Tarina menee näin:
se kuuluisa click kuului kesällä 2005. Rakastuin ja tunsin, että hän on se oikea. Myös hän sanoi, että olen oikea. Tunne oli sanoinkuvaamaton! Tiesin että hän tarkoitti rakkauttaan ja minä tarkoitin sitä myös 100 %. Seurustelimme vähän yli kaksi vuotta. Erosimme, koska masennukseni häiritsi suhdettamme. Olin ollut aiemmin kurjassa suhteessa jossa mies oli käyttänyt mielivaltaista valtaa enkä ollut sen kivuista yli.
Loukkasin rakastani ja hän loukkasi minua. Minä en ollut tasapainoinen kumppani. Mies etsi seuraa netistä. En tiedä miten paljon vaikutin siihen, että mies näin teki, mutta miehen teot loukkasivat pahasti koska luulin että pystyin luottamaan.
Siis erosimme. Mies siis sanoi ettei ole onnellinen. Kuitenkin kaipasimme toisiamme ja kolmen kk:n kuluttua erosta aloimme uudestaan tapailla. Suorastaan revimme toisiamme rakastellessamme, koska ikävä oli ollut niin suuri. Mutta asiat jäivät puhumatta ja ajauduimme törmäykseen väistämättä. Tilanne oli liian arka ja liian aikaisin. Ja mies pakeni. Hän sanoi, että pelkää että asiat menevät siihen samaan kuin ennen.
Hän pakeni ja minä riuduin. Odotin milloin hän tulee eikä hän tullut. Kuitenkin säännöllisin väliajoin olimme yhteydessä, tikusta aina asiaa. Jaoimme elämiämme toisillemme, vaikka molemmilla oli suhteenpoikasiakin. Nyt on mennyt erosta yli vuosi.
Näimme 2 kk sitten. Se oli kuin olisi ollut kotona. Hänkin sanoi niin. Itkimme molemmat. Hän sanoi kauniita asioita, mutta siis tunnusteli kai itsekin. En osaa sanoa. Hän sanoi, että kai sen suhteen pitäisi vaan tuntua sellaiselta kuin meillä oli. Hän sanoi, että hänelläkin on kotoinen ja oikea olo kanssani.
Näkemisen jälkeen oli aivan pakko selvittää, onko meillä vielä toivoa. Tunteet iskivät pintaan ja kivun kaipuusta pystyi tuntemaan joka hetki ja sekunti. Kysyin ja mies sanoi ei.
Silloin luovutin. Päätin alkaa elää omaa elämää, sillä miehen ei oli aina jäänyt kuulematta suoraan. Sen jälkeen olen tapaillut paria varteen otettavaa, mutta vertaan aina mieheen kaikkia.
Olimme sopineet, että näemme kuitenkin uudestaan. En pystynytkään ja ilmoitin, etten tule tapaamiseen. Ei vain tuntunut sillä hetkellä oikealta. Mies kiinnostui heti, sillä aiemmin olin ollut valmis tapaamaan häntä aina kun hänelle sopi. Nyt minä sanoin ei.
Ja tänään, mies laittoi viestiä jossa avoimesti flirttasi mulle, oli vapautunut ja iloinen. Mistä moinen käännös? Voisiko joku minulle avata miehen ajatusmaailmaa? Tajuaako mies vasta sitten kun on menettänyt? Mistä tässä on kyse?
Vastasin miehelle että koska meillä on nyt selkeät ja hyvät välit, ei sekoiteta sitä flirtillä. Hän vastasi että ok. Ja hymynaama perään.
Olen miettinyt, että kai tässä pitää vaan nähdä ja ottaa selvää toisesta ja siitä, millainen hän oikein nykyään on. Tunne välillämme on oikea, mutta... Pelottaa että taas tulee näpeille! En halua enää satuttaa itseäni, mutta rakastan häntä! Hän on se oikea tunnetasolla...
se kuuluisa click kuului kesällä 2005. Rakastuin ja tunsin, että hän on se oikea. Myös hän sanoi, että olen oikea. Tunne oli sanoinkuvaamaton! Tiesin että hän tarkoitti rakkauttaan ja minä tarkoitin sitä myös 100 %. Seurustelimme vähän yli kaksi vuotta. Erosimme, koska masennukseni häiritsi suhdettamme. Olin ollut aiemmin kurjassa suhteessa jossa mies oli käyttänyt mielivaltaista valtaa enkä ollut sen kivuista yli.
Loukkasin rakastani ja hän loukkasi minua. Minä en ollut tasapainoinen kumppani. Mies etsi seuraa netistä. En tiedä miten paljon vaikutin siihen, että mies näin teki, mutta miehen teot loukkasivat pahasti koska luulin että pystyin luottamaan.
Siis erosimme. Mies siis sanoi ettei ole onnellinen. Kuitenkin kaipasimme toisiamme ja kolmen kk:n kuluttua erosta aloimme uudestaan tapailla. Suorastaan revimme toisiamme rakastellessamme, koska ikävä oli ollut niin suuri. Mutta asiat jäivät puhumatta ja ajauduimme törmäykseen väistämättä. Tilanne oli liian arka ja liian aikaisin. Ja mies pakeni. Hän sanoi, että pelkää että asiat menevät siihen samaan kuin ennen.
Hän pakeni ja minä riuduin. Odotin milloin hän tulee eikä hän tullut. Kuitenkin säännöllisin väliajoin olimme yhteydessä, tikusta aina asiaa. Jaoimme elämiämme toisillemme, vaikka molemmilla oli suhteenpoikasiakin. Nyt on mennyt erosta yli vuosi.
Näimme 2 kk sitten. Se oli kuin olisi ollut kotona. Hänkin sanoi niin. Itkimme molemmat. Hän sanoi kauniita asioita, mutta siis tunnusteli kai itsekin. En osaa sanoa. Hän sanoi, että kai sen suhteen pitäisi vaan tuntua sellaiselta kuin meillä oli. Hän sanoi, että hänelläkin on kotoinen ja oikea olo kanssani.
Näkemisen jälkeen oli aivan pakko selvittää, onko meillä vielä toivoa. Tunteet iskivät pintaan ja kivun kaipuusta pystyi tuntemaan joka hetki ja sekunti. Kysyin ja mies sanoi ei.
Silloin luovutin. Päätin alkaa elää omaa elämää, sillä miehen ei oli aina jäänyt kuulematta suoraan. Sen jälkeen olen tapaillut paria varteen otettavaa, mutta vertaan aina mieheen kaikkia.
Olimme sopineet, että näemme kuitenkin uudestaan. En pystynytkään ja ilmoitin, etten tule tapaamiseen. Ei vain tuntunut sillä hetkellä oikealta. Mies kiinnostui heti, sillä aiemmin olin ollut valmis tapaamaan häntä aina kun hänelle sopi. Nyt minä sanoin ei.
Ja tänään, mies laittoi viestiä jossa avoimesti flirttasi mulle, oli vapautunut ja iloinen. Mistä moinen käännös? Voisiko joku minulle avata miehen ajatusmaailmaa? Tajuaako mies vasta sitten kun on menettänyt? Mistä tässä on kyse?
Vastasin miehelle että koska meillä on nyt selkeät ja hyvät välit, ei sekoiteta sitä flirtillä. Hän vastasi että ok. Ja hymynaama perään.
Olen miettinyt, että kai tässä pitää vaan nähdä ja ottaa selvää toisesta ja siitä, millainen hän oikein nykyään on. Tunne välillämme on oikea, mutta... Pelottaa että taas tulee näpeille! En halua enää satuttaa itseäni, mutta rakastan häntä! Hän on se oikea tunnetasolla...
Vastaukset 2
Vanhimmat
omat ajatuksesi ja toimintasi. Jos niihin mahtuu tuossa mielessä enemmän kuin yksi mies, oletko itse valmis vakavampaan? Ehkä toiminta olisi a ja o.
mutta en tajunnut sun viestiä.
Tuossa mielessä enemmän kuin yksi mies?
Toiminta?