Ollaan oltu kihloissa pian kolme vuotta ja yhdessä kuljettu kaikkiaan 6-vuotta. Nyt sitten vaimokkeella on palava halu päästä naimisiin ja kuulemma ensi kesä olisi kaikista sopivin, koska muut kaverit menevät sitä seuraavina kesinä naimisiin..puheitten mukaan.
Noh, minä koen tuon painostuksena sillä en itse tunne olevani vielä valmis avioliittoon. Tästä on pientä riidan poikastakin syntynyt, kun en pysty lupaamaan mitään. Ensi kesään olisi vielä aikaa, mutta ei se vaan niin yksinkertaisesti käy. Kyllä tämän asian kanssa täytyy olla yhtämieltä!
Miten saisin vaimokkeen ymmärtämään, ettei tämä asia pyöri hänen napansa ympärillä?
vaimoke painostaa vihille
mutta ei vielä
394533
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
eiköhän tuo ole aika kuuma keskustelun aihe jokaisessa perisuhteessa joka on kestänyt pidempään ja joka on vakavalla pohjalla.. olen itsekkin ehkä hieman "painostanut" omaa kultaani tuon naimisiin meno asian tiimoilta olemme olleet yhdessä nelisen vuotta ja tunteneet kaveripohjalta reilun kymmenen vuoden ajan.. nyt meillä on yhteinen omistus asunto ja puolen vuoden ikäinen lapsi.. olen halunnut naimisiin siitä lätien kun sain kuulla raskaudestani, mutta mieheni ei lämpene vielä ajatukselle.. perusteluiksi olen saanut sen että hän haluaa mennä vain kerran naimisiin ja olla täysin varma valinnastaan.. nyttemmin olen lopettanut "painostamisen" enkä enää ota stressiä koko naimisiin menosta, monet lapsiperheetkin ovat avoliitossa ja hyvin menee.. :) joten vinkiksi aloittajalle: perustele naisellesi hyvin miksi et vielä halua naimisiin ja muista antaa paljon rakkautta jotta hän tajuaa ettei tarvitse olla naimisissa jotta saa rakkautta... :)
Kyllä me rakastetaan toisiamme vaikeinakin hetkinä, mutta tahtoo tuo yhteisen ajan puute haitata välillä. Se luo niitä vaikeita hetkiä. Toivottavasti teillä naisilla ei ole siksi palava halu päästä naimisiin, kun kaveritkin ovat menneet :) Tässä meidänkin kaveripiirissä on muutama pariskunta mennyt naimisiin viimeisen kolmen vuoden sisällä. Että en ihmettele yhtään jos oma emäntä rupeaa jo tinkimään vihille.
"Kyllä me rakastetaan toisiamme vaikeinakin hetkinä, mutta tahtoo tuo yhteisen ajan puute haitata välillä. Se luo niitä vaikeita hetkiä." Tästä sai nyt sen kuvan, että vaikeiden hetkien aikana et ole varma suhteestanne. Joo silloin ei tosiaankaan kannata mennä naimisiin. Kyllä jokaiseen parisuhteeseen kuuluu ne vaikeatkin ajat, ja jos ei osaa niitä hyväksyä ja ne aiheuttavat empimistä, niin kerro se vaimollesi, älä meille. Minusta vaikeat hetket ei pitäisi olla este naimisiinmenolle, tai sitten ne ovat todella vaikeita hetkiä (ja ajan puute ei siltä kuulosta, vaan ainoastaan järjestelykysymykseltä).
Siis teillä on omistusasunto lainoineen yhdessä ja lapsi, mutta mies sanoo että "haluan olla varma valinnasta". No kyllä tossa vaiheessa luulis kaverin olevan valintansa tehnyt jos on asunto ja lapsi. Miehet ei ole yhtä romanttisia kun naiset, mutta kyllä naisella on oikeus vähän pillastua ja vaatia päätä vadille noissa asioissa.. Että ei tekosyitä, suosittelen suoraa puhetta!!!!
Huhuh! Tuollaisen kommentin jälkeen meikä olisi kyllä pakannut reppunsa ja lapsensa samantien ja antanut äijän jäädä miettimään, kukahan sitten olisi se oikea, jos ei kerran hänen lapsensa äiti! En kerrta kaikkiaan jaksa ymmärtää teitä naisia, jotka hankitte lapsia sellaisen miehen kanssa, joka ei kelpuuta teitä vaimokseen!
keskinäinen testamentti tai muu paperi, joka takaa sulle oikeudet yhteiseen omaisuuteen, jos kuolema tai ero yllättää. Turhan usein se hyväuskoinen avovaimo jää tyhjän päälle, kun vaan oottelee sitä liittoa ja jotain sattuukin yllättäen. Huomisesta et voi tietää.
Siis miehesi taitaa olla hieman lapsellinen. Lapsen hankkiminen ja omistusasunnon hankkiminen on suuri sitoutuminen jo (tai pitäisi olla ). Ehkä hän siis haluaa siitäkin huolimatta pitää takaporttia auki. Kun herra kyllästyy, voi hän tuosta noin vaan nostaa kytkintä ja jättää lapsenhoidon ym. vastuun yksin sinun harteillesi. Aivan kammottavaa..
Siis äijä on kanssasi hommannut omistusasunnon ja pannut sinut paksuksi, mutta ei vielä tiedä, oletko hänelle se oikea! Mitä hemmettiä, ja sinä siedät tuollaista! Eli avioliitto on jotenkin lopullisempi ja sitovampi juttu kuin asunto ja lapsi? Avioliiton sentään saa purettua, lapsi ei niin vaan katoa papereita allekirjoittamalla! Vai ajatteleeko hän, että voi nyt halutessaan jättää penskan helpommin äidilleen ja lähteä elämään näitä vielä kokematta jääneitä asioita! Oksettavaa.
nykyään voi tehdä lapsia ja saa itselleen kätevästi kotiorjan, eikä tarvitse edes vihille viedä! Sitten kun kyllästyttää niin eikun vaan muuttaa, kun ei edes oltu naimisissa niin ei mitään ongelmia! Älkää naimisiin haluavat naiset tehkö lapsia ennen papin aamenta tällaisille miehille. Jos mies ei ole vieläkään varma oletko oikea, vaikka teillä on jo lapsi, olette väärillä jäljillä!
sitä orjuutta poista ja yhtähyvin voi lähteä avioliitostakin ,ja lapsista saa samat elaritkin... eikä ne liitot kauaa kestä, että suo siellä ja vetelä täällä..........
Haluaa olla täysin varma valinnastaan??? Ja teillä on kuitenkin lapsi ja kaikki. No huhhuh sekö todella loukkaavasti sanottu.
"Miten saisin vaimokkeen ymmärtämään, ettei tämä asia pyöri hänen napansa ympärillä? " ...vaan sinun navan ympärillä? Olette olleet jo kuusi vuotta yhdessä, joten en yhtään ihmettele jos vaimoke painostaa. Hän laskeskelee että jos sinusta ei kuuden vuoden kuluttua tunnut valmiilta, niin ei koskaan. Jos ei koskaan tunnu valmiilta, ei tule avioiduttua eikä lapsia. Ikä painaa päälle.
Ymmärtäisin ongelmasi, jos et olisi luvannut hänelle avioliittoa. Mutta kun olette olleet kihloissa jo muutaman vuoden, ja kun se on lupaus avioliitosta, niin silloin ei probleemi ole välttämättä vaimokkeessa. Tai jos tarkkoja ollaan, niin kihloissa joku on silloin, jos on sovittu naimisiinmenosta. Eli jos olette kihloissa, kuten tekstisi mukaan olette, olette myös sopineet naimisiinmenosta. Eli käännetäänpä ongelma, mikä sinulla kiikastaa, kun olet tuon sopimuksen aiemmin jo uskaltanut tehdä? Vai oletteko vain pukanneet ns. teinikihloihin, joka tarkoittaa rinkuloita tassussa, muttei mitään muuta?
Rakastatko vaimokettasi? Jos, niin miksei sitten naimisiin? Mikä siinä niin hirvitää? Olettehan jo kihloilla sitoutuneet toisiinne. Ja voithan olla osallisena ideoimassa mieleisiäsi kemuja ja tehdä sen vaimokkeen kanssa ihan oma seremoniallinen suhteen tunnustaminen? Häitä ja naimisiin menoa ei kannata ajatella vanhoilla teeseillä. Itse seurustelin aikoinaan myös pitkään miehen kanssa, joka kyllä olisi kihlannut, muttei halunut naimisiin. Kävelin vihdoin ulos muka-hyvästä parisuhteesta 9 vuoden jälkeen. Arvaa kuinka paljon helpompi on lähteä kuuden vuoden jälkeen?
EIvätkö nämä nykyajan ihmiset ymmärrä, että kihlaus on muutakin kuin vain kultainen sormus ja kakkukahvit???!!!! Naimisiin olette menossa, sen lupasit tulevalle vaimollesi kihlautuessasi.
Olen nimittäin arka henkilö ja suorastaan pelkään ottaa askelia elämässä. Olen myös hitaasti sitoutuvaa sorttia, sillä suostumus kihlautumiseen tuli minulta kolmen vuoden kuluttua seurustelun aloittamisesta. Vaimoke tinki siinäkin asiassa pitkään, kunnes viimeisellä suostuin. ps. jätetään ne capsit ja turhat huutomerkit pois
Et siis ole varma, haluatko olla kihlattusi kanssa koko loppuelämäsi, koska noin paljon epäröit? Ehkä se kannattaisi kertoa hänellekin, niin hän voi tehdä omat ratkaisunsa. Kyllä minustakin kuusi vuotta on jo niin pitkä aika, että pitäisi pystyä sitoutumaan. Tai sitten ei ehkä pysty koskaan.
Niin se on totta, että jotkut eivät pysty sitoutumaan koskaan. Nämä ovatkin sitten niitä jotka harrastavat irtosuhteita niin kauan kunnes ikä rupeaa painamaan. Itsellänikin on paikoin tunne, että ihan kuin jotain olisi jäänyt vielä kokematta....
Jos sinusta tuntuu että haluat kokea jotain muuta, niin luuletko että se tulee tapahtumaan nykyisen suhteen aikana, tämän naisen kanssa tässä suhteen tilassa (avoliitto) vai haaveiletko kokemuksia muista naisista jne? Joka tapauksessa sinun on tehtävä valinta jossain vaiheessa. Ja valitset miten vain, aina avaamalla uuden oven sulkeutuu osa vaihtoehdoista lopullisesti. Et voi koskaan kokea kaikkea, pitää vaan valita ja toivoa että valinta oli oikea. Arkuus ottaa askelia suhteessa voi pilata monta hyvää juttua. Ruoho ei todellakaan ole aidan toisella puolella aina vihreämpää, eikä kokemukset muista naisista ole välttämättä niin hehkeitä ja sen arvoisia että niiden takia kannattaisi hyvä suhde uhrata. Tosin voi ne ollakin, etukäteen sitä ei voi tietää. Yhden illan/yön juttu voi hyvinkin johtaa sen oikean löytymiseen tai voit saada HIV:n ja 18 vuoden elatusmaksut. Elämää ei voi elää oikein ja elämättä jättäminen on pahin virhe minkä voi tehdä. Pitää vaan uskaltaa. Eihän se ole ihan oikein että vaimokkeesi painostaa, mutta ymmärrän häntä oikein hyvin. Varmasti hermot menee jos mies ei osaa päättää ja jahkaa ja jahkaa vain vuodesta toiseen. Sun pitää nyt oikeasti ottaa niskasta kiinni itseäsi ja alkaa tehdä päätöksiä elämälläsi. Päätä haluatko olla tämän naisen kanssa ja mennä naimisiin vai haluatko mielummin lähteä etsimään kokemuksia maailmalta ja purkaa kihlauksen ja päästää vaimokkeesi etsimään itselleen rakastavaa miestä joka haluaa hänet kokonaan lopullisesti. Tuo jahkaus johtaa hyvin varmaasti eroon jossain vaiheessa ja kummaltakin menee hyviä vuosia hukkaan. Sinun pitäisi kyllä jo noin monen vuoden yhdessäolon jälkeen tietää, haluatko juuri tämän naisen vai et. Tuli mieleen muuten että jos haluat saada naisten näkökulmaa, miltä meistä tuntuu kun mies jahkaa ja jahkaa naimisiin/kihloihin menoa, niin käy lukemassa tuolta "Kosiminen ja kihlaus" palstalta "Kosintaa odottava"-aloitus. Voit ehkä ymmärtää vaimokettasi enemmän ja ymmärtää ettei tämä johdu todennäköisesti pelkästään kaveripiirin avioitumisbuumista.
Yhdyn täysin edelliseen. Jos et ole varma siitä että avovaimosi on sinulle oikea, olisi parasta sanoa se suoraan. Moni mies ei tajua, että eniten loukkaa haaskaamalla naisen aikaa ja pitämällä tätä epätietoisuudessa. Olin itse avoliitossa 5 vuotta ja mies ei osannut päättää mitään tulevaisuudesta. Vältteli vain puheenaihetta ja sanoi että asiat tapahtuu itsestään... Lopulta väsyin itse epävarmuuteen ja sanoin, että on parempi että eroamme. Mies oli vain tyytyväinen kun tein päätöksen hänen puolestaan. Katkeroiduin todella, sillä tunsin että minua oli petetty koko suhteen ajan. Erotessamme olin 30-vuotias ja tuntuu että mahdollisuudet uuden suhteen löytämiseen ja lasten saantiin ovat paljon heikommat nyt.
Eniten tässä ällistyttää tuo aloittajan vaimoke. Millainen nainen kinuaa ensin kolme vuotta "mennään kihloihin jooko" ja kun mies vihdoin pitkin hampain suostuu niin sitten "mennään naimisiin jooko" toiset kolme vuotta. Haloo? Pitäisi vähemmästäkin ymmärtää ettei mies halua. Vaihtaisi jo miestä. Ja aloittaja on varsinainen tossukka kun ei saa tehtyä päätöstä. Kyllä kuudessa vuodessa pitää jo tietää mitä haluaa. Sitten jos aloittaja vihdoin suostuu vihille niin seuraavaksi varmaan alkaa kinuaminen "tehdään lapsi jooko". Tuolla vauhdilla vaimo on jo vaihdevuosissa ennen kuin aloittaja saa päätetyksi että no jos nyt sitten. Tosin hyvä niin. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta kyllä minusta miehen kuuluu kosia, paitsi perinteisesti karkauspäivänä. Ja sitten kun on sanottu joo, niin kohtuullisessa ajassa ruvetaan toteuttamaan sitä lupausta. Tai sitten ei pidä sanoakaan joo.
Minun mielestäni halussa mennä ja kokea ei ole mitään vikaa eikä ole pakko sitoutua, mutta se on ok vain siihen asti, kun oma kumppanisi on ajatuksistasi tietoinen. Sitten on hänen vastuullaan, mitä hän tekee ja mitä haluaa elämältään vai jääkö vielä elättelemään toiveita. Itse roikuin vuosia jahkailijassa, joka myönsi kyllä rehellisesti, ettei tiennyt mitä tahtoo, mutta toisalta antoi ymmärtää, että tykkäsi minusta kovasti. Eli ei tehnyt päätöstä suuntaan eikä toiseen. Jälkikäteen ajatellen olisin arvostanut häntä paljon enemmän ja minulle olisi jäänyt suhteesta parempi maku, jos hän olisi sanonut, ettei ole vielä valmis sitoutumaan ja että minun kannattaa etsiä toinen mies. Hän on nyt yli 40, eikä tietääkseni ole sitoutunut vieläkäään. Minä puolestani löysin miehen, joka jo parin kuukauden päästä tiesi haluavansa olla minun kanssani eikä halunnut enää juosta kokemassa mitään. Olen kovin onnellinen - välillä vain harmittaa, että meni niin kauan aikaa sen jahkailijan päätöksiä odotellessa. Itse olisi pitänyt tajuta päästää irti jo paljon aiemmin. Minun mielestäni kokemuksia saa ja pitää kokea, mutta toiselle pitää tehdä selväksi, että en ole vielä valmis sitoutumaan, vasta kokeilen.
1800- 1900 luvun alusta, ei pidä enää paikkaas enää...
takia elämä hukkaan menee, jos ei ole avioliitossa, nyt en tajuu, ja millai se eläminen muuttuu avoliitosta????avioliitoon??? Minä olen ollut avoliitossa 22v ja kaksi aikuista lasta, ja olen varmaan loppuun saakka.
Tarkoitin elämän hukkaan menemisellä sitä, että kun mies on niin selkärangaton ettei osaa päättää mitään, hän tuhlaa naisen aikaa! Naisella ei ole biologisista syistä ikuisuutta aikaa odottaa, että mies tekee päätöksiä. Itselleni kävi niin, sillä en halunnut esim. lapsia avoliitossa. Joten tarkoitukseni ei ollut arvostella avoliitossa olevia. Itselleni kuitenkin avioliitto olisi kertonut, että mies on tosissaan sitoutunut minuun.
No mutta eipä olekaan noin. Oletko vilkaissut voimassaolevaa lakikirjaa? Ihan sieltä avioliittolain kohdalta löytyy... Se on ainoa paikka, jossa kihlaus määritellään virallisesti ja siellä sanotaan se hiukan useammin sanoin kuin edellinen kirjoittaja sanoi, mutta asiassa hän oli oikeassa. Toki kihlausta saa jokainen väittää pelkiksi rinkuloiksi, niin ne 13-vuotiaatkin tekee. Mutta se on sitten ihan omintakeinen määritelmä, jolla ei ole mitään tekemistä sen ainoan virallisen kihlauksen kanssa. Jos miehekkeillä teettää naimisiinmeno tuskaa, ei pitäisi antaa periksi edes sen kihlarinkulan vertaa, kuten ap. oli mennyt tekemään. Ettei tule annettua vaimokkeille vääriä luuloja.
on nykyään kihlautumisella ei ole lainopillista merkitystä, se on kahden ihmisen välinen sopimus kuin mikä tahansa sopimus.Esim ei kihlakumppanit peri toisiaan.
Aivan totta. Suurtakaan laillista merkitystä sillä ei ole (kohta joku ottaa kumminkin kihlakumppania vastaan todistamattomuuden esiin). Mutta vaikkei sillä ole laillista merkitystä, se määritellään kuitenkin vielä laissa. Kaikki muut määritelmät ovat sitten enemmän tai vähemmän mutua, teinikihlauksetkin.
Avioliitto ja sitoutuminen on tahdon asia, niinhän vihkikaavassa sanotaan, ei siellä sanota ehkä. Kyllä avioon voi mennä nopeamminkin kuin monen vuoden jälkeen. Minä heitin elämästäni 7 vuotta pois kun jahkaaja sitten lopulta sanoi haluavansa elää sinkkuna...
ketjua "Miksi ei naimisiin?", nostin sinut sinne esimerkiksi.
Mieheni "painostaa" minua naimisiin, mutta vihille en halua. En tiedä miten asian voisi noille meidän kumppaneille selittää, mutta mielestäni painostaminen avioon on törkeää :/ Pienenä vinkkinä: näiltä palstoilta ei kannata myötätuntoa tai neuvoa hakea sillä täällä todennäköisin kirjoittelija tuntuu juuri olevan sinunkin tyttöystäväsi kaltainen häähullu nainen :D
Vai häähullut naiset täällä kommentoivat... Just joo. No, tilanne on nyt kuitenkin se, että niin sinä kuin aloittajakin pitävät kovasti kiinni oikeudestaan olla menemättä naimisiin. Eipä siinä mitään - mutta oletko tullut ajatelleeksi, miltä miehestäsi tuntuu..? Eikö hänelläkin ole jotain oikeuksia teidän parisuhteessanne? Hän haluaa vihille, sinä et - ja sinun tahtosi toteutuu, koska ketään ei voi väkisin alttarille pakottaa... Joten otetaanpa vielä kertaus: teillä aloittajan kanssa on kummallakin siippa, joka tahtoo sitoutua teihin loppuelämäkseen - te itse sen sijaan ette. Koetteko siis, ettei siippanne olekaan teille "niitä oikeita"..?
Minun mielestäni tässä ei ole kyse halusta päästä naimisiin vaan halusta sitoutua. Naimisiinmeno on kuitenkin useimmille merkki siitä. Ja aloittajan kommenteista saa kyllä sen käsityksen, että hän vastustaa nimenomaan sitoutumista vaimokkeensa kanssa.
Ymmärrän hyvin vaimokettasi.On ikävää naisena odotella,että se viimeinenkin askel tehtäisiin.Vallankin,kun itse ei tahtoisi "painostaa". Sellainen kiltti odottelu alkaa kyllä syömään sisintä vuosien jälkeen.Mahdollisesti alkaa omanarvontuntokin kärsiä,kun ei vaimoksi kelpaa.Kaikenlaisia lieveilmiöitä saattaa myös pikkuhiljaa ilmetä vaimokkeen käytöksessä,koska odottavan aika on pitkää tunnetusti. Mikäli sitä avioitumista vain yksin odottaa suhteessa niin hyväähän se ei tee kenellekään. Ihmettelen suuresti tätä ilmiötä,yhdessä asutaan,kihloissa ollaan,rakastetaan,jopa vanhuuteen asti nähdään tulevaisuutta mutta sitä tärkeätä askelta ei sitten olekaan uskallusta astua.Tehdä siitä rakkaastaan kunniallinen nainen avioliiton kautta.
Joku toinenkin tässä ketjussa oli odottanut yhdeksän vuotta ja vaihtanut sitten maisemaa. Olemme kohtalotovereita. Kuten sanottua, puoliso ei vaihtamalla parane.Voi jopa joutua ojasta allikkoon. Siinä kuuluisassa alkuhuumassa ei kannatakaan mennä naimisiin, koska kumppanin todellinen luonne paljastuu vasta pitkässä juoksussa. Avopuolisosi on se sama ihminen, jonka kanssa kuusi vuotta sitten aloitit. Syyt erota ovat yleensä puolison väkivaltaisuus tai alkoholismi. Jos näitä ei ole, olet tehnyt ihan hyvän valinnan, anna siis suhteellesi se arvo, joka sille puolisona ja isänä kuuluu antaa. Mieti asiaa kantiltasi, punnitse syyt ja seuraukset. Nykyinen suhteenne muuttuu jokatapauksessa joka päivä joko huonompaan tai parempaan suuntaan. Sinä olet siitä vastuussa. Tee parhaasi, enempään et pysty. Hiipuvaan hiillokseen kannattaa puhaltaa, mikäli haluat pitää tulta yllä! Muussa tapauksessa liityt pian näihin "vaimo ei anna"- valinnan tehneisiin ja silloin ei voi syyttää muita kuin itseään.
Kautta aikojen ihmiset ovat menneet naimisiin, jos haluavat perheen. Vihkiminen vahvistaa sen että ollaan vakaalla pohjalla ja halutaan pysyvä suhde. Siksi monet haluavat avioon, että se tuo turvallisuutta ja luottamuksen siihen yhteistä elämää suunnitellaan pitkälle eteenpäin. Sellainen turvallisuus on oikeastaan tasapainoisen perhe-elämän perusta. Jos rakastat naistasi ja haluat elää perheenä hänen kanssaan (ja olet sen jo aloittanutkin), niin miksi et voi vahvistaa perhesuhdetta avioliitolla? Varsinkin kun tiedät miten paljon se hänelle merkitsee, rauhottaa ja tuottaa luottamusta ja turvallisuudentunnetta. Vai onko sinulla joku syy kieltäytymiseen? Veikkaan: Et rakasta häntä tarpeeksi ja haluat pysyä vapaana josko joku sopivampi vielä osuisi kohdalle. Haluat esiintyä muille naisille vapaana miehenä, jotta mahdollisuudet muihin suhteisiin pysyisivät avoinna. Et ole aikonutkaan avovaimoasi elinikäiseksi kumppaniksi, ja on helpompi erota kun ei ole vihitty. Jos sinun pitäisi valita: joko vihille tai kokonaan eroon, niin kumman valitsisit?
Jos on 6 vuotta kimpassa etkä osaa päättää niin lopeta toi lässyttäminen. Toivottavasti daamisi löytää MIEHEN; tollasilla ikuisilla mikkihiirillä joiden ainoa tarkoitus on elää disneyland-elämää (eli kaikki pitää vaan olla kivaa ja harmitonta ja sulosta ja söpöstä tai sitten on eron paikka) sopii paremmin käydä vain huorissa. Sulla ei ole oikeutta tuhlata kenenkään elämää tolla munattomuudellasi. Toivottavasti sulla on edes yläpäässä munaa sanoa 'ei koskaan naimisiin' ja sillä selvä. Mutta ehkäpä daamisi jo kartoittaa mielessään uusia mahdollisuuksia, koska syytä ois! Hyvää yksinäistä loppuelämää sulle. PS. Mun mies on sentään MIES ja uskalsi naimisiin mun kanssa vaikka en olekaan täydellinen. Ei halunnut pitää mua huoranaan, vaan kihlaus kesti 3 kuukautta ja sitten avioon. Mutta mun miehessä onkin munaa...
Tällainen ketju pätkähti vastaan. Alkoi kiinnostaa, mitä on tapahtunut aloittajan elämässä näitten kirjoittelujen jälkeen?
Lainaus "Seksittömästä liitosta" keskustelusta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9690008#comment-48447859
"Muistan nuoruudessa, kun eräs minulle tuntematon mies sanoi meille avioliittoaikeistamme kuultuaan, että tärkeintä parisuhteessa on seksin sujuminen. Jos se ei synkkaa, on suhde tuhoon tuomittu.
Tämä lausahdus on palautunut voimakkaasti mieleeni avioliittoni purkautumisen myötä. Ero tuli sen vuoksi, että mies ei ollut seksielämäämme tyytyväinen. En pihdannut, annoin kun pyydettiin. Minusta seksimme oli niin tylsää, että se oli muuttumassa minulle etovaksi. Se taas johtui siitä, että olimme kasvaneet 20 vuodessa erilleen. Arvostimme ja harrastimme eri asioita, eikä oikein mitään yhteistä enää ollut.
Perussääntö parisuhdetta suunniteltaessa on:
- Seksihalut on oltava suunnilleen samansuuntaiset. Jos alunperinkin toinen haluaa huomattavasti enemmän, ÄLKÄÄ MENKÖ YHTEEN.
- Jo liiton alussa on huomioitava se, että ihmiset muuttuvat koko elämänsä ajan. Seksuaalinen halu ei pysy samana. Voi tulla haluttomampia aikoja puolin ja toisin. Jos tätä ei ole valmis tiedostamaan ja hyväksymään, ÄLÄ MENE PARISUHTEESEEN.
- Parisuhteessa on joustettava koko ajan. Jos et ole valmis joustoon seksissäkin, olet vaikeuksissa. Jos sinua ei haluta, on sinun silti pidettävä huoli puolisosi tarpeista edes jollain tasolla. Jos olet sitä mieltä, että sinun ei tarvitse naida koskaan, kun sinua ei satu huvittamaan, ÄLÄ MENE PARISUHTEESEEN tekemään toisianne onnettomiksi. Itsekkäiden ihmisten pitäisi pysyä sinkkuina.
- Jos parisuhteessa seksi on epätyydyttävää ja se vaivaa paljon, kannattaa harkita avioeroa. Jos lapset ovat isoja, kummatkin tyytymättömiä seksiin, EROTKAA IHMEESSÄ. Uuden kumppanin kanssa voit saada ikään kuin uuden elämän seksimielessä. Miksi ihmeessä huonosta seksistä narisee vuosikymmenen ja katkeroituu.
Minusta yksinolo on parempaa kuin elämä hiertävässä ahdistavassa liitossa. Sinkkuna on ainakin toivoa siitä, että jonkun joskus löytäisi. Vapaa-aikaa voi viettää ystäviensäkin kanssa. Yksinäisiin juhlapyhiin tottuu. Sitten ykskaks voi löytyä se yhteisen seksisävelen omaava kumppanikin :)"