En tiedä kuuluisiko tämä tuonne uskottomuus palstalle, mutta koska kyse on minusta, miehestäni, lapsistamme eli perheestämme laitan tänne. Olen 32v nainen, vaimo ja mieheni on 34v. Meillä on kaksi lasta 8v ja 6v. Tyttö ja poika. Parisen vuotta sitten hairahduin työmatkalla vieraaseen petiin. Oikeammin mies minun, sillä se oli minun hotellihuoneeni. Mies ei kuulunut samaan seminaariporukkaan, enkä tiedä hänestä muuta kuin etunimen, jos sekään on hänen oikea nimensä. en ole häneen sen jälkeen ollut yhteydessä, enkä kyllä haluaisikaan. Kunpa sitä ei koskaan olisi tapahtunut. Silloin kiihkoissani en todellakaan tiennyt mitä teen. Ei muistunut mieleen perhe ei lapset. Vielä seminaarissa, (josta muuten myöhästyin miltei kaksi tuntia, kiitos kyseisen herran), hymyilytti asia, mutta kun päivä eteni alkoi omatunto nostaa päätään. Junamatka kotiin oli aivan kauhea, en kehdannut edes kanssamatkustajia katsoa silmiin. Tuntui kuin otsassa olisi lukenut tekoni. Kotiovella oli mies ja pienet vastassa ja takanaan näkyi illallinen ja kynttilä. Silloin minulta pääsi itku. (vieläkin itkettää kun muistelen lasten iloa ja silmiä kun äiti palaa kotiin. Ja oma kultani, hän ei ikimaailmassa uskoisi minun tehneen mitä tein). No tunteenpurkauksen selitin ikävällä, mikä olikin totta. Jälkeenpäin olen yrittänyt selvittää itselleni syitä tekooni, (jota en ikimaailmassa toista. EN !), mutta en kyllä tiedä. Humala? Ei, olin lähes selvä. Ainut joka voisi olla on se että mieheni on minun ensimmäiseni. Mutta kun en ollut ennemminkään kuvitellut minkälaista olisi jonkun muun kanssa, unia nähnyt kyllä. Mutta nyt itse ongelmaan: Heti alussa päätin etten ikimaailmassa paljasta hairahdustani, mutta kun ei se mene niin. Omatunto vaivaa niin penteleesti ja tuntuu tämä kevät olevan vaikeata aikaa. Viime keväänäkin olin monesti kertoa miehelleni., mutta aina viimetingassa peräännyin. Nytkin olen ajatellut vetää kännit että uskallan kertoa. No en kuitenkaan, vaan kun olen tehnyt sellaisen naarmun siihen mitä meillä on, että en tiedä miten. Toki järki käskee unohtamaan koko asian, sehän oli vain se yksi kerta, EIKÄ toistu! Miksi romauttaisin rakkaani maailman. Lapset, miten kullannuput? Vaikka mieheni antaisi anteeksi, miten jatkossa? Mutta silti kamppailen asian kanssa, koska tunnen itseni niin huonoksi vaimoksi, äidiksi. Kertominen, niin taakka poisuisi minulta ja kaikki alkaisi puhtaalta pöydältä. Olisiko teko tavallaan poispyyhitty? Mutta miten siitä eteenpäin? Vaan on tämä omatunto käsittämätön asia, se raastaa! Kerronko? Anteeksi etten jäsennellyt, mutta nyt kyyneleet valuu niin etten näe enää ruutua. Kiitos jos jaksoitte lukea. Ja neuvoja kiitos. Älkääkä ristiinnaulitko, on tosi paha olo nyt.
Petollisen tarina.
Pikkuhiiru
947249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 94
Vanhimmat
Ei muuta kuin ajatuksissa jälleen kiihkohetkeen,ja toteat, kas Minähän se siinä piehtaroin! Se on tuo minä-kuva myös itselle kiilloitettu niin siloiseksi,että jälkeenpäin ei itseä tunnista. Mitä tuota ripittäytymään enää,kun kerta katumusta löytyy.Anna itsellesi anteeksi ja huomaa miten heikko on ihminen.Ja vielä saarnan lopuksi,muista että ensimmäinen kerta on vaikein,toinen menee jo rutiinilla! Pyyhi kyyneleet,anna itsellesi armon käydä oikeudesta, äläkä hekumoi menneellä.
poikkeus säännöistä(ni). Yleensä olen ehdoton näissä uskottomuusasioissa ja sitä mieltä, että petetyllä on oikeus tietää, millaisen ihmisen kanssa on yhdessä. Tässä tapauksessa kuitenkin olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa: ole itsellesi armollinen, anna itsellesi anteeksi ja jatka elämääsi. Älä suotta kerro asiasta, mutta katsokin, että et toista kertaa tee samaa virhettä - millään verukkeella. Jos niin kävisi, et olisi sen kummempi pettäjä kuin muutkaan. Uskonnolliseksi lopuksi kerron yhdestä tavasta koettaa saada omalletunnolleen rauha: kirjoita pienelle paperilapulle rukous, jossa pyydät anteeksi tekoasi. Sano rukous hiljaa mielessäsi ja sitten polta lappu. Ei sitä tekoaan senkään jälkeen unohda, mutta pystyy antamaan itselleen anteeksi.
Minusta sinun ei pidä antaa itsellesi anteeksi. Jos annat itsellesi anteeksi; se tarkoittaa, että mitään ei ole tapahtunutkaan. Nyt sitten vaan elämään sen kanssa mitä olet tehnyt. Katso mitä siitä tulee, vai tuleeko mitään? Tiedän ihmisiä, joitten elämä on jatkunut ja miehelle ei koskaan kerrota mitään. Siihen se on jäänyt heidän osaltaan.
mieltä kirjoittajan kanssa. Juuri itselleen anteeksi pitää antaa. Muuten elämästä ei tule mitään. Ihminen on erehtyväinen, tekee juuri niitä virheitä, mitä ei mielestään voisi antaa toiselle anteeksi. Tai itselleen edes. Pois tuo ehdottomuus, ettei anteeksiantoa olisi. Alkuperäisen pitää sovittaa asia ensin itsensä kanssa, eikä paljastaa sitä petostaan miehelle vain saadakseen itselleen mielenrauhan. Silloin hän auttaa vain itseään, ei ajattele muita ihmisiä. Jokaisesta virheen tehneestä itsestä riippuu, miten jatko sujuu. Ellet anna itsellesi anteeksi, miten voit odottaa jonkun muun antavan anteeksi sinulle? Tosi hyvä, kun kadut: tää oli pakko sanoo ihan lopuksi, koska sain kokea samaa omassa liitossa. Kiville se lopulta karahti, kun totuus tuli lopulta julki. Mieti paljonko haluat uhrata: koko perheen, vai vain omantunnontuskat sinulle?
Jos minulta kysyt, älä kerro. Nimittäin jos vakavissasi ja varmasti uskot, että kerran hairahtuminen jää ainoaksesi. Sinun mielesi kyllä varmaan kevenisi, olisi syyllisyyden taakka poissa. Mutta onko syyllisyytesi keventäminen riittävä syy pilata mieheltäsi se, mihin hän vielä uskoo (vaikkakin perusteetta)? Joskus tuollaisen kertominen voi johtaa hyvään. Aikansa pahaa mieltä kärsittyään se petetty osapuoli voi antaa anteeksi ja molemmat voivat olla entistä varmempia, että suhde on vain lujempi. Mutta yhtä hyvin se voi johtaa huonoon. Vaikka petetty aikaa myöten antaisi anteeksi, unohtaisiko hän? Haluaisiko suutuspäissään tai pelkästä periaatteesta pistää puntit tasan eli kokeilla hänkin, ennen kuin olisi valmis antamaan anteeksi? No, jos nyt kumminkin päätät kertoa, niin ole edes sen verran iso tyttö, mitä ikäsi ja tekosi edellyttävät, että kerro selvinpäin. En tiedä, millainen sinusta tulee humalassa (riitaisa, itkuinen...), mutta eduksi se ei ole kenellekään. Jos haluat keventää mieltäsi ja rasittaa miehesi mieltä, kunnioita teitä molempia sen verran, että uskallat kertoa ilman viinaa ja toista silmiin katsoen. Jos hän kääntää katseensa sinusta halveksuen tai tuskissaan pois, se on hänen ratkaisunsa, jolle olet asettunut alttiiksi päättäessäsi kertoa. En ryhtynyt säälittelemään sinua, muttei ole tarkoitus tuomitakaan. Suoraselkäisyyttä ja vastuunkantoa sinun ikäiseltäsi voi kuitenkin jo odottaa.
On oikein, että joudut potemaan syyllisyyttä. Kärsi oma "rangaistuksesi" sillä tavalla, mutta älä särje miehesi ja lastesi sydäntä tunnustuksilla. Jos kuitenkin tunnustat, sinun on hyvä tietää, että sillä tempulla teet miehestäsi samanlaisen naisia vihaavan katkeran ukon, kuin tuo "oikea laitamyötäinen" on. Jos teillä on tytär, tulee myös hän kärsimään isänsä naisvihasta.
Nimimerkki jota tarkoitin olikin "oikea laitalinkki" eikä "....myötäinen".
oletko jäänyt pettämisestä kiinni vai sekö kaivelee, kun en pidä sinua minään? En vihaa naisia, pettäjiä sen sijaan pidän alhaisena pohjasakkana. Sinä et varmasti sitä voi ymmärtää, kun et omaa minkäänlaista moraalista selkärankaa. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia ja toivottavasti et saakkaan, jotta et pääse pilaamaan ainuttakaan lasta heikkopäisyydelläsi.
sinä olet toisia nimittelemään ja tuomitsemaan? Saatat olla uskollinen puolisollesi - mutta luonteeltasi selvästikin perin vittumainen ja suvaitsematon.
En tiedä, oletko mies vain nainen, mutta joka tapauksessa sääliksi käy sitä, joka lapseksesi joutuu. Olet todella aggressiivinen tyyppi. Omalla isälläni oli aikoinaan sivusuhde, ja voin kertoa, että ei se meitä lapsia "pilannut". Joten jos et asioista edes omakohtaisesti tiedä, niin lakkaa vinkumasta niistä.
Miten tämä mitenkään minun lapsiini liittyy? Parempi minä olen vanhempana kuin yksikään teistä pettäjän selkääntaputtelujoista. Taidatte olla samaa sorttia itsekin, ilmankos teiltä noin ymmärtäviä kommentteja löytyy. Lapsellisia minä-minä-ihmisiä koko sakki, mennään minne elin vie ja tullaan sitten itkemään sääliä tänne. Pidät minu aggressiivisena, koska en ole tuollainen puolivälinvetelä, niin kuin useat muut tänne kirjoitelleista. Minulla on asiasta selkeä ja vahva mielipide, enkä ala sitä pehmentelemään. Pettäjät ovat itserakkaita keskenkasvuisia moraalittomia valehtelijoita, enkä ala niitä muuksi kutsumaan. Jos aloittajalaa olisi minkäänlaista selkärankaa, niin hän päästäisi miehensä etsimään itselleen uuden paremman naisen. Jääminen on taas pelkkää itsekkyyttä ja miehen elämän "varastamista", tuhlaamista pelkkään valheeseen.
Jos se, että en siedä itserakkaita valehtelijoita ja huijareita, tekee minusta suvaitsemattoman, niin hyvä niin.
Suivaantunut viestisi kertoo,että olet ihmisenä keskenkasvuinen! Oma näkemyksesi itsestäsi ei ole objektiivinen! Millä kriteereillä olet parempi ihminen ? Älä ole sokea virheillesi!Omahyväisyys,itserakkaus,pikkusieluisuus,ovat osa viestiäsi! Samaa sorttia olet itsekin!Tee Sinä myös samoin kuin toista neuvot- oli tuo Sinunkin kirjoituksesi pelkkä - vinoutunut,skolioottinen selkäranka!
Vai muka suivaantunut, sinähän se tässä tohkeissasi olet, näyttää suututtavan sinua kun sanomani taitaa osua johonkin arkaan paikkaan sinulla. Sillä kriteerillä olen ainakin parempi ihminen, että omaan sen verran enemmän moraalia, etten petä ja valehtele tärkeille ihmisille elämässäni toisin kuin te pettäjälooserit. Loppuviestisi olet kirjoittanut sen verta "vaahto suussa", ettei sitä viitsi edes kommentoida. Ilmeisesti kertoilit jotain itsestäsi ja aloittajasta, kun näkyi olevan sen verran osuvia adjektiiveja listattuna.
SINÄ et ole yhtään parempi ihminen kuin kukaan muukaan vaikka "vaahto pursuaa" suustasi,kun siinä itseäsi kehuskelet, ja muita nimittelet! jos luet Sinulle osoitettuja viestejä,herätät lähinnä vastenmielisyyttä muissa komentoijissa. Haastat koko ajan,minä...minä..erinomaisuudellasi,ja se juuri on sinulta kadoksissa! Et huomaa,miten aggressiivinen.ja ilkeä olet muille kirjoittajille! Mutta "pettäjälooseri","huorat" sieltä vaahdon keskeltä, soperrat ulos! Nielaise välillä!
ai mitenkä liittyy sun lapsiin?! älä esitä tyhmää. täähän nimenomaan liittyy sun lapsiin: sä annat niille huonon esimerkin. kato peiliin ennen kun on liian myöhästä. itte vedit tähän keskusteluun kaikkien lapset ja mies-raukat, mut omias ei saa vetää mukaan. miks? sä oot ihan samanlainen tavallinen tallukka kun kaikki muutkin joten yritä säki olla parempi ihminen
avautua, parempaa esimerkkiä minä lapsilleni annan kuin sinä ikinä omillesi. Sinun pitäisi opettaa lapsillesi oikean ja väärän ero, mutta ethän sinä siihen pysty kun et sitä tiedä. En minä tähän keskusteluun ole mitään vetänyt, aloittajalla ON mies ja lapsia. Kyllä, edelleenkin käy aloittajan miestä sääliksi kun täällä kaikki voivottelee vain aloittajan puolesta ja kehoittaa häntä tekemään itselleen sopivan ratkaisun, eli olemaan hiljaa. Jos aloittajalla on yhtään moraalia, niin antakoot miehensä päättää omasta elämästään ja siitä haluaako jakaa sen jatkossa hänen kanssaan. Asiasta vaikeneminen on pelkkää itsekkyyttä ja uusi petos lisää aloittajan miestä kohtaan.
minä tiedän oikean ja väärän eron, toisin kuin te pettäjät. Varmasti teissä herätän vastenmielisyyttä teissä, kun en toimi niin kuin te haluaisitte, eli en nyökyttele myönnyttelevästi ja taputa lohduttavasti pikku pettäjää olalle. Ilmeisesti olette niin täynnä itseänne, että luulette maailman tosiaan pyörivän napanne ympäri ja nyt kiukuttaa kun ei niin olekkaan. Olen toki aggressiivinen pettäjiä kohtaan, mitä sitten? En hyväksy moista toimintaa enkä peittele tai pehmentele näkemystäni. Tuo sinun jälkimmäinen kappaleesi on taas kadottanut tarkoituksensa, on kuin lukisi mielipuolen sekavaa selostusta. Yritä vähän jäsennellä niitä ajatuksiasi enne kuin kirjoitat.
Nuo mielipuoliset ilmaukset:" vaahto suussa,pettäjälooserit,pettäjähuorat",ovat lainauksia omasta tekstistäsi. Sinun ilmauksiahan nuo ovat! Ja ovatkin sen verran harvinaisia,että alimmainen luonnehdintasi sopii täysin omaan tekstiisi! Lue tuo aikaisempi, herjaava kannanottosi," jesse- hihhuleihin ja kusipääpettäjiin ",ja mieti, miten omat ajatuksesi on jäsennelty!
MIEHELLESI TÄLLÄISTÄ YHTÄ RETKEÄ, siitä ei hyödy kukaan mitään et sinä eikä miehesi ja lapsia ei näihin juttuihin voi sekoittaa. Älä ihmeessä kerro siitä, ota opiksesi ja unohda koko juttu. haluaisitko kuulla itse tälläisen jutun miehesi kertomana? Tuskin siitä välttämättä ero tulee mutta vuosien mittainen kahden ihmisen tuskainen liitto, kärsit siitä nyt hetken yksinäsi ja unohda koko juttu. olen miehenä saanut kuulla tälläisen tarinan vaimoltani siitä on jo vuosia mut syö vieläkin, anteeksi voi antaa mut ei unohtaa.
anna olla ei niin iso juttu
koska halusit vain kiihkeästi komealta mieheltä munaa. Vieläkin salaat totuuden mieheltäsi, koska sinua pelottaa yksin joutuminen. Teet kaiken vain pelosta! Sinä et kadu tekoasi, sinä vain säälit itseäsi ja sitä, että saatoit itsesi niin hankalaan tilanteeseen. Eroa miehestäsi. Vapauta hänet petollisen naisen otteesta. Avioliittosi ei tule koskaan olemaan ennallaan. Miksi et jo juokse himoosi?
Mitä sinä tiedät toisten asioista ? Kadu sinä tuota arvaustasi,ettei hän katuisi!Huolehdi vain omien liittojesi onnistumisesta! Jospa nyt keskittyisit omiin himoihisi!Oli todella nimimerkkisi arvoinen kannanotto!
maailman ainoa synnitön? Miten joku voi olla noin törkeän julma ihmislle, joka ilmiselvästi kärsii tekemisestään ja katuu? Etkä itse ole koskaan tehnyt mitään tekoa, joka on omaa ja yleistä moraalia vastaan? Millä oikeudella tuomitset kirjoittajan avioliiton menetetyksi? Avioliitossa voi sattua kaikenlaista, virheitä tekee jokainen, mutta niistä voi ottaa opikseen. Kirjoittaja on ollut viisas, kun ei ole kaatanut tekostaan miehen ja lasten niskaan, vaan on kantanut itse vastuun asiasta. Suurinta rakkautta tässä on olla rikkomatta perhettä. Teko on tehty ja kova opetus saatu, ei sen seurauksia pidä enää lähteä suurentelemaan. Voi pyhä pyssy - tässä tekee ihan mieli liittyä kirkkoon ja ryhtyä levittämään Jeesuksen sanaa katumuksesta ja anteeksiannosta. Häpeäisit vähän sinä ensimmäisen kiven heittäjä.....
Tuohan oli vastaus edelliselle kirjoittajalle,ei pikkuhiirulle
joka muuten tunnusti olevansa mies! Oiskohan muutakin pientä vielä pimennossa!
Jos nyt kerrot on se mikä lyö vasten miestäsi ja lapsiasi on se että olet kaksi vuotta elänyt salaten sen mitä on pitänyt kertoa, vaikka anteeksi saisit sen teon et sitä että olet niin pitkään salannut asian, joten jos haluat jatkaa onnellista liittoasi ja pitää perheesi kasassa ja onnellisena ÄLÄ kerro, rangaistuksen sinä kannat mukana joka ajan myötä vähän helpottaa. Tämä on minun neuvoni, mies 48v
oikeasti ja aidosti kadut tekoasi, joten itsekin olen sitä mieltä, että älä pilaa miehesi ja lapsiesi elämää kertomalla heille tästä. Se oli yksi hairahdus, mitä et varmasti tule toistamaan. Kaikesta päätellen rakastat miestäsi ja lapsiasi paljon, joten kärsi itse teostasi ja säästä rakkaasi siltä tuskalta. Pyri tästä eteenpäin olemaan heille paras mahdollinen äiti ja vaimo!
kysele muuhun liittyen miehesi mielipide siitä, haluaisiko hän tietää totuuden, jos tilanne on sellainen kuin sinulla on. Käytä vaikka työkaveriasi esimerkkinä tms. Jos miehesi on sitä mieltä, että haluaisi tietää, kerro hänelle, se on ehdottomasti hänen oikeutensa. Mutta jos hän ei haluaisi tietää, voit hyvillä mielin olla hiljaa.
Kuulostaa, että todella kadut tapahtunutta. Se jo osoittaa sen, että haluat jatkaa suhdetta ja sinulla on tunteita miestäsi kohtaan. Älä tunne suurta syyllisyyttä teoistasi. Toki katua saa, tyhmiä tekoja tekee jokainen. Mutta älä ole kohtuuton, asioita sattuu pahempiakin. Jos stressaat tuota menoa, saat pian mahahaavan. Keskity nyt tulevaisuuteen ja siihen, kuinka saat suhteesi pysymään hyvänä ja rakkauden täyteisenä. Ja samalla voit ehkä pohtia syitä omaan käytökseesi, onko taustalla huomionhakuisuus, hellyydenpuute vai mikä? Se on avain sinun omaan kasvuusi. Täällä eletään vain kerran ja virheistä oppii. Jos et pysty asian kanssa elämään, sinun kai täytyy kertoa. Ja silloin on elämäsi perusasiat todella tarkastelun alla. SIinä voi voittaa todella paljon, tai hävitä kaiken. RIippuu sinun ja miehesi suhteesta ja asioiden käsittelyn tasosta. Itse antaisin pienen hairahduksen anteeksi, kuka tätä elämää nyt pyhimyksen kehä päänsä päällä jaksaisi elää? Mutta pidempi kakkossuhde olisi toinen juttu. Tämä sinun tarinasi kuitenkin tuntuu yksittäiseltä tapaukselta, joten ottaisin rennosti, ja unohtaisin koko jutun. Kaikkea hyvää sinulle, nauti kesästä ja perheestäsi!
Hyvillä mielin?
sitä, että voi nautiskella petoksellaan ja jatkaa elämäänsä eteen päin, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan???
Miten ois poliitikko-piispan pienet salat ja muiden politiikan johtoportailla käyskentelevät. Näyttää siltä, että anteeksiantoa ja valtavia onnittelukirjoituksia riittää näille eduskunnan esiintyjille. Mutta jos pieni ihminen nöyrästi pyytää anteeksi, sitä ei hänelle suoda! Voi teitä, te selkäänpuukottajat!Katsokaa ensin mihin oma mielenkiintonne kohdistuu!Ensi suudelmasta,kirkkohäihin,ja uskollisena maan poveen selviytyy tuskin kukaan!
noissa muissa esimerkeissäsi ja aloittajan tapauksessa, nimittäin se että ne ovat paljoastuneita asioita, kun taas aloittajan ei. Ja kuka "pieni ihminen" on pyytänyt anteeksi? Ei aloittaja ainakaan, päin vastoin. Sen sijaan, että pyytäisi anteeksi hän tuli mieluummin tänne avautumaan ja odottamaan hyväksyntää ja kannustusta. Ja sitähän muilta pettäjiltä näyttää löytyvän. Uskollisena säilyminen on vain päätöksen ja siinä pysymisen takana. Jos on niin selkärangaton, ettei siihen pysty, niin kannattaisi pysyä sinkkuna tai muodostaa sellainen parisuhde, jossa on luvallista "juosta".
Täältä löytyy todellakin,inhimillisiä virheitä tekeviä ihmisiä!Robotti-laitalinkki on asia erikseen!
Se ei ole mikään virhe, että päätyy pettämään puolisoaan, vaan tahallinen itsekäs teko, jolla halveksutaan omaa kumppania. Pettäjän virhe on se, että ylipäätään alkaa mihinkään parisuhteeseen ja lupaa olla uskollinen ja kunnioittava. Jos ei pysty uskollisuuteen, niin pysyköön sinkkuna, miksi haaskata toisten elämää alkamalla johonkin, johon ei pysty sitoutumaan.
Nämä: "ÄLÄ KERRO" sekä "Liikaa aikaa". He ovat miehinä sitä mieltä, että sinun kannattaa säästää oma miehesi tuolta tuskalliselta tiedolta. Usko heitä! Mene juttelemaan jonkun perheterapeutin kanssa, niin saat työstetyksi asiaa, ilman että kerrot siitä miehellesi. Tsemppiä sinulle, ja pysy päätöksessäsi olla vastedes uskollinen.
Normaalisti en neuvoisi epärehellisyyteen, vaan koska selkeästi olet tehnyt tekosi lapsellisuuttasi, kadut niin paljon, että pahempi rangaistus on elää itsensä kanssa ja että olet jo kärsinyt: pitääkö lastesikin kärsiä teostasi, joten anna olla. Tehty mikä tehty, turha itkeä itsesääliä, kun "paska on jo housussa". Jos oikeasti kadut noin paljon, ja olet oikeasti noin pahoillasi ja oikeasti tajuat, että teit hirvittävän virheen JA: olet käynyt sukupuolitautitesteissä, jos ette käyttäneet kortsua, niin elä tekosi kanssa. Se, jos et käy testeissä, on vastuutonta ja törkeää ja jos sinulla on tauti, on sinun pakko tunnustaa, mutta en ole aivan varma kannattaako se muuten. Voi olla, että saat juteltua asian, ja että luottamus palaa, mutta toisaalta, teillä on lapsia, ja mitä jos tuleekin ero? Se oli vain yksi kerta, ja kuten sanottua, tunnut jo rangaistuksesi saaneen. Mutta syy sinun on mietittävä: hetken huuma, vieras ymäpäristö ja lapsellisuus? Kyllä sinä tiedät, vaikka väität, ettet tiedä. Tiedät aivan tasan tarkkaan, mitä ajattelit kun menit sänkyyn. Kyllä tiedät. Ole vain rehellinen. Jos et ole, voi olla, että tulet toistamaan virheesi, kun paha olo katoaa ajan myötä. Se, että väität ettet tiedä, on valhe itsellesi, joka johtaa aina johonkin typerään: sinä olet aikuinen ihminen, eikä sinun tarvitse meille sitä selvittää, mutta tiedät kyllä, miten riisuitte vaatteenne ja mitä ajattelit. Tiedät kyllä, että teit kun veit miehen huoneeseesi ja tiedät kyllä, että tarkoitus oli harrastaa seksiä, kun suutelitte, riisuitte vaatteenne: monta kertaa olisi voinut perääntyä, mutta sinä myöhästyit seminaaristakin ja hymyilit. Tiedät kyllä, et vain voi myöntää, kun häpeät. Mutta se on oikein, että häpeät, ja sinun pitää olla rehellinen. Itsellesi vähintään. Niin, haet kertomisella oman taakkasi huojentamista. Koveta itsesi. Itket, kun säälit itseäsi: lopeta. Tekoa ei pyyhi pois enää mikään, joten ota itseäsi niskasta kiinni ja lopeta. Se mitä me voimme tehdä, kun virhe on tapahtunut, ja niitähän meistä tekee kaikki, on korjata asia,-viimeistään sillä, ettemme toista sitä enää. Ole aikuinen, käy testeissä, ota vastuu teoistasi ja lopeta itsesääli. Ole reipas, se sinun kuuluu olla, ja hyväksy se, mitä teoista seuraa. Jos olet puhdas ja kaikki on hyvin, niin anna anteeksi itsellesi lastesi (ei itsesi) tähden, sillä he ansaitsevat ehjän perheen. Muista että virheisiin sortuu jokainen, mutta pitääkö niitä pahentaa. Ja jos tämä tulee vastaan miehesi kohdalla, muista, mitä olet anteeksi saanut. PS. Mikäli et saa suhdettanne korjattua itsesi osalta muuten, on sinun pakko kertoa, mutta jos kerrot, älä tee sitä itsekkyyttäsi, vaan suhteenne, perheenne ja miehesi takia. Ole valmis menemään parisuhdeterapeutille, kestämään suuttumusta ainakin kauan, ja rakentamaan luottamus alusta.
olen sitä mieltä, että pitää kertoa. Mutta kun luin kirjoituksesi, olen sitä mieltä, että älä kerro. Näytät katuvan aidosti, ja oikeasti tekoasi. Siinä on suuri ero paatuneeseen pettäjään joka tahallaan pettää puolisoaan jatkuvasti. Jos vaimoni olisi toiminut aikoinaan kuin sinä, pettänyt kerran, ja katunut sydämensä pohjasta, olisimme edelleen yhdessä, mutta ei, vaan hän petti tietoisesti ilman syyllisyyden tunnetta. Olet kaikesta huolimatta sellainen nainen, jolla on omatunto tallella, ja olet saanut jo rangaistuksen, kun noin paljon se asia painaa sinua.
Sanoisin tähän että älä kerro. Tieto lisää tuskaa. Tuloksena ei ole kuin surua ja murhetta, huonoimmassa tapauksessa särkynyt avioliitto... Tekstistäsi huomaa että kadut asiaa. Mutta jos toisen kerran tekee mieli vierasta niin sitten se on menoa, siitä ei enää ole paluuta. Mut on petetty, vaimoni haki muuta ja asiaa oon paljon miettiny. Ehkä tuollaisen hairahduksen olisin voinut antaa anteeksi (mutta tuollaisesta ei ollut kyse), mutta unohtaa ei voi millään. Luottamus menee.
Sanoisin että älä kerro. Älä "turhaan" romuta miehesi ja lastesi maailmaa.. On ihan oikein sinulle joutua kärsimään teostasi, eikä ole oikein että lievennät omaa oloasi miehesi kustannuksella. Mieti miten paljon häneen sattuu. Tiedän mistä puhun......... Kyllä aika parantaa haavat, näin uskon, eli pystyt kyllä vielä elämään itsesi kanssa ja ehkä antamaan itsellesi anteeksi. Nyt vaan joudut kärsimään rangaistuksesi...tsemppiä toivotan, kyllä se siitä vielä helpottaa...
Mutta parasta sinun on unohtaa tämä tekosi. Uskon että ei ole varmaan helppoa, mutta sinun tulisi ajatella ennen kaikkea, miestäsi ja lapsiasi. Rakastat häntä ja hän sinua puolestaan. Miksi tuhoaisit elämänne, loukkaisit toista syvästi- kun hän vaikuttaa olevan hyvä aviomies ja hyvä isä lapsillenne. Kertomalla miehellesi moisen tapauksen? Sinun on unohdettava koko tapaus, vieras mies ei merkitse sinulle mitään, tuskin tapaat häntä enään koskaan. Mene kirkkoon, silloin kun tiedät siellä olevan ehtoollisen. Ole läsnä ja ota vastaan siunaus- ehkä se helpottaa, keventää oloasi edes vähän. Voit myös jutella asiasta, jonkun kirkon ihmisen kanssa- mikäli oikein tiukka paikka tulee, mutta jätä sitten taaksesi tämä asia ja rakasta miestäsi olemalla uskollinen hänelle avioliitossa. Onnea elämääsi!
Että kaataisit sen paskan miehesi niskaan, häh !! Sanoit että saisit sen pois omalta tunnoltasi, miehesi kannettavaksi. Ja sitten miehesi olisi onneton koko teidän lopun avioliiton ajan.Oletko hullu, kanna vaan omassa kropassasi koko tuska. Piehtaroi siinä mitä olet tehnyt, mutta älä pilaa miehesi ja lastesi elämää alkamalla vollottaa kuinka heikko hutsu olet ollut. Humalaakaan ei voi koskaan syyttää tekemisistään, mutta sinähän olit selvä, vai kuinka. Kun käyt tutkimuksissa ja todetaan sukupuolitauti, etkä tiedä edes tyypin nimeä, on parasta että häivyt huitsin nevadaan perheesi luota ja annat perheen elää onnellisempaa loppuelämää. Kerro kuitenkin miehellesi taudin mahdollisuus, että osaa mennä hoitoon.
tekosi se on tehty, sille et voi mitään. Nytkö haluat satuttaa miestäsi, lapsiasi, muita sukulaisia paljastamalla sen mitä teet, eikö riitä että olet satuttanut itsesi, onko pakko satuttaa muitakin? Anna itsellesi anteeksi olet vain ihminen joka on tehnyt erehdyksen, kukaan muu ei sinua tuomitse kuin sinä itse. Onhan tämäkin tunnustus, tämän tunnustuksen on lukenut jo moni ihminen ja osa heistä ymmärtää että erehtyväinen ihminen saattaa tehdä virheitä. Unohda asia, se ei tätä maata kaada tai riko, se ei ole niin vakavaa että vuosia kannattaisi kiemurrella omantunnon tuskissa. Ajattele sitä vaikka unena jota olet nähnyt.
Kannattaa miettiä sitä, että helpottuuko olosi sen jälkeen kun olet kertonut miehellesi ja teidän välinen luottamus särkyy. Vaikka miehesi antaisi anteeksi, tällaiset asiat jäävät aina mieleen. Ihminen on erehtyväinen ja katumus kertoo siitä, että teit väärin. Mielestäni rakkaus on se mikä on tärkeintä. Jos rakastat miestäsi niin älä turhia murehdi. Onnea elämässä ja todennäköisesti olet oppinut virheistäsi..
"Silloin kiihkoissani en todellakaan tiennyt mitä teen. Ei muistunut mieleen perhe ei lapset. Vielä seminaarissa, (josta muuten myöhästyin miltei kaksi tuntia, kiitos kyseisen herran), hymyilytti asia, mutta kun päivä eteni alkoi omatunto nostaa päätään. .... Jälkeenpäin olen yrittänyt selvittää itselleni syitä tekooni, (jota en ikimaailmassa toista. EN !), mutta en kyllä tiedä. Humala? Ei, olin lähes selvä." Tämän perusteella voisin sanoa että on hyvin todennäköistä että päädyt pettämään uudestaan ennemmin tai myöhemmin, varsinkin jos pelkästään salaat tuon ja annat itsellesi anteeksi. Sinun kannattaisi selvittää ihan ensiksi itsellesi syyt miksi näin kävi ja etenkin miksi et tuntenut huonoa omaatuntoa heti tapauksen jälkeen vaan aika pitkällä viiveellä. Lapsetkin tietävät heti tehneensä pahaa kun tekevät jotain mikä ei ole sallittua ja oikein. Miksi sinä et tuntenut tätä, vaikka ihan varmasti tiesit jo saman tien loukanneesi miestäsi? Oletko ollut samanlaisissa tapahtumissa, joissa voisit mahdollisesti sortua pettämään tuon tapauksen jälkeen? Tuohon syiden selvittämiseen on varmasti tarjolla ammattiapuakin, jos ei omat resurssit riitä. Kun löydät syyt, tiedät kannattaako kertoa vai antaa olla ja alkaa vasta sitten käsittelemään tuota omaa syyllisyyttä ja anteeksi antoa itselleen.
Minustakin vaikuttaa siltä, että tapahtunut tulee joskus vielä toistumaan, ellei aloittaja selvitä syitä perusteellisesti itselleen. Selvittely ei useinkaan onnistu yksin, mutta ammattilaisen avulla kyllä. Toivottavasti hän hakee ammatti-apua. Syiden selvittelyn jälkeen vasta kannattaa miettiä anteeksiantoa ja muuta jatkoon liittyvää.
Semmosia te kaikki olette. Omalle ukolle ei anneta seksiä mutta heti ollaan jalat levällään jos joku vieras mies vähän lepertelee satuja korvaan.
kaikkiin suomalaisiin naisiin, kun olet noin varma asiasta. Kirjoittiko ap. että avioliiton seksielämä olis jotenkin puutteellista? Fiksu ei väitä omia olettamuksia totuuksiksi. Yleistämien on muutenkin ihan p:stä. Kyselee "ollut aina uskollinen ja on edelleen".
Älä kerro miehellesi. Loukkaat vain toista. Kun kerran olet katunut, niin asia on takana! Jos haluat jotenkin hyvittäää tekosi, niin voit vain olla kiltisti. Syyllisyydestä on pakko päästä eroon. Kannattaa jutella vaikka jonkun papin kanssa. Oikeasti, he ovat sitä varten, että heille voi tunnustaa synnit ja saada ne anteeksi. Vaikket olisikaan uskossa, niin kyllä ihmistä silti aina auttaa, kun saa jollekkin tunnustaa. Mutta älä tunnusta miehellesi vaan pyri syyllisyydestäsi eroon muuten. Et tarvitse miehen anteeksiantoa vaan itsesi. Sun tekojes edestä on jo Joku ristiinnaulittu! Ei sua tarvitse puuhun enää ripustaa.
Olen itse matkustanut työkseni etupäässä miesten kanssa ja voin sanoa että miehet harrastavat todella paljon yhden yön juttuja eivätkä taatusti sure mitään jälkeenpäin. Heillä on mielestään oikeus seksiin, näin siis miehen "logiikalla" ajattelevat. Minusta sinun ei kannata kertoa asiasta miehellesi. Voi nimittäin olla, että miehelläsikin olisi sinulle jotain kerottavaa. Oikeasti, miesten syrjähypyt ovat erittäin yleisiä. Sellaista sattuu. Otat opiksesi ja toimit jatkossa fiksummin.
ITELLES! Monelle miehelle sattuu noita 'seminaarivahinkoja' mutta eivät he aja itteään hulluuden partaalle turhilla itsesyytöksillä. Vaimon ja lasten luo palataan niinkuin mitään ei ois sattunutkaan. Hanki sielunhoitoa ja käy ripittäytymässä; se helpottaa että saat tuon tuskan purettua sisältäsi. Et ole mikään huora vaan erehtyväinen ihminen niinkuin meistä jokainen. Ei miehesikään taatusti ole mikään enkeli vaikka ei olisi sua pettänytkään. Ei kannata tunnustaa tollasta lipsahdusta, koska se on todellakin ollut vain lipsahdus. Sattuuhan sitä. Anna anteeksi itellesi ja unohda. Et ole paha ihminen, etkä paatunut paskiainen niinkuin esim. miehet jotka pettävät huviksensa ja mätisäkit jotka viettelevät toisten naisten miehiä. Halit sulle.
Se tulee ja vie mennessään. Voi olla, ettei olisi mitään tapahtunut jos et olisi törmännyt tähän mieheen, joka veti sinut puoleesi. Anna itsellesi Anteeksi! Säilytä hänet vain kauniina muistona sielujen sopukassa - älä tuomitse hantäkään. Kerranhan täällä eletään ja elämä on nautittava! Elä kerro miehellesi. Pienet lapset tarvitsevat rakastavat vanhemmat! Itse naisena olen kokenut saman tilanteen, mutten tuomitse itseäni enkä ole tilivelvollinen ukolleni! Syrjähyppyäni ei olisi tapahtunut jos tätä miestä ei olisi eteeni tullut. Salamarakkaus vei jalat alta, enkä kadu hetkeäkään sitä hurmiota! Hän sai ja minä sain muistot jotka säilyvät kauniina ! Se siitä - piste-.
en olisi ikinä halunnut kuulla sitä vaimoltani ja toivon,että ei sinunkaan miehesi tarvitse,koska olet selvästi päättänyt,että se ei toistu,sinun on vain taakkasi kannettava,ammattiauttajia on olemassa jos puhua haluaa.
SIis, miksi sinun pitäisi kertoa? Me kaikki töppäämme joskus jollakin tapaa ja useimmiten otamme siitä opiksemme. Töppäilyt tai sinulla tämä syrjähyppy ei merkinnyt mitään. Sen merkitys muuttuu aivan toiseksi jos keventääksesi huonoa oloa, kerrot sen eteen päin. Kannattaa miettiä tarkasti, mitä seurauksia on sillä, että haluat kertoa (joka on todella itsekästä). Ainakin menetät luottamuksen, etkä saa sitä koskaan takaisin. Voi olla myös mahdollista, ettei miehesi anna anteeksi vaikkei syrjähyppy mitään merkinnytkään. Ole itsellesi armollinen ja keskity nyt olennaiseen; perheeseesi ja parisuhteeseesi. Miksi vatvot asiaa? Minäkin olen ollut vastaavassa tilanteessa ja en ikimaailmassa kaataisi omaa huonon omaatuntoani mieheni niskaan ja kannettavaksi. Erehtyminen on inhimillistä, ja minäkin elän aivan ihanaa ja pitkää avioliittoa, lapset ovat jo maailmalla. Voi olla, että miehell'nikin on ollut omat seikkailunsa mutta onneksi en tiedä niistä mitään. Me rakastamme toisiamme ja meitä odottaa ihana yhteinen vanhuus ja isovanhemmuus, tahtoisitko pilata tällaisen tulevaisuuden mitättömän harha-askeleen takia??
tuskin koskaan saas selville syitä tapahtuneeseen. Unohda se ja keskity tulevaisuuteen. Se että kerrot vai et on sinun päätettävä vastausta et saa mistään muualta. Ota vastuu teostasi ja mieti kerrotko tai et. Se mitä ei tiedä ei satuta mutta joudut itse kestämään syyllisyyden. Voimia sinulle.
Aseta itsesi miehesi asemaan. Kuvittele, että miehesi olisi ollut uskoton. Haluaisitko että hän kertoisi sinulle asiasta? Oma kannanottoni on, että kertoisin miehelleni totuuden. Silläkin perusteella että haluaisin oman miehenikin olevan rehellinen ja kertovan jos hän olisi pettänyt. Haluan ennemmin tietää totuuden ja vähän kärsiä, kuin elää tietämättömänä ja hyväuskoisena, mutta silti valheessa. Minusta rehellisyys on kaiken perusta. Varsinkin parisuhteessa. Kerro totuus, oma paha olosi paranee kun kerrot asian, sehän sinua vaivaa, eikö. Kerro pois, miehesi ansaitsee kuulla totuuden. Miehesi tuskin jättänee sinua, tai vaikka jättäisikin, maailma ei kaadu siihen. Jos miehesi haluaa uskollisen naisen, anna hänelle siihen tilaisuus. Jos hän osaa antaa anteeksi, anna hänelle tilaisuus. Mutta älä pimitä häneltä tietoa joka koskettaa ja kuuluu hänelle. Te olette valinneet yhteisen tien, sinun täytyy kertoa asia, joka voi vaikuttaa siihen, haluaako molemmat teista jatkaa yhteisellä tiellä. Älä tee onnestanne valheen päälle rakennettua.
Sinä olet tehnyt väärin, eikä tekosi vuoksi kenenkään muun pidä kärsiä. Hoida tämä syyllisyys asia kuntoon vaikka jonkun ammattiauttajan kanssa. Pidän jotenkin itsekkäänä sellaista, että haetaan helpotusta toisten kustannuksella. Epäitsekästä ja vastuullista on kärsiä syyllisyyden taakka kuormittamatta muita. Rajansa tietenkin kaikella, joten sinun päästävä puhumaan jonkun kanssa asiasta. Suosittelen, että soitat mielenterveystoimistoon tai johonkin auttavaan puhelimeen. Voimia sinulle!
Kuten huomaat, miesten mielipiteet (asialliset sellaiset) kehoittavat kautta linjan, sinua olemaan kaatamatta taakkaasi miehesi niskaan ja hänen kannettavakseen. Tuollainen tieto, tulee olemaan miehellesi raskaampi kannettava, kuin ehkä pystyt edes ymmärtämään. Toivottavasti tajuat noudattaa heidän neuvojaan. Ammattiauttaja on minunkin mielestäni sinun paras vaihtoehtosi, sillä jollekin sinun on saatava puhua.
Aivan turhaan laitat tuo taakan miehesi harteille. Se on vain sinun omaa typerää käyttäytymistä, vain sinun kuuluu kantaa siitä vastuu. Jonka sinä teetkin. Hae ammattiapua. keskustele luottamuksellisesti toisen kanssa(EI miehesi). Olet jo porannut jokaiseen molekyyleihisi että se oli viimeinen kerta. On tarpeetonta tijottaa taakse, nyt vain katse kauniiseen huomiseen.
Mulle kävi samoin joskus kauan sitten. Omatunto kolkutti niin rankasti, etten voinut elää sen kanssa, joten kerroin heti seuraavana päivänä miehelleni. Noh, oveahan se näytti ja minun oli mentävä...kaksi viikkoa asuin sukulaisten nurkissa ja kärsin( oikein minulle), mutta sitten mies soitti ja pyysi kotiin. Puhuimme asian selväksi ja sain anteeksi(en kuitenkaan). Siitä alkoi kuitenkin avioliiton alamäki. Asia tuli aina aikaajoin esiin ja vaikutti suhteeseen. Pikkuhiljaa liitto natisi liitoksissaan ja ainoa vaihtoehto oli ero. Se että kerrot miehellesi, puhdistaa omantunnon, mutta seuraamukset voivat olla pahat. Vaikka saisit anteeksi....saatko todella anteeksi?? Tieto luo tuskaa, ajattele mitä oikeasti haluat...
sen teidän avioliiton alamäen oikeasti aiheutti, siitä kertominen vai itse teko? Kyllä se alamäki oli alkanut jo ennen kertomista, et sinä muuten olisi mitään kerrottavaa hankkinutkaan, vai mitä?
Näin se menee. Vaikka mies luulee voivansa antaa anteeksi ja toivoo voivansa unohtaa, niin se on erittäin vaikeaa. Se voi onnistua, mutta kyseessä on monen vuoden kivinen tie, joka todennäköisesti epäonnistuu. Minusta pikkuhiiru on jo rangaistuksensa kärsinyt. Suurin juttu tapahtuu omien korvienvälissä ja siitä olisi päästävä yli. Ammattiapua on saatavilla.
sinulle syyn tekoosi; puhdas itsekkyys.
motiviltaan puhtaasti itsekästä. Ei siinä ole huoli puolisosta. Voidaan ehkä pelätä, mitä MINULLE tapahtuu kun puolisoni saa tietää. Halutaan lievitää OMAA tuskaa kaatamalla asia puolison niskoille.
jättää kertomatta sen pelossa, että saattaa joutua jätetyksi.
tietää ja en haluaisi. Omaa liittoani ajatellen en varmasti pystyisi elämään asian kanssani, johtuen siitä, että seksi elämä jo nyt harvinaista. Eli en pystyisi käsittämään sitä kun puoliso pettää ja oma mies odottelee kotona ilman. Toisin sanoa jos tietäisin niin ero tulisi, ennemmin tai myöhemmin. Voisihan sitä sitten mennä itse ja pettää vaimoa, niin tietäisi miltä se tuntuu toisesta. Koska tasa-arvoisessahan yhteiskunnassa tässä eletään. Jos olet varma, että miehesi ei sitä ikinä muualta kuule. Niin ei varmasti kannattaisi kertoa, pelkään että omassa perheessäni asia koskisi eniten lapsia. He jotuisivat eroon toisesta vanhemmasta. Niin lapsia ajatellen paras vaihtoehto olisi ettei mies tiedä.
Olen "uskollisuus-absolutisti", mutta sinun tapuksessasi en silti sanoisi. Mikään ei ole kauheampaa, kuin että miehesi voi vain todeta eläneensä kaksi vuotta valheessa. Eli nyt on liian myöhäistä tunnustaa yhtään mitään. Sinun on saatava asia systeemistäsi ulos muilla katumisharjoitteluilla. Tuhoat vain miehesi ja lastesi elämän, jos nyt lähdet omaa sieluasi keventämään toisten kärsimyksen kustannuksella. Syrjähyppykaverisikin on varmasti jo iät ja ajat sitten tahollaan unohtanut koko harha-askeleen. Luin kerran karmean kirjoituksen miehestä, jonka vaimo eläkeikäisenä tunnusti nuoruuden syrjähypyn. Mies ei päässyt asian yli ja koki eläneensä koko aviolitton ajan valheessa. Vaimo sen sijaan eli nyt kevein mielin ja koko kauheus oli nyt yksin tämän aviomiehen kannettavana. Hän myös joutui pohjamutia myöden kärsimään siitä ettei pystynyt antamaan anteeksi ja unohtamaan "niin vanhaa asiaa". Eli: Liian myöhään on liian myöhään. Tunnustukset tehdään tuoreeltaan ja niistä kannetaan vastuu. Nyt saisit suhteellisesti ajatellen aivan liikaa tuhoa aikaan samalla asialla.
kun aloittajan miehen todeta eläneensä kaksi vuotta valheessa, nimittäin se, että eläisi lopun elämäänsä valheessa naisen kanssa joka ei ole se ihminen jollaiseksi hän luulee.
on jo syytä viheltää peli poikki. Välillä kun näyttää menevän teidän keskinäiseksi kinasteluksi. Kiitos "kanssasisaret" ja -veljet ymmärtävistä vastauksistanne. Hyväksyntää en toki hakenutkaan. Yhtälailla kiitos myös tuomitsevista vastauksista, näin huomaamme miten eritavalla ihmiset ajattelevat. Vastauksistanne tiedän tehneeni oikean ratkaisun, kun olen jättänyt kertomatta. Halusin silti myös teidän mielipiteitä asiasta sillä enhän toki ole tekoani unohtanut, vaikka jo olenkin asian yli lähes päässyt. Häpeän ja omantunnon tuska on ollut minun rangaistukseni, syyttömät (perhe) jääköön rangaistuksetta. Se että muistan tekoni häpeän aina, varmistaa etten toiste hairahdu. Se, ja ehjänä säilynyt perhe olkoon lohtuni. Teille kirjoittaessani elin tavallaan ne kamalimmat hetket uudelleen ja jälleen kerran tuli kongreettisena se mitä olisin voinut menettää. Siitä ne kyyneleet. Jos pelleilisin uudelleen pettäisin mielestäni myös teidät jotka olette antaneet tukenne. Eli vielä kerran suuri kiitos! Eikä kysymys ole siitä että olisitte tukeneet pettäjää, vaan ymmärrys että ihminen voi oikeasti katua ja ottaa opiksi. Niin minä tein. Osa teistä tuntui olevan oikeasti minusta huolissaan ja mukava huomata että ihmisiltä löytyy vielä lampöä kanssakulkijoita kohtaan. Mutta nyt täytyy paljastaa teille jotain. Ja nyt varmaan jotkut teistä repivät pelihousunsa. Saadakseni oikeasti asiallisia vastauksia, huijasin teitä "vähän"! KAIKKI muu on kirjoituksessani totta, mutta minä vaihdoin sukupuolet nurinpäin. Eli minä "pikkuhiiru" olen oikeasti mies. Vaimoni on 32vuotias minä 34. Niin ja se kolmas osapuoli oli tietenkin nainen. Muu pitää paikkansa. Tein näin koska luettuani aiempia kirjoituksia, joissa mies osoittaa katumustaan, hänet on täälä henkisesti hirtetty ja asiallista palautetta ei juurikaan ole saanut. Oikein, oikein hyvää kesää teille kaikille ja älkää nyt kovin suuttuko vaikka hiukan huijasinkin. ps. En edelleenkää osaa tällä vehkeellä jäsennellä.
Nyt tuli yllätyskäänne kuin saippuaoopperasta, saapa nähdä mitä ymmärtävät sisaret kommentoivat. Itse pysyn sanojeni takana, mutta omapa on elämäsi ja itse se sun pitää elää.
Niinpä tietenkin! Pienestä se näköjään taas alkaa! Hyvää kesää Sinullekin, ensimmäisen vastaukseni sanoin: ensimmäinen kerta on vaikein, toinen menee jo rutiinilla!
Osasit huijata meidät täysin, hyvin kirjoitettu provo. Kukaan ei huomannut.
Ei sillä ole väliä, oletko mies vai nainen. Olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka kehottivat olemaan kertomatta. Pilaisit vain turhaan suhteesi ja vaarantaisit lastesi kodin. MUTTA ole varovainen, koska toinen kerta todellakin menee rutiinilla, kuten joku sanoi. NYT tuntuu siltä, että ei koskaan enää ja että kadut, mutta miten toimit jos sama (elämän)tilanne toistuu. Katumus on hyvä, mutta ei riitä välttämättä estämään toista kertaa. Tunnustaminen takaisi varmemmin kaidalla tiellä pysymisen, mutta silti en suosittele tunnustamaan.
Sen sijaan mieti tarkaan, miksi hairahduit. Ja selitys EI ole esim. naisen seksikkyys tai "vahinko" tai humala. Lue kirjallisuutta (esim. Kiianmaan kirjat ovat hyviä) , keskustele (vaikka täällä) ja yritä ymmärtää, mikä meni vikaan. Kun tämän prosessin käyt läpi, opit. Vielä et ole muuta kuin katunut.
Toinen ongelma katumuksen lyhytkestoisuuden lisäksi ovat fantasiat: saattaa hyvinkin olla, että hekumoit muistoillasi aina kun avioliitossa jokin asia mättää. Ole tässäkin tarkkana.
Minulle yksi ja sama oletko mies vain nainen. Pysyn kannassani: älä kerro.
Kirjoituksestasi huokui vilpitön tuska, katumus ja uskoin, kun sanoit ettet koskaan enää tekisi niin. Tietenkin tämä "huijauksesi" laittaa miettimään vilpittömyyttäsi toisenkin kerran.
Mutta alkuperäistekstin ajatellessa "oikein päin" sanoisin silti: nyt on liian myöhäistä alkaa keventää omaa omaatuntoaan toisten kärsimyksen kustannuksella.
pidä kertoa. Hyvä, että rooli/sukupuolenvaihdos tuli ilmi. Jotenkin kuin naisen uskottomuus olisi edelleen pahempi juttu kuin miehen... tai , että naiset katuvat enemmän jne. Taatusti on olemassam yhtä lailla miehiä, joilla on herkkä omatunto kuin paatuneita naisia. Eivätkä kaikki (miehet/naiset) edes pidä fyysistä uskottomuutta mitenkään vaarallisena asian - se on aivan kuin käynti kuntosalilla. Kirjoittaja siis kiehuu omassa liemessään ja pitää jatkossa vetskarin kiinni seminaarireissuilla...? Palaa perheen ja kynttiläillisen pariin kirkkain silmin - niinhän se meni...? AINA helpompi ja (itselle ja toiselle) terveellisempi vaihtoehto olla ryhtymättä elämään valheessa, siis jatkuvassa pettämiskierteessä. Sellainen syö miestä ja naista yhtäläisesti - ja avioliittoa.
..kertomaan. Omatunto tulee vaivaamaan jos et kerro, totuus tekee vapaaksi. Mun kokemuksesta kauhein olo on syyllisyys ja sen salaaminen.
Ehkä vain olet paskaisesti naureskellut kaikille hyvää tarkoittaville. Tuli mieleen että naureskelit meille yhtä tunteettomasti kuin silloin seminaarissa...
Ikävää että kerjäsit empatiasi kusemalla silmille. Taitaa olla sulla ihan tapana pelleillä ihmisten kanssa.
Hyvä kuitenkin ettet kertonut perheellesi, mutta sielunhoitoa en enää suosittele. Se on vain katuville ihmisille, ei itsesäälissä itkeville, jotka eivät osaa jäsennellä kirjoitustaan kuten ei elämäänsäkään millään vehkeellä.
PS. Naiseksi eläytymisesi taitaa olla salainen pikku paheesi--?
Voi poikarukka, taitaa olla jo hymy hyytynyt kun meidän kustannuksella pilailit. Toisaalta näit, miten ihmiset välittivät pienestä fiktiivisestä olennosta "pikkuhiiru".Sinuun meni kyllä luottamus, vilkas poika. Mitähän vielä keksinetkin!
Kuitenkin, kiitos kirjoittajille, hymyillään, vaikka p....n maku suussa!
Minun suurin toiveeni on se, että säästyisin sinun kaltaisilta miehiltä pikkuhiiru, kumpa elämääni ei tulisi koskaan miestä, joka toimii sinun tavoin ja särkisi sydämeni. Voi kumpa vain säästyisin...
Olit sitten nainen tai mies, oma neuvoni on että älä kerro. Aiheutat ainoastaan pysymätöntä pahaa mieltä vaimollesi ja lapsillesi. Voit kuvitella että oma olosi paranee kertomisella mutta sitä se ei tule tekemään. Olosi vaan pahenee. Ja samalla toisen olo. Älä kerro, yritä unohtaa.
sellaista kerro unohda koko juttu ja mene eteenpäin, olet jo kärsimyksesi kärsinyt ja katunut. Älä enää tee koskaan niin.
Älä ihmeessä kerro. Lapsillasi on ehjä koti ja teillä hyvä liitto. Selvitä asia oman pääsi sisällä ja anna itsellesi anteeksi. Kuka vain voi erehtyä. Tiedät ettet tee sitä toiste. Kaikkea hyvää sinulle. Älä vedä miestäsi ja lapsiasi mukaan omaan pahaan oloon.
Pikkuhiiru on katti,oikea mouruava kollikissa näin keväisin,myös viime kevät oli vaikea,kun hiirulainen oli jo syöty! Nyt on taas pyyntiaika!Ja kolli pesän suulla!
Olen myös sillä kannalla, että sinuna en kertoisi miehelle mitään. jos nimittäin haluat säilyttää perheesi onnen.
Ehkä nyt opit kunnioittamaan miestäsi enemmän... Ellet hairahda toisen kerran. Silloin on jo parasta kertoa.
Kaikella ymmärryksellä ja rakkaudella - kertominen olisi ehkä sinulle helpotus. Saisit ehkä kaipaamasi "rangaistuksen", jos teille tulisi ero, koti ja lapset menisivät jakoon jne. Olisit ehkä mielestäsi saanut ansiosi mukaan ja sikäli kaipaamasi "rauhan". Se rangaistus vain sattuisi vielä paljon enemmän mieheesi ja lapsiisi, tuhoaisi hyvän ja toimivan perheen, joka on tarjonnut suojan lapsillenne ja teille aikuisille myös.
Tekosi syitä voit pohtia itseksesi - tai vaikka ammattiauttajan kanssa. se on kuitenkin tapahtunut eikä sitä saa muuksi muutettua. Päästit vieraan miehen sänkyysi yhden kerran - selvisit ilman tauteja ja muita jälkiseurauksia. Voisit kirjata tapahtuman ns. opettavaisiin kokemuksiin, jota ei ole tarvis toistaa.
Eihän puolisolle raportoida jokaista yksityiskohtaa muutenkaan - sehän olisi aivan sairas suhde sellainen. Et kuvaile esim. vessakäyntejäsi, kuukautisiasi, jokaista näkemääsi eroottista tai muuta unta, jokaista fantasianpoikastasi, juoruiluja ystävättäriesi kanssa, työpaikan jokaista pikku riitaa.... Ulkopuoliset seksisuhteet ovat tietenkin vähän eri juttu kuin em. , mutta yhteen kertaan jäänyt horjahdus on aivan muuta kuin jatkuva pettäminen ja valheessa eläminen.
Ihminen on aina vastuussa tekemisistään ja sinun kohdallasi vastuun kantaminen on nyt sitä, että et kaada horjahdustasi miehesi ja lastesi kannettavaksi. Asia saisi helposti kohtuuttomat mittasuhteet ja pahimmassa tapauksessa rikkoisi teidän kaikkien elämän. Voit joutua puimaan asiaa vielä pitkään, mutta selviät siitä kyllä - vaikka sitten ammattiavun tuella.
Jokainen meistä haluaisi voida katsoa puolisoaan silmiin, vain psykopaatti kykenee tekemään pahaa ilman syyllisyyttä. Tässä tapauksessa osoitat parhaiten rakkauttasi, kun selvität oman pääsit, ettei sinun tarvitse rankaista itseäsi toistuvilla sekoiluilla, että saisit tuntea itsesi oikein kurjaksi... Jos olet kirkon jäsen ja uskot sen sakramentteihin, voit myös harkita ripittäytymistä papille - se on mahdollista muillakin kuin katolisilla. (Tarkoitin tämän ihan vakavasti, vaikka en itse kuulu mihinkään uskontokuntaan.)
Tsemppiä ja myötätuntoa sulle, pidä huoli itsestäsi ja rakkaimmistasi!!!
Mitä turhaan enää tuota mietit. Unohda koko juttu! Nyt tiedät, että ei tuollaista kannata tehdä!Muista se.Tärkeintä sinulle on oma perheesi. Ehkä sinun piti tuo erehdys tehdä, jotta silmäsi avautuivat näkemään, miten onnellinen olet ja mitä kaikkea sinulla on. Pidä siitä kiinni ja lujaa!
Älä kerro. siten vaan sysäät vastuun teostasi puolisollesi. Pettäminen ei ollut kumppanisi syytä.
Tekoa ei pysty pois pyyhkimään. Oletko hyvä vaimo, on ihan aiheellinen kysymys, äitiys on eri asia.
En ristiinnaulise, mutta kanna itse oma ristisi.
Mutta..Usko vanhaa! Älä kerro, elämässä sattuu ja tapahtuu, se on vain elämää.
nuorena oppii sen vanhana taitaa...
Mitä sitä turhaan puolisoa ja lapsia asialla rasittamaan. Kannat vain huonon omatuntosi ihan itse etkä sälytä puolisollesi. Monella pettäjällähän on hirmuinen tarve saada puhdistetuksi omatunto ja kertoa asia puolisolle. Se aiheuttaa puolisolle vain tuskaa. Pettäjä kantakoon itse taakkansa. Mitä on tehty, on tehty.
Ei se ole koskaan puolison vika jos toinen pettää, ihan itsestä se on kiinni.
Onko tärkeää se, oletko tehnyt väärin vai se tietävätkö muut sinun tehneen väärin?
Jos et kerro, olet tehnyt kaksi asiaa väärin: pettänyt sekä valehdellut (petoksen salaaminen on yhtä paha kuin valehtelu).
Jos taas kerrot, olet rehellisyydelläsi edes hivenen paikanut petostasi. Ehkä petos ei sitä paitsi ole enää niin paha, jos kerrot siitä: se ei ole enää salaisuus eli toisen selän takana tehty paha asia.
Tarinasi on koskettava.Ihminen on erehtyväinen ja tekee joskus sellaista mitä katuu jälkeenpäin.Pitää osata antaa anteeksi itselle.Jos sinulla on mahdollisuus käy keskustelemassa ammattiauttajan kanssa ehkä sieltä voit saada apua.Älä jää yksin murheesi kanssa se on liian raskas kantaa.Kaikke hyvää sinulle jatkossa.
En voi sietää ihmisiä jotka pettävät toisia!!! Minua on petetty entisessä elämässä ja en ikinä tule antamaan anteeksi.Kun kerran pettää niin pettää toisenkin kerran.Sinä olet tehnyt todella ison virheen ja sinun pitäisi kertoa miehellesi jotta saisit rangaistuksen.Ja jos kerrot ja miehesi jättää sinut niin sen sulle oikein.
En ymmärrä mitä täältä haet tuolla kirjoituksella,sääliäkö???
Minä kerron sinulle tarinan. Eeräässä toisessa perheessä kävi näin: Mies aisti tottakai, ettei naisella ollut kaikki hyvin. Suhde vinoutui ja on ollut 30 vuotta vinoutuneena, koska nainen ei uskalla kohdata asiaa miehen edessä. Uskon rehellisyytteen ja asian kohtaamiseen toisen kanssa. Myöskin annat mahdollisuuden sillä toiselle, että hän saa valita, mitä tekee. Hän saattaa haluta erota, mutta saattaa myös antaa anteeksi ja ymmärtää. Ja silloin voitte uudelleen löytää läheisyyden suhteeseenne.
Ajattele asia toisinpäin. Haluaisitko tietää, jos kuitenkin aavistaisit jotain, miettisit mitä tapahtui kun äiti tuli itkien kotiin. En usko että miehesi on niin tyhmä ettei tajuaisi. Hän vaistoaa ja katkeroituu. Myös muista pienistä signaaleista.
Pohdi tarkkaan. Päätös on sinun. Minä kertoisin, siksi että rakastan toista ja haluan antaa hänen valita mitä tekee. En siis kertoisi siksi että saisin omatuntoni puhtaaksi. Minusta tämä on rakkautta toista kohtaan. Kertomatta jättäminen on toisen hallintaa.