Kaksi viikkoa sitten mieheni kertoi haluavansa erota. Tämä tuli minulle täydellisenä yllätyksenä. Takana yli kymmenen vuotta yhteistä elämää. Minun mielestä meillä ollut hyvä ja tasainen suhde. Ongelmiakin ollut, mutta aina selvitty hyvin. Mies kertoi harkinneensa lähtöä jo viime kesänä. Hänen mielestään suhteemme on tullut tiensä päähän jo ajat sitten ja sitä on jatkettu vain tottumuksesta. Tavan vuoksi vain asumme yhdessä, kuin kaverit, hän sanoi.
Kamalaa, että minä olen ajatellut täysin eri lailla suhteestamme. Olen pitänyt sitä täysin rakkaudellisena suhteena, joka voi hyvin. Olen itse rakastanut ja ajatellut, että emme eroa koskaan. En ole huomannut, että mies olisi ollut ahdistunut tai voinut pahoin. Ei hän ole mistään puhunut.
Selvisi myös, että mies on jo puoli vuotta tuntenut ja ollut ihastunut toiseen naiseen. Ovat tapailleen selkäni takana. Tämä oli kamala järkytys kaiken muun lisäksi! Luulen, että mies on niin tuon toisen lumoissa, että siksi haluaa nyt erota. Itse väittää, että olisi eronnut muutenkin. Minä en jotenkin usko sitä.
Nyt on tilanne, että mies tulee kotona vain käymään. On töissä ja kait tuon naisen luona, vaikka ei sitä myönnäkään. Soittelee ja viestittelee päivittäin. Tuntuu olevan ajatuksiltaan melko sekava. Sanoo, että haluaa nyt "omilleen" ja erota. Kuitenkin sanoo haluavansa tapailla ja pitää yhteyttä minuun ja että ehkä voisimme joku päivä mennä takaisin yhteen.
Minulle tulee outo tunne, että hän pakoilee nyt jotain. En tiedä mitä. Hän on irtisanoutunut työpaikastaan ja siirtynyt muualle töihin. Hän ei kerro suoraan missä on silloin kuin on "kateissa". On väsyneen, hermostuneen ja onnettoman oloinen.
No, kaksi viikko on lyhyt aika. Rakastan miestäni vielä täysillä ja en osaa kuvitella elämää ilman häntä. En voi ymmärtää miten hyvä suhde yhtäkkiä muuttui tällaiseksi. Kotona käydessään mies saattaa sanoa varsin suoraan, että olemme vain ystäviä, mutta kuitenkin lähtiessään sanoo "kyllä asiat järjestyvät, anna minulle nyt aikaa miettiä asioita". Aivan kuin ei tietäisi mitä aikoo tehdä.
Minä olen täysin rikki ja yllätetty, yksin ja hämilläni. Ensimmäisen viikon vain itkin ja olin tuskissani. Tämän viikon olen ollut kuin zombie, aivan tyhjä ja apaattinen. En ymmärrä mistään mitään. Välillä saan lyhyitä itkukohtauksia. En tiedä olenko shokissa. Kaipaan miestäni aivan älyttömästi, enkä pysty ajattelemaan että eroaisimme lopullisesti.
Käytännön asioita pitäisi hoitaa. Etsiä uutta asuntoa jne. en jaksa edes ajatella. Juuri ja juuri käyn töissä, sielläkin vain saatan istua ja tuijottaa ajatuksiin vaipuneena pitkän aikaa. Kun tulen töistä yksinäiseen kotiin alan heti itkeä ja menen sänkyyn makaamaan. Ruoka ei maistu kunnolla. Olen laihtunut paljon. Enimmäkseen vain makaan sängyssä ja odotan miehen soittoa tai viestiä, edes jotain...
Olen miehessä kiinni
kait ikuisesti?
7927
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
miten tuttua,olen kokenut ihan samanlaista. Nyt olen eronnut ja elämä ihan tasasta,mutta ihmettelen,miksi,roikuin siinä niin kauan? Hän,löysi uuden ja yritti pitää minua kaikenvaralla? Onneksi,sain ihan sattumalta ystävän,jonka avulla pääsin elämäni alkuun,erosin ja vaikka se oli hirveän vaikeaa,voin nyt hengittää vapaasti. Alussa,myös odotin miestä kotiin toisen naisen luota ja lopulta mies löi minua,riuhto tukasta,yritin kestää,mutta nyt vasta vuosien jälkeen huomaan,mitä tein En rakastanut itseäni!
Tässä se on: "Hän,löysi uuden ja yritti pitää minua kaikenvaralla?"
jo sinulle kertoivatkin, niin mies yrittää pitää sinua varalla, ellei tuo toinen suhde jostain syystä kannakaan. Sitten on niin hyvä palata kotiin muka katuvana, ajatuksensa selkiyttäneenä, kun sinä uskollisesti siellä odotat. Onhan se mukavaa pitää useampaa hoitoa samaan aikaan, saa vaihtelua. Sen sijaan, että yrittäisi parantaa teidän kahden välistä suhdetta, hän hakee vaihtelua muualta. Paha vaan, kun on kerran pettänyt toinen kerta onkin helpompaa. Ihan turha sinun on kuvitella, että mies palaisi sinun luoksesi ja eläisitte elämänne loppuun asti onnellisina. Seuraava kasvukriisi kun tulee, niin silloin jompi kumpi teistä tekee samanlaisen siirron. Sinä ehkä kostaaksesi, tai vaan kasvaaksesi, mies, kun huomasi sen kannattavan ja sinun odottavan kotona hänen seikkailunsa päättymistä ja taas, ah taas jatkuu auvoisa yhteiselo "kun rakastatte toisianne niin sanomattomasti". PYH! Ota itseäsi niskasta kiinni ja hanki oma elämä ja nauti siitä.
Tuo kaikki on niin tuttua... Meillä vaan lisänä se, että 2 pientä lasta. Erosta on kohta vuosi, enkä edelleenkään ymmärrä sitä ollenkaan. Luulin eläväni onnellisessa parisuhteessa, mutta mies vain eräänä päivänä ilmoitti ettei rakasta mua enää ja että on miettinyt lähtöä jo lähemmäs vuoden. Kuvioissa myös uusi nainen. Ja samaa sanoi, että olisi lähtenyt muutenkin, mutta en minäkään sitä usko. Itse olen edelleen henkisesti aika huonossa jamassa, joten neuvoja en oikein osaa antaa. Ex-mies sanoi eron jälkeen kaikenlaista omituista ja minulla on samanlainen tunne kuin sinulla että hän pakeni jotain. Tänä päivänäkään en eron syitä sen kummemmin tiedä. Kysynyt olen monta kertaa, mutta vastaus on vain etten kuitenkaan ymmärtäisi... Hirveästi voimia sinulle, tiedän kuinka raskas matka sinulla on edessä. Itse toivon, että tämä ensimmäinen vuosi olisi se pahin ja sitten helpottaisi, mutta tietää en voi...
Yli 3 vuotta, kohta 4, mies ilmoitti vaan muuttavansa toisen luo ja siinä kaikki. Silti hän edelleen käy ja haluaa herättää tunteitani lupaamalla paluuta ja sanomalla että kyllä me yhdessä vielä jatketaan. Miksi tekee tätä vielä näin monen vuoden jälkeen. Ei lie enää pitäisi hänen olla epävarma "uudesta" naisestaan,koska ei sieltä ole pystynyt lähtemään, eikä se toinenkaan ole häntä pihalle heittänyt, vaikka mies edelleen luonani käy. Varmaan siellä selittää,että lasten takia vaan.Tai ehkä se "uusi" pelkää että ukko lähtee kokonaan, jos ei anna lapsia tavata.Eipä tiedä totuuta uusikaan. Mistään ei saa puhua miehelle,mitään ei saa kysyä. Vieläkään ei ole selvinnyt, miksi hän aikanaan lähti.Selvittämättömät asiat tuntuvat vaivaavan itseäni kaikista eniten, enkä pääse siitä yli millään. Laahustan kuin zombi ja välillä nauran hysteerisesti ja olen ns. iloinen jne....En tajua MIKSI edelleen haluaa lupailla asioita,mitä ei voi/pysty pitämään. Huoh...
...kannattaa sisäistää. Enkä todellakaan väitä, ettei saisi, tai pitäisi antaa anteeksi, uskoa, toivoa ja rakastaa. Mutta yritä asettaa itsesi tilanteen ulkopuolelle, ja tarkastella miehen TEKOJA, ei sanoja, joita puhutaan vain omaksi eduksi. Eli mies on jättänyt sinut. Hänellä on uusi nainen. Väliäkö mitä sinulle selittelee, katso totuutta. Sen jälkeen mieti, haluatko SINÄ olla miehen kanssa, joka kohtelee sinua noin. Haluatko miehen, joka on myös jonkun muun mies. Suutu sille, tai sitten suutu itsellesi siksi että olet matto, johon p*skaiset kengät pyyhitään ja kävellään yli.
Olisit huomannut, ettei miehesi viihdy suhteessanne, jos kommunikaatio/viestintä välinne olisi toiminut. Ihminen on vielä sellainen epeli, ettei halua vastaanottaa toiselta viestejä, jotka kokee jollain tavoin uhaksi. Nenä pystyyn nyt ja kerää itsekunnioituksesi! Mies voi sanoa mitä tahansa huomatessaan, että olet surkean riippuvainen hänestä ja uskot kaiken vain siksi, että haluat uskoa. Kenties terapia auttaisi? Vain muutama kerta psykologin juttusillakin? Ellet pysty purkamaan ajatuksiasi jonkun/joidenkin ystävien/tuttavien/sukulaisten kanssa.