Mikä siinä on että etenkin nuoret luulevat että klassinen musiikkin on vain "surkeeta viulun vingutusta", joka tietenkin on vaan mummojen musiikkia ja että klassinen on vaan tylsää paskaa. Aivan järjetöntä roskanpuhetta.
Mokomat ignorantit hyypiöt.
Ovatko he koskaan kuunnelleet esimerkiksi Brahmsin, Mahlerin, Wolfin, Mendelssohnin tai Schubertin maailman kovuutta huokuvia liedejä, voittavat mennen tullen nämä nykyajan teennäiset halvat "angstibiisit" joiden sanoma ja musiikillinen arvo ei koskaan yllä ikuisuuteen asti vaan kuolevat tekijöidensä mukana. Mahtaa olla haudoissa ankea nukkua kun roskaa rapisee arkku täynnänsä. Jos oikeasti haluaa angstata niin jumankauta klassisesta se parhaimmisto löytyy ja paljon luonnollisemmalla ja syvällisemmällä tasolla.
Jos MINÄ haluan rypeä itsesäälissä niin valitsen vaikkapa kappaleen Brahmsilta nimeltä Trost in Tränen, eli siis "Lohtu kyynelissä". Jos joku ei saksankieltä osaa, laulussa siis jotkut ylisosiaaliset hemmot pyytävät yhtä menoihinsa, mutta huomaavat että tämä on itkenyt! Surullinen hahmo kertoo surevansa jotain mitä hän ei ole menetteänyt, mutta mitä hänellä myöskään ei koskaan ole ollutkaan. Tarinan loppu on jotain joka saa erikoisen tunteen aikaan. Tai no, ehkä se aktivoi oman itsepäisyyden hetkeksi ja ymmärtää miksi päähenkilö tekee nyt mitä tekee.
Mahlerin Das Lied von der Erde on kova. Siinä ryypätään ja synkistellään, hieman iloitaan ja melkein luovutetaan sekä hyvästellään... Käväiseepä apinakin haudoilla kykkimässä ja lävistämällä kirkumisellaan elämän makean tuoksun, aivan ensimmäisessä sarjan laulussa. Koko teoksessa pohjimmainen tunnelma on jotain hyvin laajaa, jota vain täysin vihoviimeinen ja reunalla seisova, "wretched" ihminen voi kutsua omakseen. Lyriikat perustuvat vanhoihin kiinalaisiin runoihin. Huh! Ei kannata kuunnella teosta aivan hetken mielijohteesta, koska se voi aiheuttaa syvää myötätuntoa päähenkilön ajatuksiin. Tosin sehän ei haittaa, jos nauttii koko tunneskaalastaan. Voi jotain uutta myös oppia...
Onpas gourmetia. Schubertin Die Winterreisen viimeinen osa, Die Leiermann. Ehdottomasti tappavan hieno, paras osa koko laulusarjasta. Päähenkilön ylpeys on jäänyt kauas taakse ja nöyränä -kuin elämän lyömänä- sitä mietitään josko tuo ällöttävä, halveksittu vanha ukko jonka rahakippo ainiaan pysyy typötyhjänä, voisi soittaa posetiiviaan päähenkilön laulujen tahtiin. Kyllä repii jokaisen sielun riekaleiksi tämä kappale. Syrjityistä ja muiden inhoamista ihmisistä voi löytyä hyvä ystävä joka kantaa yli rajojen. Miettikääpä sitä, eli opetusta! Tottakai myös muukin jäljelle jäänyt Winterreise on loistava! Siitä varmaan sitten myöhemmin, odotellessanne voitte kuunnella koko teoksen. Tiedätte sitten kaiken.
Entäs Brahmsin Ach, arme Welt, du trügest mich. Eli toisin sanoen, "oi surkea maailma, petät minut". Nyt mennään siis hyvin kaiken alkulähteillä, ihminen kokee että koko maailma pettää häntä eikä hän voi välttää sitä kumminkaan, suurella surulla ja murheella. Toteaa myös, että kaikki "failaa" kun apua eniten tarvittaisiin ja että maailman ainoa aarre on vain halpamainen raha. Hyvin tottahan tuo on ja pätee nykyaikanakin. Eipä tule koskaan tämäkään mahtava (mutta lyhyt) teos vanhenemaan, aina ajankohtainen.
Niin ja jos haluaa jotain päätöntä menoa niin voi sitten kuunnella vaikka Radetsky-marssin, siinä sitä hevimäistä höttöelementtiä ja taputtaakin kuulemma saa. Straussilla myös on jotain Persiamarssia ja muuta, kannattaa kokeilla sanoi pappa. Händelin Messiaastakin löytyy hyvää kowaa settiä, mutta sepä tosin taitaa olla vähän liian kova pala näille nykyajan nuorille himoateisteille. En kyllä itsekään ole ihmeemmin kristitty, mutta uskonnollisuus ei musiikissa minua haittaa pätkääkään.
Eipä tässä muuta, kuunnelkaa liedejä. Laulakaa mukana, antakaa sielunne laajeta koko universumin kokoiseksi ja eläkää täysillä taivaallisesta laulusta.
Nuoriso ei ole tajunnut Liedejä
Paperimassaelämää
15335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
syvällisyyteen yltää Tshaikovskin Eugene Onegin, joka tosin sisältää myös kovat bailut 1., 2. ja 3. näytöksien aluissa. Olisi nuorille oivallista musiikkia, jos vain suinkin jaksaisivat paneutua.
harrastaa,ja tietää Suomessa klassisesta musiikista enemmän kuin koskaan.Musiikinkoulutus ei ole koskaan ollut niin laajaa ja laadukasta kuin nykyisin.Kirjoituksesi on mielenkiintoinen ja hauska,mutten usko että asiantilaa voi tai tarvitsee muuttaa.Kolmas valtakuntakaan ei kieltänyt reipasta nuorisomusiikkia.Sitäpaitsi kevyen musiikin rytke johdattaa innokkaimpia nuoria kuulijoita vaativamman musiikin pariin.Eräs mielestäni nimekäs hevirumpali osti minulta hiljan vanhan Griegin nuottialbumin.Sanoin että no no?Ja hän että èt taida tuntea minua`.Innostuin kirjoituksestasi ja kaivoin kaapista kannessa rusoposkisen D.F.Dieskaun Winterreise (1963 )älppärin ja panin pyörimään.Pidänhän minäkin siitä kun sen aikoinaan ostinkin .Mutta kuinka myydä idea leadin kuuntelusta ignogranteille hyypiönuorille?On jopa ihmisiä joiden mielestä musiikki on parasta silloin kun se ei soi.
Monet nuoret kuuntelevat klassista, monet vanhat ihmiset pitävät sitä tylsänä viulunvinguttamisena. Kevytmusiikki ei ole mikään säännönmukainen vastakohta klassiselle syvällisyydelle niinkuin asiasta tietämättömät lurjukset antavat ymmärtää! Myös kevyestä musiikista löytyy hienoja sävellyksiä - paljon vähemmän kuin klassisesta, totta kyllä, mutta kaikki kevyt musiikki ei ole sitä roskaa, mihin tuntemuksenne rajoittuu (MTV). On jopa ikuisuuteen yltäviä klassikoita. Schubertin liedit ovat nerokkaita, suuria säveltäjiä on hirveä määrä. Klassisen musiikin historia on valtava aarrearkku, musiikin suurimpia aarreaittoja. Se aukenee kun tähän laajaan musiikinhistorialliseen osa-alueeseen tutustuu. Länsimainen klassinen musiikki on kuitenkin nuori juttu verrattuna Intian ja Kiinan musiikkihistoriaan.
kevyttä musiikkia. Ei sitä kannata yrittää keinotekoisesti ylentää klassisen musiikin avulla. Ne ovat kaksi aivan eri maailmaa ja lähtökohtaa musiikin teolle. Klassinen musiikki haluaa sanoa. Kevyt musiikki taas haluaa viihdyttää.
ja kolmantena voisi käyttää vaikka ilmaisua "moderni kansanmusiikki". Pelkän tittelin varjolla ei kannata päätelmiä koskaan tehdä, eksyy harhapoluille. Mutta niin tekee myös tämä keskustelu, jos lähdemme taas sille pitkälle ja uuvuttavalle tielle, jossa eri musiikkia vertaillaan ensisijaisesti ulkomusiikillisin arvostelukriteerein. Sanonpa sen verran, että eivät ne suinkaan niin eri maailmoita tai niin erilaisia lähtökohtia musiikin tekemiselle ole. Riippuen toki myös konkreettisista musiikkitapauksista, joista puhutaan. Mutta länsimaisten asteikoiden mukaan tehtyä musiikkia silti. Intialainen ja kiinalainen musiikki ovat toinen tarina. Osaatko kertoa siitä tarinasta edes ensimmäistä lukua vai rajoittuuko musiikkituntemuksesti Eurooppaan?
Lähtökohta, keinot, funktio ja päämäärä klassisen ja kevyen musiikin teossa ovat liian erilaiset. Juuri lähtökohdan, keinovarojen (=sisältö, sävellystekniikka) ja päämäärän takiahan musiikit ylipäätään luokitella eri lajeihin. Tästä luokittelusta ollaan asiantuntijoitten kesken harvinaisen yhtä mieltä. (Poikkeuksena ne quasi-ymmärtäjät, jotka eivät kuule pintaa syvemmältä, siis ne joille melodia ja rytmi ovat musiikin ainoat tunnistettavissa olevat elementit) Viihteellisyys / populääriys / rytmikkyys niitten itsensä takia eivät koskaan ole taidemusiikissa olennaisia (sen olemassaolon syy), sensijaan kevyessä musiikissa näin aina on. Toisin sanoen taidemusiikin säveltäjä ei voi tehdä rytmikästä tai melodista kappaletta ilman mitään muuta sisältöä tai sanottavaa tai jos tekee, teos luokitellaan kuuluvan populäärimusiikkiin. Länsimainen musiikki ja länsimainen taidemusiikki ovat kaksi eri asiaa. Etnomusiikki ei ole populäärimusiikkia, muttei taidemusiikkiakaan vaikka taidemusiikki voi toki ammentaa etnosta vaikutteita. Samoin voi tehdä populäärimusiikki. Mitä tulee ulkomusiikillisiin avuihin, se on se millä kevyt eli populäärimusiikki tai rytmimusiikki ainoastaan kykenee erottumaan valtavan musiikkitulvan keskellä. Sisällöllään tai tekniikallaan se ei kykene erottumaan. Sellaista populäärimusiikkia eli kevyttä musiikkia (eli rytmimusiikkia), joka yltäisi keinovarojen monipuolisessa käytössä esim. parhaitten nykysäveltäjien tasolle (otetaan vaikkapa György Ligeti tai Einojuhani Rautavaara ynnä lukuista muut) ei ole olemassakaan. Tästä paljolti johtuu miksi populäärimusiikki on luonteeltaan aina kertakäyttöistä. Vähän niinkuin halpa vaate joka ostetaan kestämään muutaman käytön. Linnusta ei tehdä kalaa mielipiteellä, pitää löytyä kalan sisukset ennenkuin luonnontieteilijät suostuvat puhumaan uudesta kalalajikkeesta. Vaikka se osaisikin lentää. Ymmärrätkö vertauksen?
vaikkakin näkemyksesi on mielestäni vähän turhan yleistävä.
Mutta ohitit kysymykseni Intian ja Kiinan musiikkihistoriasta. Oletko koskaan kuunnellut muiden maanosien ja kulttuurien taidemusiikkia kuin länsimaiden?
Muuten, olet näemmä tieteellinen ihminen - et varmaan kuulu kirkkoon tai vastaaviin hölynpölyihin? ;D
Tosin sen verran korjaan, että kevyt musiikki ei missään tapauksessa ole AINA kertakäyttöistä. Kyllä ne klassikot elävät genressä kuin genressä. Mutta se pitää paikkaansa, että suurin osa kevyestä on kertakäyttöistä ja keinot ja päämäärät ovat keskimäärin klassisen ja kevyen tekemisessä järkyttävän erilaiset. Mutta aika harvoin asiat ovat "aina-ei-koskaan-pelkästään-vain-ei-ollenkaan-ikinä" -luonteisia. Jos ajattelee noin, se on yleensä asioiden yksinkertaistamista.
Lisää tuollaista palstalle. Ja vähemmän pyllyporukan huonoja puolusteluja vastauksiksi, kiitos.
siirtyvän liedien kuulijoiksi.Vitsiksihän kirjoitus oli tarkoitettukin vai mitä?
Ei ollut vitsi. En ole enää kovin nuori, olenhan peräti 18 vuotta, mutta liedejä on kuunneltu jo pitkään!
ja klassista musiikkia - miten se on vanhoille junteille niin hankala asia käsittää?
Jos nuoret saisivat tietoonsa sopivia klassisen teoksia, vaikka 'CoolClassics' -sivuston kautta, he voisivat omaksua paljonkin uusia juttuja. Nykyajan keski-ikäisiä pidän sen sijaan jo 'menetettynä sukupolvena'.
Luuletko, että teini-ikäiset ovat liian tyhmiä omaksuakseen haastavia teoksia? Olet ilmiselvä idiootti. Kyllä teini-ikäinen pystyy omaksumaan teoksen kuin teoksen, ei heille tarvitse suositella mitään sopivan tarttuvaa ja miellyttävän melodista kevytklasissista. Sanoisin että esim. Schubertin liedit, Beethoven parhaat sonaatit ja Wagnerin oopperat edustavat VARSIN syvällistä klassista musiikkia ja monet nuoret kuuntelevat niitä, itseni mukaan lukien.
ehdottomuutta parhaimmillaan. Kyllä se siitä parissakymmenessä vuodessa vähän rauhoittuu, älä huolehdi..