Hei kaikki!
Olen saavuttanut elämässäni niin oudon tilanteen, etten tiedä enää mitä tehdä tai kuinka asian kanssa edetä.
Olen eronnut miehestäni jo vuosi sitten.Olemme tämän vuoden aikana palanneet yhteen useita kertoja.Kuitenkin jokainen kerta on päätynyt eroon ja jokainen yrittäminen on saanut aikaan lisää ongelmia.Syy miksi alunperin erosin miehestäni oli hänen käyttämä henkinen- ja fyysinenväkivalta -henkistä kuitenkin enemmikseen. Vain harvoin hän käsiksi kävi ja silloinkin se oli pientä verrattavissa niihin miehiin joilla nyrkki puhuu. En kuitenkaan voinut hyväksy hänen kaikki tekojaan ja otin avioeron.
Ex-mieheni alkoin eromme pisimmän osan aikana ymmärtää tekojensa merkitystä ja niiden vääryyttä.Hän alkoi työstää asiaansa ja ongelmiaan ammattiauttajien luona.Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen pystyin puhumaan ihmisille ilman ettei hän alkanut hyppiä silmille sanoin ja ruumiinsa voimalla. Se sai minut yrittämään jälleen hänen kanssaan.Tietysti omin ehtoineni ja eri paikkakunnalta asuen.Miehelläni on vieläkin aika ajon joitain tuttuja piirteitä näkyvissä, joista minä jo pakenin takaoven kautta metsään, mutta hän on kyennyt osan hoitamaan erittäin asiallisesti.Fyysisesti hän ei ole koskenut minuun enää, vaikka henkistäväkivaltaa hän osaakin vielä käyttää iljettävällä tavalla.
Kuitenkin nyt tilanne on jotenkin omituinen.Tapasin uuden miehen, joka kanssa tunsin jotain odottamatonta minulle. Olin jotenkin tuudittautunut siihen että nykyinen mieheni olisi se jonka kanssa koittaisin vielä ja onnistuisimme siinä hyvin, mutta nyt en tiedä edes tahdonko sitä. Ongelmani on jotenkin vaikea minulle, mutta monesta se tuntuisi helpolta. Takoitan tällä sitä, että koska nykyinen/entinen mieheni on väkivallankäyttäjä muodossa kuin muodossa niin häntä minun on ihan turha ottaa. Yleinen käsitys luulisin näin, mutta minulle hänestä irtipäästäminen on vaikeaa. Ensinkin siksi että hän oli se mies joka kanssa halusin kaiken.Toisena tulee se että en pidä miestäni pahana, vain hänen joitan piirteitään ja tekojaan on syytä tuomita.Ei koko miestä.Hänen pahan piirteensä poistuttua uskoisin kaiken olevan meillä hyvin, mutta pelkään odottavani turhaan. Odottavani jotain joka ei koskaan tapahdu.Siksipä kysyn onko minun turha haaveilla miehestä, jolla on väkivaltainen ongelma vai yritänkö elämääni mennä eteenpäin kenties uuden kanssa?Kuinka hyväksyä se asia että toisesta joutuu luopumaan oman turvallisuutensa tähden?jos en ole saanut tehtyä sitä vuodessa niin mitä se oikein vie aikaa? Vai onko mahdollista että mieheni pystyisi opettelemaan elämään ilman väkivaltaa?ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN JOLLE NIIN OLISI KÄYNYT?
Ja kuinka käsitellä sitä, että ihastun muihin miehiin, mutta sydän tahtoisi vain yhden, jota en taida saada?Joskus tuntuu siltä että olisi ollut helpompi erota ja sopeutua asiaan, jos mies olisi pettänyt tai ollut jotenkin todella todella moukka?Minusta tämä on hankalaa hyväksyä, koska koitin saada toisen tajuamaan asiaa ja koitin pitää yllä perheen ja oikeuden pelottomaan suhteeseen toisen kanssa, eikä se onnistunut.Olisi edes kerran suhteemme aikana pettänyt, eikä tunnollisesti tullu kotiin työpäivän päätteksi.
elämää sen jälkeen
mitä kulisseissa tapahtuu
2322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaihtelevasti kirjoituksestasi tulee esille rakastuminen itse rakkauteen. Olet todennäköisesti enemmän kiinni tunteessa kuin itse miehessä. Jotenkin sen vain "lukee" rivien välistä. Asian lopputulema riippuu niin monesta asiasta. Sekin on merkityksellinen, miksi miehesi meni ammattiauttajalle. Jos hän meni sinne vain sinun vuoksesi - on hänen motiivinsa väärä. Tod.näk. ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen, jonka hän kokee aiheutuneen sinusta, hän palaa takaisin vanhaan muottiinsa. Syystä, että hän kokee, ettet ollutkaan kaiken vaivan arvoinen. Olette ehkä molemmatkin kovasti romantisoineet toisenne ja tällöin pettymys vaanii jatkuvasti nurkan takana, koska ikinä ei voi olla varma, että se kumppani täyttää juuri häneen ladatut odotukset. Siksi olisikin tärkeämpää ladata odotukset itseensä ja tehdä asioita itsensä vuoksi. Niin sinun kuin hänenkin. Voisin kyllä suositella sinullekin ammattilaisella käyntiä. Sinulla saattaa olla henkisen väkivallan aiheuttamia vääristyneitä mielikuvia itsestäsi ja suhteestanne. Niiden oikomisesta ei ole haittaakaan.
Olen tämän kirjoittanut tarinani aiemmin, mutta pohdin joskus nuita asioit, mitä kirjoitit tuolle edelliselle... Olimme exäni kanssa olleet yhdessä n.2kk, kun hän ensimmäisen kerran tönäisi ja olisi lyönyt naamaankin, mutta löikin pikkukaupungin kirjaston ikkunan säpäleiksi. Olin niin ihmeissäni etten voinut käsittää häntä, enkä edes tiennyt mistä hänen käytöksensä johtui. Olin häneen todella ihastunut ja kuitenkin jokin takaraivossa sanoi että hänessa on jotain perin outoa. Menimme avioon. 2vuotta hänen elämässään riitti. Valehtelua, hakkaamista josta hänet tuomittiin ehdonalaiseen, myös sen jälkeen hakkaamista, kykenettömyyttä keskustelemaan mistään asiasta, ei julkista koskettelua, en saanut kävellä hänen edessään vaan aina takana, rinnakkain tai käsikädessä ei koskaan. Kaikenlaista sellaista mitä en koskaan eläissäni ollut joutunut kokemaan. Joka asiassa hän kontrolloi elämääni ja tekojani. Lopulta aloin jo uskoa hänen selitykseen että minussa on jotain vikaa kun minua pitää hakata. Lopulta tein lähtöpäätöksen. Itkin kun lähdin, ei ollut helppoa. Tästä kaikesta on aikaa jo neljä vuotta. Luottamusta miehiin ei hänen myötä mennyt, eikä pidäkään. Tutustuin aivan ihanaan mieheen joka kunnioittaa minua minuna ja antaa ja haluaa minun olevan oma ihana itseni, kuten hän sanoo. Olemme olleet yhdessä jo yli 2vuotta joista aviossa puolivuotta, mutta kertaakaan hän ei ole lyönyt, uhkaillut tai kohdellut kuin olisin joku hävettävä olio. Olemme onnellisia. Olen toipunut pahimmista peloistani, niin kyllä niitä jossain syvällä on ja jossain tuleekin esille. Exäni löytää vääränlaisia naisia elämäänsä. Sama valheinen elämä jatkuu, naiset vaihtuu ja aina syy on naisen kun suhde päättyy. No naiset pitää alkoholittomasta, tupakoimattomasta työnarkomaanista, joka ei osaa muutakuin puhua kiireistään työssä ja koulutuksessa ja ensimmäiseksi kertoo mitä hän omistaa ja jne. Naisesta itsestään hän ei henkilökohtaisella tasolla ole millään tavalla kiinnostunut. Olen joskus miettinyt, että arvostaisinko nykyistä miestäni niin paljon kuin nyt, jos en olisi "tutustunut" aiemmin exääni. Ps. Olimme exän kanssa tavatessa molemmat reilusti yli nelikymppisiä. Exäni ei hakeutunut hoitoon...