, millaiset mahdollisuudet anopilla (ammattinimikkeen/viran puolesta - nimeä ei pidä kertoa) on päästä käsiksi tietoihinne. Kovin helppoa se ei ole, mutta kaikki eivät noudata sääntöjä/määräyksiä/lakia. Näyttö laittomuudesta on myös saatava, sekin on usein ongelma. Nämä luonnehäiriöiset ovat erittäin ovelia ja osaavat puhua manipuloiden, omaan "pussiinsa". Jos asutte toisella paikkakunnalla, uskon, että pääsy tietoihinne on vaikeampaa, jos ei mahdotonta. Minkään väkivallan tai muun pelossa ei kannata yrittää pitää suhdetta yllä anoppiin. Missään tapauksessa tilanne ei parane, mutta varmasti pahenee.

alkuperäinen_3 kirjoitti:

anoppi tietää. Elimme jonkin aikaa juuri tällaista hiljaiseloa, ettemme edes antaneet anopille mahdollisuutta ottaa yhteyttä, sillä puolisoni vaihtoi puhelinnumeronsa ja laittoi sen salaiseksi. Silloin me ei oltu vielä kommentoitu sukulaisille sanallakaan koko tapahtumaa. Yhteydenottamisen estäminen oli ilmeisesti liian kova pala anopille ja hän silloin tosiaan kirjoitti lehteen ja minun vanhemmilleni. Lisäksi tuolloin puolisoni sattui törmäämään kaupungilla ollessaan äitiinsä. Puolisoni oli katsellut jotain DVD-leffoja kaupassa ja hänestä oli alkanut tuntua kuin joku katsoisi häneen. Puolisoni käännähti ympäri ja siinähän hänen äitinsä seisoi parin metrin päässä ja hymyili puolisoni sanojen mukaan kierointa koskaan nähtyä hymyä. Puolisoni oli vain kääntänyt selän äidilleen ja jatkanut leffojen selailua kauhuissaan. Äiti oli tästä niin suuttunut, että oli suurieleisesti lähtinyt lampsimaan paikalta. Puolisostani kuitenkin tuntui koko kotimatkan ajan, että joku seuraa häntä ja ilmeisesti äiti olikin häntä vaaninut ja seuraillut jonkin matkaa, kunnes puolisoni sai hänet karistettua kintereiltä. Aivan hullua, ettei puolisoni äiti ollut sanonut mitään, vaikkei ollut nähnyt poikaansa kahteen vuoteen ja vieläpä oli selvästi suuttunut, kun poika ei ollut langennut polvilleen ja luvannut palata äidin luokse kotiin. Tämä on ollut niin järkyttävää ja kauheinta tässä on se, että puolisoni oikeasti pelkää vanhempiaan ja sitä mitä hänen äitinsä voi seuraavaksi saada päähänsä. Suoraan sanottuna minä en yllättyisi mistään hänen tempuistaan. Lisäksi vanhemmat ovat hyvin hyvin rikkaita, joten niin kutsuttua vaikutusvaltaa heiltä löytyy. Isä lääkäri ja äitikin terveydenhuollon puolella. Pelkäänpä että anoppi toteuttaa uhkauksensa ja alkaa tonkia meidän terveystietoja ja sitä kautta osoitteita jne. Hän on yrittänyt vaatia osoitettamme jo pitkän aikaa puolisoni yli 80-vuotiaalta mummolta, joka ei sitä kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Pelkäänpä, että hän on valmis viemään asian julkisuuteen ja turvautumaan väkivaltaankin (kuten hän on jo lastensa kasvatuksessa tehnyt itsekin). Hän jotenkin ihmeellisesti kuvittelee, että hänen poikansa on hänen aviomiehensä tai jotain yhtä sairasta. Kaiken lisäksi puolisoni ukki, äidin puolelta, oli sanonut anoppini ollessa vasta pieni lapsi, että hänessä on psykopaatin piirteitä. Anoppi oli jo lapsena tehnyt aivan outoja temppuja, uhkaillut ja nimitellyt mummoaan kirjeen avulla, leikellyt äitinsä mekkoja riekaleiksi, ostanut lemmikkieläinkaupasta rottia, laittanut ne kattilaan, ei ollut antanut niille ruokaa ja lopulta katsonut kun rotat söivät toisensa. Lisäksi kun puolisoni oli pieni, hänen äitinsä sanoi kaikkea aika järkyttävää. Tässä yksi lievimmästä päästä. Esim. kun puolisoni oli aivan pieni lapsi, hän oli kerännyt vanhemmilleen kukkia ja laittanut ne juomalaseihin. Äiti oli käskenyt pientä lasta tiskaamaan astiat ja heittämään kuihtuneet kukat pois. Puolisoni oli muistanut heittää kukat pois, mutta ei ollut tiskannut. Äiti tuli seuraavana päivänä kysymään puolisoltani, oliko hän muistanut tiskata ja puolisoni sanoi, ei. "Sitten ei voi tietää herääkö äiti ja isä koskaan enää", äiti oli siihen vastannut, kun vanhemmat olivat jo juoneet laseista. Sitten puolisoni oli vain odotellut kauhulla seuraavaan aamuun, että heräävätkö vanhemmat vaiko eivät. Tällaisia samankaltaisia juttuja löytyy useita.. Lisäksi puolisoni äidillä oli tapana vahtia poikansa tekemisiä hyvin tarkasti. Poika tuli murrosikään ja silloinhan yleensä aletaan sitä omaa vartaloa tutkiskella ja monilla pojilla halut on kovimmillaan. Äiti oli aina tivannut puolisoni tultua suihkusta, että miksi kesti noin kauan. Ja lisäksi, jos TV:ssä näytettiin vähäpukeisia naisia tai jotain seksiin liittyyvää(esim. kauniissa ja rohkeissa ym. tavan sarjoissa) äiti oli kysellyt, että onko hauskaa katsella. Puolisoni kertoi miten monet kerrat hän oli vaivaantuneena lähtenyt omaan huoneeseen ja oli hävennyt omaa seksualisuuttaan vielä aikuisiälläkin. Lisäksi äiti oli kuulemma yrittänyt kosketella puolisoani, mutta puolisoni oli lähtenyt aina pois tai käskenyt äitiään lopettamaan. Kun puolisoni äiti kävi meidän yhteisessä asunnossa (ensimmäisen ja viimeisen kerran) hän yritti aina istuutua joko meidän väliimme tai hieman liian lähelle puolisoani. Lisäksi näin, kun hän yritti hipelöidä puolisoani jaloista, liian läheltä sukuelimiä, jonka jälkeen puolisoni siirtyi minun viereeni istumaan. Lisäksi anoppi näki aamulla meidän suutelevan toisiamme, niin hän jäi tuijottamaan ja vilkutti minulle vihainen ilme naamallaan! Kaikkia juttuja anopista en varmaan edes muistanut ja kerennyt kirjoittamaan tuohon ensimmäiseen viestiini, sillä näitä juttuja on ja paljon. Anoppi vaikuttaa minusta niin hullulle ja pelottavalle, etten osaa sitä tähän kunnolla kuvaillakaan. Kertokaa minulle olenko aivan väärillä jäljillä, onko tämä jotain anopin mustasukkaisuutta ja pieniä mielenterveysongelmia vai onko hän aivan sekaisin päästään? Minulla hälytyskellot soivat ja lujaa. Sekä minun että puolisoni mielestä, jos muutamme uuteen asuntoon, meidän ei ole turvallista enää antaa osoitettamme kaikille sukulaisille. Toisaalta tosiaan käy sääliksi anoppia, minkälaista mahtaa olla elää noin. Minun tekisi mieli yrittää auttaa anoppia, sillä varmasti hän kamppailee pahasti ongelmiensa kanssa, mutta en ketäänhän ei voi väkipakolla hoitoonkaan saada, enkä tahdo vaarantaa puolisonikaan mielenterveyttä olemalla enemmälti yhteydessä anoppiin. Sitä paitsi minun apuni on ehkä viimeinen, jonka anoppi itselleen tahtoisi. Jotenkin on sellainen olo, että kun toiset sukulaiset nalkuttavat siitä, että ne ihmiset jotka elävät ilman että ovat väleissä vanhempiensa kanssa kärsivät ja kuihtuvat. He sanovat, että vuosien saatossa se tulee kostautumaan puolisolleni ja meidän suhteemme saattaa jopa tuhoutua sen takia. Onkohan noin? Ihmettelen, että kun puolisoni ei ole koskaan oikein kertonut lapsuudestaan kuin noita traumoja, että jos lapsuus ei ollut kovinkaan onnellinen, niin jääkö vanhempiaan silti kaipaamaan, vaikka he olisivat hirviöitä?

Lue lisää

Terveystietojen urkkimisesta joutuu vastuuseen,jos ei ole oikeutettu niihin viran vaatimassa puitteissa. Voi potkutkin napsahtaa. En tiedä,saako selville,jos omia tietoja on urkittu. Ainakin näkyy niille kirjautumiset mielestäni.

näyttää siltä että todennäköisesti olet tekemissä narsistisen luonnehäiriöisen kanssa. Tällainen ihminen sairastuttaa kaikki lähellään olevat, se on ikävin puoli. Hän ei kaihda mitään keinoja. Tärkeintä on siis suojautua hänen manipuloinniltaan, sillä se saattaa murtaa vahvimmankin persoonan aja myötä. Se mitä häiriintynyt ei siedä, on hänen hylkäämisensä. Se nostaa hillittömän raivon. Häntä vastaan on silloin todella vaikeaa puolustautua, sillä hän kääntää asiat aina toisinpäin, itselleen edelliseen suuntaan. Varautukaa siis pitkään ”taistoon”. Tutustu aluksi vaikka tähän sivustoon. Parhaiten saatte tukea vertaistuesta. Heillä on paljon tietoa ja vinkkejä siitä, kuinka toimia. http://www.narsistienuhrientuki.info/ Häiriintynyt herättää vahvoja syyllisyyden tunteita, koska tietää että ne tehoavat parhaiten. Manipulointi siis kohdistuu aina tunteisiin, siksi niitä on vaikeaa havaita kuin ehkä jälkeenpäin. Jopa ammattilaisilla on suuria vaikeuksia työskennellä heidän kanssaan! ”… on haukkunut minua ja puolisoani paranoidisiksi hulluiksi kirjeessä ja vedonnut psykiatrien lausuntoihin ym. Kirje tuli vanhempieni työpaikalle! Minun vanhempani eivät ymmärrä olevansa oikeasti sairaan ihmisen kanssa tekemisissä,…” Kerätkää tietoa, mieluummin ihan asiallista (esitteitä/ netistä tulosteita aiheesta jne.) ja käykää informoimassa niitä läheisiänne, joihin hyökkäykset myös kohdistuvat. Näin he osaavat edes vähän valmistautua tilanteeseen. Muistakaa että ette itse toimi tunnekuohussa, vaan viileän asiallisesti. Älkää diagnosoiko, vaan puhukaa että mahdollisesti tämä henkilö on jne. Älkää vetäkö koko sukua mukaan, vaikka mieli tekisi. Käykää läpi kaikki syytökset ja uhkailut, hankkikaa asiallista tietoa asiantuntijoilta. Kommentoin muutamaa. ”14) Anoppi ilmoittaa, että on varannut perheterapeutille ajan. Emme todellakaan mene sinne. Anoppi haukkuu meidät hulluksi pari päivää sen jälkeen kun aika olisi ollut. Hän kertoo minun olevan paranoidinen (on siis tavannut minut yhteensä 4 kertaa ja puhunut 1 kerran puhelimessa) ja että olen tartuttanut sen hänen poikaansa. Hän kertoo itse käyneensä terapiassa nyt 2 vuotta ja on saanut kuulemma terveen paperit.” Hän käyttää aseenaan tuntemusta omasta alastaan luottaen, ettette te tiedä. Toisen puolesta ei voi varata aikoja, ainoastaan hoitosuhteessa oleva voi sen tehdä oman asiakkaansa kanssa. Paranoidiseksi sanominen kuvastaa sitä, että hän pelkää tehneensä itse poikansa sellaiseksi, asiantuntijana hän tietää, etteivät mielenterveyshäiriöt ”tartu”. Todennäköisesti hän ei käy varsinaisessa terapiassa. Jos käy, ei hän hyödy siitä mitään. Ongelmana on että nämä henkilöt ovat erittäin taitavia hämäämään myös terapeutteja, ellei terapeutti ole kokenut ja hankkinut osaamista juuri näiden häiriöiden tunnistamiseen ja terapiaan. Todennäköistä on että anoppisi on mieluummin hakeutunut sellaiselle, joka ei tunnista tätä häiriötä. ”15) Anoppi väittää tarvitsevansa poikansa osoitteen, sillä joku lääkäri on ottanut häneen yhteyttä pojan terveysasioissa (puolisoni on mukana eräässä perinnöllisten sairauksien tutkinnassa- ei liity mielenterveyteen =), mutta ilmoittaa myöhemmin, että lääkäri ottaakin häneen yhteyttä pojan terveysasioissa.” Tämä ei voi pitää paikkaansa, sillä lääkäriä sitoo vaitiolovelvollisuus potilaaseensa nähden. Tällaisesta menettelystä voidaan tehdä kantelu, sillä se rikkoo monta lakia (finlex.fi laki hallintomenettelystä, salassapito jne.). Jos näitä vielä ilmenee, pyydä ehdottomasti lääkärin nimi ja ota häneen yhteyttä! Te voitte hakea lähestymiskieltoa, mutta se ei estä häntä kovinkaan tehokkaasti. Tähän tarvitsette tukevaa näyttöä: Tarvitsette ennen kaikkea todisteita, eli faktaa hänen häirinnästään. Eli säilyttäkää ja kerätkää kaikki kirjeet, tekstiviestit, tulostakaa sähköpostit, kopioikaa lehtikirjoituksen, nauhoittakaa puheet jne. ”Tyypillisiä tapauksia, joissa lähestymiskieltoa voidaan käyttää, ovat entisen puolison tai asuinkumppanin vakava häirintä yhteydenotoin tai vierailuyrityksin sekä tilanteet, joissa aikuinen lapsi pyrkii kiristämään iäkkäältä vanhemmaltaan rahaa. Lähestymiskiellolla voidaan suojata myös esimerkiksi oikeudenkäynnin todistajaa. Lähestymiskieltoa voi kuitenkin pyytää kuka tahansa, joka perustellusti tuntee itsensä toisen uhkaamaksi tai häiritsemäksi.” http://www.oikeus.fi/6568.htm Kaikkea tekemäänne tullaan käyttämään teitä vastaan, joten harkitkaa tarkoin mitä ja miten teette. Rauhallisuus on valttia, sillä juuri tunnekuohuja tällainen henkilö haluaa saada aikaan. Niitä hän käyttää todisteena teidän häiriintyneisyydestänne. En voi muuta kuin toivottaa jaksamista. Hakekaa kaikki se tuki minkä voitte – yhdessä!

mummomuori kirjoitti:

näyttää siltä että todennäköisesti olet tekemissä narsistisen luonnehäiriöisen kanssa. Tällainen ihminen sairastuttaa kaikki lähellään olevat, se on ikävin puoli. Hän ei kaihda mitään keinoja. Tärkeintä on siis suojautua hänen manipuloinniltaan, sillä se saattaa murtaa vahvimmankin persoonan aja myötä. Se mitä häiriintynyt ei siedä, on hänen hylkäämisensä. Se nostaa hillittömän raivon. Häntä vastaan on silloin todella vaikeaa puolustautua, sillä hän kääntää asiat aina toisinpäin, itselleen edelliseen suuntaan. Varautukaa siis pitkään ”taistoon”. Tutustu aluksi vaikka tähän sivustoon. Parhaiten saatte tukea vertaistuesta. Heillä on paljon tietoa ja vinkkejä siitä, kuinka toimia. http://www.narsistienuhrientuki.info/ Häiriintynyt herättää vahvoja syyllisyyden tunteita, koska tietää että ne tehoavat parhaiten. Manipulointi siis kohdistuu aina tunteisiin, siksi niitä on vaikeaa havaita kuin ehkä jälkeenpäin. Jopa ammattilaisilla on suuria vaikeuksia työskennellä heidän kanssaan! ”… on haukkunut minua ja puolisoani paranoidisiksi hulluiksi kirjeessä ja vedonnut psykiatrien lausuntoihin ym. Kirje tuli vanhempieni työpaikalle! Minun vanhempani eivät ymmärrä olevansa oikeasti sairaan ihmisen kanssa tekemisissä,…” Kerätkää tietoa, mieluummin ihan asiallista (esitteitä/ netistä tulosteita aiheesta jne.) ja käykää informoimassa niitä läheisiänne, joihin hyökkäykset myös kohdistuvat. Näin he osaavat edes vähän valmistautua tilanteeseen. Muistakaa että ette itse toimi tunnekuohussa, vaan viileän asiallisesti. Älkää diagnosoiko, vaan puhukaa että mahdollisesti tämä henkilö on jne. Älkää vetäkö koko sukua mukaan, vaikka mieli tekisi. Käykää läpi kaikki syytökset ja uhkailut, hankkikaa asiallista tietoa asiantuntijoilta. Kommentoin muutamaa. ”14) Anoppi ilmoittaa, että on varannut perheterapeutille ajan. Emme todellakaan mene sinne. Anoppi haukkuu meidät hulluksi pari päivää sen jälkeen kun aika olisi ollut. Hän kertoo minun olevan paranoidinen (on siis tavannut minut yhteensä 4 kertaa ja puhunut 1 kerran puhelimessa) ja että olen tartuttanut sen hänen poikaansa. Hän kertoo itse käyneensä terapiassa nyt 2 vuotta ja on saanut kuulemma terveen paperit.” Hän käyttää aseenaan tuntemusta omasta alastaan luottaen, ettette te tiedä. Toisen puolesta ei voi varata aikoja, ainoastaan hoitosuhteessa oleva voi sen tehdä oman asiakkaansa kanssa. Paranoidiseksi sanominen kuvastaa sitä, että hän pelkää tehneensä itse poikansa sellaiseksi, asiantuntijana hän tietää, etteivät mielenterveyshäiriöt ”tartu”. Todennäköisesti hän ei käy varsinaisessa terapiassa. Jos käy, ei hän hyödy siitä mitään. Ongelmana on että nämä henkilöt ovat erittäin taitavia hämäämään myös terapeutteja, ellei terapeutti ole kokenut ja hankkinut osaamista juuri näiden häiriöiden tunnistamiseen ja terapiaan. Todennäköistä on että anoppisi on mieluummin hakeutunut sellaiselle, joka ei tunnista tätä häiriötä. ”15) Anoppi väittää tarvitsevansa poikansa osoitteen, sillä joku lääkäri on ottanut häneen yhteyttä pojan terveysasioissa (puolisoni on mukana eräässä perinnöllisten sairauksien tutkinnassa- ei liity mielenterveyteen =), mutta ilmoittaa myöhemmin, että lääkäri ottaakin häneen yhteyttä pojan terveysasioissa.” Tämä ei voi pitää paikkaansa, sillä lääkäriä sitoo vaitiolovelvollisuus potilaaseensa nähden. Tällaisesta menettelystä voidaan tehdä kantelu, sillä se rikkoo monta lakia (finlex.fi laki hallintomenettelystä, salassapito jne.). Jos näitä vielä ilmenee, pyydä ehdottomasti lääkärin nimi ja ota häneen yhteyttä! Te voitte hakea lähestymiskieltoa, mutta se ei estä häntä kovinkaan tehokkaasti. Tähän tarvitsette tukevaa näyttöä: Tarvitsette ennen kaikkea todisteita, eli faktaa hänen häirinnästään. Eli säilyttäkää ja kerätkää kaikki kirjeet, tekstiviestit, tulostakaa sähköpostit, kopioikaa lehtikirjoituksen, nauhoittakaa puheet jne. ”Tyypillisiä tapauksia, joissa lähestymiskieltoa voidaan käyttää, ovat entisen puolison tai asuinkumppanin vakava häirintä yhteydenotoin tai vierailuyrityksin sekä tilanteet, joissa aikuinen lapsi pyrkii kiristämään iäkkäältä vanhemmaltaan rahaa. Lähestymiskiellolla voidaan suojata myös esimerkiksi oikeudenkäynnin todistajaa. Lähestymiskieltoa voi kuitenkin pyytää kuka tahansa, joka perustellusti tuntee itsensä toisen uhkaamaksi tai häiritsemäksi.” http://www.oikeus.fi/6568.htm Kaikkea tekemäänne tullaan käyttämään teitä vastaan, joten harkitkaa tarkoin mitä ja miten teette. Rauhallisuus on valttia, sillä juuri tunnekuohuja tällainen henkilö haluaa saada aikaan. Niitä hän käyttää todisteena teidän häiriintyneisyydestänne. En voi muuta kuin toivottaa jaksamista. Hakekaa kaikki se tuki minkä voitte – yhdessä!

Lue lisää

Olette saaneet hyviä neuvoja. Tärkeintä on tajuta, että kyseinen henkilö on sairas, eikä häntä pysty auttamaan. Teidän tapauksessanne anoppi kuulostaa niin sairaalta, että parasta on laittaa välit poikki ja olla olematta tekemisissä. Itselläni on kokemusta narsistisesta anopista. Meidän liittomme päättyi eroon osin siitä syystä miten anoppi vaikutti suhteeseemme. Hän mustamaalasi, ilkeili ja juonitteli ja koetti laittaa kapuloita rattaisiin. Hän ei kuitenkaan ollut ihan noin paha. Valitettavasti hän oli niin taitava manipuloimaan poikaansa, että me emme koskaan saavuttaneet ns. yhteistä rintamaa, vaan parisuhteessa oli paljon riitoja, kun exäni yritti puolustella äidin tekemisiä. Hän ei kertakaikkiaan näkenyt siinä perheessä eläneenä mikä on epänormaalia. Ex-anoppi myös soitti ja laitteli sairaita kirjeitä vanhemmilleni, kunnes tajusi, että he eivät halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Onneksi vanhempani tajusivat missä mennään. Lapsista sen verran, että entinen anoppini yritti manipuloida lastamme. Vanhemmalta pojaltamme hän uteli perheasioitamme liiton aikana ja kertoi käsityksiään minusta. Siis puhui omalle lapselleni pahaa minusta! Onneksi eromme aikoihin lapsemme oli jo 8-vuotias ja osasi kertoa asioista ja pystyimme puuttumaan manipuloimiseen. Yksi esimerkki oli kun lapseni tuli mummon mökiltä ja rupesi kiukkuisesti minulle puhumaan, että minne sinä äiti hukkaat kaikki rahat, kun isikin maksaa sinulle x euroa kuukaudessa, senhän pitäisi riittää meidän menoihin. Anoppi oli taas kerran vienyt pojan "metsään kävelylle". Kuulemma puhui 8-vuotiaalle raha-asioista, koska isänsä oli vienyt omalla rahalla lapset parturiin (omasta tahdostaan). Koko juttu oli sinänsä huvittava, että elatustuen sain silloin ja edelleenkin kaupungilta ; ). Tiukkaa on tosiaan ollut, mutta onneksi isä on hoitanut lapsiaan. Lapseni ei enää pidä kovastikaan mummostaan, kun on tajunnut nyt murrosikäisenä millainen mummo todellisuudessa on. Täytyy sanoa, että edelleenkin minua joskus hirvittää kun lapset käyvät mummolassa. Mutta ilmeisesti kun olen pois "pelistä", niin hän on suhteellisen kunnollinen mummo lapsenlapsilleen. Toki hän on pitänyt huolen, että lapseni eivät tule isän puolelta perimään mitään arvokasta koskaan lahjoittamalla suurimman osan omaisuudesta miehen veljelle ; ). No, onneksi omat vanhempani ovat varakkaita, joten lapset tulevat minun puolelta perimään ihan tarpeeksi = ). Ehkä ongelmallisinta anoppisi kaltaisen henkilön kanssa on se, että hänen sairautensa tavallaan myrkyttää kanssaihmisten elämän. Ei ole olemassa rauhallista ja seesteistä elämää, kun tälläinen henkilö jatkuvasti keksii uusi draamoja jne. Suosittelen välien poikkilaittoa. Ainakaan mahdollinen lapsenne ei joudu kärsimään manipuloinnista. Tiedän miten pelottava on tunne, kun toinen on niin sairas ettei tiedä kuinka pitkälle hän on valmis menemään.

hoitoon saaminen edellyttää jo sellaista näyttöä, että potilaan pitäisi olla vaarallinen itselleen tai muille - sitä ette ehkä pysty todistamaan eikä siitä kai ole näyttöä? Itselläni on paranoiaa sairastava sisar ja meni kauan, ennenkuin tajusin hänen ilkeytensä syitä - hän on tai ehkä paremminkin oli pirullisin tuntemani ihminen. Hän asui kaukana, mutta teki aina tapaamistemme jälkeen mitä merkillisempiä hyökkäyksiä (sanallisesti siis) ja syytti vihan vimmassa mitä kummallisemmista asioista. Hän ei ole koskaan myöntänyt itsessään mitään sairautta eikä hän halua hoitoa lääkityksestä nyt puhumattakaan ja hänet on viimeisimmässä terveystarkastuksessa todettu terveeksi. Lääkäri teki sen arvion - kuinka lääkäri voisi tietää? Ja kuitenkin sisareni joutui kerran pakkohoitoon ja siitä hän syytti meitä sisaruksia, vaikka meillä ei ollut mitään tekemistä sen asian kanssa. Naapurit olivat ilmeisesti hänet hoitoon toimittaneet. Tiedän vain sen, että sairaan ja sairautensa kieltävän ihmisen kanssa on joskus mahdotonta elää ja edes olla tekemisissä hänen kanssaan, vaikka kuinka tuntisi sääliä. Kerran mieheni raivostuikin hänelle ja kielsi häntä soittamasta meille ollenkaan, koska meidän elämämämme meni aina yhteydenotoista aivan sekaisin. Minä tunsin syyllisyyttä ja koska sisareni on minua vanhempi, hänellä oli minuun tietynlainen yliote jota hän häikäilemättä käytti hyväkseen. Hänelle tuli sitten avioero ja hän muutti samalle paikkakunnalle, missä me asumme. Aluksi se oli hirveää ja kaikenlaista selkkausta on ollut, mutta nykyään osaan suhteuttaa asiat ja tiedän, että sairaudesta on hänen älyttömässä epäluuloisuudessaan ja vihamielisyydessään kysymys. En joudu pois tolaltani hänen syytöstensä takia eikä hän voi sekoittaa elämäämme enää. Mutta välimatka meillä on oltava kuitenkin - soittelemme kyllä toisillemme, mutta emme tapaa juuri koskaan. Sisar on kuitenkin aivan eri asia kuin anoppi eikä suhteessa anoppiin ole samanlaisia keinoja välttelyyn - ei ole kuitenkaan mitään järkeä jatkaa yhteydenpitoa ja sääli on sairautta myös - oletko ajatellut sitä! Sairaudet eivät hoitamattomina parane: säälittävää on niin anoppisi kuin minun sisarenikin tapauksessa se, että täsmälääke löytyisi mielenterveyden alueella niin moneen asiaan ja apu olisi saatavilla. Elämänlaatu kohenisi myös huikeasti asianomaisilla ja heidän läheisillään, mutta mistä saada ihmiselle ymmärrys omasta sairaudesta, jos hän ei sitä mitenkään hyväksy? Et siis voi saada anoppiasi "kuriin" ja olisi viisainta varmaan mennä hakemaan apua ja neuvoa teille itsellenne jostakin. Joku on ehdottanutkin muuttoa kauas pois ja se tuntuisi järkevältä - silloin terveystietonnekin olisivat jossain anoppinne ulottumattomissa. Yrittäkää siis pelastaa itsenne ja oma perheenne ja hakekaa apua syyllisyydentunteisiinne, jos ne eivät jätä teitä rauhaan!

siis tahdonvastaiseen kirjoitti:

hoitoon saaminen edellyttää jo sellaista näyttöä, että potilaan pitäisi olla vaarallinen itselleen tai muille - sitä ette ehkä pysty todistamaan eikä siitä kai ole näyttöä? Itselläni on paranoiaa sairastava sisar ja meni kauan, ennenkuin tajusin hänen ilkeytensä syitä - hän on tai ehkä paremminkin oli pirullisin tuntemani ihminen. Hän asui kaukana, mutta teki aina tapaamistemme jälkeen mitä merkillisempiä hyökkäyksiä (sanallisesti siis) ja syytti vihan vimmassa mitä kummallisemmista asioista. Hän ei ole koskaan myöntänyt itsessään mitään sairautta eikä hän halua hoitoa lääkityksestä nyt puhumattakaan ja hänet on viimeisimmässä terveystarkastuksessa todettu terveeksi. Lääkäri teki sen arvion - kuinka lääkäri voisi tietää? Ja kuitenkin sisareni joutui kerran pakkohoitoon ja siitä hän syytti meitä sisaruksia, vaikka meillä ei ollut mitään tekemistä sen asian kanssa. Naapurit olivat ilmeisesti hänet hoitoon toimittaneet. Tiedän vain sen, että sairaan ja sairautensa kieltävän ihmisen kanssa on joskus mahdotonta elää ja edes olla tekemisissä hänen kanssaan, vaikka kuinka tuntisi sääliä. Kerran mieheni raivostuikin hänelle ja kielsi häntä soittamasta meille ollenkaan, koska meidän elämämämme meni aina yhteydenotoista aivan sekaisin. Minä tunsin syyllisyyttä ja koska sisareni on minua vanhempi, hänellä oli minuun tietynlainen yliote jota hän häikäilemättä käytti hyväkseen. Hänelle tuli sitten avioero ja hän muutti samalle paikkakunnalle, missä me asumme. Aluksi se oli hirveää ja kaikenlaista selkkausta on ollut, mutta nykyään osaan suhteuttaa asiat ja tiedän, että sairaudesta on hänen älyttömässä epäluuloisuudessaan ja vihamielisyydessään kysymys. En joudu pois tolaltani hänen syytöstensä takia eikä hän voi sekoittaa elämäämme enää. Mutta välimatka meillä on oltava kuitenkin - soittelemme kyllä toisillemme, mutta emme tapaa juuri koskaan. Sisar on kuitenkin aivan eri asia kuin anoppi eikä suhteessa anoppiin ole samanlaisia keinoja välttelyyn - ei ole kuitenkaan mitään järkeä jatkaa yhteydenpitoa ja sääli on sairautta myös - oletko ajatellut sitä! Sairaudet eivät hoitamattomina parane: säälittävää on niin anoppisi kuin minun sisarenikin tapauksessa se, että täsmälääke löytyisi mielenterveyden alueella niin moneen asiaan ja apu olisi saatavilla. Elämänlaatu kohenisi myös huikeasti asianomaisilla ja heidän läheisillään, mutta mistä saada ihmiselle ymmärrys omasta sairaudesta, jos hän ei sitä mitenkään hyväksy? Et siis voi saada anoppiasi "kuriin" ja olisi viisainta varmaan mennä hakemaan apua ja neuvoa teille itsellenne jostakin. Joku on ehdottanutkin muuttoa kauas pois ja se tuntuisi järkevältä - silloin terveystietonnekin olisivat jossain anoppinne ulottumattomissa. Yrittäkää siis pelastaa itsenne ja oma perheenne ja hakekaa apua syyllisyydentunteisiinne, jos ne eivät jätä teitä rauhaan!

Lue lisää

että mieheni karjahdettua sisarelleni puhelukieltonsa sisar jättikin meidät rauhaan pitkiksi ajoiksi. Kyllä minusta puolison on autettava, jos näyttää siltä, ettei toisella ole syyllisyyden takia resursseja pitää itsestään huolta ja suojella itseään! Minäkin tunsin aina tekeväni väärin kieltäytyessäni esim. vastaamasta puhelimeen. Syyllisyydentunteet ovat kauheita ja niillä voivat lähisukulaiset pitää toisia pihdeissään vaikka miten - niistä on vain yritettävä vapautua, jos vaihtoehtona on tuhottu elämä!

entinen uhri kirjoitti:

Olette saaneet hyviä neuvoja. Tärkeintä on tajuta, että kyseinen henkilö on sairas, eikä häntä pysty auttamaan. Teidän tapauksessanne anoppi kuulostaa niin sairaalta, että parasta on laittaa välit poikki ja olla olematta tekemisissä. Itselläni on kokemusta narsistisesta anopista. Meidän liittomme päättyi eroon osin siitä syystä miten anoppi vaikutti suhteeseemme. Hän mustamaalasi, ilkeili ja juonitteli ja koetti laittaa kapuloita rattaisiin. Hän ei kuitenkaan ollut ihan noin paha. Valitettavasti hän oli niin taitava manipuloimaan poikaansa, että me emme koskaan saavuttaneet ns. yhteistä rintamaa, vaan parisuhteessa oli paljon riitoja, kun exäni yritti puolustella äidin tekemisiä. Hän ei kertakaikkiaan näkenyt siinä perheessä eläneenä mikä on epänormaalia. Ex-anoppi myös soitti ja laitteli sairaita kirjeitä vanhemmilleni, kunnes tajusi, että he eivät halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Onneksi vanhempani tajusivat missä mennään. Lapsista sen verran, että entinen anoppini yritti manipuloida lastamme. Vanhemmalta pojaltamme hän uteli perheasioitamme liiton aikana ja kertoi käsityksiään minusta. Siis puhui omalle lapselleni pahaa minusta! Onneksi eromme aikoihin lapsemme oli jo 8-vuotias ja osasi kertoa asioista ja pystyimme puuttumaan manipuloimiseen. Yksi esimerkki oli kun lapseni tuli mummon mökiltä ja rupesi kiukkuisesti minulle puhumaan, että minne sinä äiti hukkaat kaikki rahat, kun isikin maksaa sinulle x euroa kuukaudessa, senhän pitäisi riittää meidän menoihin. Anoppi oli taas kerran vienyt pojan "metsään kävelylle". Kuulemma puhui 8-vuotiaalle raha-asioista, koska isänsä oli vienyt omalla rahalla lapset parturiin (omasta tahdostaan). Koko juttu oli sinänsä huvittava, että elatustuen sain silloin ja edelleenkin kaupungilta ; ). Tiukkaa on tosiaan ollut, mutta onneksi isä on hoitanut lapsiaan. Lapseni ei enää pidä kovastikaan mummostaan, kun on tajunnut nyt murrosikäisenä millainen mummo todellisuudessa on. Täytyy sanoa, että edelleenkin minua joskus hirvittää kun lapset käyvät mummolassa. Mutta ilmeisesti kun olen pois "pelistä", niin hän on suhteellisen kunnollinen mummo lapsenlapsilleen. Toki hän on pitänyt huolen, että lapseni eivät tule isän puolelta perimään mitään arvokasta koskaan lahjoittamalla suurimman osan omaisuudesta miehen veljelle ; ). No, onneksi omat vanhempani ovat varakkaita, joten lapset tulevat minun puolelta perimään ihan tarpeeksi = ). Ehkä ongelmallisinta anoppisi kaltaisen henkilön kanssa on se, että hänen sairautensa tavallaan myrkyttää kanssaihmisten elämän. Ei ole olemassa rauhallista ja seesteistä elämää, kun tälläinen henkilö jatkuvasti keksii uusi draamoja jne. Suosittelen välien poikkilaittoa. Ainakaan mahdollinen lapsenne ei joudu kärsimään manipuloinnista. Tiedän miten pelottava on tunne, kun toinen on niin sairas ettei tiedä kuinka pitkälle hän on valmis menemään.

Lue lisää

Kiitokset sinulle ja muillekin vastauksistanne =) Olemme saaneet niistä voimaa ja jaksamista. Tilanne on tosiaan niin, ettei kumpikaan meistä enää jaksaisi henkisesti yhteydenpitoa anoppiin. Otimme nyt yhteyttä vielä näihin sukulaisiin (kummitäti ja hänen perheensä), jotka ovat meitä alusta asti arvostelleet ja yrittäneet pakottaa puolisoani olemaan yhteydessä vanhempiinsa. Pyysimme, etteivät he sotkeutuisi enää riitaan, eivätkä kannustaisi äitiä laittamaan vanhemmilleni kirjeitä, joissa oli mainittu, että kummitäti ja hänen perheensä ovat sanoneet meidän olevan henkisesti sairaita. Noh, kummitäti otti yhteyttä äitiini (en tiedä mistä penkoi numeron ja nimen). Puhui äidilleni, etteivät he ole mitään sellaista sanoneet ja teeskenteli mitä ihaninta sukulaista puhelimessa. Kummitäti soitti puolisolleni sitten ja väitti, kuten on aiemminkin tehnyt, että me olemme pilanneet heidän välinsä puolisoni vanhempiin ja että puolisoni täytyy, suvun onnen ja rauhan vuoksi, pitää yhteyttä äitiinsä, olipa äiti millainen vain. Noh, puolisoni sitten sanoi puhelimessa, ettei hän siedä väkivaltaa ja esim. sitä, että serkkutyttö oli lyönyt häntä, kun olimme vierailulla serkun luona. Kummitäti vain sanoi, että on häntäkin lyöty ja talossa talon tavalla. Hulluja siis taitavat olla koko suku. Hän sössötti puhelimessa miten heillä on hirveä kriisi ja miten me nyt ollaan pilattu heidän elämäänsäkin teoillamme. Mummolle ja ukille riitti aikanaan, kun he maanittelivat meitä ottamaan yhteyttä, että sanoimme kauniisti, että asiahan kuuluu vain meille tai oikeastaan vain puolisolleni. Hän tekee omat ratkaisunsa ja päättää omista asioistaan. Osa suvusta on tosiaan aika sairasta. Juuri kyseisestä perheestä löytyy uskonnollisuutta (en siis tarkoita loukata muita uskovaisia tällä tekstilläni. Kaikki uskovaiset eivät välttämättä ole samanlaisia), perheväkivaltaa, anoreksiia, paniikkihäiriötä, toisten ihmisten tuomitsemista, toisten asioihin todella hanakasti tunkemista, yritystä kontrolloida ja käskeä muita. Minusta on niin tekopyhää, että he ovat aktiivisesti mukana kirkon toiminassa, käyvät herännäisten seuroissa jne. Ja sitten kuitenkin hakkaavat toisiaan ja siinä sivussa myös muita ihmisiä, tuomitsevat ym. Se mitä minä olen käsittänyt tähän ikään mennessä luterilaisen uskonnon opeista, on hiukan toista. Mutta mistäs minä voin tietää, kun en mikään himo uskovainen ole. Näiden ihmisten kanssa emme tosiaan halua olla missään tekemisissä, mutta en vain tiedä miten se tulee toteutumaan. Aina kun olemme käymässä puolisoni mummon ja ukin luona, kyseiset sukulaiset tunkevat sinne väkipakolla juuri samaan aikaan. Varsinkin mummokin maanittelee aina lähtemään heidän kanssaan syömään ym. Mummo ja ukki ovat todella ihania, mutta kyseisen syyn vuoksi meistä ei ole oikein mukavaa mennä käymään siellä. Tämä uskovainen perhe etsii aina jotain voivoteltavaa ja tuomittavaa sekä tietenkin kriisejä. He soittelevat toisilleen (olemme nähneet omin silmin) ja juoruilevat, voivottelevat monia tunteja toisten asioista. He saattavat myös ottaa yhteyttä siihen ihmiseen, joka on tehnyt "väärin" ja ilmaista omat mielipiteensä asiasta ja siitä miten ne asiat pitäisivät olla. Näille ihmisille on aivan sama, vaikka puolisoni joutuisi vieläkin perheessään kohtaamaan väkivaltaa ja määräilyä, kunhan vain heidän julkisivunsa pysyy pystyssä ja suku yhdessä ikuisesti. He järjestävät aina suuria juhlia ja niihin on tietenkin pakko osallistua. Heillä itsellään on ikuisesti kulissit päällä ja anteeksi he eivät pyydä koskaan, vaikka olisivat käyttäytyneet kuinka törkeästi tahansa. Tuntuu, että meidän täytyisi (heidän mielestään) pitää puolison vanhempiin yhteyttä, jotta heidän omatkaan kulissit eivät kaatuisi ja jotta juhlissa ei kukaan alkaisi kyselemään, että mikseivät ne ja ne henkilöt tulleet. Kerron tosiaan näistä asioista ihan sen vuoksi tänne, että itseäni tämä kirjoittaminen ja muiden kokemusten lukeminen auttaa. Sitähän sanotaan, että kirjoittaminen on kuin terapiaa ja en ihmettelisi vaikka tulisinkin hieman terapiaa tarvitsemaan tämän jälkeen. Ja anopin mielikin olisi varmasti helpottunut jos minä hulluna miniänä vähän hoitoon hakeutuisinkin ja parit diagnoosit hyppykupan tavoin siirtyvästä paranoidisuudesta saisin =) Pitäähän sitä hieman itseironiaakin olla :) Toivon todella että tästä olisi apua muillekin ihmisille ja toisetkin samassa tilanteessa olevat ihmiset saisivat tästä jotain vinkkejä ja apua. Osan sukulaisten kanssa on niin helppoa ja vaivatonta kanssakäymistä. He ovat alusta alkaen sanoneet, että aikuiset hoitavat itse omat asiansa. On tuntunut niin helpottavalle, että tällaisiakin ihmisiä suvusta löytyy. Joihinkin sukulaisiin taas, jotka eivät usko ettei asia heille kuulu, on vain pakko katkaista välit, ihan oman jaksamisen vuoksi. Jo anopissa olisi ollut tarpeeksi kestämistä meille. Kuitenkin täytyy muistaa, että nämä sairaudet eivät synny aivan itsestään, vaan yleensä sillä kasvuympäristölläkin on merkitystä. Anoppi tosiaan silloin kun hänet tapasin puolisoni ja minun yhteisellä asunnolla voivotteli omaa lapsuuttaan ja toisen miniänsä käytöstä jne. ja puolisolleni valitteli tulleensa työpaikallaan kiusatuksi ja ties mitä. Silloin minulle jo tuli sellainen tunne, että voiko oikeasti yhdelle ihmiselle vain tapahtua noin paljon kaikkea ikävää ilman, että hän itse on tehnyt mitään väärin. Jos jokin oikeasti kuulostaa liian hyvälle/pahalle (tai näyttää/vaikuttaa liian hyvälle), luultavasti se ei ole sitä. Teidän neuvoistanne on ollut paljon apua =) Nyt meillä tosiaan alkaa hiljaisuuden aika minun ja puolisoni puolelta tiettyihin sukulaisiin ja etenkin vanhempiin päin. Katkaisemme heihin täysin välit, tulipa siitä nyt millainen sotku sitten tahansa. Jaksamista kaikille samassa tilanteessa olijoille!

kerron vielä, kirjoitti:

että mieheni karjahdettua sisarelleni puhelukieltonsa sisar jättikin meidät rauhaan pitkiksi ajoiksi. Kyllä minusta puolison on autettava, jos näyttää siltä, ettei toisella ole syyllisyyden takia resursseja pitää itsestään huolta ja suojella itseään! Minäkin tunsin aina tekeväni väärin kieltäytyessäni esim. vastaamasta puhelimeen. Syyllisyydentunteet ovat kauheita ja niillä voivat lähisukulaiset pitää toisia pihdeissään vaikka miten - niistä on vain yritettävä vapautua, jos vaihtoehtona on tuhottu elämä!

Lue lisää

Ex-anoppini, se lastani manipuloiva mummo oli myös niin uskovaista. Kaikissa kirjeissä jne. hän korosti, että minunkin pitää antaa anteeksi hänen virheensä ja tekonsa kun kerran Jeesuskin antaa. Aika tekopyhää olla ilkeä, paha ja loukata ja vaatia, että uhrin pitää antaa anteeksi kun on uskovainen. Ja antaa aina vaan anteeksi jatkuvat loukkaamiset vaikka kuinka monta kertaa? Minua vieläkin oksettaa "maan matonen"-virret, joita jouduin anoppilassa sunnuntaisin aina kuuntelemaan. Körttiläisyys ja pohjanmaa, never again!

entinen uhri kirjoitti:

Ex-anoppini, se lastani manipuloiva mummo oli myös niin uskovaista. Kaikissa kirjeissä jne. hän korosti, että minunkin pitää antaa anteeksi hänen virheensä ja tekonsa kun kerran Jeesuskin antaa. Aika tekopyhää olla ilkeä, paha ja loukata ja vaatia, että uhrin pitää antaa anteeksi kun on uskovainen. Ja antaa aina vaan anteeksi jatkuvat loukkaamiset vaikka kuinka monta kertaa? Minua vieläkin oksettaa "maan matonen"-virret, joita jouduin anoppilassa sunnuntaisin aina kuuntelemaan. Körttiläisyys ja pohjanmaa, never again!

Lue lisää

Ei voi olla totta. Nämäkin sukulaiset ovat Pohjanmaalla asuvia körttiläisiä! He ovat kyllä yrittäneet houkutella meitäkin ties mihinkä körttitapahtumiin ym. heti alusta lähtien, mutta puolisoni on aina sanonut että ei mennä. Nyt ymmärrän miksi =)

alkuperäinen_3 kirjoitti:

Ei voi olla totta. Nämäkin sukulaiset ovat Pohjanmaalla asuvia körttiläisiä! He ovat kyllä yrittäneet houkutella meitäkin ties mihinkä körttitapahtumiin ym. heti alusta lähtien, mutta puolisoni on aina sanonut että ei mennä. Nyt ymmärrän miksi =)

Lue lisää

Joo, sama juttu. Ehkä uskonnon varjolla voi tehdä mitä vaan? Suvaitsevaisuus ja ahdaskatseisuus oli valitettava ongelma.

entinen uhri kirjoitti:

Ex-anoppini, se lastani manipuloiva mummo oli myös niin uskovaista. Kaikissa kirjeissä jne. hän korosti, että minunkin pitää antaa anteeksi hänen virheensä ja tekonsa kun kerran Jeesuskin antaa. Aika tekopyhää olla ilkeä, paha ja loukata ja vaatia, että uhrin pitää antaa anteeksi kun on uskovainen. Ja antaa aina vaan anteeksi jatkuvat loukkaamiset vaikka kuinka monta kertaa? Minua vieläkin oksettaa "maan matonen"-virret, joita jouduin anoppilassa sunnuntaisin aina kuuntelemaan. Körttiläisyys ja pohjanmaa, never again!

Lue lisää

Hmm, luulisi että uskonto sanoisi enemmän niin, että itse pitää yrittää antaa anteeksi ennemmin kuin että ryhtyy vaatimaan sitä muilta. Jos haluaa anteeksiantoa muilta, niin kai se pitää sitten kauniisti pyytää, eikä lähteä sitä vaatimaan.