Niin, mitä odotat ystävältä tai millainen toivot ystäväsi olevan?
Miulla ei taida olla enää yhtään ystävää jälellä ja mietin, mitä olen tehnyt väärin.
Tai kenties vaan elämä vienyt erilleen ja introverttinä tyyppinä en saa helposti uusia vanhojen ystävien jatkettua omaan suuntaansa.
Mieluusti kyllä kuulisin muiden näkemyksiä siitä, mitä ystävältä odotetaan.
Mitä odotat ystävältä?
Sarla
7882
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on sama tilanne kuin sinulla, tosin ystäviä on vielä jäljellä mutta monet ystävä-suhteet ovat loppuneet eikä uusia ole samaa tahtia tullut tilalle. Hyvässä ystävä-suhteessa vallitsee mielestäni reilu ja oikeudenmukainen käytös. Ystävälle ei olla ilkeitä, sovituista asioista (tapaamisista ja menoista) pyritään pitämään kiinni, ja ystävän asioista ollaan kiinnostuneita. Toki elämässä tulee tilanteita, että ystävällä on elämässä hektisempää kuin itsellä ja silloin omat asiat jäävät varjoon (tai toisinpäin), mutta molempien asioista ja elämästä pitäisi olla aikaa puhua. Ja eräs tärkeä asia: ystävää täytyy olla aikaa tavata myös mukavien asioiden merkeissä, eikä aina ongelmien valitus -mielessä. Nämä ovat niitä syitä miksi osa omista ihmissuhteista on kaatunut, olen syyllistynyt näihin virheisiin itsekin, ja joidenkin ystävien osalta tällaista käytöstä on ollut minua kohtaan.
mun mielestä ystävyydessä on tärkeimpiä asioita luottamus(tiedät että jos kerrot jotain henkilökohtaista ystävälle niin se myös jää vain hänen tietoonsa), kuuntelee mitä toinen sanoo eikä vain marmata omia ongelmiaan ja toisin päin. älä feidaa kavereitasi jonkun muun "tärkeämmän" jutun takia, ellei syy ole sitten tosi tärkeä! vaikka myönnetään että itsekin olen feidannut esim. treffejen takia kaverit, mutta sen yleensä ymmärtää kunhan siitä ei tule tapaa. on myös tärkeää että antaa ystävälle tilaa sitä tarvittaessa, jokainen haluaa joskus olla yksin, eikä siitä saa ottaa nokkiinsa. myös sympatialla on iso osa, ainakin omasta mielestäni, kun kaikki menee päin persettä tarvitsee jonkun jolle voi avautua ja joka kuuntelee ja lohduttaa. ja hauskan pitoa unohtamatta, mielestäni ystävien kanssa tulee kerätä mahdollisimman paljon ihania muistoja, joista voi sitten myöhemmin puhua :)
Suoranaisesti väärin ole mitään tehnyt. Ystäviltäni en niin hirveitä odota, mutta tyttöysätävältä ennen kaikkea puoleensävetävyyttä.
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys. Minulla ei aikuisiällä ole oikeastaan ollut ystävää. Uppouduin parisuhteeseen ja työntekoon niin totaalisesti, että varmasti omasta syystäni jäivät silloiset ystävät. Tai ehkä he eivät sitten olleet minulle sellaisia ystäviä, jotka olisin halunnut säilyttää.
Yleensä viihdyn hyvin yksin, ja nautin omasta rauhasta ja hiljaisuudesta. Mutta toisinaan kaipaan ystävää.
Kaipaisin sitä, että voisi keskustella erilaisista asioista. Mutta mistä? Huomaan, että olen kadottanut keskustelutaidon. Joskus kun tapaan vanhoja ystäviäni, niin en tiedä mitä pitäisi jutella. Tuntuu kuin kaikilla olisi vaan ongelmia, sairautta tai työongelmia tai jotain muuta. Tapaaminen on sitten vain ongelmatilanteiden päivittämistä. Toivoisin siis ystävällä olevan myös iloisia asioita. Ei se haittaa jos joskus jotain valittaakin, mutta se ei voi olla se ainoa puheenaihe.
Olen luultavasti empaattinen henkilö, sillä esim. työpaikalla useampi henkilö käy kertomassa minulle omia huoliaan. Jokin aika sitten minulla oli ongelmallinen tilanne, ja mielestäni se näkyi käytöksessäni työpaikalla. Sillä tavalla, että vetäydyin omiin oloihini, kävin kahvilla omia aikojani jne. Loukkaannuin aika paljon, kun huomasin, että kukaan ei tullut kysymään, että mikä minulla on, tai miten minä jaksan. Osa kyllä huomasi muutoksen, sillä eivät enää tulleet niin paljon niitä omia juttujaan jauhamaan. Toivoisin, että ystävä olisi kiinnostunut minusta, enkä olisi pelkästään kuuntelija.
Ja ystävän pitäisi olla luotettava, kuten tuossa jo joku vastasikin. Ystävä ei kerro toisen asioita eteenpäin, ja pitää sen minkä lupaa.
Enpä tiedä, ehkä minun luonteeni on sellainen, että en niin hirveästi kaipaa sydänystävää. Mutta sellainen ystävä, jonka seurassa olisi helppo olla, ja jonka kanssa voisi käydä teatterissa tai konsertissa tms. ja jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia luottavaisin mielin, olisi mukava olla. Yhteydenotot pitäisi tapahtua molemmin puolisesti. Ei jatkuvasti eikä toisessa roikkuen.
tässä näitä minun toiveita.
ystävältä läsnäoloa ja sitä että voi olla oma itsensä. Kavereiden kanssa ei tarvitse kaikkea jakaa mutta ystävän kanssa pitää voida kun on vaikeaa.
En voi sietää itsekeskeisyyttä, jonkalaisia monet ovat. Ikäänkuin olisi ikuinen teini-ikä jäänyt päälle. Se ei auta omaa pahaa oloa vaan vie päinvastoin voimia!Ystävän kanssa pahatkin asiat kääntyvät sitten iloksi sen jälkeen kun voi olla oma itsensä. Ystävä on läsnä ja auttaa vaikka ei pyytäisikään.
Ei tietenkään tarkoita että pitäisi olla joku roskasäkki johon kaikki oma paha olo taipienetkin vituttavat asiat puretaan, vaan ne suuren pahat asiat voivat tulla helpommiksi ystävän kanssa. Ystävyys ei ole myöskään arvostelua. Pienissä asioissa voi toista arvostella mutta suurissa asioissa arvostelu kertoo siitä, ettei kemiat vain pelaa. Ystävää ymmärtää, ei tuomitse!
Ystävälle tahtoo tehdä hyvää ja antaa jotain. Ystävyys ei ole kuitenkaan riippuvuutta, vaan omankin tilan ja ystävän elämän kunnioitusta. Näin minä ajattelisin. Harvassa on ystävät isolla Y.llä. Joskus voit erehtyä heikolla hetkelläso myös vääränlaisiin ystäviin. He muka puolustavat, mutta ovat itse häiriintyneitä. Heihin ei kannata luottaa, sillä he saavat myös sinun elämällesi pahaa jälkeä aikaan suuttuessaan.
Itsellä ei ystäviä ole, samalla työpaikalla olevia kolleegoja en ystäviksi oikein lue, mitä sitten ystävältä odottaisin niin vaikka nyt ihan ulkona käymistä,baarissa jne. jos nyt samalla paikkakunnalla vaikka asuttaisiin. Kirje-ystävät, nykyään kai enempi mese-tai sähköposti ystävät on sitten eri asia taas.
ystävyydeltä vastavuoroisuutta ja tietysti luotettavuutta ym. itsestään selviä asioita. Kyllä sen itsekin huomaa, kun ikää on tullut lisää, ystävät ja kaverit jäävät sivuun. Monet kaveri- ja ystävyyssuhteet on jäänyt, jotkut vain kuihtunut omia aikojaan. Itse en edes jaksaisi hoitaa monia kaverisuhteita, pari vahvinta on jäänyt. Välillä se on surku, kun muistelee 10 vuoden takaista menoa. Joka päivä soi puhelin ja kavereita tapasi. Mutta nykyään moni muu asia menee kavereiden edelle. Niin mulla kuin vanhoilla kavereillakin. Näin se vain menee. Tulee työt, opiskelut, puolisot, perheet.. Ei ihmisillä monellakaan jää niin aikaa monille ystävyyssuhteille. Tietenkin tämä on ihmisitä kiinni. Ei mulla ole ainakaan tarvetta joka viikko tavata ystäviä eikä heillä mua. Silti nämä ovat hyviä ystävyysuhteita. Jotkut saattavat kaivata taas usein ystävien seuraa. Yksinkin on hyvä olla ja mun ainakin pitää. Olen tyytyväinen myös omaan seuraan, ihminen mun mielestä tarvitsee sitä.