Viisi kuukautta seurusteltiin tiiviisti.Pidimme toisistamme ja arki sujui.Olin onnellinen ja luulin hänenkin olevan.Läheisyyttä oli.
Ainoa mikä suhteen alusta saakka hieman kiusasi mieltäni oli se, että syvällistä keskusteluyhteyttä ei tuntunut löytyvän.Mä olisin kyllä puhunut ja puhuinkin.Kaikesta ja rehellisesti.Mies vaihtoi sujuvasti puheenaihetta.
Asia vaivasi mieltäni.Alkoi syntyä pieniä riitoja, yleensä mun aloittamana.Mitä enemmän mies vaikeni, sen suurempi tarve minulle tuli puhua.Alkoi mennä jo pikkuhiljaa pilkun viilaamiseksi.Yhden riidan päätteeksi äkkipikaisesti päätin seurustelun.Sanoin miehelle, että syy ei ole hänessä, vaan mussa itsessäni; en yksinkertaisesti enää itse kestä käytöstäni.Ei ollut hyvä olla itselläni eikä varmasti hänelläkään.
Seuraavana päivänä kuitenkin tavattiin, sillä halusin keskustella vakavasti hänen kanssaan.Minä puhuin.Hän ei yhtään tullut vastaan.
Paluuta entiseen ei tule, mutta mieltäni askarruttaa se, että voiko toisen tunteet kuolla hetkessä?Mulla on jotenkin petetty olo.Oliko kaikki ihanat t-viestit sittenkin vain sanahelinää hänen puoleltaan.Tässä "riidassa" oli kyse suhteen perusasiasta, keskusteluyhteydestä.
Voiko tunteet kuolla...
tapettu...
4715
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Anteeksi nyt vain jos tuntuu turhan suoralta, mutta sanon kuitenkin: jollei kunnollista keskusteluyhteyttä ollut koko aikana - mikä olisi ollut sulle ilmeisen tärkeää - ihmettelen miten suhteenne kesti noinkin kauan? Itse 30 mies ja seurustellut vajaan vuoden, ollaan kohdattu vaikeuksia ja ongelmia, mutta niistä on päästy yli juuri sen loistavan keskusteluyhteyden ansiosta. Toki ollut muutakin hyvää, mutta sitä pidän tärkeimpänä tässä kohtaa. Voimia sulle, löydät kyllä vielä keskusteluun kykenevän miehen!
Kiitos vastauksestasi. Meillä oli paljon hyviä hetkiä suhteessamme.Niistä olen onnellinen.Mutta se tärkein vaan puuttui.Ns.pinnallinen keskustelu sujui eikä mullakaan ollut koko ajan tarve syvllisiä keskustella.Kuitenkin pikkuhiljaa alkoi tulemaan tunne, että suhde ei etene jos toinen ei pysty keskustelemaan syvällisemmin.Sellainhan mä olisin oppinut tuntemaan häntä ja hänen ajatusmaailmaa paremmin.Suhde olisi syventynyt ja tunneside voimistunut. Toisaalta on niin harmi, että suhde kaatuu perusasiaan.Voi, kuinka mä olisin ollut valmis puhumaan kaikesta, auttamaan, tukemaan, lohduttamaan, seisomaan rinnalla niin hyvinä kuin huonoina hetkinä, jos vaan olisin ollut varma toisen tunteista mua kohtaan.Yksistään teot ei riitä, tarvitaan myös sanoja. Parisuhde on taitolaji!
mielellä liikenteessä, ja teillä ei näytä synkkaavan sillä keskustelutasolla sitten, parisuhteessa puhuminen on kumminkin tärkeää.
seurustelin aluksi ihanan miehen kanssa 1,5 vuotta.menimme kihloihin.mutta jotain puuttui...mies istui kaiket päivät koneella ja minusta monesti tuntui että kone oon hänen tyttöystävänsä? en saanut minkäänlaisia hellyyden osoituksia( mitä kaipasin) ei juteltu mistäään..hänelle vain kalja oli tärkeä vkl ettei vaan mihinkään päästäisi menemään..hänelle oli tärkeämpää istua koneellla kuin lähteä minun kanssani viettämään yhdessä aikaan johonkin.
hänelle oli tärkeäämpää saada olla vain kotona vaikka asuimme yhdessä.
teinkö väärin vai oikein että jätin kihlattuni,koska en vaan saanut suhteelta mitä olisin tarvinnut?