Avomiehen soitot vieraalle naiselle

Olemme seurustelleet 4 vuotta ja asumme yhdessä. Meillä on tällä hetkellä kaikki hyvin ja on aina periaatteessa ollutkin. Meillä ei ole ollut suurempia vaikeuksia. On kuitenkin eräs asia, joka varjostaa suhdettamme. Tai ainakin minun mieltäni.

Oli ihan tavallinen viikonloppu ja olimme mieheni kanssa viihteellä. Vietimme iltaa omien kavereidemme kanssa, mutta näimme myös toisiamme illan kuluessa. Miehen kaverit ovat kaikki sinkkuja ja porukassa oli myös naisia mukana. Eräs nainen osoitti kiinnostusta miestäni kohtaan ja yritti tehdä lähempää tuttavuutta. Mieheni kertoi olevansa varattu jne, muttei kuitenkaan torjunut naista jyrkästi. Oli hänelle ystävällinen, mikä on hyvin miehen tapaista.

Myöhemmin sain kuulla, että mieheni ja se nainen olivat viettäneet myös kahdestaan aikaa jossain vaiheessa iltaa. Asia olisi ihan ok, jos minulle ei olisi siitä valehdeltu. Mieheni nimittäin jätti koko asian kertomatta ja kun kysyin kenen kanssa hän oli ollut, sain vastaukseksi vain epämääräistä muminaa. Törmäsin siis mieheeni juuri sen jälkeen kun hän oli lähtenyt siitä porukasta ja sen naisen luolta.

Mies käyttäytyi minua kohtaan oudosti ja viileästi. Ajattelin silloin, että hän oli vain kännissä ja väsynyt. Huomasin kuitenkin, ettei kaikki ole hyvin. Lähdettiin sitten yhtämatkaa kotiin. Seuraavana päivänä sain kuulla, että mies oli valehdellut, siitä kenen kanssa oli ollut illan aikan. Mies ei kuulemma halunnut hermostuttaa minua turhaan tai että olisin alkanut luulemaan jotain. Heidän välillään ei kuulemma ollut tapahtunut mitään ja he vain "hengailivat".

Periaattessa minulla ei ollut mitään syytä, miksi en olisi uskonut miestäni. Hän ei ole ikinä tehnyt mitään, mistä minun pitäisi edes epäillä. Hän on ollut aina luotettava ym. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan itseäni tosi pahasti. Lähinnä siksi, että minulle oli valehdeltu. Miksi? Jos mitään ei ollut tapahtunut, miksi sitä piti salailla??

Toisaalta ymmärrän miestäni siinä kun hän sanoi ettei halunnu hermostuttaa minua kertomalla. Olisin suuttunut, vaikkei olisi valehdellutkaan. Mies kertoi myös, että häntä kadutti se juttu ja että oli loukannut minua. Näin kyllä miehestä, että oli oikeasti pahoillaan ja tajusi, että oli tehnyt väärin.

Tapahtuneen jälkeen mies jäi kuitenkin kiinni siitä, että oli soittanut muutaman kerran kyseiselle naisella. Kännissä. Suutuin todella pahasti ja silloin oikeasti aloin epäillä, että jotain on tapahtunut heidän välillään. Voiko soittaminen olla oikeasti ihan viatonta ? Tiedän, että he eivät ole viettäneet aikaa yhdessä sen ekan kerran jälkeen tai pettäminen ei muutenkaan ole mahdollista.

Tapahtumasta on jo kohta 8kk ja asia vaivaa vieläkin minua. Pelkään, että minulle on sittenkin valehdeltu. Tapahtuneen jälkeen ei ole tapahtunut mitään, mistä minun pitäisi epäillä miestäni. Mies kohtelee minua todella hyvin ja vieläkin "hyvittelee" tekoaan, jos näkee minun miettivän asiaa.
Olenko ihan tyhmä??
13720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tapahtumasta on kulunut jo 8 kuukautta ja asia edelleen vaivaa sinua ja samalla hiertää parisuhdettasi. Oletko siis tosiaan epävarma siitä miksi miehesi ei halua tunnustaa sinulle mitään pienintäkään asiaa mikä voisi saada sinut suuttumaan? Varsinkin kuten itsekin sanot, mitään ei ole voinut tapahtua ja enintään miehesi on keskustellut jostakin toisen naisen kanssa.

Vastauksen esittämääsi viimeiseen kysymykseen jätän kuitenkin oman harkintasi varaan.

Äänestä
  • Enhän voi olla täysin varma ettei mitääh ole tapahtunut. Se vaivaa. Miehen käytös ei kuitenkaan ollut mielestäni normaalia seurustelevalle vai mitä mieltä olette ?

    Äänestä

  • -R- kirjoitti:

    Enhän voi olla täysin varma ettei mitääh ole tapahtunut. Se vaivaa. Miehen käytös ei kuitenkaan ollut mielestäni normaalia seurustelevalle vai mitä mieltä olette ?

    Se että miehesi viettää joskus hieman aikaa jonkin toisen naisen kanssa ei kuulosta ollenkaan epänormaalilta.

    Saahan sitä jutella. ja harrastaa pientä viatonta flirttiäkin. Ja Naisethan ovat yleensä oikein mukavia persoonia.

    Mutta että vielä 8kk:n jälkeenkin olet käärmeissäsi. huh.

    Voihan se olla, että sinua petetään. Mutta minä olen huomannut että on mukavinta luottaa kunnes toisin todistetaan.

    PS Olen naimisissa (10v), ja mielestäni olen aina ollut uskollinen.
    Mitä nyt, pari kertaa olen saanut pusun mukavalta naiselta.. ja joskus olen hetken halannutkin muutamaa..
    Ilmeisesti ylläoleva olisi sinun mielestäsi pettämistä? vai?

    Äänestä

No jos nainen jotain silloin ehdotteli ja sai miehesi jotenkin hämilleen ja jopa "innostumaan" hän on kuitenkin näemmä tehnyt valintansa ilman enempiä tutustumisia tähän naiseen.
Sinä enkä minä (samanlainen tilanne takana) voida sille mitään jos miehemme ihastuvat johonkin. Näitä kai tapahtuu vaikka seurustelisikin? Mutta se miten asiaa vie eteenpäin merkitsee sitten enemmän. Ihastuminen menee ohi jos sen ei anna kehittyä. Ei anna itselle siihen lupaa ja niin minä teen jos joku tyyppi alkaa kiinnostamaan. Silloin kun rakastuin omaan mieheeni ja hän minuun anoimme itsellemme luvan niin tapahtua.
Asia vaivaa sinua ja se on tosiasia ja tämä sinun on kerrottava miehellesi.
Todellisuudessa hän varmaan on jo koko jutun unohtanut ja silloin kun tilanne vei mukanaan hän tiesi loukkaavansa sinua eli tekevänsä jotain väärää? Hänellä on ainakin omatunto, hyvä.
Voit sanoa että tiedät ettei hän sinua halunnut ja halua loukata mutta haluat silti tietää totuuden vaikka se sattuisikin koska se vaivaa sinua. Toinen vaihtoehto on että unohdat ja luotat. Hän on sinun kanssasi eikä kenenkään muun.
Onko heillä kenties joskus ennen sinua ollut joku juttu?

Äänestä
  • Mies myönsikin, että oli imarreltu naisen kiinnostuksesta ja siksi "tyhmänä" oli niin ystävällinen jne. Ymmärrän, että noin voi helposti käydä. Olen kysynyt oliko ihastunut naiseen ja sain kieltävän vastauksen. En tiedä uskonko. Tuskin myöntäisi vaikka olisi ollutkin hiukan ihastunut.

    Ja ei heillä ole ollut aikaisemmin juttua. Näkivät ensimmäistä kertaa sinä iltana.

    Äänestä

  • -R- kirjoitti:

    Mies myönsikin, että oli imarreltu naisen kiinnostuksesta ja siksi "tyhmänä" oli niin ystävällinen jne. Ymmärrän, että noin voi helposti käydä. Olen kysynyt oliko ihastunut naiseen ja sain kieltävän vastauksen. En tiedä uskonko. Tuskin myöntäisi vaikka olisi ollutkin hiukan ihastunut.

    Ja ei heillä ole ollut aikaisemmin juttua. Näkivät ensimmäistä kertaa sinä iltana.

    Mutta noi soittamiset onkin sitten vähän epäilyttävämpiä. Eli on ainakin naista ajatellut, kun on tullut tarve ottaa yhteyttä..?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Mutta noi soittamiset onkin sitten vähän epäilyttävämpiä. Eli on ainakin naista ajatellut, kun on tullut tarve ottaa yhteyttä..?

    Niimpä. Miehen mukaan halusi vain rupatella ja vetosi siihen, että kännissä ei ajatellut selvästi mitä teki ja että se saattaisi olla "väärää". Jälkeenpäin hän sanoi tajuavansa käyttäytyvansä tyhmästi ja sanoi ettei koskaan tekisi enää samalla tavalla.

    Suosittelen jättämään asian ja sanomaan miehelle yksinkertaisesti ja ystävällisesti:
    "kiitos kun annoit asian olla ja olet edelleen kanssani. Ymmärrän että olet imarreltu enkä ihmettele vaikka toisetkin naiset sinuun ihastuisivat koska olet niin ihana minunkin mielestäni ja arvostan suuresti rehellisyyttäsi.
    Minäkin lupaan kertoa ensimmäisenä sinulle jos joku sinua kiinnostavampi ilmaantuu elämääni ja haluaisin häneen tutustua lähemmin. En tule tekemään sitä sinun selkäsi takana ".

    Nämä asiat voi toiselle luvata. Sitä ei voi ettei ihastusisi toiseen.

    Tämä nainen osoittautui ei niin kiinnostavaksi näemmä. Uskon että miehesi todellakin tajusi sen ja toisaalta ehkä "oppi jotakin" jota ei olisi oppinut ilman tuon naisen ilmaantumista.

    Äänestä

sitä mieltä, että jos ei ole salattavaa ja asia kestää päivän valon niin miksi valehdella?

Äänestä
  • Miksi sitten mies edelleen soittelee naiselle, jos se ei kiinnosta? Mitä he muistelevat yhdessä, mikä sitoo heitä?

    Äänestä

  • vain2 kirjoitti:

    Miksi sitten mies edelleen soittelee naiselle, jos se ei kiinnosta? Mitä he muistelevat yhdessä, mikä sitoo heitä?

    Ei mies jatkuvasti ole soitellut naiselle vaan pari kertaa sen illan jälkeen. Ja olen täysin varma etteivät he ole nähneet sen jälkeen. Ja siksi ihmettelinkin miksi on soittanut ??

    Äänestä

Minä ainakin epäilen tuota miestä. Mitä asiaa hänellä olisi yhtä äkiiä vieraalle naiselle? vaikuttaa epäilyttävältä. itse ajattelen ainakin et jos varattuna tutustun baarissa kivaan mieheen, niin ei mulla sen kanssa ole tekemistä tai asiaa jälkikäteen... ja vielä jos sallailee, niin vielä oudompaa settiä kyl on tuo...
No kumpa asia selviää sulle. jatkoja.

Äänestä
  • Itse epäilen kanssa. Sehän tässä on paskinta, että tapahtumasta on jo kauan aikaa ja en pääse yli, koska tuntuu etten tiedä totuutta. Tapahtuman jälkeen mies ei ole tehnyt mitään mikä saisi epäilemään, muutenhan olisin jo halunnut erota.
    Miten voin vain asian olla ? :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-R- kirjoitti:

Olemme seurustelleet 4 vuotta ja asumme yhdessä. Meillä on tällä hetkellä kaikki hyvin ja on aina periaatteessa ollutkin. Meillä ei ole ollut suurempia vaikeuksia. On kuitenkin eräs asia, joka varjostaa suhdettamme. Tai ainakin minun mieltäni.

Oli ihan tavallinen viikonloppu ja olimme mieheni kanssa viihteellä. Vietimme iltaa omien kavereidemme kanssa, mutta näimme myös toisiamme illan kuluessa. Miehen kaverit ovat kaikki sinkkuja ja porukassa oli myös naisia mukana. Eräs nainen osoitti kiinnostusta miestäni kohtaan ja yritti tehdä lähempää tuttavuutta. Mieheni kertoi olevansa varattu jne, muttei kuitenkaan torjunut naista jyrkästi. Oli hänelle ystävällinen, mikä on hyvin miehen tapaista.

Myöhemmin sain kuulla, että mieheni ja se nainen olivat viettäneet myös kahdestaan aikaa jossain vaiheessa iltaa. Asia olisi ihan ok, jos minulle ei olisi siitä valehdeltu. Mieheni nimittäin jätti koko asian kertomatta ja kun kysyin kenen kanssa hän oli ollut, sain vastaukseksi vain epämääräistä muminaa. Törmäsin siis mieheeni juuri sen jälkeen kun hän oli lähtenyt siitä porukasta ja sen naisen luolta.

Mies käyttäytyi minua kohtaan oudosti ja viileästi. Ajattelin silloin, että hän oli vain kännissä ja väsynyt. Huomasin kuitenkin, ettei kaikki ole hyvin. Lähdettiin sitten yhtämatkaa kotiin. Seuraavana päivänä sain kuulla, että mies oli valehdellut, siitä kenen kanssa oli ollut illan aikan. Mies ei kuulemma halunnut hermostuttaa minua turhaan tai että olisin alkanut luulemaan jotain. Heidän välillään ei kuulemma ollut tapahtunut mitään ja he vain "hengailivat".

Periaattessa minulla ei ollut mitään syytä, miksi en olisi uskonut miestäni. Hän ei ole ikinä tehnyt mitään, mistä minun pitäisi edes epäillä. Hän on ollut aina luotettava ym. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan itseäni tosi pahasti. Lähinnä siksi, että minulle oli valehdeltu. Miksi? Jos mitään ei ollut tapahtunut, miksi sitä piti salailla??

Toisaalta ymmärrän miestäni siinä kun hän sanoi ettei halunnu hermostuttaa minua kertomalla. Olisin suuttunut, vaikkei olisi valehdellutkaan. Mies kertoi myös, että häntä kadutti se juttu ja että oli loukannut minua. Näin kyllä miehestä, että oli oikeasti pahoillaan ja tajusi, että oli tehnyt väärin.

Tapahtuneen jälkeen mies jäi kuitenkin kiinni siitä, että oli soittanut muutaman kerran kyseiselle naisella. Kännissä. Suutuin todella pahasti ja silloin oikeasti aloin epäillä, että jotain on tapahtunut heidän välillään. Voiko soittaminen olla oikeasti ihan viatonta ? Tiedän, että he eivät ole viettäneet aikaa yhdessä sen ekan kerran jälkeen tai pettäminen ei muutenkaan ole mahdollista.

Tapahtumasta on jo kohta 8kk ja asia vaivaa vieläkin minua. Pelkään, että minulle on sittenkin valehdeltu. Tapahtuneen jälkeen ei ole tapahtunut mitään, mistä minun pitäisi epäillä miestäni. Mies kohtelee minua todella hyvin ja vieläkin "hyvittelee" tekoaan, jos näkee minun miettivän asiaa.
Olenko ihan tyhmä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu