Mulla on eräs kaveri, jonka olen tuntenut jo pienestä asti, hän on aina ollut yksi parhaimpia kavereitani, mutta nyt viimeaikoina olen alkanut kyllästymään hänen jatkuviin soitteluihin, joissa hän pyytää minua keittämään kahvit. Sitten hän yleensä tulee jo muutamassa minuutissa paikalle ja alkaa selittämään omaa tarinaansa, miten hänen työpäivänsä meni ja miten hän on autoaan "tuunannut", hän puhuu vain itsestään, eikä ole yhtään kiinnostunut minun päivästäni, jos joskus itse onnistun jotain omista asioista puhumaan, hän vain vastaa "joo" ja jatkaa omaa tarinaansa.
Lisäksi hän joskus pyörii asuinpaikkani lähistöllä kyttäämässä, millon olen kotona, ainakin näin veikkaan, sillä hän itse asuu kuitenkin 2km päässä, mutta silti hän joskus on jo parissa minuutissa oveni takana.
Olen joskus joutunut keksimään tekosyitä, että miksi en voi kahveja keittää juuri sinä päivänä. Minulla on myös muita menoja kuitenkin, mutta aina hän soittelee minulle juuri, kun olen kämpälläni.
Olen ilmeisesti hänen ainoa kaverinsa. Hänellä on myös tyttöystävä, jonka luona hän viettää paljonkin aikaa, mutta yhdessä he eivät asu. Toivottavasti he pysyvät yhdessä pitkään.
Toki myös vastavuoroisesti tämä kaveri kutsuu minut välillä vanhempien mökille viettämään viikonloppua ja siellä hän on aivan eri ihminen, sielä puheenaiheet ovat kaikkea muuta kuin tätä arkista avautumista, mikä on todella piristävääkin.
Mutta on kieltämättä välillä tosi raskasta olla ainoa kaveri toiselle. Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta?
Lisäksi hän joskus pyörii asuinpaikkani lähistöllä kyttäämässä, millon olen kotona, ainakin näin veikkaan, sillä hän itse asuu kuitenkin 2km päässä, mutta silti hän joskus on jo parissa minuutissa oveni takana.
Olen joskus joutunut keksimään tekosyitä, että miksi en voi kahveja keittää juuri sinä päivänä. Minulla on myös muita menoja kuitenkin, mutta aina hän soittelee minulle juuri, kun olen kämpälläni.
Olen ilmeisesti hänen ainoa kaverinsa. Hänellä on myös tyttöystävä, jonka luona hän viettää paljonkin aikaa, mutta yhdessä he eivät asu. Toivottavasti he pysyvät yhdessä pitkään.
Toki myös vastavuoroisesti tämä kaveri kutsuu minut välillä vanhempien mökille viettämään viikonloppua ja siellä hän on aivan eri ihminen, sielä puheenaiheet ovat kaikkea muuta kuin tätä arkista avautumista, mikä on todella piristävääkin.
Mutta on kieltämättä välillä tosi raskasta olla ainoa kaveri toiselle. Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta?
Vastaukset 4
Vanhimmat
jonka olen tuntenut kohta 20 vuotta. Kun hänellä menee huonosti, minä kelpaan olkapääksi, mutta kun minulla on murheita ne ohitetaan ja jatketaan omasta murheesta...Viime aikoina ollaankin valitettavasti etäännytty kyseisestä syystä, vaikka olen sen ääneen sanonutkin hänelle. En voi sille mitään. Tässä odottelen taas päivää kun murhe yllättää ja minä kelpaan, olen jo mielessäni suunnitellut että sanon etten juuri nyt voi puhua...En haluaisi menettää ystävääni, mutta ei tämä ole oikeaa ystävyyttä ollut enää pitkään aikaan. Olen nainen, ja ystäväni on nainen, edellisen kirjoittaja oli mies mutta sama ongelma tuntui olevan.
Mekin tunsimme viitisentoista vuotta, eli suhteellisen kauan kuitenkin, ja jo melko varhaisessa vaiheessa huomasin hänen olevan hieman minäminä-ihmistyyppiä. Kaikilla on myös huonot puolensa ja luonteen pienet virheet, ja tämä itsekeskeisyys tosiaan oli lievää, kunnes viimeisen ystävyysvuoden aikana jokin muuttui. Ennen niin mukavasta ihmisestä kuoriutui sietämätön kusipää joka alkoi vaatia minua muokkautumaan sellaiseksi kuin hän halusi, olemaan tavoitettavissa vain häntä varten. Hän kasasi ongelmiaan ja huoliaan niskaani, ja rähjäsi ellen antanut juuri sellaista vastausta kuin hän halusi kuulla. Mikään minulle tärkeä ei ollut minkään arvoista, eikä hän halunnut kuunnella minun murheitani vaan sivuutti ne päästäkseen puhumaan taas omistaan. Kertoi suoraan että soitan ja tekstaan AINA väärään aikaan eikä jaksanut lukea mailejanikaan, että voisinko lopettaa. Kun otin asian puheeksi, hän oli sitä mieltä että kiukuttelen turhasta, olen kateellinen hänen seurustelulleen (seurustelin itsekin) ja että keksin tällaisia juttuja saadakseni huomiota. Hän vihjaisi että voimme kyllä katkaistakin välimme jos tämä nyt on niin iso ongelma, tästä olin ensin järkyttynyt, kuinka hyvä ystäväni voi edes ehdottaa tällaista, mutta kun asiaa mietin, se alkoi tuntua oikein hyvältä ajatukselta.
Keväällä asiat ajautuivat siihen pisteeseen että otin tämän kieroutuman kaverisuhteessa puheeksi, rakensimme jonkinlaisen hataran rauhan, mutta sama alkoi pian toistua, ja kesällä oli pakko ilmoittaa lopullisesti tämän suhteen olevan nyt tässä. Lopullinen katkaisu kestikin sitten muutaman kuukauden, kun käytiin läpi että kuka sanoi mitä, ja kenellä yleensäkään on oikeus sanoa mitäkin. Tajutessaan menettävänsä pyyteettömän kuuntelijan, ex-bestis vuoroin manipuloi, ilkeili ja uhkaili, vuoroin rypi itsesäälissä. Välillä kertoi kuinka tyytyväinen on kun on päässyt minusta eroon ja sitten itki nyt ymmärtäneensä miten huono ihminen onkaan ollut. Tietenkin olisin ollut valmis antamaan uuden mahdollisuuden. Mutta kun kuuntelin sitä aggressiivista arvostelua ja itsesäälimarttyyri-itkua, tajusin hyvin pian, ettei tämä ihminen oikeasti halua ystävyyttäni. Olin vain näppärästi saatavilla kun oli huolia. Loppuaikoina huomasinkin, että hänellä oli eri kaverit hauskanpitoon, ja ongelmien kuunteluun.
En tiedä mikä loppujen lopuksi meni pieleen. Muutuin vain nopeasti luotetusta kaverista stressileluksi, joka auttaa ja tukee, johon voi siirtää muiden kavereitten huonon käytöksen. Tämä muutos tosiaan oli nopea, parin vuoden sisällä kaverisuhde alkoi mennä kieroon, eikä sitä saanut enää oikaistua.
Pitkäkään ystävyys ei takaa pysyvyyttä.
Itse olen vasta parin vuoden ajan tuntenut tämän tyyppisen tapauksen, ja hyviä ystäviä olemme olleet reilun vuoden. Siis omasta mielestäni ystäviä, en tiedä mitä hän on minusta ajatellut.
Jos pitäisi kuvailla häntä ihmisenä, ensimmäinen sana mikä tulee mieleen on pinnallinen. Seuraavaksi mieleen tulee turhamainen. Hän arvostelee muita ihmisiä ulkonäön mukaan, ja puhuu kaikista muista kavereistaan pahaa minulle. Meillä on yhteisiä kavereita, tosin he ovat minulle ystäviä, toiselle osapuolelle tuttuja.
"Ystäväni" otti aika hölmön liikkeen niin sanotusti, kun hän meni puhumaan minusta pahaa sellaisille ihmisille, jotka ovat minun kavereitani. Olen pyytänyt häneltä lainaan paitoja, kun olen omianikin hänelle lainannut. Harvoin on herunut, ja myöhemmin kuulin syyn muiden huulilta: Olen hänen mielestään liian lihava. Toki olen suurempi kuin hän, mutta en todellakaan lihava vaan täysin ihannepainoinen! Ei hänkään mikään laiheliini kuitenkaan ole.. Sitten sain kuulla kuinka hän ei jaksa kuulemma minun juttujani kuunnella, erityisesti tietyistä asioista. Toki menin itseeni, mietin mitä olen mahtanut puhua lähiaikoina. Ja tietenkin punnitsin muiden kavereiden sanat, puhuvatko he totta. Olihan se odotettavissa, että "ystäväni" puhuu minustakin pahaa kun kerta kaikista muistakin.
Olemme puhuneet asiasta, pikaisesti ja kiireessä, eli ei varsinaista tulosta. Tämänhetkinen tilanne: suhteemme on todella kylmä ja etäinen, en halua puhua hänelle mistään asioista jotka ovat minulle tärkeitä, jos hänen mielestään jutut ovat tyhmiä. Mietin hänen seurassaan miltä näytän, arvosteleeko minuakin ulkonäön perusteella, mitä puhuu omille ystävilleen minusta? Tosin, ei hänellä enää ole hirveästi ystäviä, enkä ihmettele. Surullista, että tällaista tapahtuu, kun ihmisestä ajattelee että hän on rehellinen, aito ja luotettava, ja sitten jotain tuollaista tapahtuu. Kenties omassa arvostuksessa jotain vikaa, vai mistä tuollaista oppinut? Surullista tosiaan..
Tällaiset tilanteet ovat aina erittäin rasittavia mutta niistä voi päästä eroon, suosittelen että esittelet tämän ystäväsi muille ystävillesi/kavereillesi. Menkää vaikka keilaamaan tai jotain. Lisäksi yhteisen harrastuksen aloittaminen voi auttaa ystävää sosialisoitumaan, esim. jokin liikunta harrastus ryhmässä on hyvä idea, löytyy sellaisia mitkä eivät sido ja jossa on sopivat treeniajat molemmille. Kun ystäväsi saa uusia kavereita taakka sinun harteillasi kevenee huomattavasti ja luulisi sosiaalisten taitojen tässä karttuessa myös kitkevän itsekeskeisyyden pois