Madridin Mastersien loppuottelu meni suoraan kahdessa erässä Rogerille.
On Federer ennenkin voittanut Dadalin massalla, mutta tämä tekee Ranskan avoimet hyvin mielenkiintoiseksi turnaukseksi. Federerin uran piti olla laskussa ja Nadalin olla voittamaton massalla.
Federer voitti
Nadalin massalla
3381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eikös Nadalin tilasto paras viidestä otteluissa massalla ole noin 50 voittoa ja 0 tappiota. Nadalia mahdoton voittaa Grand Slam kisassa tai davis Cup -ottelussa massalla kun tarvitaan 3 voitettua erää ja panokset hieman toiset kuin jokaviikkoisissa masters ja ATP-kisoissa.
GS-kisoissa on aina välipäivä ottelupäivän jälkeen ja toisella viikolla jopa kaksikin välipäivää joten Nadal pääsee tuoreenaa hirmuna kehiin eikä joudu pelaamaan heti seuraavana päivänä kun edellisenä päivänä pelannut yli 4 tuntia kuten eilen Djokovica vastaan.
Massalla Masters kisoja on tänä vuonna voi kolme kisaa ja tietysti lisäksi se GS kisa. Nadal on voittanut kaksi kisaa ja hävinnyt yhden. French Openin tappio toisi hänelle saldon 2-2 isoissa massakenttäkisoissa. Edellisissä Rooman- ja Monacon kisoissa Nadal oli tosi tiukoilla Djokerin kanssa. Ehkä Nadalin massakenttäpeli on kärsinyt, kun mies on yrittänyt sovittaa peliään nopeammille alustoille.