Heippa kaikki yhtä tuhmat kuin minä!
Eli neuvoja tarviin...ja kipeesti!
Elän ihan tyydyttävässä parisuhteessa mutta mikään nyt ei tyydytä mua. Eikä kyse nyt ole vaan näistä ajankohtaisista leffoista tai sen sivuilmiöistä.. ihan live-elämästä...
11 vuoden yhteiselon jälkeen tapasin miehen joka todella sytytti mut roihuamaan.. Nyt tuntuu että hän on SE itse jota tarvitsen..
Onko se enemmän oikein että lasten takia laitamme välimme poikki? Vai se että eroamme edes jotenkin kunnialla kun olemme jääneet jo kiinnikkin?
Sinänsä meidän käryämisellä ei oikeen ole väliä, kerran kiinni aina epäillään... Miten se parisuhde enää jatkuu?
Eli neuvoja tarviin...ja kipeesti!
Elän ihan tyydyttävässä parisuhteessa mutta mikään nyt ei tyydytä mua. Eikä kyse nyt ole vaan näistä ajankohtaisista leffoista tai sen sivuilmiöistä.. ihan live-elämästä...
11 vuoden yhteiselon jälkeen tapasin miehen joka todella sytytti mut roihuamaan.. Nyt tuntuu että hän on SE itse jota tarvitsen..
Onko se enemmän oikein että lasten takia laitamme välimme poikki? Vai se että eroamme edes jotenkin kunnialla kun olemme jääneet jo kiinnikkin?
Sinänsä meidän käryämisellä ei oikeen ole väliä, kerran kiinni aina epäillään... Miten se parisuhde enää jatkuu?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sanoisin, että jos haluat jatkaa suhdettasi oman miehesi kanssa niin teillä on paljon keskusteltavaa siittä mitä kumpikin parisuhteesta haluaa. Jos kumpikaan ei halua keskustelun jälkeen muuttua niin eroa ihmeessä enenkuin rupeat uuden miehen kanssa elämään.
Kuulostaa tutulta.Mulle kävi ihan samoin ja olen ollut nyt kolme vuotta samassa tilanteessa.Kelaan uudestaa ja uudestaan tilannetta, kun kerron miehelleni että en pysty enää jatkaan.Aina yhtä katastrofisisn seur.Mieheni myös sai tietää, mutta rakastaa minua vieläkin niin paljon että on valmis yrittämään.Itse en ole mielestäni hänen arvoinen ja kärsin suunnattomasti molempien ja kaikkien puolesta.Olen intohimoisesti rakastava nainen ja tunnen eläväni säästöliekillä.Ei tainnut olla sulle mitään apua...älä vaan musta ota oppia.
En tiedä auttaako tämä mitään, mutta aattelin hieman kuvata omaa tilannettani. Olen naimisissa ja meillä on pari lasta ja tiedän vaimoni pettävän minua. Tiedän sen jatkuneen jo jonkin aikaa ja vaimoni ei tiedä minun tietävän. Tilanne on siis todella hankala kannaltani. Olen ajatellut seurata tilanteen kehittymistä rauhassa, koska en oikein usko että vaimoni voisi intohimoisen suhteen takia jättää turvallisen perheensä. Vaimoni on intohimoinen nainen, joten en sinänsä ihmettele että hän on toisen miehen lumoissa. Itse olen ehkä liian kiltti tohvelimies.
Mun pointti tässä nyt kuitenkin on se että olen ehdottomasti päättänyt antaa vaimolleni anteeksi. Toivottavasti se menee ohi omia aikojaan. Roihuhan kestää aina vain tietyn ajan, sitten palaa järki mukaan kuvioon. Sulle annan neuvoksi että älä ainakaan pidä itseäsi miestäsi huonompana. Teillä on kuitenkin hyvä lähtökohta, kun miehesi rakastaa sinua yhä. Ei sun kannata kantaa huonoa omaatuntoa, vaan ole iloinen että sait nauttia intohimoisesta suhteesta. Jos et enää pysty rakastamaan miestäsi niin ole kuitenkin hänen paras kaveri. Ja ennenkaikkea puhukaa kaikesta avoimesti. Avioliitossa on kuitenkin kyse paljon enemmästä kuin intohimosta.
Auttoihan kirjoituksesi tosi paljon.Tunnistan kyllä tunteesi ja näin mieheni juuri ajatteleekin.Olemme vakavasti puhuneet kaikista näistä kuvioista, mutta kova ahdistus purkautuu niin paineella että ne keskustelut eivät johda mihinkään. Elämme ns status quo ja toivomme,että tosiaan järki tulee kuvioihin takaisin.Suhteemme ei silti ole mikään kulissiavioliitto,kuten rakastajallani vaan erittäin hyvin toimiva rakkausavioliitto.Kuulostaa hullulta!? Silti mulla on toinen.Kiitos kuitenkin ettet haukkunut mua lyttyyn.Näitä tuomitsevia ns parempia ihmisiä riittää kyllä......
olla poikkeuksellisen fiksu mies. Aivan kuten mieheni... Avioliitossa on todellakin kysymys eniten kaikesta muusta kuin intohimosta.
kaltaisiasi "tapauksia" on enemmän kuin kuvitellaan. Itsekään en missään nimessä harrastaisi seksisuhteita, en edes suutelisi, ventovieraiden miesten kanssa. Mutta sitten on tämä intohimo toiseen... Oikeastaan se on parantanut suhdettani mieheenikin; tuo mieleen suhteemme intohimoisimmat ajat kuin myös muistuttaa siitä, ettei parisuhde ole pelkkää intohimoa vaan se on myös vääntöä kaapin paikasta, riitoja jne. Niitä tulee eteen jokaisessa suhteessa.
Huvittavaa ehkä, mutta itseäni pitää kiinni avioliitossani eniten juuri se, että siinä on väännöt jo väännetty, ongelmista selvitty ja mieheni suhtautuu minuun luottavaisesti, vaikka tietääkin virityksestäni toiseen suuntaan.
Tiedän olevani ihan tavis-tapaus pettämisen suhteen muuten mutta tosissni voisin ajatella kahta miestä.Niin kuin yhdessä sketsissä nainen makaa kahden miehen välissä sängyssä ja kertoo kuinka ihana iskä tää reiska on ja tää masa tässä hoitelee noin sänkyhommat niin mallikkaasti..Truly tricky! Olisin maailman onnellisin nainen jos koskaan en olis törmännyt rakastajaani.Se oli se perinteinen katse ja kaikki hävis ympäriltä.Luulin et olin jo rakastunut aiemmin mut tää ei ollut mitään siihen verrattuna...samoin hänelle.Toivoimme aikamatkaa 10 vuoden taakse jolloin elämämme sivusivat toisiaan mutta emme kohdanneet.Silloin kaikki olisi toisin.
nämä avioero asiat ovat mutkikkaita juttuja. vanhempana ihmisenä sanoisin näin: tutkaile itse sydäntäsi, ei vieras ihminen voi neuvoa mitä teet. kyllä se on itse järkeiltävä, mikä parasta on kaikkien kannalta, etenkin lasten. ei millään pahalla, päinvastoin toivon elämäsi selkiintyvän. mummeli kaukaa
tilanteesi kuullostaa..hmm..tutulta.elän itsekin hyvässä parisuhteessa. mutta toisen miehen kautta löysin itsestäni uudenlaisen naisen! tämä toinen on hämillään siitä, että aiheutti minussa tällaisen roihun&himon! "emme olleet sitä pyytäneet ja se tuli meille yllätyksenä!" mutta koska molemmat olemme varattuja, asia koskee ainakin kolmea muuta.
jos osaatte keskustella kotona, ei se haittaakaan tee. me emme osaa/uskalla keskustella. jos kysyn nyt yli 10 vuoden jälkeen, "mitä haluat suhteeltaamme?" ahdistumme molemmat ja sitten on kerrottava totuudet. oma kumppanini on niin äkkipikainen, kokemuksia on:(...nyt kyllä ahistaa niin paljon, että uskottomuuden kertominen saattaisi helpottaa. ja toisaalta vaihtoehdot alkavat olla vähissä.parisuhteemme ei kai jatkuisi.
mikä on "uuden" miehesi mielipide? oletko valmis lopettamaan entisen suhteesi, vaikka tämä uusi mies ei haluaisikaan sinua??? meillä ei ole lapsia eikä avioliittoa, joten tilanne on hieman eri, joskaan ei helpompi...no, nyt jo sekin ahistaa
jep vastaan erikseen roihu ja himo, kun olen toki keskustellut vakavasti myös tulevaisuudesta tän toisen osapuolen kanssa. En ole itse valmis niin radikaaliin, että muuttaisin rakastajani kanssa yhteen. Sen sijaan ainut järjellinen ratkaisu olisi ottaa etäisyyttä asioihin ja ihan yksin selvittää, mitkä asiat on tärkeitä maailmassa.Sen jo tiedän,että nuo lapset on lahjaksi annettu ja heidän hyvinvointinsa on minulle tärkeintä.En voi riistää niin mahtavaa isää heiltä. Sitten yksi pikku juttu, en jaksa uskoa että rakastajani kestäisi arkea taas mun kanssa..kai se pelkäis että muutaman vuoden kuluttua kyllästyisin häneenkin.Kyllä on sekavaa.Miten sä pärjäät itses ja ajatustesi kanssa? Millä purat paineet,kun harvoin näkee tätä salaista rakastettuaan?Miten kestät olla vaan se toinen?
SAtu-Linnean avaama keskustelu sivuaa tätä meidän keskustelua. Mulla on kaksi hyvää ystävää ja sitten tietysti Hän, joiden kanssa on voitu jutella ketään tuomitsematta ja avoimesti(sekin vielä!) mun kohdalla ahistukseen ei auta kuin kelaaminen yhä uudelleen, mikä elämässä onkaan tärkeintä. siinä juuri saattaa piillä se tuskan nouseminen liian korkeaksi ja tavallaan periksantaminen jonnekin suuntaan..en tiedä
meillä etäisyys tulee luonnostaan, kun asutaan eri puolella suomea. me ollaan molemmat toisillemme toisia, koska ollaan varattuja, et sillai tasapuolisia. Tosin miehet ajattelvat järjellä vaikka olisivatkin tuntevia. ja kyllähän me molemmat ollaan saatu toistemme ajatukset sijoiltaan. Olen ajatellut opetella erossa olemisen taidon, jos tiedän, että saan tavata hänet aina silloin tällöin. aion siis nöyrtyä, mutta se vaatii kärsivällisyyttä, jota mulla ei aina ole.
"Toiseutta" lieventää sekin seikka, että uskon, että meillä on oma sielun ja seksinyhteys:) mitään emme kadu, koska kaikki on ollut mahtavaa! ihanien kokemusten takia en halua, että suhteemme väljähtyy. Huonot omattunnot meillä liittyy meidän omiin kumppaneihin ja mulla hänen lapseensa. Vanhempien rakkaus on uskomaton!
Tänään juuri puhuin Hänen kanssaan ihan samasta asiasta, että nöyrä pitää olla ja samalla onnellinen niistä hetkistä mitä saadaan.Velvollisuus ja kunniantunto omaa a.puolisoa kohtaan estää kaikkein pimeimmät suunnitelmat. Onneksi sulla on ystäviä joille voit puhua,mulla on kaksi kamua jotka tietää kans.Se helpottaa kun ne ei tosiaan tuomitse.
Me tavataan noin kerta kaksi kuussa,hätäiseen ja tulisesti.Jutellaan päivittäin.Meistä on tullut hyvät ystävät,vaikka ihan seksi ajoi yhteen.Maalailin jossain vaiheessa,että ruvetaan vaan ystäviksi mutta senhän nyt kaikki tietää ettei onnistu,kun non-stopit vaan pyörii silmissä kun tavataan....Toisena oleminen oli jossain vaiheessa mulle ongelma mutta tajusin,et olen ykkönen juuri sillä tavalla hänelle kuin hänkin minulle.Enempää en voi vaatia,kun en voi antaa itseänikään kokonaan.
No taas valmistaudun tässä viikonloppuun ilman mitään toivoa näkemisestä ja kuulemisesta.Ei naarata mutta pakko pärjätä.
välillä sellaista, että annetaan enemmän kuin on tarpeeksi... Turha jaella neuvoja, koska niistä voi olla vain haittaa. Ihmiset ovat niin erilaisia.
Itse suorituisin tuosta tilanteesta niin, että pitäisin molemmat, mutta tuon "toisen" kanssa olisin mahdollisimman kiltisti...
...Ja muutkin!
Kiitos vastauksistanne. Yritän alkaa selvittämään elämäntilannettani...Sivusuhteeni on jatkunut nyt n.1,5v josta viimeisin vuosi mun vaatimuksestani salassa. Mies haluisi julkistaa kaiken ja alkaa meidän uuden yhteisen elämän, mut mä en uskalla..?! En haluisi ja pelkään kauheasti sitä leimaa että minä särjin "toisena naisena" hänen perheensä...näinhän kaikki ajattelee! Huolimatta minunkin perheestäni. Kumma juttu että näissäkin asioissa naista pidetään ainoana ajattelevana osapuolena..? Mies vain menee munansa perässä..? Vai onko se vain katkerien jätettyjen naisten mielipide? Olen eri mieltä, sekä oma mieheni että tämä rakastajani ovat erittäin tunteellisia herkkiä miehiä...se asia tekee tästä tilanteestani todella vaikean.
olen tän viikonlopun aikana ollut ihan...uupunu. eilen jo oli niin lähellä, että kertoisin tapaamastani miehestä omalle. ajattelin, että hänellä on oikeus tietää mun luonteesta viimeistään nyt, vaikka meille kävisi miten tahansa. mutta niin taas vaan siirty..miten me ollaan selvitty "juttelematta" koko avoliittomme ajan??? tämä toinen mies ei todellakaan ole halukas mihinkään muuhun kuin seksiin kanssani, jos enää edes siihen:( koska meistä on tullut läheisiä.
Ei missään tapauksessa kannata kertoa, mikäli miehesi ei ole tähänkään mennessä saanut uskottomuuttasi selville. Useimmat miehet ottavat sen aivan liian raskaasti ja vaativat heti eroa. Tämä sun toinen mies ei vaikuta sen arvoiselta, että sun kannattaisi kertomalla tuhota suuri osa elämääsi. Kannattaa muistaa aina, että avioliiton ei pitäisi perustua pelkälle seksille ja intohimolle, siinä on muutakin. Jos olet onnistunut pitämään miehesi tietämättömänä ja kiinnijäämisen riski ei ole suuri, niin ilman muuta kannattaa olla kertomatta. Tulee vain turhan kitkerä soppa. Seksisuhteilla on aina tapana kuihtua vähitellen. Eri asia on jos avioliittosi on huono ja haluat erota, silloin kertomalla nopeutat loppua.
...jaksat kyllä! kiinnitin huomioni tuohon "ei olla keskusteltu..." teidän täytyy alkaa keskustella mut ei niin että sä kerrot rakastajastasi! puhun kokemuksesta, eka käryni kävi juuri näin, tunnustin (ehkä putsatakseni omaatuntoani) tosin pakon edessä... eipä hyvä seurannut. ei tullut parempi olo itselle eikä varsinkaan puolisolle. tiedän että haluat ravistella parisuhdettasi ja selvittää tilanteen missä mennään... mutta tee se jotenkin muuten! ala keskustella asioista jotka teidän välillä todella mättää.
ja varsinkin jos sulla on "vaan" seksikumppanina tämä toinen älä hänen takiaan uhraa hyvää parisuhdetta.
minä vielä mietin...tulin juuri Hänen sylistään kotiin ja pahalta tuntuu...=(
tuntuuko pahalta tulla kotiin sen takia, että siellä odotti omat jutut ja velvollisuudet, huono omatunto toisten puolesta? entä oma hyvä olo - onko se vain harhaa? miksi hyvä elämä ei tunnu riittävän?
vaikka nyt en kertoisikaan omalle tilanteestani, todnäk se hetki tulee joskus, etenkin kun on isot jutut alkamassa. hänen on saatava tietää, ettei minuun voi luottaa kaikissa asioissa ja että mieleni ailahtelee. vaikka tuska olisi hirveää!
haluaisin säilyttää seksisuhteeni, olipa se sitten "vain". mutta olen ymmärtänyt,että hänen mielestään, me emme pysty pitämään sitä sellaisena, meistä on jo nyt tullut läheisiä. siksi hän alkoikin epäröidä. toisaalta etäisyyttä tulee väkiste, koska asumme aika kaukana toisistamme, emme voi nähdä muutoin kuin työmatkoilla. hullua, mutta en aio luovuttaa vielä enkä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä niinku missään asiassa!
pettäjät aina perustelevat petostaan sillä, etteivät kertoneet koska eivät halunneet pahoittaa petoksen uhrin mieltä? Eipä tullut mieleen ajatella moista ENNEN tekoaan?!
Pettäjät ovat lapsellisia vastuunpakoilijoita, jotka kuvittelevat pääsevänsä teoistaan eroon siististi kuin koira veräjästä olemalla kertomatta. Onneksi näin ei useinkaan käy sillä valheet paljastuvat ennemmin tai myöhemmin!! Siinähän sitten kärsitte tekojenne seuraukset!