K2 laakerit

Ostin uudet rullaluistimet. K2 Radical 100:set. Nyt olen luistellut niillä muutaman 10 km ja olen ihmetellyt outoa ääntä, joka syntyy varsinkin oikeasta luikkarista. Jonkinlaista "klotinaa". Kotona pyörittelin renkaita ja huomasin, että yhden pyörän laakerissa on yllättävän paljon klappia. Myös muissakin lakereissa oli väljää, mutta ei niin paljoa. Eli äänilähde täytyy olla tuo väljyys. Ihmettelen vain, kun vanhojen Salomonien laakerit ovat vielä aivan timmit, vaikka niillä on päästelty jo kolmisen tuhatta kilometriä. Onko täällä asiantuntijoilla havaintoja K2:sen laakereiden väljyydestä? Taidan käydä kyselemässä asiaa myös Intersportista, josta luikkarit hommasin. Takuunhan pitää tuollaiset asiat korvata, jos näissä on jotain valmistusvirhettä.
71513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itselläni on vastaavat luistimet paitsi että viime vuoden mallia. Putsasin vasta nyt ensimmäistä kertaa keväällä laakerit - viime kesänä niillä luistelin 600km eivätkä ne olleet kovin likaiset vieläkään. Itselläni niissä ei ole "klappia" varmaan normaalia enempää. Jos tuntuu että ovat "väljät" vie ihmeessä kauppaan kun ovat noin vähän luistellut. Noista MAZE-laakerinsuojista täytyy sanoa että toimivat oikein hyvin, pari kertaa kovassa sateessa tänä keväänä luistellut eikä laakerit olleet kostuneet yhtään. Tosin molemmilla kerroilla pesin ja rasvasin ne.

Äänestä

Tsekkasithan ko. laakeriparin tiukkuden ja sen, että siellä on välyspala laakerien välissä. Varmaan voisi olla mahdollista, että välyspala jää asennuksessa pois. Kaukoidässähän näitä K2:kin kai valmistetaan todellisuudessa, ties vaikka lapsityövoimalla. Pöly ja kosteus ovat laakerien viholliset. Näin keväällä pölyä on paljon. Kautta ei kannata koskaan aloittaa uusilla laakereilla vaan ajaa viime kesän satsilla muutaman kerran. Minulla on myös ykkösluikkaireina K2 Rad 100, mutta rehellisesti en pidä luistinta kovinkaan hyvänä enää. Salomon todella oli hyvälaatuinen merkki. Kakkosluikkarini ovat Salomonin Motion 9.0. Rad 100:ssa on ihan liian pehmeä kenkä minusta eikä juurikaan mahdollisuuksia muokata luistinta jalkaan sopivaksi.

Äänestä
  • Itsekin hieman petyin kenkään, en ehkä niinkään sen pehmeyteen vaan siihen että nilkkani pääsi liikkumaan vaikka kenkä oli juuri oikean kokoinen. Ongelma on nyt ratkaistu ja K2:n kiskoissa on Bontin Apachet kiinni. Kenkä on kova mutta istuu jalkaan kuin tehty. Voin suositella. Tästä on tosin seurauksena se että myös tärinät siirtyy K2:n kenkään enemmän jalkaan. Mutta paluuta vanhaan ei ole. Vielä kun saisi Matterin renkaat niin vauhtia pitäisi löytyä! ;)

    Äänestä

Uudet K2 laakerit, siis Twincam ne on tehnyt mutta K2 logo on päällä, niin on kyllä väljyyttä havaittavissa, eli kolinaa kuuluu mutta rullaa hyvin. Hieman häiritsee tuo kolina koska yleensä kolina tarkoittaa että jokin on irti/auki.

Äänestä
  • Tarkastelin tänään renkaita ja laakereita huolellisemmin ja huomasin, että kaikkein löysimmän pyörän akselin ruuvia sai kiristetyä noin neljäsosa kierrosta. Eli oli perkules jäänyt tehtaalla löysään. Ne lapsosten pikku kätöset siellä kaukomailla eivät näemmä jaksa vääntää.....nooooh noh.

    Kokeilin avaimella myös muiden pyörien kiritämistä, mutta ne olivat tiukassa. Silti akselissa tai laakerissa on vieläkin vähän löysää. Sormin tuntee selvästi pientä klappia. Vanhat luikkarini ovat Salomonin Pilotit mikrolaakereilla ja täytyy sanoa, että on kyllä vielä timmit laakerit uusiin K2:siin verrattuna. Hyvin nuo K2:sen pyörät silti rullaavat. Tänään en päässyt paanalle testeilemaan, kun alkoi sataa illalla.

    Äänestä

Minulla on 3 kesää luistellut Radical 90:t ja tänä keväänä hankitut Radical 100:t.
Molemmissa luistimissa on sama "ominaisuus", että oikea luistin pitää ääntä epätasaisella alustalla. Vaihdoin 90:iin laakereita ja kiristin renkaat varmasti tarpeeksi tiukalle, mutta ääni ei hävinnyt minekkään.
Mielestäni ääni tulee jarrupalan muovisesta rungosta, sillä siitä löytyy vähän kalappia ja se pääsee siten resonoimaan. 100:t olivat hiljaiset pari ensimmäistä lenkkiä, mutta nyt tuo ärsyttävä "klotina" on alkanut kuulua niistäkin.

Onko joku keksinyt keinoa, millä tuon jarrupalan rungon saa kiinnitettyä luistimeen siten että se tulisi äänettömäksi??

Vanhoilla Salomoneilla luistellessa meno on kuin sukkasilla hiipimistä, niin äänettömät ne ovat K2:iin verrattuna.

Äänestä
  • Koko jarrupala tai jotain kiilaa muovista tai kumista sinne jarrupalan ja kiskon väliin..itsellä ainakin hävisi tai väheni se ääni kummasti.Itse sain sopimaan pienen muovinpalan sinne ja ei resonoi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rullistelija kirjoitti:

Ostin uudet rullaluistimet. K2 Radical 100:set. Nyt olen luistellut niillä muutaman 10 km ja olen ihmetellyt outoa ääntä, joka syntyy varsinkin oikeasta luikkarista. Jonkinlaista "klotinaa". Kotona pyörittelin renkaita ja huomasin, että yhden pyörän laakerissa on yllättävän paljon klappia. Myös muissakin lakereissa oli väljää, mutta ei niin paljoa. Eli äänilähde täytyy olla tuo väljyys. Ihmettelen vain, kun vanhojen Salomonien laakerit ovat vielä aivan timmit, vaikka niillä on päästelty jo kolmisen tuhatta kilometriä. Onko täällä asiantuntijoilla havaintoja K2:sen laakereiden väljyydestä? Taidan käydä kyselemässä asiaa myös Intersportista, josta luikkarit hommasin. Takuunhan pitää tuollaiset asiat korvata, jos näissä on jotain valmistusvirhettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu