Tuleeko veron poisto vai ei, toivottavaa heidän ammatin jatkuvuuden kannalta, että tuo poisto tulisi. Ei hirveen kauan kannata hörppiä automaattikahvia muovikupista ja jutella niitä-näitä työkaverinsa kanssa. Myyjäthän suorastaa odottavat, että pääsevät näyttämään myyjätaitonsa kuluttajille. Toivottavasti näin käy kohta =).
automyyjillä selkä märkänä tällä hetkellä
mukava heppu
5823
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Veron rukkaus menee syksyyn. VM lähtee juuri lomille, eikä mitään tapahdu lomien aikana. Veron poistoa tai todennäköisemmin puolitus tapahtuu vasta syksyllä. VM ei aikoinaan valinnut sitä ainoaa järkevää tapaa toimia, eli laittoman veron poistoa heti EU-jäsenyyden alettua. Nyt veroa on pienennetty aina tuomioiden ja tuoton sakkauksen jälkeen. Jos jatketaan samaa kaavaa, niin autoverosta poistuu 50% joulukuussa 2009. Lopullinen poisto tapahtuu varman joskus 2011 tai 2012. Saman aikaisesti joudutaan puututmaan polttoaineveroon, koska jo nykyinen vero haittaa taloden toimintaa.
sönkötystä, vuodesta toiseen...
Vai muka sönkötystä? Päinvastoin vero on pysynyt muutoksista huolimatta sikakorkealla. Saksalais-suomalaisella kauppakamarilla on esimerkkinä perheauto VW Passat, joka perusdieselinäkin saa 17,7% autoveroa alvin lisäksi, ks. http://www.dfhk.fi/fileadmin/images/pics/Publikationen/e-briefe_pdf/e-brief_8-07.pdf "In Finnland wird zum 1. Januar 2008 ein neues Autosteuersystem eingeführt, das jedoch weiterhin zu einer im europäischen Vergleich äußerst hohen steuerlichen Belastung beim Kauf eines PKW führt." Saksaa osaamattomille lyhyenä käännöksenä, että Suomen nykyinen autovero johtaa "eurooppalaisittain äärimmäisen korkea verorasitukseen", vaikka vähän helpottikin aiempaa tilannetta. Ei siis tartte ihmetellä, että ekomaksuilla hellityt saksalaiset ostavat 2009 aikana yli 3 000 000 henkilöautoa, eivätkä suomalaiset voi uneksia edes 100 000 Astran tasoisen reuhakkeen hankinnasta. Kiitos autoveron, laman ja autoverokeskustelun joka on taas lähtenyt liikkeelle. -Thank God, "sönköttäjiä" löytyy taas!
"Päinvastoin vero on pysynyt muutoksista huolimatta sikakorkealla." Juuri näin on käynyt, mutta tämä mainittu sönköttäjä on "poistanut" meiltä autoveron kertarysäyksellä kokonaisuudessaan jo vuoden 2007 aikana. Jälkeenpäin sitten vain huvittavia selityksiä "en olisi uskonut..."
Nyt niitä sönköttäjiä vasta riittääkin. Tullipomo, Hesarin päätoimittaja, liikenneministeri: kaikki tahtovat poistaa autoveron kertarysäyksellä. Ai niin, ja myös se Kauppalehden keskustelun mesemies.